Kun on paljon aikaa ajatella ja vähän tekemistä, monesti tulee erilaisia fiiliksiä siitä mitä ovat tarpeet ja motivaatio oikein on.
-
Välillä tuntuu että tärkein asia olisi jonkinlainen läheisyys ja vähemmän intiiminkin hellyyden saaminen elämään.
-
Sitten toisaalta myös seksiä pitäisi saada mutta se olisi vielä vaikeampaa toteuttaa. Tärkeimmät muistutukset siitä että sitä nyt ihan oikeasti tarvitsisi reaalielämässä ja omilla ehdoilla on erilaiset nettikeskustelut naisten/tyttöjen kanssa koska livenä sellaisesta ei ole mitään toivoa. Fantasioin usein alaikäisistä kun tuntuu vaikealta kiihottua yhtään ajattelemalla turhan nähneitä ja kokeneita oman ikäisiä tai vähän nuorempia. Se ei kuitenkaan tarkoita että oikeasti haluaisin olla alaikäisen kanssa.
-
Aina kun 'ihastun', en tyypillisesti ajattele pitkään aikaan ollenkaan seksiä ihastukseni kanssa koska se tuntuu likaiselta ja romantiikan pilaavalta asialta mutta olen ehkä pääsemässä siitäkin yli ja järkeilen että se on osa 'miehistymistäni' ja kypsistymistä.
-
Koin vasta myös naisellisen tunteen että entinen 'ihastus' alkoi jotenkin etoa ja kyllästyttää kun siitä ensin yli pääsin ja unohdin enkä välitä edes nähdä häntä enää ollenkaan. Hän tuntuu nyt ahdistavalta ja vastenmieliseltä eikä alunperin hyvältä tunnustanut ulkonäkö auta asiaa yhtään.
-
On vaikea arvioida kuinka paljon ahdistuksesta johtuu mistäkin. Joka tapauksessa perushyväksyntä ja yhteys puuttuu.
Itseluottamus on nyt sitä luokkaa että varsinaiset lähestymiset ja muut juttelemiset eivät tuota vaikeuksia ja teen sitä jatkuvasti. Toisaalta sitten taas välillä tuntee itsensä melkein pahikseksi kun edes tervehtii jotain naista josta tietää ettei hän välttämättä niin omasta aloitteesta tekisi ja keskustelutkin jäävät lyhyeksi. Tympäisee syventää mitään keskustelua kun kysytyt kysymykset eivät tule itselle takaisin jne.
ja sitten tuntuu melkein ahdistelulta jatkaa. Jonkun mielestä kai tuokin voi olla huonoa itseluottamusta ja luovuttamista mutta minusta se tuntuu vain tiettyjen standardien pitämiseltä. Olen jutellut itseni kehittämiseksi ja kohteliaisuudesta myös lihavien ja keski-ikäisten naisten kanssa. 'ATN' tyypin naiset joille olen jutellut eivät ole olleet mitenkään riemastuneen oloisia myöskään, vaikka voisi kuvitella että ehkä edes vähän ilahtumista ja vastavuoroisuutta olisi.
-
Periaatteessa nyt voisi kysyä jotain naista vaikka suoraan sänkyyn jos huvittaisi mutta kun tietää ettei siitä mitään oikein tulisi vaikka suostuisikin niin ei kehtaa sitä tehdä. Enkä muutenkaan ihan sellaista haluaisi tehdä mutta toisaalta en oikein kestä mitään hirveän pitkää teennäistä kosiskeluprosessiakaan ja haluaisin jotain konkreettista käteen pitkästä aikaa. Ei oikein kehtaa kysyä sellaistakaan että 'haluaisitko ruveta tyttöystäväkseni?' tai muuta erikoista mutta viattoman kuuloista kun sitten kuitenkin pidettäisiin friikkinä tai reppanana ja ehkä juoruttaisiin päälle. Tosin tuosta viimeisestä en niin välitä. Olenhan jo jollakin lailla teini-ikäisestä asti ollut sellaisessa tietynlaisessa fatalistisessa tilassa että en välttämättä hirveästi välitä jos taivas putoaakin huomenna niskaan. Tuntuu siis että persoonallisuuteni on jotenkin jakautunut alennustilaan ja hyvään itseluottamukseen. Välillä on hyvät fiilikset ja välillä taas tunnen itseni todella rumaksi ja surkeaksi, pieneksi. Ympäristö ei oikein anna takuita kummastakaan asiasta. Haluni ja 'kykyni' eivät oikein kohtaa.
-
Välillä tuntuu että tärkein asia olisi jonkinlainen läheisyys ja vähemmän intiiminkin hellyyden saaminen elämään.
-
Sitten toisaalta myös seksiä pitäisi saada mutta se olisi vielä vaikeampaa toteuttaa. Tärkeimmät muistutukset siitä että sitä nyt ihan oikeasti tarvitsisi reaalielämässä ja omilla ehdoilla on erilaiset nettikeskustelut naisten/tyttöjen kanssa koska livenä sellaisesta ei ole mitään toivoa. Fantasioin usein alaikäisistä kun tuntuu vaikealta kiihottua yhtään ajattelemalla turhan nähneitä ja kokeneita oman ikäisiä tai vähän nuorempia. Se ei kuitenkaan tarkoita että oikeasti haluaisin olla alaikäisen kanssa.
-
Aina kun 'ihastun', en tyypillisesti ajattele pitkään aikaan ollenkaan seksiä ihastukseni kanssa koska se tuntuu likaiselta ja romantiikan pilaavalta asialta mutta olen ehkä pääsemässä siitäkin yli ja järkeilen että se on osa 'miehistymistäni' ja kypsistymistä.
-
Koin vasta myös naisellisen tunteen että entinen 'ihastus' alkoi jotenkin etoa ja kyllästyttää kun siitä ensin yli pääsin ja unohdin enkä välitä edes nähdä häntä enää ollenkaan. Hän tuntuu nyt ahdistavalta ja vastenmieliseltä eikä alunperin hyvältä tunnustanut ulkonäkö auta asiaa yhtään.
-
On vaikea arvioida kuinka paljon ahdistuksesta johtuu mistäkin. Joka tapauksessa perushyväksyntä ja yhteys puuttuu.
Itseluottamus on nyt sitä luokkaa että varsinaiset lähestymiset ja muut juttelemiset eivät tuota vaikeuksia ja teen sitä jatkuvasti. Toisaalta sitten taas välillä tuntee itsensä melkein pahikseksi kun edes tervehtii jotain naista josta tietää ettei hän välttämättä niin omasta aloitteesta tekisi ja keskustelutkin jäävät lyhyeksi. Tympäisee syventää mitään keskustelua kun kysytyt kysymykset eivät tule itselle takaisin jne.
ja sitten tuntuu melkein ahdistelulta jatkaa. Jonkun mielestä kai tuokin voi olla huonoa itseluottamusta ja luovuttamista mutta minusta se tuntuu vain tiettyjen standardien pitämiseltä. Olen jutellut itseni kehittämiseksi ja kohteliaisuudesta myös lihavien ja keski-ikäisten naisten kanssa. 'ATN' tyypin naiset joille olen jutellut eivät ole olleet mitenkään riemastuneen oloisia myöskään, vaikka voisi kuvitella että ehkä edes vähän ilahtumista ja vastavuoroisuutta olisi.
-
Periaatteessa nyt voisi kysyä jotain naista vaikka suoraan sänkyyn jos huvittaisi mutta kun tietää ettei siitä mitään oikein tulisi vaikka suostuisikin niin ei kehtaa sitä tehdä. Enkä muutenkaan ihan sellaista haluaisi tehdä mutta toisaalta en oikein kestä mitään hirveän pitkää teennäistä kosiskeluprosessiakaan ja haluaisin jotain konkreettista käteen pitkästä aikaa. Ei oikein kehtaa kysyä sellaistakaan että 'haluaisitko ruveta tyttöystäväkseni?' tai muuta erikoista mutta viattoman kuuloista kun sitten kuitenkin pidettäisiin friikkinä tai reppanana ja ehkä juoruttaisiin päälle. Tosin tuosta viimeisestä en niin välitä. Olenhan jo jollakin lailla teini-ikäisestä asti ollut sellaisessa tietynlaisessa fatalistisessa tilassa että en välttämättä hirveästi välitä jos taivas putoaakin huomenna niskaan. Tuntuu siis että persoonallisuuteni on jotenkin jakautunut alennustilaan ja hyvään itseluottamukseen. Välillä on hyvät fiilikset ja välillä taas tunnen itseni todella rumaksi ja surkeaksi, pieneksi. Ympäristö ei oikein anna takuita kummastakaan asiasta. Haluni ja 'kykyni' eivät oikein kohtaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitähän tästä nyt sais irti...
No ei ne ihan aidot atN:ätkään yleensä mitenkään helpota tilannetta. Itse jos on vielä hiukankaan innostuneen oloinen, sellainen vaivautunut ilmapiiri alkaa tulla. Sieltä sitä vasta saakin pilkettä etsiä silmäkulmasta :) . Asionti esim. toimistoissa on aina kivaa, jos tapaa siellä YTN:än. Kun vaan tajuaisi katsoa silmiin enemmän ja hymyillä samaan aikaan. Villejä ajatuksia.
Yksi menevämpi tuttu sanoi jotenkin tännepäin, että ei se mitään nahkatiukalle ja olo paranee, (tähän ei liittynyt omat näpit). Tais olla allstar-play-osaston miehiä... Villejä huhujakin niistä meille vai teille naisistakin on kuultu.
"Periaatteessa nyt voisi kysyä jotain naista vaikka suoraan sänkyyn jos huvittaisi mutta kun tietää ettei siitä mitään oikein tulisi vaikka suostuisikin niin ei kehtaa sitä tehdä"
-Go for it! Rukkaset vai aah-aah, eikös se ole riskin arvoistakin jo...
"Periaatteessa nyt voisi kysyä jotain naista vaikka suoraan sänkyyn jos huvittaisi mutta kun tietää ettei siitä mitään oikein tulisi vaikka suostuisikin niin ei kehtaa sitä tehdä."
Minä ainakin ajattelin silloin neitsyydestä eroon hankkiutuessa, että yksi lysti miten se menee ja mitä siitä juoruillaan. Oli se niin hirveä painolasti, että siitä oli päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä. Ei se nyt suoraan sanottuna niin hirveän vaikeaa ollut. Sitähän voi harjoitella vaikka runkkailemalla silleen, että pitää nyrkin paikallaan ja liikuttelee persausta =)
Ei muuta kuin eka suostuvainen eukko kontilleen, oli sitten pitkä tai pätkä, tikku tai takku ja vanha tai nuori. Sillä siitä pääsee ja elämä alkaa hymyilemään englantilaista huonosti hoidettua hymyään.
"...ajattelin silloin neitsyydestä eroon hankkiutuessa, että yksi lysti miten se menee ja mitä siitä juoruillaan. Oli se niin hirveä painolasti, että siitä oli päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä. Ei se nyt suoraan sanottuna niin hirveän vaikeaa ollut..."
Voit arvata painolastin, kun ikää on yli 30 vuotta ja edelleen homma hoidettavana. Onnistumispaineet ovat "kohtuulliset", sillä ei kai yli 3-kymppinen nyt osaamaton voi olla!
Itse taisin olla silloin rikoksentekohetkellä 21v. Silloin jo tuntui, että johan tämän ikäinen neitsyt nauretaan pihalle pappisseminaaristakin. Itse kyllä silloin aikaisemmin laitoin hommalle jonkun takarajan. Taisin päättää, että jos 25v mennessä ei ole naisista kokemusta, niin sitten sitä hommataan rahalla.
Suosittelen kyllä lämpimästi kaikille neitsyydestä eroon hankkiutumista niin nuorena kuin mahdollista. Siitä saattaapi muuten tulla aikamoinen peikko.
Mitä merkitystä sillä on minkään kannalta olenko upottanut piliä mihinkään reikään? Minulla oli neitsyydestä paineita viimeksi 16-vuotiaana, jolloin vielä välitti jonkin verran sosiaalisista paineista.
Hyvä tunnari meille: http://www.youtube.com/watch?v=_uh3PWwSYRs
Joillekkin toisille se on vaan ollut niin helppoa, hyvä flaksi, naiset on lähes suoraan hypänneet syliin heti alussa. Tästä se kehitys olis lähtenyt. Tuurin paranemisen odottelulla ei kyllä mikään muutu, kokemusta on. Ikää tulee lisää ja olo vain käy entistä sietämättömämmäksi ajan mittaan. Harva sitten nuorenee vanhetessan.
Itse näkisin että se naisen "suostuttelu" on se kompastus kivi, 'alakerta' hyppää epäilemättä elämänsä juoksuun, kunhan se haluava daami löytyy- jostain, maailmahan on aika laaja paikka jos on todellista aitoa halua.