Pojalle Tammukselle pyhitetty uskonto. Auringon palvonta on sunnuntai Jumaluutta, Jota ei edes Raamattu todista oikeaksi. Sunnuntai on Kristitylle Keisarin näkymättömät vaatteet ?
Vuoren varmuudella sunnuntai on Semiramiksen
Ernesti
656
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eihän se ole kristinuskoa jos jumaloi sapattia tai sunnuntaita.
Olet onneton esitys ja adventismi on koukuttanut sinut maksavaksi uhriksi.
nekin rahat kymmenyksiin, seurakuntatyön ja adventtikirkon hyväksi. Adventtiseurakunta tekee kaikkein eniten epäitsekästä lähetys.ym työtä huono-soisten auttamiseksi. Sympatia keräyskin on todistus palkattomasta ja uhrautuvasta rakkauden työstä toisten hyväksi.
Sillä jos puhutaan pyhäpäivästä sunday'na eli auringonpäivänä, niin silloin saturday on saturnuksenpäivä.
Mutta nämä päiväthän ovat kumpikin juutalaisten ja kristittyjen käytössä hengellisestettynä seuraavanlaiset:
SUNNUNTAI
Roomalaisessa ja juutalaisessa kalentereissa sunnuntai on viikon ensimmäinen päivä.
Länsimaissa ja nykyisin laajalti muuallakin sunnuntai on perinteellinen viikoittainen lepopäivä ja samalla lakisääteinen pyhäpäivä. (Wiki)
Huomaa: Sunnuntai ei ole lakisääteinen vaan "pyhäpäivnä" tuo ensimmäinen päivä on lakisääteinen.
Kristittyjen pyhäpäivä
Useimmissa kristillisissä suuntauksissa (poikkeuksena seitsemännen päivän adventistit) sunnuntai on pyhäpäivä ja lepopäivä, koska Jeesus nousi kuolleista ensimmäisenä sapatin jälkeisenä, viikon ensimmäisenä päivänä. (Wiki)
SAPATTI
Sapatti (hepreaksi שבת, šabbat) on juutalaisuuden viikoittainen lepopäivä, jota vietetään juutalaisen viikon viimeisenä päivänä, lauantaina. (Wiki)
Valtaosa kristityistä ei vietä sapattia, vaan sunnuntaina muistellaan Jeesuksen ylösnousemusta. Jotkut kristilliset ryhmät, kuten adventistit, viettävät edelleen sapattia. Sapatti alkaa perjantai-illan auringonlaskusta ja päättyy lauantai-illan auringonlaskuun. Sitä vietetään maailman luomisen muistoksi. Omat työt ja askareet pannaan syrjään ja muistellaan Jumalan töitä. Seitsemännen päivän adventistien Adventtikirkko on merkittävin kristitty sapatinpyhittäjien yhteisö maailmassa. (Wiki)
Lisää tietomäärääsi täältä:
Lähde: http://fi.wikipedia.org/wiki/Sapatti - http://fi.wikipedia.org/wiki/Sapatti
huonon onnen päivä Roomalaisille: Lauvantaina Roomalaiset joivat itsensä umpitunneliin. Sunnuntai oli parannuksen teko päivä. Sunnuntaina Kunnon Roomalaiset parasivat krapulaansa. Kertoo meille historia
Munkit keksivät Tislaus taidon ja he tislasivat huonosta viinistä Konjakkia 1200 luvulla. Konjakki on kallein viinin muunnos vielä nykypäivinäkin. Mahtavat kunnon aurinko Kristityt parantaa Krapulaansa vieläkin sunnuntaisin, koska sunnuntaina aina kadutaan lauvantoin törppäilyä. Suomikin on omaksunut nämä Rooman vanhat tavat.
olevan hänen Jumalansa: Näet Konstantin antoi omalla voimallaan sunnuntain Antille kirkko pyhäksi. Onko Antin mielestä Keisari Konstantin hänen jumalansa hänen pyhittämänsä lepopäivän suhteen. Tosin näinä aikona Rooman valtakunnassa Keisari oli Jumala maan päällä !
" Ei meillä ole Kuninkasta, vaan Keisari"