naista, jota pidät tyhmänä?
Tää kuulostaa varmaan vähän tyhmältä kysymykseltä, mutta luin tuolta toiselta palstalta miehestä, joka kertoi keväästä asti seurustelleensa kahden naisen kanssa. Naiset eivät siis tiedä toisistaan. Eli tuohan jo kertoo sen, että mies pitää näitä naisia sokeina ja tyhminä, kun kerran on näinkin kauan pystynyt jatkamaan peliään.
Millainen mies siis haluaa tyhmän ja umpisokean naisen ja vielä kaksin kappalein?
Mies, voitko rakastaa
69
510
Vastaukset
varmaan ei tyydy edes kahteen, joten tuo ukko taitaa olla vain wanna be-sellainen.
olis rakastaa tyhmää naista, joka itseään viisaaksi luulee...
- vänksy
miettinyt, mutta en muista saaneeni vastausta. Pitävätkö pettäjät sitä petettyä puolisoaan tyhmänä ja sokeana, onko pettäjän mielestä hauska naureskella sisäisesti ajatuksella, tai jopa kavereilleen, että hitsit kun tuo meidän emäntä on niin tyhmä, ettei se tajua mitään?
Mitä jos se pettämisen halu johtuisikin tosta? Saa olla vahingoniloinen tyhmälle ja sokealle puolisolleen? Kerta toisensa jälkeen ylittää itsensä mitä uskaliaimpiin suorituksiin aidan toisella puolella ja jälkikäteen saa makeat naurut päälle.eivät vain saa tarpeeksi valloittamisesta. Yksi nainen pitää olla julkisivun vuoksi (vaimo tai vak.tyttöystävä) ja olemaan sellainen äitihahmo. Toinen nainen on esim vaikka hyvä ottamaan suikkiin ja sitä ei siksi voi dissata vaan sitä on hyvä pitää aina varalla. Kaikki muut tuo sitten tyydytystä jollekin kokemustumakkeelle. Ne patjanvaihtoviikkomiehet elää vaan oman biologiansa mukaan, sen suurempia miettimättä.
- vänksy
zombbari kirjoitti:
eivät vain saa tarpeeksi valloittamisesta. Yksi nainen pitää olla julkisivun vuoksi (vaimo tai vak.tyttöystävä) ja olemaan sellainen äitihahmo. Toinen nainen on esim vaikka hyvä ottamaan suikkiin ja sitä ei siksi voi dissata vaan sitä on hyvä pitää aina varalla. Kaikki muut tuo sitten tyydytystä jollekin kokemustumakkeelle. Ne patjanvaihtoviikkomiehet elää vaan oman biologiansa mukaan, sen suurempia miettimättä.
sisältä aika tyhjiä nämä miehet, ja pirun onnettomia.
vänksy kirjoitti:
sisältä aika tyhjiä nämä miehet, ja pirun onnettomia.
heihin pätee tunnetasolla sanonta: "sitä mitä ei ole, sitä ei osaa kaivata".
zombbari kirjoitti:
eivät vain saa tarpeeksi valloittamisesta. Yksi nainen pitää olla julkisivun vuoksi (vaimo tai vak.tyttöystävä) ja olemaan sellainen äitihahmo. Toinen nainen on esim vaikka hyvä ottamaan suikkiin ja sitä ei siksi voi dissata vaan sitä on hyvä pitää aina varalla. Kaikki muut tuo sitten tyydytystä jollekin kokemustumakkeelle. Ne patjanvaihtoviikkomiehet elää vaan oman biologiansa mukaan, sen suurempia miettimättä.
Ja naisilla ei ole mitään osuutta asiaan?
Genio.Mente kirjoitti:
Ja naisilla ei ole mitään osuutta asiaan?
Varmaan kaikilla tavallaan, mutta vain omalta osaltaan.
- vänksy
zombbari kirjoitti:
heihin pätee tunnetasolla sanonta: "sitä mitä ei ole, sitä ei osaa kaivata".
tällainen mies _oikeesti_ rakastuu johonkin naiseen.. loksahtaako sen miehen päässä sitten vasta kaikki palaset omille paikoilleen?
Kyllä mä itse ainakin uskon, että nää miehet on vaan ihan hukassa. Eivät vielä tiedä, mitä tai ketä haluavat. Mutta sitten kun jotain naista tosissaan rakastavat, niin ei varmaan enää tee mieli niin helposti lähteä hakemaan mitään salaseksiseuraa. Tai sitten tulee ainakin huono omatunto, jos niin tekevät. vänksy kirjoitti:
tällainen mies _oikeesti_ rakastuu johonkin naiseen.. loksahtaako sen miehen päässä sitten vasta kaikki palaset omille paikoilleen?
Kyllä mä itse ainakin uskon, että nää miehet on vaan ihan hukassa. Eivät vielä tiedä, mitä tai ketä haluavat. Mutta sitten kun jotain naista tosissaan rakastavat, niin ei varmaan enää tee mieli niin helposti lähteä hakemaan mitään salaseksiseuraa. Tai sitten tulee ainakin huono omatunto, jos niin tekevät.noissa tapauksissa "koiran pitää olla aivan liian vanha oppiakseen uusia temppuja - ja sitten se on jo myöhäistä".
Kyl se kaikki yleensä on lähtöisin lapsuudesta ja lapsuuden kokemuksista.- laskin väärin
vänksy kirjoitti:
tällainen mies _oikeesti_ rakastuu johonkin naiseen.. loksahtaako sen miehen päässä sitten vasta kaikki palaset omille paikoilleen?
Kyllä mä itse ainakin uskon, että nää miehet on vaan ihan hukassa. Eivät vielä tiedä, mitä tai ketä haluavat. Mutta sitten kun jotain naista tosissaan rakastavat, niin ei varmaan enää tee mieli niin helposti lähteä hakemaan mitään salaseksiseuraa. Tai sitten tulee ainakin huono omatunto, jos niin tekevät.Musta olis aika kuvailevaa sanoa tollaista tyyppiä tietämättömäksi/välinpitämättömäksi?
Genio.Mente kirjoitti:
Mut kyllä mä naisista tykkään...
meistä ei tykkäisi. Ollaanhan me niin ihania.
- monte34
siksi että saavat nauraa petetylle? sellaista ihmistä ei ole syntynyt ketä ei vois pettää
- joonathan11
Voi rakasrtaa kahtakin aivan yhden veroisesti. on kyllä rassaavaa , mutta niin on. Kummallekkin toivoo onnea. Itselleen rakentaa helvetin. niin se vaan on on. Maailma vaan n semmoinen
- laskin väärin
Tuskimpa tuolla miehellä on mitään hajua mitä se itse haluaa. Sitä on varmaan helpompi olla viattoman oloinenkin kun ei oikeasti välitä mistään. Se menee sitten läpi helpommin.
- vänksy
mäkin ajattelin. Että on varmaan itsekin ihan hukassa mitä tai ketä haluaa. Eihän tossa muuten ole järkeä, varsinkaan jos hiukkaakaan on naisia kohtaan tunteita, tai edes jompaakumpaa kohtaan. Järkikin sen nyt sanoo, miten tossa leikissä tulee käymään - lopulta joku itsensä särkee. Yksi ellei useampikin.

Onko sulla jotain tarkempaa tietoa tosta? Mistä sinä tuon luit?

tunteet ja tarpeet, niin joillain ihmisillä tärkeimmät asiat painottuu tarpeiden puoleen. Ei kaikki ole pahuuttaan sellaisia; mitä ovat - vaan kyvyttömyyttään olla muutakaan.
- vänksy
laskin väärin kirjoitti:
Onko sulla jotain tarkempaa tietoa tosta? Mistä sinä tuon luit?
Parisuhdepalstalta otsikolla rakastunut kahteen - mitä tehdä?
Ensin olin surullinen ton miehen puolesta, sitten vihainen, lopulta heräsi tosiaan tuo ajatus, jota olen ennenkin päässäni pyöritellyt, että pettäjien on pakko pitää sitä toista osapuolta/osapuolia hiukan tyhminä. Tavallaan kuvittelisi, että pettäjä toivoisi jäävänsä kiinni, koska se osoittaisi vain ettei se kumppani ole mikään sokea ja tyhmä. Että se on välkky ja sillä pelaa hoksottimet :) - laskin värin
zombbari kirjoitti:
tunteet ja tarpeet, niin joillain ihmisillä tärkeimmät asiat painottuu tarpeiden puoleen. Ei kaikki ole pahuuttaan sellaisia; mitä ovat - vaan kyvyttömyyttään olla muutakaan.
Nii, näinhän se o. Jos pelkästään niiden perustarpeiden mukaan elelee, niin sopivia "rakkaita" ehdokkaita on aika paljon...
- vänksy
laskin värin kirjoitti:
Nii, näinhän se o. Jos pelkästään niiden perustarpeiden mukaan elelee, niin sopivia "rakkaita" ehdokkaita on aika paljon...
ton ajattelutavan mukaan suurinpiirtein joka toinen vastaankävelevä vastakkaisen sukupuolen edustaja ois potentiaalinen kumppani :-)
laskin värin kirjoitti:
Nii, näinhän se o. Jos pelkästään niiden perustarpeiden mukaan elelee, niin sopivia "rakkaita" ehdokkaita on aika paljon...
maailma on avoin. Ikävämpi juttu sitten niille sokeille ja sokaistuille "seurustelu- tai avio/avokumppaneille".
vänksy kirjoitti:
ton ajattelutavan mukaan suurinpiirtein joka toinen vastaankävelevä vastakkaisen sukupuolen edustaja ois potentiaalinen kumppani :-)
valloittaminen, se uuden ihmisen kliimaksi on pointti. Mutta siihen asti pääsyyn vaaditaan kuitenkin jo jotain muutakin kuin vain halua.
- vänksy
zombbari kirjoitti:
maailma on avoin. Ikävämpi juttu sitten niille sokeille ja sokaistuille "seurustelu- tai avio/avokumppaneille".
voi olla keväästä asti niin sokea, tai siis kaksi naista?
Kyllä mulla ainakin vaistot toimii ja mulla on selässäkin silmät. Mä näen jopa unessakin heti, jos on jotain tavallisesta poikkeavaa meneillään, jotain suurempaa siis.:) Kummastuttaa vaan, missä näiden naisten ne kuuluisat "naisen vaistot" ovat? Vai katsookohan ne ehkä hiukan asioita vaan läpi sormiensa?? vänksy kirjoitti:
voi olla keväästä asti niin sokea, tai siis kaksi naista?
Kyllä mulla ainakin vaistot toimii ja mulla on selässäkin silmät. Mä näen jopa unessakin heti, jos on jotain tavallisesta poikkeavaa meneillään, jotain suurempaa siis.:) Kummastuttaa vaan, missä näiden naisten ne kuuluisat "naisen vaistot" ovat? Vai katsookohan ne ehkä hiukan asioita vaan läpi sormiensa??juttua. Nopeaan tosin. Mun mielestä se toinen oli jo tiennyt siitä. Ihmiset on erilaisia, toiset avoimempia kaikenlaiselle parisuhteessakin. Toiset on vain niin rakastuneita ja ei halua nähdä siksi tai haluavat vain ajatella kaiken hyvin päin. Jotkut vain ovat kadottaneet syystä tai toisesta yhteyden omaan intuitioonsa.
- laskin väärin
vänksy kirjoitti:
Parisuhdepalstalta otsikolla rakastunut kahteen - mitä tehdä?
Ensin olin surullinen ton miehen puolesta, sitten vihainen, lopulta heräsi tosiaan tuo ajatus, jota olen ennenkin päässäni pyöritellyt, että pettäjien on pakko pitää sitä toista osapuolta/osapuolia hiukan tyhminä. Tavallaan kuvittelisi, että pettäjä toivoisi jäävänsä kiinni, koska se osoittaisi vain ettei se kumppani ole mikään sokea ja tyhmä. Että se on välkky ja sillä pelaa hoksottimet :)Nii, mitä nyt luin niin mielestäni se ei ole rakastunut todellakaan kumpaankaan. Kirjoittaa, että jos saisi molempien ominaisuudet yhdistettuä niin olisi täydellistä. Se on vaan väärässä seurassa kummankin kanssa pitempää parisuhdetta ajatellen.
Miksi ihmiset tyytyy liian vähään? - laskin väärin
vänksy kirjoitti:
voi olla keväästä asti niin sokea, tai siis kaksi naista?
Kyllä mulla ainakin vaistot toimii ja mulla on selässäkin silmät. Mä näen jopa unessakin heti, jos on jotain tavallisesta poikkeavaa meneillään, jotain suurempaa siis.:) Kummastuttaa vaan, missä näiden naisten ne kuuluisat "naisen vaistot" ovat? Vai katsookohan ne ehkä hiukan asioita vaan läpi sormiensa??nii, A:han oli sen jo jättänytkin.
Olipa siin äheti kuulemma joku nainekin samojen kysymysten äärellä, voivoi. laskin väärin kirjoitti:
Nii, mitä nyt luin niin mielestäni se ei ole rakastunut todellakaan kumpaankaan. Kirjoittaa, että jos saisi molempien ominaisuudet yhdistettuä niin olisi täydellistä. Se on vaan väärässä seurassa kummankin kanssa pitempää parisuhdetta ajatellen.
Miksi ihmiset tyytyy liian vähään?ne vaatii niin paljon? Ihan liikaa yhdelle ihmiselle.
- laskin väärin
zombbari kirjoitti:
ne vaatii niin paljon? Ihan liikaa yhdelle ihmiselle.
Mun mielestä vaatiminen (niiden tiettyjen asioiden pitää tulla itsestään) on kamala sana parisuhteessa, hyi. Ja varsinkin siitä aiheutuva toisen ihmisen muokkaaminen. On vähän karuja kokemuksia tästäkin.
laskin väärin kirjoitti:
Mun mielestä vaatiminen (niiden tiettyjen asioiden pitää tulla itsestään) on kamala sana parisuhteessa, hyi. Ja varsinkin siitä aiheutuva toisen ihmisen muokkaaminen. On vähän karuja kokemuksia tästäkin.
Mutta jos ajatellaan sitä, mistä syntyy halu muodostaa jonkinlainen parisuhde, niin luultavammin toisessa on jotain sellaisia piirteitä, jotka vastaavat toisen tarpeisiin/jotka herättävät halun parisuhteeseen. Vaatimus oli huono sanana - myönnettäköön.
- laskin väärin
zombbari kirjoitti:
Mutta jos ajatellaan sitä, mistä syntyy halu muodostaa jonkinlainen parisuhde, niin luultavammin toisessa on jotain sellaisia piirteitä, jotka vastaavat toisen tarpeisiin/jotka herättävät halun parisuhteeseen. Vaatimus oli huono sanana - myönnettäköön.
Voin vastata vaan omasta puolesta, mutta minä en ajattele sinällään mitään parisuhdetta/tulevaisuutta kun olen aloittamassa jotain suhdetta. Jos siihen sortuu liikaa, alkaa kuvitella päässään ihan liikaa niitä asioita mitä luulee haluavansa. Ei ole mitään juuri yhtä tiettyä piirrettä mitä "haen". Haen tavallaan avointa ja ennakkoluulotonta ihmistä, mutta nuo kriteerit eivät kerrokaan siitä ihmisestä sinällään mitään. Ainoa tietty kriteeri on oikeastaan itselle, että toisen pitää olla yhtä intohimoinen ihminen kuin minäkin olen.
- Jazuli
vänksy kirjoitti:
voi olla keväästä asti niin sokea, tai siis kaksi naista?
Kyllä mulla ainakin vaistot toimii ja mulla on selässäkin silmät. Mä näen jopa unessakin heti, jos on jotain tavallisesta poikkeavaa meneillään, jotain suurempaa siis.:) Kummastuttaa vaan, missä näiden naisten ne kuuluisat "naisen vaistot" ovat? Vai katsookohan ne ehkä hiukan asioita vaan läpi sormiensa??mutta kuten tiiät rakkaus on sokeekin..eihän mun mussukka mitään väärin vois tehä..=o/
sitä voi juksata itteesä tommosessa kohassa pitkäänki..kun ei halua kohdata tosiasiaa et miehellä on toinen..yym
sen myöntäminen sattuis...ja sattuu..
mitä työtä kyseinen mies tekee tai millaista työtä mies on väittänyt tekevänsä.
Eikä kyse ole naisten tyhmyydestä, vaan tietämättömyydestä.
Aikanaan eräs kaveri väitti, että asuessaan vanhempiensa luona, seurusteli kolmen naisen kanssa ja ainoaksi keinoksi päästä eroon ky. naisista, hän keksi kutsua heidät täsmälleen samaan aikaan käymään heillä.
Herra itse kylläkin lähti pakoon ennen sovittua aikaa.
Naiset ei kuulema olleet kovinkaan ilahtuneet, kun totuus selvisi.luulen ettei mies, joka pitää kahta naista, oikeastaan rakasta kumpaakaan, olivatpa nämä tyhmiä tai älykkäitä..
Siis vaikka mies kuinka rakastaisi näiden ulkönäköä tai vaikka pelkkiä peppuja- tai mitä tahansa, mutta todellisin rakkaus pitää mielestäni sisällään rehellisyyden..- joonathan11
Sitä vaan rakastuu ei se peppu niin kaikkea vie vaikka hyvältä tuntuu. Toki joskus jonkun saasekaisin. muu mikä mieleen tulee on hyvin tärkeää kaikesta siitä rakkaus tulee
- Jazuli
tyhmempi mies...taikka eihää se välttis tyhmä ole..mutta umpikiero korkkiruuvi...=oI
..naiset on sille vaan materiaalia..- laskin väärin
Noh, kävin lukemassa tuolta parisuhteet palstalla tuon ukkelin mietteitä. Se on vaan väärässä seurassa. Toiseen sillä on käytännössä kaverisuhde ja toiseen seksisuhde ei muuta.
Tosta vänksyn aloituksesta saa ehkä vähän väärän kuvan tuosta tilanteesta. - laskin väärin
laskin väärin kirjoitti:
Noh, kävin lukemassa tuolta parisuhteet palstalla tuon ukkelin mietteitä. Se on vaan väärässä seurassa. Toiseen sillä on käytännössä kaverisuhde ja toiseen seksisuhde ei muuta.
Tosta vänksyn aloituksesta saa ehkä vähän väärän kuvan tuosta tilanteesta.ainiin, tyhmä se mies tosiaan on.
- Jazuli
laskin väärin kirjoitti:
Noh, kävin lukemassa tuolta parisuhteet palstalla tuon ukkelin mietteitä. Se on vaan väärässä seurassa. Toiseen sillä on käytännössä kaverisuhde ja toiseen seksisuhde ei muuta.
Tosta vänksyn aloituksesta saa ehkä vähän väärän kuvan tuosta tilanteesta.siis se on ajannu ittensä loukkuun josta ei itekseen osaa ulos..???..=o/
höh...ei muuta kun mies kasvattaa itelleen selkärangan..nostaa housunsa ylös ja lakkaa kompastelemasta omiin housuihinsa.. ja siirtyy ettepäi....miten ihmiset ylipäänsä joutuu tommosiin sotkuihin..???..oikeesti..bhuuh..
oisko kumminki käynny nii..ettei ole osannu ajoissa lopettaa..??? - laskin väärin
Jazuli kirjoitti:
siis se on ajannu ittensä loukkuun josta ei itekseen osaa ulos..???..=o/
höh...ei muuta kun mies kasvattaa itelleen selkärangan..nostaa housunsa ylös ja lakkaa kompastelemasta omiin housuihinsa.. ja siirtyy ettepäi....miten ihmiset ylipäänsä joutuu tommosiin sotkuihin..???..oikeesti..bhuuh..
oisko kumminki käynny nii..ettei ole osannu ajoissa lopettaa..???Nii, kun minä sitä luin niin jotenkin tuntui niin itsestäänselvältä jutulta.
Se vaan tahtois niinku yhdistää ne naiset, luonnollisesti. Niinhän se itsekin sanoi. Olisihan se hienoa olla toisen paras kaveri, jota kohtaan on intohimoisia tunteita samaan aikaan :-)
Hehheh, sillä on ne 4cm liian pitkät housut varmaan ;-D - laskin väärin
laskin väärin kirjoitti:
Nii, kun minä sitä luin niin jotenkin tuntui niin itsestäänselvältä jutulta.
Se vaan tahtois niinku yhdistää ne naiset, luonnollisesti. Niinhän se itsekin sanoi. Olisihan se hienoa olla toisen paras kaveri, jota kohtaan on intohimoisia tunteita samaan aikaan :-)
Hehheh, sillä on ne 4cm liian pitkät housut varmaan ;-Däh, siis ei yhdistää suoraan, mutta haluais naisen joilla on noiden naisten parhaat "ominaisuudet". Ja nyt se arpoo sitten.
- Jazuli
laskin väärin kirjoitti:
Nii, kun minä sitä luin niin jotenkin tuntui niin itsestäänselvältä jutulta.
Se vaan tahtois niinku yhdistää ne naiset, luonnollisesti. Niinhän se itsekin sanoi. Olisihan se hienoa olla toisen paras kaveri, jota kohtaan on intohimoisia tunteita samaan aikaan :-)
Hehheh, sillä on ne 4cm liian pitkät housut varmaan ;-Daivan..mä luulin et ne on sulla..ne verkkarit ehkäpä..???... ;o)
tonot näytti ainaki sopivilta...mut asiaan..eli toi jannu haluis tehdä mixerin noista naisista..heh..joo..oo jokapojan unelma tolta mä tahon rinnat..heeeii..mutta tolta mä haluun kyllä silmät..xo)
..noh pitää vaan osata valita..eihää siinä muu auta..=o) - Jazuli
laskin väärin kirjoitti:
äh, siis ei yhdistää suoraan, mutta haluais naisen joilla on noiden naisten parhaat "ominaisuudet". Ja nyt se arpoo sitten.
siisus..mua vähän kyllä nyt säälittää tommoi arpoja mies..entten tentten teelika mentten...=o)
...eiköhän sille ole äiti kertonnu ettei kakkua voi säästää ja syödä..taikka jossaki vaiheessa se koko kakku leviää rinnuksille..=o/ - laskin väärin
Jazuli kirjoitti:
aivan..mä luulin et ne on sulla..ne verkkarit ehkäpä..???... ;o)
tonot näytti ainaki sopivilta...mut asiaan..eli toi jannu haluis tehdä mixerin noista naisista..heh..joo..oo jokapojan unelma tolta mä tahon rinnat..heeeii..mutta tolta mä haluun kyllä silmät..xo)
..noh pitää vaan osata valita..eihää siinä muu auta..=o)Lähinnä nämä ominaisuudet se tykkais yhdistää: toisen kanssa sujuu jutustelu, toisen kanssa sujuu seksi.
Mun on pikkuhiljaa pakko mennä nukkuun, torkahdinkin jo jossai välissä.
heheh, juu-u joku puhelinmyyjä joskus sai mut taipumaan ostelemaan niitä tonoja, oli niiiin kaunis ääni :-)
Öitä. - laskin väärin
Jazuli kirjoitti:
siisus..mua vähän kyllä nyt säälittää tommoi arpoja mies..entten tentten teelika mentten...=o)
...eiköhän sille ole äiti kertonnu ettei kakkua voi säästää ja syödä..taikka jossaki vaiheessa se koko kakku leviää rinnuksille..=o/nyt on kyllä pakko mennä nukkuu, tuli jo mieleen, että jotain hyvää kakkua olis kiva syödä toisen rinnuksilta :D
- Jazuli
laskin väärin kirjoitti:
Lähinnä nämä ominaisuudet se tykkais yhdistää: toisen kanssa sujuu jutustelu, toisen kanssa sujuu seksi.
Mun on pikkuhiljaa pakko mennä nukkuun, torkahdinkin jo jossai välissä.
heheh, juu-u joku puhelinmyyjä joskus sai mut taipumaan ostelemaan niitä tonoja, oli niiiin kaunis ääni :-)
Öitä.nuku hyvin..=o}
- Jazuli
laskin väärin kirjoitti:
nyt on kyllä pakko mennä nukkuu, tuli jo mieleen, että jotain hyvää kakkua olis kiva syödä toisen rinnuksilta :D
hyvät yöt ja makeet unet..=o)
- scale
puolestani väitän, että on sellaisiakin ihmisiä, jotka pystyvät rakastamaan kerralla useampia kumppaneita.
- vänksy
ja jopa kokenutkin sen olen, mutta ei niiden molempien kanssa silti kuulu samanaikaisesti paneskella eikä vehdata. Sen, jonka kanssa ollaan, niin sen kanssa sitten ollaan siihen asti kun erotaan, vaikka jotain toista rakastaisikin.
Ja tuo mies kyllä panee kummankin kanssa. Ei se sen toisen kanssa vaan kaveri ole, vaikka laskin väärin tuolla ylempänä niin kirjoittikin. B:n kanssa se on "virallisessa" suhteessa ja a:n kanssa sitten sujuu se seksipuoli paremmin. Mutta ei se takuulla sen b:nkään kanssa mitään korttia vaan pelaa kokoaikaa. - scale
vänksy kirjoitti:
ja jopa kokenutkin sen olen, mutta ei niiden molempien kanssa silti kuulu samanaikaisesti paneskella eikä vehdata. Sen, jonka kanssa ollaan, niin sen kanssa sitten ollaan siihen asti kun erotaan, vaikka jotain toista rakastaisikin.
Ja tuo mies kyllä panee kummankin kanssa. Ei se sen toisen kanssa vaan kaveri ole, vaikka laskin väärin tuolla ylempänä niin kirjoittikin. B:n kanssa se on "virallisessa" suhteessa ja a:n kanssa sitten sujuu se seksipuoli paremmin. Mutta ei se takuulla sen b:nkään kanssa mitään korttia vaan pelaa kokoaikaa.jonkinlaista yhdessäeloa sellaisen ihmisen kanssa, jolle vaan ei riittänyt yksi. Eikä se ollut ilkeä, tai mitenkään pahantahtoinen ihminen. Joskus se sanoi, että toivoisi olevansa monta, että riittäisi useammalle.
Jos taas toinen on kovinkin tosissaan, se saattaa olla aika rikkirepivä suhde. Harva kuitenkaan kykenee todella elämään avoimessa suhteessa. - laskin väärin
vänksy kirjoitti:
ja jopa kokenutkin sen olen, mutta ei niiden molempien kanssa silti kuulu samanaikaisesti paneskella eikä vehdata. Sen, jonka kanssa ollaan, niin sen kanssa sitten ollaan siihen asti kun erotaan, vaikka jotain toista rakastaisikin.
Ja tuo mies kyllä panee kummankin kanssa. Ei se sen toisen kanssa vaan kaveri ole, vaikka laskin väärin tuolla ylempänä niin kirjoittikin. B:n kanssa se on "virallisessa" suhteessa ja a:n kanssa sitten sujuu se seksipuoli paremmin. Mutta ei se takuulla sen b:nkään kanssa mitään korttia vaan pelaa kokoaikaa.En siis tarkoittanut etteikö seksiä olisi sen B:n kanssa. Hän on vaan hänen kanssaan enemmän järkisyistä. Tulevat hyvin juttuun, ovat samalla aaltopituudella jne. Kipinä heiltä vain puuttuu. Oliko se vielä vähän vauvakuumessakaan ja tuon naisen kanssa se olisi ajankohtaisempaa ja järkevämpää.
- vänksy
laskin väärin kirjoitti:
En siis tarkoittanut etteikö seksiä olisi sen B:n kanssa. Hän on vaan hänen kanssaan enemmän järkisyistä. Tulevat hyvin juttuun, ovat samalla aaltopituudella jne. Kipinä heiltä vain puuttuu. Oliko se vielä vähän vauvakuumessakaan ja tuon naisen kanssa se olisi ajankohtaisempaa ja järkevämpää.
Joo, jotenkin noin se taisi olla. Kuitenkin joka tapauksessa siihen käsitykseen minä ainakin päädyin, että B on enemmän se "vakituisempi" kumppani, kuin A, koska mies itsekin kokee loukkaavansa tätä A-naista, mistä nyt ei mitään bonuspisteitä mielestäni voi kuitenkaan antaa, koska vain täysin tunnevammainen ihminen ei tuossa tilanteessa tajuaisi loukkaavansa toista..

Tunnevammaton ei loukkaisi kumpaakaan. :-/
- Jazuli
laskin väärin kirjoitti:
Tunnevammaton ei loukkaisi kumpaakaan. :-/
100 % samaa mieltä..=o)
- vänksy
Jazuli kirjoitti:
100 % samaa mieltä..=o)
noinhan se on :-D
- Emmi-Inkeri
miehiä että "hyppivät" petistä petiin. Ei se syy välttämättä ole aina naisissakaan. Niitä petollisia s*****a kun on vähän kaikkialla. Toivottavasti toinen näistä naisista ei ole hänen kanssaa naimisissa. Selityksiä pettämiseen aina löytyyy, esim. vaimo raskaana tms. Itse olen sanonut kohteliaasti että menepäs vaimokultasi luo äläkä norkoile täällä. Taitaa sellainen mies olla tunneköyhä, joka ei tunne muuta kuin sen naimahalun ainoastaan, vähät naisen tunteista, kunhan seksiä löytyy. Loppujen lopuksi mies on tyhmä kun ei arvosta uskollista vaimoaan.
- Jazuli
toi loppukaneetti oli musta kyllä erittäin hyvin sanottu...=o)
" Loppujen lopuksi mies on tyhmä kun ei arvosta uskollista vaimoaan."..uskollisen vaimon luulis olevan miehelle enempikin siunaus, kun kirous...vaa eipä kait nykymiehet juur uskollisista naisista välitä.. nehää ei oikee oo mitää..eikä ne varmaa mitää osaakkaa..=oI
semmoi tuntus joitteki ajatusmaalima olevan.. - vänksy
mieltä oon tossa, että mies on kyllä tyhmä silloin, jos ei osaa arvostaa sitä hyvää, mitä hänelle on annettu. Tai sitten ainakin pitäisi olla reilu peli niin,että kumpikin naisista tietää pelin säännöt. Ei siinä sit mitään, jos kumpikin hyväksyy asian ja suostuu jakamaan miehen. Harva silti varmaan suostuisi.

se on must kans eri juttu, jos kaikkien osapuolien pirtaan passaa sooloilla siellä ja täällä..=o)
reilu peli tahi ei pelii laisinkaa...sekii on nii jännää et oompa tavannu miehiäkin joillekka naisen uskollisuus tuntus olevan piinaavaa...ihan kun ootettas et mee ny pettää ja tekee jotaki..et mäki saan syyn tehä..hehe...mut..ei kun on aasi nii ei tajuu..=o)
*tarkotan itteeni aasilla* - Emmi-Inkeri
Jazuli kirjoitti:
se on must kans eri juttu, jos kaikkien osapuolien pirtaan passaa sooloilla siellä ja täällä..=o)
reilu peli tahi ei pelii laisinkaa...sekii on nii jännää et oompa tavannu miehiäkin joillekka naisen uskollisuus tuntus olevan piinaavaa...ihan kun ootettas et mee ny pettää ja tekee jotaki..et mäki saan syyn tehä..hehe...mut..ei kun on aasi nii ei tajuu..=o)
*tarkotan itteeni aasilla*olisi tietoinen toisesta, että hyväksyisi asian niin että mies kulkisi vuorotellen entisen ja toisen luona jotta molemmat tietäisivät sen. Tietenkin jos entisessä on sellainen "vika" ettei seksi sujuisi hänen kanssaan niin ehkä silloin toisen voisi hyväksyä, sellaistakin voi olla..
En itse ainakaan hyväksyisi sitä - vänksy
Emmi-Inkeri kirjoitti:
olisi tietoinen toisesta, että hyväksyisi asian niin että mies kulkisi vuorotellen entisen ja toisen luona jotta molemmat tietäisivät sen. Tietenkin jos entisessä on sellainen "vika" ettei seksi sujuisi hänen kanssaan niin ehkä silloin toisen voisi hyväksyä, sellaistakin voi olla..
En itse ainakaan hyväksyisi sitäjos ihan oikeesti on kyseessä joku sairaus tms, joka estäisi seksin. Silloin saattaisi tarvitakin tuollaisia "poikkeusjärjestelyjä" toisen naisen muodossa.
- Emmi-Inkeri
vänksy kirjoitti:
jos ihan oikeesti on kyseessä joku sairaus tms, joka estäisi seksin. Silloin saattaisi tarvitakin tuollaisia "poikkeusjärjestelyjä" toisen naisen muodossa.
'
Naisethan ovat monesti juuri tuollaisia, kuin tuo kuvaamasi mies... jos ihminen kokee itsensä oikein heikoksi, hän haluaa itselleen mahdollisimman paljon mahdollisimman heikon oloisia seurustelukumppaneita. Siitä tulee vahvempi olo.
- narskutar
Narsistinen mies?
on pala viisautta.
Ei välttämättä pidä tyhminä ja se tyhmyys selviää viimeistään silloin kun asia tulee ky. naisten tietoon.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh412395Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia
Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-201729423011974- 201760
- 241575
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘231414- 1001309
- 431308
En ymmärrä käytöstäsi
Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek1391255Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta371121- 361016