Pahinta sydämen särkymisessä on mun mielestä se, että se vie omanarvontuneen. Koen että en ole tarpeeksi viehättävä tai tarpeeksi ihana persoona, kun joku voi mut hylätä tuosta noin vaan. Se tunne, etten kelpaakaan tällaisena jollekin, saa mut ajattelemaan ettei mulla ole hyvää tulevaisuutta edessäni, koska en voi saada kunnon miestä, ainoastaan mahdollisuuteni olisi saada joku sellainen, joka suostuu tyytymään kaltaiseeni mitättömyyteen, muita vaihtoehtoja mulla ei ole, kuka nyt toisen hylkäämän haluaisi, minussa on oltava jotain vikaa kun minut hylättiin.
En ajatellut ennen noin itsestäni, olen ennen ollut itsevarmempi ja luullut että minä kelpaan muille ihmisille tällaisena. Nyt tuntuu vain etten ansaitse mitään tai ketään, en osaa arvostaa itseäni enää. Osaan näytellä itsevarmaa ja ulkoapäin en usko vaikuttavani luotaantyöntävältä apaattiselta ihmiseltä, mutta sisältä olen rikki.
Miten omanarvontunteen voi saada takaisin, vai voiko? Miten te olette alkaneet taas arvostaa itseänne, vai oletteko?
En ajatellut ennen noin itsestäni, olen ennen ollut itsevarmempi ja luullut että minä kelpaan muille ihmisille tällaisena. Nyt tuntuu vain etten ansaitse mitään tai ketään, en osaa arvostaa itseäni enää. Osaan näytellä itsevarmaa ja ulkoapäin en usko vaikuttavani luotaantyöntävältä apaattiselta ihmiseltä, mutta sisältä olen rikki.
Miten omanarvontunteen voi saada takaisin, vai voiko? Miten te olette alkaneet taas arvostaa itseänne, vai oletteko?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei sä olet just niin ihana ja viehättävä kuin itse haluat. Älä noteeraa millään tavalla muiden mielipiteitä ei niillä ole paskankaan väliä. Ole oma itsesi älä näyttele mitään muuta se on sun vahvuus. ÄLÄKÄ aliarvioi itseäsi milloinkaan. Mikä on kunnon mies????? Minut rikottiin kokonaan toisen toimesta mut sit yks päivä päätin etten anna sitä iloa hänelle vaan nousen ylös ja suuntaan eteenpäin ja paskat välitän mielipiteistä, se kohotti itsetuntoa ja huomasin että elän taas tätä päivää enkä haikaile menneisyyttä se on ihan itsensä rääkkäämistä vaan. Jos joku hylkää sut niin hän ei ole sun arvoinen vaan loinen. Sulla on tulevaisuus edessäsi kunhan osaat arvostaa ensin itseäsi ja hyväksyt itsesi etkä syytä itseäsi jos suhde ei toimi. EI aina vika ole sussa. Täs maailmas riittää paskapäitä ihan tarpeeksi mut ei kannata antaa periksi. Puhun kokemuksesta, minut revittiin rikki ja tunsin itseni syylliseksi ja hautauduin neljän seinän sisään. En enää jmua ei pompotella, ei kukaan, olen oma itseni ja varmaan vielä tapaan jonkun joka sitä arvostaa.
... on tietenkin aina omansa. Kun minut jätettiin ja petettiin, en tuntenut syyllisyyttä tms. omaan itsetuntooni negatiivisesti vaikuttavia tunteita laisinkaan, koska oma syntisäkkini oli tyhjä. Voin sanoa näin, sillä peilin edessä tuli oltua paljon. Minun omanarvontunteeni itseasiassa nousi; kukaan ei kohtele tai tee minulle näin, sillä en ole tätä ansainnut. Siksi, minä laitoin nokan tuuleen ja myös täysin tietoisesti yritin aloittaa unohtamisprosessin, vaikka yhteistä historiaa ja pankkilainaa olikin takana kuitenkin 4-vuotta.
Ainoa negatiivinen asia, jota vastaan minä jouduin itseni kanssa taistelemaan, oli suunnaton viha, joka palasi aina mieleeni, jos aloin tapahtunutta päässäni muistelemaan. Olen siis itse aikuinen mies ja kun miehelle tulee tunne, että häntä on nöyryytetty ja saatettu häpeään, mies saattaa suuttua "ihan oikeasti". Joten varoituksen ja viisauden sana naisille: muistakaa, että erota voi aina, mutta, varokaa että miehenne ei joudu häväistyksi ja/tai nöyryytetyksi. (Ja sama tietenkin koskee myös miehiä, mutta minä puhun nyt miesten näkökulmasta)
muutaman kerran kun on mennyt kunnolla ihastumaan ja saanut pakit, niin ei tässä enää jaksa kovin murehtia että kelpaako kellekään vai ei. voi olla että ehkä joskus vielä löydän jonkun joka oikeasti välittää, tai sitten en. enkä muutenkaan jaksa kauheesti stressata elämästä yleensäkään. antaa mennä vaan nyt kun täällä ollaan =)
miehenä tunnen ihan samoin täysin.Pidän itseäni mitättömimpänä paskiaisena vaikka en sitä ole.Olin niin ihana yhdelle naiselle hänen mielestään ja annoin voimaa kun oma äijä oli mitättömin paskiainen,kertaakaan en häntä sänkyyn pyytänyt ja autoin kun oli paha olla.4KK viime talvena häntä lohdutin ja olin mukamas niin ihana että kelpaisin kelle vaan.Olimme kyllä jo sängyssäkin ja varoin etten rakastuisi häneen vaikka vakuutti ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ero.Tunsin itseni taas tarpeelliseksi ja se kohotti mieli alaani kun en ollut kahteen vuoteen uskaltanut ketään tavata siksi että edellinen suhde oli silloin päättynyt. Yks kaks tämä eroa tekemässä ollut nainen huomasi et äijän firmalla meni hyvin ja raha olikin tärkeämpi ja yhteyden otot väheni ja hän halusi olla ystävä siitä syystä ettei hänen miehensä tietäisi,tunsin olevani sen perheen ainoa syypää.Laitoin eilen hyvän joulun toivotus viestin ja vastaukseksi sain että enkö yhtään ajattele hänen perhettään ja anna olla rauhassa,se oli eka viesti helmikuun jälkeen ja tuli tosi paha olo.Liikaa pettymyksiä ja viha itseä kohtaan kasvoi.Yksi minua huomattavasti nuorempi nainen on alkanut viestimään ja on vapaa,todella ihana.Pelkään tarttua mihkään suhteeseen kun edellinen on vielä käymättä ja olen joutunut häntä toppuuttelemaan.En ole hurmuri muuta kuin luonteeltani ja siitä ei ole itselleen muuta kuin haittaa.Ymmärrän tämän otsikon aloittajan tunteen täysin. Miksi pitää itse siitä kärsiä et haluu olla toiselle hyvä. Jos hänellä ei olisi niin pieniä lapsia olisin jo hänet ilmiantanut miehelleen mut en halua lasten ja tämän naisen kärsivän koska rakastin häntä,mut se perhettään kaltoin kohteleva ylpeä äijä olisi tämän minun pahan olon tarpeessa.