Menestysteologia pahensi pankkikriisiä

Viimeisessä RV-lehdessä (50) toimittaja Esko Halme kirjoittaa vakavaa asiaa pankkikriisin ja menestysteologian yhteydestä. Jo otsikko kertoo olennaisen: Menestysteologia pahensi pankkikriisiä. Seuraavassa otteita Halmeen kirjoituksesta:

"Äskettäin on havaittu vahva yhteys kriisin pahiten vaivaamien amerikkalaisten alueiden ja tiettyjen kirkkojen välillä. Nuo kirkot edustavat 'menestyksen evankeliumia'. Menestysteologian avulla pumpattiin yhä lisää ilmaa asuntojen hintakuplaan. Tämän toteaa muun muassa toimittaja Hanna Rosin laajassa artikkelissaan The Atlantic -lehdessä.

Keskeisenä esimerkkitapauksena Rosin esittelee pastori Fernando Garayn ja hänen johtamansa Casa del Padren latinoseurakunnan Charlesvillessä, Virginiassa. Tässä kirkossa lamakaan ei lannista uskoa maalliseen hyvään; siihen että uskova voi hankkia itselleen tavaroita, joihin hänellä ei oikeastaan olisi varaa.

Vuosina 2001-2007, jolloin Garay rakensi seurakuntaansa, hän oli myös virkailijana kahden eri pankin lainoitusosastolla. Pankinjohtajat olivat huomanneet, että saarnaajilla oli paljon vaikutusvaltaa lampaisiinsa, mitä voitiin käyttää hyväksi bisneksessä. Pankin edustajat menivät mukaan Garayn kirkon sponsoroimiin 'vaurauden kehittämisseminaareihin' ja ehdottelivat osallistujille uuden talon hankkimista. He lupasivat saarnaajille, että jokaista asuntolainan ottajaa kohden kirkolle lahjoitetaan 350 dollaria.

Tutkija Kate Bowler on todennut, että menestysteologisia kirkkoja toimii erityisesti Kaliforniassa, Floridassa ja Arizonassa - kaikki alueita, joihin pankkikriisi iski pahiten.

Pastori Garayn innoittamien 'uskon hyppyjen' jälkilaskuja maksetaan vielä pitkään. Holtittomuus niin saarnoissa kuin pankkitoiminnassakin kostautuu."

Näin siis Esko Halme. Sen verran kommentoin, että sana "holtittomuus" on oikea, mutta ei riittävä kuvamaan saarnaajien ja pankkiirien toimintaa. Kyseessä on ahneiden rikollisten tietoisen kavala toiminta, jossa hyväuskoisia ihmisiä jymäytetään elämään yli varojensa. Tällaiset pankkiirit ja pastorit pitäisi saattaa edesvastuuseen ja teljetä telkien taakse miettimään syntejään.

Jouko Piho
1138
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Piho kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu