Miksihän moinen

Tapasin pitkästä aikaa pitkäaikaisen ihastukseni (tunne oli kauan ollut molemminpuolinen). Ihastukseni oli alkanut seurustelemaan toisen kanssa, mutta huomasimme että sama tunne oli vielä tallella.

Jonkin ajan kuluttua tapasimme uudelleen ja se tapaaminen päätyi sänkyyn. Se oli meille ensimmäinen kerta yhdessä. Kului kuukausi ja näimme taas uudelleen, ja miehen asenne oli minua kohtaan muuttunut. Hän oli minulle tyly ja ilkeä. Miksi? Voiko pitkäaikainen ihastuminen johtaa toisen inhoamiseen sängyssäkäynnin jälkeen? Vai inhoaako hän minua sen takia kun petti tyttöystäväänsä minun kanssani?
2155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

taisi mennä pasmat sekaisin. Ei oikein tiedä mitä tekisi.

Äänestä

tapahtui vasta kuukauden päästä. Ei tainnut olla kovin ihastunut sinuun.

Pidittekö millään tavoin yhteyttä sinä aikana?

Voi kylläkin johtaa epämääräisiin tunteisiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


:0( kirjoitti:

Tapasin pitkästä aikaa pitkäaikaisen ihastukseni (tunne oli kauan ollut molemminpuolinen). Ihastukseni oli alkanut seurustelemaan toisen kanssa, mutta huomasimme että sama tunne oli vielä tallella.

Jonkin ajan kuluttua tapasimme uudelleen ja se tapaaminen päätyi sänkyyn. Se oli meille ensimmäinen kerta yhdessä. Kului kuukausi ja näimme taas uudelleen, ja miehen asenne oli minua kohtaan muuttunut. Hän oli minulle tyly ja ilkeä. Miksi? Voiko pitkäaikainen ihastuminen johtaa toisen inhoamiseen sängyssäkäynnin jälkeen? Vai inhoaako hän minua sen takia kun petti tyttöystäväänsä minun kanssani?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu