Olen 32-v. Heikko itsetunto ja rumuus ovat pilanneet elämäni pienestä pitäen. Heikko itsetunto juontaan koulukiusaamiseen. En uskalla ikinä lähestyä naisia ja ainakaan aloitetta en koskaan uskalla tehdä. En ole elämässäni seurustellut kuin yhden kerran, 29-vuotiaana ja se kesti vain 3kk ja oli sellaista säätämistä vaan. Yhden illan juttuja en harrasta joten tässä oltu kolme vuotta sitten yksin. No ei se nyt niin paha kun sitä ennen oltiin 29v asti yksin ilman läheisyyttä, seksiä tai mitään. Siis menetin poikuuteni 29-v tälle ekalle seurustelukumppanilleni. Seksin harrastamisen määrän voin laskea yhden käden sormilla. Ja tosiaan vain tämän yhden naisen kanssa. Muutoin aina yksin.
Alan nyt olemaan sellaisessa mielentilassa, että alan uskomaan hyvinkin vahvasti ettei minulla ole tulevaisuutta kenenkään kanssa. Yksin pitää elämäni elää. Elämä ei ole muutenkaan mitään herkkua. Korkeasti koulutettu olen (Kemisti, Filosofian Maisteri -tutkinto). Palkkaöissä en ole saanut olla valmistumiseni jälkeen kuin 2 vuotta 3kk ja sen jälkeen työvoimakursseilla ja koulutuksissa ja niiden kautta työharjoittelussa. Nyt olen ollut 3kk kohta työtön taas. Edellinen kurssi loppui syyskuussa.
Mitäköhän sitä enää tässä iässä voisi tehdä. Melkein kokematon makuuhuoneen puolella, itsetunto kuollut, yksinäisyys on elämäni osa ihmispelon vuoksi. Työttömyys painaa.
Normaali päiväni kuluu yksin kämpillä. Herään joskus, aamukahvi, syön jotain. Sitten käyn ehkä kaupassa. Sitten tietokoneen tai tv:n ääreen katselemaan tv-sarjoja ja uppoutumista keinotodellisuuksiin. Kaikki unohtaakseni tämän paskamaailman. Joka helvetin päivä sama rutiini. Viikonloppu ja arki tuntuu samalta, kun ei ole mitään erottamassa niitä. Ei töitä, ei tyttöystävää, ei kavereita. Ihmispelko ja heikko itsetunto estää kaikenlaisen sosiaalisen kontaktin. Tykkään olla yksin, mutta ei se aina ole herkkua.
Erakko, paska, työtön, luuseri. Siltä tuntuu. Mitäpä sitä siis enää voisi tehdä tässä tilanteessa? Kysyn vaan!
Luuseri1977
Alan nyt olemaan sellaisessa mielentilassa, että alan uskomaan hyvinkin vahvasti ettei minulla ole tulevaisuutta kenenkään kanssa. Yksin pitää elämäni elää. Elämä ei ole muutenkaan mitään herkkua. Korkeasti koulutettu olen (Kemisti, Filosofian Maisteri -tutkinto). Palkkaöissä en ole saanut olla valmistumiseni jälkeen kuin 2 vuotta 3kk ja sen jälkeen työvoimakursseilla ja koulutuksissa ja niiden kautta työharjoittelussa. Nyt olen ollut 3kk kohta työtön taas. Edellinen kurssi loppui syyskuussa.
Mitäköhän sitä enää tässä iässä voisi tehdä. Melkein kokematon makuuhuoneen puolella, itsetunto kuollut, yksinäisyys on elämäni osa ihmispelon vuoksi. Työttömyys painaa.
Normaali päiväni kuluu yksin kämpillä. Herään joskus, aamukahvi, syön jotain. Sitten käyn ehkä kaupassa. Sitten tietokoneen tai tv:n ääreen katselemaan tv-sarjoja ja uppoutumista keinotodellisuuksiin. Kaikki unohtaakseni tämän paskamaailman. Joka helvetin päivä sama rutiini. Viikonloppu ja arki tuntuu samalta, kun ei ole mitään erottamassa niitä. Ei töitä, ei tyttöystävää, ei kavereita. Ihmispelko ja heikko itsetunto estää kaikenlaisen sosiaalisen kontaktin. Tykkään olla yksin, mutta ei se aina ole herkkua.
Erakko, paska, työtön, luuseri. Siltä tuntuu. Mitäpä sitä siis enää voisi tehdä tässä tilanteessa? Kysyn vaan!
Luuseri1977
Vastaukset 30
Vanhimmat
Lisäksi ei ole koskaan ollut varaa ajaa ajokorttia eikä siis ostaa autoakaan. Asun yksin vuokrayksiössä enkä koskaa tule omaa asuntoa ostamaankaan. En halua olla velkaa ikinä mitään. Tarpeeksi tekemistä opintolainan ja tietokoneen osamaksujen kanssa. Työttömänä kun ei rahaa ole ylimääräistä.
Usein naiset vaativat mieheltä remonttireiskamaisuutta. Mulla ei jakoavain pysy kädessä. Edes polkupyörään en osaa rengasta vaihtaa jos kumi puhkeaa. Yrittänyt olen ja epäonnistunut joka kerta. Siis minusta ei ole korjaajaksi. Ja näin taas mahdollisuudet tyttöystävän/vaimon saamiseksi ovat laskeneet. Useat naiset tahtoisivat, että miehellä on auto...ja miinuksia jälleen ja mahdollisuudet laskee....bussilla kuljen ja nykyään harvemmin edes poistun keskustaan että säästyy bussimatkat niihin tärkeisiin juttuihin (eri virastoissa käymiset jne..). Miten siis tutustuin tähän yhteen naiseen, jonka kanssa seurustelin? Niin säälittävää kun se onkin, teksti-tv:n chatin kautta. Se oli ihme että yleensäkään joku vastasi. Mutta se on jo menneen talven lumia.
Netissä olen käyttänyt useita treffipalveluja. Yhteen aikaan mulla oli 5 eri netin treffipalvelun kautta ilmoitus kuvan kanssa. Uskokaa tai älkää mutta sen kuukauden kun ilmoitukset siellä oliva...ei ainuttakaan vastausta. Sielläkin naiset etsii Mr. Finland remonttireiska yliälykästä superhurmuriromantikkomiestä. Standardit ovat tässä maailmassa ylisuuret niin naisten mielissä, kuin näköjään useiden yrityksien henkilöstöpolitiikassa, kun töitä yrittää etsiä. Jos evoluutio on totta, ja vahvimmat selviävät...minusta alkaa tuntua, että olen se heikko ja tulen häviämään ja kuolemaan yksin. Ei menestystä, ei edes onnea. Vain harmaa arkitodellisuus itseni kanssa. Onneksi on sentään keinotodellisuuksia eri tv-sarjojen ja kirjojen sekä nettipelien ym. kautta. Ehkä tulevaisuus tuo virtuaalisen maailman sen verran kehittyneeksi, että voin vielä kokea rakkautta virtuaalityttöystävän kanssa.
Kuulostaa säälittävältä, mutta näin on näreet. Elämä on kovaa eikä maailmassa pärjää kuin superälykkäät huippukomeat, itsevarmat, ja vahvat menestyjät. Paska maailma siis ja paskemmaksi ja kovemmaksi tulee menemään...ei siis toivoa elämässä! Ehkä kuoleman jälkeen olo paranee viimein...sitä odottaessa.
Luuseri1977
olen ollut työttömänäkin ja koen, että naiselle se työttömyys tai alempi koulutustausta, matalapalkkainen työ tmv. on tietty myös pitkä miinus parisuhteessa nykyään - mutta ei haittaa kaikkia miehiä. Mulla on siis toivon mukaan vielä mahdollisuus tavata joku mies joka huolii minut, vaikka en olekaan naiseksi niin täydellinen. Olen naiseksi ihan tavallinen, hoikka ja joskus nätiksikin ja mukavaksi kehuttu ja osaan tehdä kotitöitä mutta en mitään autoon tmv. laitteisiin liittyviä juttuja...ihan surkea olen kaiken tekniikan kanssa ja mulle olisi helpotus jos mies osaisi jotain pikkujuttujakin remontoida/korjata mutta ei ole mikään pakko tai ehdoton juttu. En ole sitä naistyyppiä joka vaatii, että on pakko olla se auto, omakotitalo, koira ja lapsia sen miehen ja työn lisäksi.
Sanoit tuolla jossain viestissä, että et tarvitse lääkkeitä. Minusta kuulostaa siltä, että olet masentunut. Ja masennusta hoidetaan lääkkeillä. Miksi ihmisillä on niin hirveästi ennakkoluuloja masennuslääkkeitä kohtaan? Monet ihmiset syövät niitä ja saavat niistä myös avun. Itselläni on niistä pelkästään positiivisia kokemuksia, samoin lähipiirini ihmisillä.
Silloin kun on ollut pitkään masentunut, apea mieliala on muuttunut ikään kuin normaalitilaksi eikä edes muista, miltä tuntuu olla iloinen, optimistinen ja onnellinen. Minä esimerkiksi olen elämääni tyytyväinen nyt, pari vuotta sitten elämäni oli aika kurjaa, kun olin työtön ja oli muitakin vastoinkäymisiä.
Minusta sinun pitäisi hakea apua. Yritä löytää joku ammattiauttaja, jolle voisit puhua tilanteestasi. Sinun pitäisi purkaa tuota koulukiusaamista ja sen seurauksia itsetunnollesi jonkun terapeutin kanssa. Sanoisin, että juuri terapia ja masennuslääkkeet olisivat sinun tapauksessasi se keino, jolla ruveta rakentamaan elämälle parempaa pohjaa. Ja ystäviä olisi tärkeää saada. Löytyisikö niitä esimerkiksi jostain seurakunnan toiminnasta? (Käsitin, että olet uskovainen.) Ota vaikka aluksi tavoitteeksi löytää pieniä iloa tuottavia asioita.
Älä vetoa siihen, että olet työtön eikä sinulla ole varaa terapioihin tai muuhun. Apua saa, jos sitä jaksaa hakea. Siinä vain pitää olla sinnikäs. Laitan tähän linkin Mielenterveyden keskusliiton sivulle. Jospa se ohjaisi sinua asioissa eteenpäin. Valoisampaa tulevaisuutta!
http://www.mtkl.fi/tietopankki/mista_apua/
Noita jos alkaa popsia, jää kyllä lopullisesti ilman naista.
Kannattaa ennemminkin vähän ryhdistäytyä ja hakea nainen vaikka baarista, niin kyllä masennukset lähtevät. Masennuslääkkeethän eivät paranna yksinäisyyttä ja tyhjyyden tunnetta, pahentavat vain tilannetta.
Uskomatonta. Oot sentään saanut.
Itselläni ei ole ollut YHTÄÄN tyttöystävää, koskaan, päivääkään. Yhdenyönjuttuja tasan NOLLA.
Ikää tosin mulla vasta 31, joten paljon on vielä edessä.
Tutultahan tuo kuulostaa. Ja silti olisin ihan tyytyväinen elämääni jos minulla olisi kaunis nuori tyttö tyydyttämässä seksitarpeeni.
Omaa itsetuntoa voi kehittää. Vaikka sillä ei suoranaisesta naista saa, niin ainakin paremman mielen itselleen, ja kun/jos sen naisen tämän jälkeen löytää niin sen seurassakin on mukavampi olla, ilman ahdistusta omasta riittämättömyydestä. Muutoinkin eihän sillä naisellakaan välttämättä ole, tai hänellä ole väliä onko toisella työtä, kavereita, poikaystävää tai kokemusta....
...jonain yli-ihmisinä. Mun työkaveri opiskeli työn ohessa insinööriksi ja yleni hallin puolelta siisteihin toimistotöihin. Ei onnistuisi mun lukupäällä.
Itse olen 29-vuotias mies ja ammatiltani vain pelkkä hitsaaja, kun tuo koulunpenkillä istuminen on aina ollut sellaista tervanjuontia. Töissä olen ollut 18 vuotiaasta alkaen eli kohta 12 vuoden työkokemus takana. Ja viikonloppuisin teen keittiöasennushommia pimeänä yrittäjäkaverilleni. Nyt tosin kokopäiväistä pimeää, kun meidänkin firmasta lomautettiin hitsaajat kevääseen asti, jolloin uudet tilaukset tulevat. Toivottavasti kukaan ei käräytä.
Rivarikolmio maksettu 2 vuotta sitten. Pihassa neljä vuotta vanha Tojo Avensis, josta vähän velkaa jäljellä. Ja autotallissa asustelee itseoikeutetusti 40 vuotta vanha isolohko Corvette, joka on silmäteräni ja siihen menee nyt kaikki ne rahat, jotka ennen meni asuntolainanlyhennykseen. Eli kyllä ne asuntolainasta säästetyt pennoset aina johonkin tulee tuhlattua. Baareissa käyn kuten ennenkin, joko avopuolisoni kanssa tai kavereiden. Yleensä molempien. Kuntosalilla käyn joka toinen päivä, jonka työpaikka maksaa myös lomautetuille.
Jos teini-iän kännihuuruiset bilepanot ja pillurinki-takapenkki suhteet sekä myöhemmät vakavien suhteiden välissä olleet yhdenillanjutut jätetään pois laskuista, niin takanani on kuitenkin vain kolme vakavaa ns. oikeaa seurustelusuhdetta. Nykyinenkin mukaan lukien.
Ensimmäinen sellainen kesti parivuotta ja olin tuolloin reilu parikymppinen. Exä nr1 pääsi yliopistoon ja katsoi, ettei amiskundi vastaa enää hänen sosiaalista asemaa. Kuitenkin hän petti uutta yliopistomiestään(miehiään?) mun kanssa neljä kertaa suhteemme päättymisen jälkeen. Tuo viimeinen panokerta hänen kanssaan pilasi myös oman uuden seurustelusuhteeni.
Toinen suhde kesti vain alle vuoden ja päättyi edellämainittuun omaan virheeseeni eli pettämiseen exän kanssa, jonka uusi rakkaani sai selville klassisella tavalla. Emme touhuiltamme edes huomanneet hänen tulleen kotiin ja seisoneen makkarin ovella ties kuinka kauan. Selityksiä ei tarvittu. Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun petin naista tuolla tavalla.
Vakavajuttu numero kolmosen kohtasin noin kuusi vuotta sitten. Rakastuin häneen ja hän minuun. Hän uskoi ettei löydä pysyvää miestä, koska ei pysty saamaan lapsia, jonkun hormonihäikän takia. Minulle tuollainen ei merkitse mitään ja minulle riittää mainiosti, että itseni elätän hautaan saakka. Ja jos joskus oikea lapsikuume iskee, niin ainahan me voidaan adoptoida sellainen.
Jos lukupäätä olisi, opiskelisin minäkin varmaan ties miksi ydinfyysikoksi ja saisin jättipalkkaa. Normaalisti saan bruttona 2600 euroa kk, jos ei ole ylitöitä ja en tee pimeää kuutamokeikkaa. Joku kemisti varmaan tienaa ihan ministeripalkkoja.
Sanonpa suoraan, että korkeakoulutetuilla EI ole mitkään hyvät liksat. Tai ei ainakaan yliopistosta luonnontieteellisestä valmistuneilla maistereilla. Eri asia on sitten tohtorit ja professorit jne. Olin 2 vuotta tutkijana eräässä oppilaitoksessa enkä nostanut palkkaa kun maksimissaan vajaa 1800 euroa/kk. Eli ei hääppöistä. Kyllä sillä nyt yksikseen eleli ihan hyvin, mutta turha verrata mihinkään ministerin palkkoihin. Veikkaanpa, että putkimies ja vastaavat duunarit tienaa tuplasti enemmän.
Nyt olen sit työttömänä, ansiosidonnaiset nostaneena ja työmarkkinatuella. Lisäksi asumistuki ja jotenkin pärjää..sossu edessä vielä.
Suomessa korkeastikoulutetuilla suhteessa muuhun maailmaan totaalisen paskat palkat. Että sellaista!
Luuseri1977
Aijaa? Minä vastavalmistuneena, muutaman viikon vanhana maisterina lähdin 2700 eurosta, josta se puolessatoista vuodessa nousi yli 3200:aan. Ja minulla oli keskinkertaiset arvosanat. Eihän se tietenkään ministeripalkka ole, ja kaitpa DI:t sun muut ekonomit saavat enemmän, mutta en voi väittää olevani mitenkään erityisen tyytymätön tässä iässä ainakaan tähän asiaan, vaikka sitten sosiaalinen elämäni - ja etenkin se sukupuolielämä - onkin sosiaalitukitasoa.
Tietysti asun pk-seudulla, joten asumiseen menee kai vähän enemmän kuin muualla keskimäärin, eli sikäli ei tämäkään ihan yhtä kulutusjuhlaa ole.
Riippuu ihan alasta. Itselläni on vain lukio-koulutus kun en enää pysty opiskelemaan.
Tarkennukseksi...toi 1800e/kk oli bruttona! Käteen jäin joku 1400 euroa kuussa suunnilleen...että siinä korkeastikoulutettujen hyvät palkat!
Luuseri1977
Luuseri1977 kuitenkin taisi mainita luonnontieteellisen alan - saman, kuin minulla. Siksi ihmettelen. Ilman muuta on korkeakoulututkintoja, joilla pääsee huonommilla liksoilla kuin lyhyemmän polun koulutuksella.
Kemian alalla on tällä hetkellä yleisesti huono työtilanne joten siinä suhteessa sinulla on kohtalotovereita riittämiin. Itsekin olen labrahommissa ja työsopimusta jatketaan vain muutaman kuukauden pätkissä. Olet sen verran korkeastikoulutettu, että voisit hakea myös kemian/fysiikan opettajien sijaisuuksia esim. yläasteilta tai ammattioppilaitoksista. Siinä karttuisivat myös ihmissuhdetaidot ja saisit esiintymisvarmuutta sosiaalisiin tilanteisiin (näistä taidoista on taas hyötyä siellä seurustelusektorilla). Ehdottaisin myös jonkin aivan uuden harrastuksen hankkimista. Minä innostuin tekemään työttömyysaikanani tietokoneanimaatioita. Kuvankäsittelyohjelmilla voi myös pitää hauskaa kun vaikkapa muokkailee julkkisten pärstäkuvia aivan uuteen uskoon. Tuo animointi on ainakin niin mukaansatempaavaa ja hauskaa, että siinä kyllä unohtuu kaikki muut asiat tyystin.
"...laskea yhden käden sormilla""..Melkein kokematon makuuhuoneen puolella.."
-Tuohan on paljon. Arvaatkos miten se nolla-määrä sormia lämmittää mieltä...
Tiedän mitä tuo "nettikooma" on, aika menee kaikkeen epäoleelliseen mistä ei jää käteen mitään loppujen lopuksi. Mutta onhan se surullista että ne nettideititkään ei ole mitään antaneet. Tavallaan jos se "viimeinenkin" keino jää tyhjäksi yritykseksi, niin kyllähän siinä turhautuu. Mutta näin voi käydä kelle tahansa, netistä on helppo valkata ne parhaat ehdokkaat päältä ja joilla on vientiä jokapuolella. Kantsii netissä chattailla, jopa vanha kunnon irc vaikka peliin-jostain kunhan sitä kiinnostavaa juttu seuraa netistä löytää, niin olo kohenee.
Don't Be Sad. Mä hallitsen autot, fillarit, mopot, kelkat ja moottoripyörät- eikä niillä taidoilla ole naisia tullut. Noh yrityskin on laihaa ehkä ollut loppupeleissä. Vastaavasti baareissa olen kuin kala kuivalla maalla.
Tosin mp-hommat on parasta harrastusta mitä voin housut jalassa tehdä. Lohduttaa aina kesällä kun ei ole ollut niitä "kännihuuruiset bilepanot" tai baarisäätöjä. Ja voin tunnustaa että kyllähän se itsetuntoakin nostaa, olla edes hetken liikennevaloissa jonkun random naisen katseessa kiinnostava :)
Jollain keinollahan sitä omaa persoonallisuuttaan pitäis saada naisten tietoisuuteen.
Joo. Tässä onkin paljon asiaa. Juuri tällaiset asiat kulttuurissamme kuin työttömäksi joutuminen helposti ikäänkuin kuohitsevat miehen henkisesti ja siten sosiaalisesti ja erityisesti naisasiallisesti.
Minä olin siinä hitusen päälle 40 kun olin toipumassa nuoruuden aikaisesta naisasiallisesta lähes täydellisestä eristäytyneisyydestäni (johon olin ajautunut mm. siksi kun täysin oudolle Helsingin seudulle töihin muutin eikä aiempiakaan sosiaalisia verkostoja ollut sellaisia jotka olisivat toimineet tällä uudella paikkakunnalla ja uudessa elämäntilanteessa) siksi kun olin sentään saanut pitää työpaikkani pitkään(ja siten taloudellinen tilanteeni oli kohenemassa) vaikkakaan ei se koulutustani lainkaan vastannut.
Tähän sitten tulin sopivasti saneeratuksi tuosta työpaikastani eikä juurikaan ollut toivoa uutta työpaikkaa silloin mistään saada. Ei siinä muu auttanut kuin hankkia säästöillään talonrähjä tuntemattomalta vihamieliseltä maaseudulta ja alkaa elää äärimmäisen pienillä tuloilla täysin erakkona siellä. 4-vuotta sielläkin meni ja nyt olen ollut kyllä ihmisten ilmoilla jo monta vuotta ja taloutenikin olen saanut aika hyvään kuntoon, mutta sosiaalisesti eristäytynyt olen edelleeen naisasiallisesta eristäytymisestä nyt enää puhettakaan.
Se kun nyt katselee minkä laisia ja näköisiä nämä mahdollisesti saatavilla olevat sellaiset jotain 40 naiset ovat kyllä tavallaan vähän helpottaakin näissä naisasiamurheissa. Enemmän piristää kuitenkin se että voin nyt sentään edes netissä vähän chattailla ja mailailla näiden muutamien kauniiden ja aivan fantastisten mallipimujen kanssa.
Mutta kyllä se mietteliääksi pistää, että miksi tällaiseen maahan on ylipäätänsä pitänyt syntyä tällaiseksi lähes koko ikänsä täysin sosiaalisesti/naisasiallisesti syrjäytyneen miehen elämä elämään. Tähän jos vielä yhtäkkiä kuolee eikä asioitaan saa järjestettyä, niin vielä se omaisuuskin mitä on päätyy näille samoille suomalaisille sioille jotka koko elämän ajan ovat olleet niin vittumaista ja luotaan työntävää sakkia (pääsääntöisesti vielä huomattavan rumiakin) että ei pahempaa kuvitella voisi.
että sensuroidaan kirjoituksia. Kirjoitukseni joka oli hyvin asiallinen ja sisälsi esimerkin omasta elämästäni on sensuroitu tästä pois. Tämä kyllä vie viimeisetkin halut seurata palstaa ja kirjoitella mitään asiallisempia juttuja.
Tämän kirjoitukseni pohjalta oli tähän lyhyesti kommentoinut sellainen nikki kuin Krusader, ja minnä sitten vastasin siihen lyhyesti sekä kirjoitin lyhyen jutun esimerkkinä omista nuoruuden ajan naisiskokemuksistani ja siitä miten suuri merkitys niillä loppujen lopuksi voi olla koko elämää ajatellen siksi kun voi käydä niin että ei niitä asiallisia itselleen sopivia naisia sitten enää tule koskaan edes taapaamaan ainuttakaan, eikä sitten kyllä paljon muunkaan laisia naisia kun syrjäytyy parisuhdemarkkinoilta.
Pois on näköjään sensuroitu koko juttu. Kuka on sensuroinut ?
Hyvä että myönnät asian laidan. Mitä ei myönnä ei voi muuttaa. Monet vaan elävät kieltämisessä ja fantasiamaailmassa, jossa on tilanne että ei tarvitse mitään. Kun sitten useampi vuosi on kulutettu loppuun siinä fantasiassa, tulee karu arki vastaan. Suosittelen kaupunkisi Klubitaloa*, sillä siellä sinut kahvitetaan ja otetaan avosylin vastaan kuntoutumaan. Varmasti elämäsi on siitä lähtiten ihanaa.
Kristillisen vakaumuksen omaavana olen siitä saanut elämääni voimaa jokaiseksi päiväksi. Elämä ei ehkä ole niin synkkää,mitä eilisessä viestissäni annoin ymmärtää. Mutta rankkaa silti.
Mitä tulee naisasioihin, seksiin jne tottakai kaipaa läheisyyttä ja seksiä. Mutta irtosuhteita EN harrasta, koska seksissä PITÄÄ olla tunteita enkä kykene pelkkään panoon. Mielummin säästäisin koko homman vasta avioliittoon tästä lähin. Neitsythän en enää ole sen yhden seurustelusuhteen vuoksi. Siinäkin seksi oli avutonta säätämistä. Ei mitään todellisia syviä tunteita. Toki tykkäsin hänestä jne mutta rakkaus...ei ollut mukana. Rakastellut siis rakkaudesta seksiä harrastanut, en ole ikinä. Se on sitä parasta. Siksi mielummin hääyöhön odotan.
Seurakunnissa olen käynyt. Sielläkin yleensä yksin istun penkillä ilman että kukaan tulee juttelemaan. No ok, joku kiva mies puolinen puolituttu kyselee kuulumisia, mutta siihen se jääkin aina. Naiset pysyy kaukana minusta. Naiset ovat samanlaisia olipa uskovia tai ei. Etsitään sitä komeaa ja mukavaa miestä. Mukava olen kyllä, mutta komea...no ehkä sitäkin jonkun mielestä mutta silti liian outo monella tapaa.
Anyway, siispä aika monta pointtia mitkä ovat esteenä naisen saamiselle: heikko itsetunto, huono ulkonäkö, autottomuus, työttömyys, avuttomuus remonttiasioissa, kokemattomuus seurustelu- sekä elämisenasioissa, selväpäisyys, irtosuhteettomuus, ei-baarissakäymättömyys ja vaikka tietynlainen lapsellisuus. Lisäksi valitettavasti oman ikäiset naiset alkavat olla haalistuneita ulkoisesti enkä oikein osaa syttyä enää heihin...siispä heitän pyyhkeen kehään ja elän hiljaista yksineloa. Herran huomaan...
Luuseri1977
Luin viestisi ja ilmoittaudun toiseksi luuseriksi. Olen 26 vuotias nuori nätti nainen = työtön, asun kotona, kavereita ei ole juurikaan, en ole koskaan seurustellut en ole harrastanut seksiä, enkä tahtoisi harrastaakaan sitä ennen kuin on muuten hyvä suhde. Olen kokenut koulukiusaamista, halveksuntaa ja läheisen ihmisen mielenterveyden pettämisen. Kärsin paniikkikohtauksista ja näen pahoja unia mm. kouluajoista. Olen jo aika masentunut kaikkien näiden yksinäisyydessä vietettyjen vuosien jälkeen. Enkä toivo joululahjaksi muuta kuin että saisin elämäni joskus tasapainoon ja löytäisin jonkun minusta välittävän tai välittäviä ihmisiä. Sinulla Luuseri1977 on sentään ollut jonkinlaisia suhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa, on myös ihmisiä joilla ei ole ketään.
Entä jos rupeaisit käymään lenkillä säännöllisesti. Voisit saada siitä itsellesi ponnahduslaudan takaisin elämään. Käy vaikka muutama tunti ennen nukkumaan menoa lenkillä niin voisit saada edes nukuttua kunnolla. Ravitsemuskin voisi vielä lisänä auttaa paniikkikohtauksissa, epa kalaöljy ja karnosiini voivat auttaa. En tietenkään kehota lopettamaan lääkkeiden käyttöä jos sinulla on niitä tai meinasit hankkia mutta lääkkeiden lisänä voivat olla vielä hyödyksi.
"Enkä toivo joululahjaksi muuta kuin että saisin elämäni joskus tasapainoon ja löytäisin jonkun minusta välittävän tai välittäviä ihmisiä."
Ihmissuhteet hankitaan, ei saada lahjaksi! (Vaikka toisaalta toki se toisten sinulle antama aika on lahja heiltä, sitä ei kannata unohtaa.) Itse ne ihmissuhteet pitää rakentaa nollatasosta! Ei se kamalan vaikeaa edes ole, mutta vaatii toki itsensä laittamista likoon, ja elämäntapojensa muuttamista sellaisiksi, että ihmisiä näkee.
Olen itse parissa vuodessa lisännyt ihmissuhteitani, lukuisia nettituttuja lukuunottamatta, muutamasta kouluaikaisesta kaverista muutamaan kymmeneen kaveriin, joista monet ovat ihan läheisiäkin. Ei sillä että numeroilla olisi väliä, mutta onpa tämmöinenkin mahdollista. En edes ole mitenkään kovin ulospäinsuuntautunut joskaan en pahin mahdollinen tuppisuukaan (vaikka olenkin kyllä luultavasti tuttavapiirini hiljaisin). Jokaiseen harrastusporukkaan minun on kuitenkin omin jaloin pitänyt itseni hilata ja omalla suulla puhuen niihin ihmisiin tutustua!
Tässä kun on tullut ihan todellisia tarinoita oikeista ihmisistä, niin voisi olla joku systeemi että halukkaat voisi vaikka mailata toisilleen siis vaikka ilman mitään taka-ajatuksia.
NM: samanlaisia juttuja kokenut. Taidetaan olla ne sukkalaatikon reikäisimmät sukat :)
silmät tilestää..
Lääkkeitä en tarvitse. Vitamiineja silloin tällöin tulee syötyä, mutta kaikki maksaa. Lisäravinteet, uuden harrastuksen aloittaminen, kuntoiluvälineet (verkkarit, lenkkarit), kuntosali jne maksaa likaa yksinkertaisesti työttömälle. Siispä ihan kämpillä olen liikuntaa treenaillut. Käsipainot, jumppaus (etunojapunnerrukset, vatsalihasliikkeet, kyykkyhypyt...). Ainakin muutaman kerran viikossa pyrin hieman jumppaamaan. Kävelylenkin pyrin myös tekemään muutaman kerran viikossa ellei joka päivä.
Sellaista.
Luuseri1977
Ei niitä naisia ikinä löydy mistään netistä, lenkkipolulta tai harrastuksista. Paras keino on lähteä baariin vaikka tuntia ennen valomerkkiä. Ehtii yhden tuopin juoda ja samalla vähän jutella naisille, pyytää jatkoille jne. Alkuillasta baarissa roikkuminen on myös ajanhukkaa.
"Ei niitä naisia ikinä löydy mistään netistä, lenkkipolulta tai harrastuksista."
Joo, ei löydy ei. Samaa mieltä olen
"Paras keino on lähteä baariin vaikka tuntia ennen valomerkkiä. Ehtii yhden tuopin juoda ja samalla vähän jutella naisille, pyytää jatkoille jne. Alkuillasta baarissa roikkuminen on myös ajanhukkaa."
Näin se kunnon panomies taitaa naisensa pääsääntöisesti hakea. Se vaan että baareissa on paljon enemmän miehiä kuin naisia ja yleensä vain muutama sellainen paremman näköinen nainen joita nämä vailla mitään estoja olevat panomiehet agressiivisesti piirittävät. Mene siihen sitten tappelemaan. En ole koskaan mennyt, ja jo ajat sitten olen koko baareissa käymisen jättänytkin.
"Se vaan että baareissa on paljon enemmän miehiä kuin naisia ja yleensä vain muutama sellainen paremman näköinen nainen joita nämä vailla mitään estoja olevat panomiehet agressiivisesti piirittävät."
Baareissa (jos ne eivät ole mitään trendimestoja) on tyypillisesti ihan nättejäkin naisia, mutta miehet jotain 5-kymppisiä puliukkoja joita kyllä on sitäkin enemmän. Lähiöräkälän naiset lähtevät tällaisen 3-kymppisen miehen mukaan eivätkä piittaa vanhoista ukoista.
Siinä 35v jälkeen alkoi minulta hiipua tuo baareissa käynti, enkä 40 vuotiaana ole enää kertaakaan mihinkään baariin mennyt.Siis minä en liittynyt noiden mainitsemiesi ukkojen joukkoon kun heidän juttunsakin on niitä samoja tylsiä jurputtamisia mitä kaljanhuhtomat aivot tuottavat. Eikä yksin näin vaan heistä ei ole nimenomaan edes puhumaan mistään asoista muuta kuin niiden konventionaalisten mallien mukaan.
Katsoin niin että kun seuraksi ei minulle näistä baarien ukoista todellakaan ole ja niitä vähiä sidettävän näköisiä naisa en sieltä lähde itselleni tappelemaan, niin en myöskään enää aikaani ja rahojani ja terveyttänikään noissa paikoissa törsää.
Siis näitä vähiä siedettävän näköisiä naisa minä hädin tuskin olisin edes saanut vaikka heitä yrittänyt olisin(heidän ympärillään pyöri lähinnä ne heidän tuntemansa miehet), vaikkakin he olivat mielestäni vain sellaisia että he hädin tuskin minulle olisivat kelvanneet ainakaan miksikään pidempiaikaiseksi seuraksi.
On tainnut kyllä meno baareissa muuttuakkin niistä ajoista jolloin viimeksi olen niissä käynyt, mutta tuskin juurikaan näissä n.s. lähiöravintola-tyyppisissä paikoissa missä minä kävin.
Kyllä sen tietää mitä baareissa pääasiassa haetaan. Ja minua sellainen ei kiinnosta. Kuten sanoin EI yhden illan juttuja. Muutenkaan en juo kuin vähän ja harvoin. Humalaa en koskaan. Että sellaista.
Luuseri1977