Minulle on syntynyt ihan täydeksi ongelmaksi se, miten äitini jotenkin tunkeutuu elämääni. Olen seurustellut nyt jotain 3 kk yhden miehen tai no siis pojan kanssa ja jotenkin tuntuu että äidilleni on syntynyt pakkomielteeksi että pääsisi juttelemaan tämän kyseisen tyypin kanssa. Äitini on nähnyt tyypin ohimennen, olen varma että kyttää ikkunasta aina kun poika tulee hakemaan minut meiltä. Hänen mielestään se on kai huvittavaa, mutta minua se loukkaa.
Minua todella AHDISTAA ja etoo koko ajatus siitä, koska omat tunteeni ovat tässä olleet aika sotkussa. Miksi ihmeessä äitini ei ymmärrä että en halua tuoda poikaa näytille. Tuntuu että äitini ajattelee että etsin jotain tulevaa aviomiestä. Hei haloo, olen 19 vuotias. Sitten kun koitan itku kurkussa selittää että olen nuori, enkä etsimässä mitään ikuista kumppania, niin hän loukkaantuu ja ottaa sen henkilökohtaisesti ja alkaa selittämään että hänellä on varmaan joku rutto kun ei voi tulla käymään. Tietysti mistä sitä tietää jos joku päivä eteen tupsahtaa joku maaginen "se oikea", mutta tällä hetkellä en usko sellaiseen. En taida olla lapsista ainoa joka on tuosta kärsinyt, siskoni on kolmekymppinen ja äitini yhtä lailla sekaantuu hänen elämäänsä. Tämä tietysti saa minutkin masentumaan. Eikö se ikinä lopu?
Ärsyttää aivan mielettömästi kun itse en haluisi mitenkään kovasti mainostaa suhdettani kaikille, mutta äitini kyllä ihan minunkin puolesta. Joskus tekisi mieli eristää äitini kokonaan omasta elämästäni, koska hänen tapansa saavat minut stressin partaalle. Olen koittanut miettiä että johtuuko vahva reagointini omista sekavista tunteistani, mutta en kyllä nuorempanakaan vienyt kuin pari kertaa kahden vuoden suhteen aikana pojan näytille. Enkä muuten ole vienyt kavereitakaan ikinä meidän luokse kun kaikki ovat aina nauraneet että minkäläinen hössöttäjä meidän äiti on. En sitten tiedä onko hän niin yksinäinen että purkaa sen tuollaisella mutta ...
Minua todella AHDISTAA ja etoo koko ajatus siitä, koska omat tunteeni ovat tässä olleet aika sotkussa. Miksi ihmeessä äitini ei ymmärrä että en halua tuoda poikaa näytille. Tuntuu että äitini ajattelee että etsin jotain tulevaa aviomiestä. Hei haloo, olen 19 vuotias. Sitten kun koitan itku kurkussa selittää että olen nuori, enkä etsimässä mitään ikuista kumppania, niin hän loukkaantuu ja ottaa sen henkilökohtaisesti ja alkaa selittämään että hänellä on varmaan joku rutto kun ei voi tulla käymään. Tietysti mistä sitä tietää jos joku päivä eteen tupsahtaa joku maaginen "se oikea", mutta tällä hetkellä en usko sellaiseen. En taida olla lapsista ainoa joka on tuosta kärsinyt, siskoni on kolmekymppinen ja äitini yhtä lailla sekaantuu hänen elämäänsä. Tämä tietysti saa minutkin masentumaan. Eikö se ikinä lopu?
Ärsyttää aivan mielettömästi kun itse en haluisi mitenkään kovasti mainostaa suhdettani kaikille, mutta äitini kyllä ihan minunkin puolesta. Joskus tekisi mieli eristää äitini kokonaan omasta elämästäni, koska hänen tapansa saavat minut stressin partaalle. Olen koittanut miettiä että johtuuko vahva reagointini omista sekavista tunteistani, mutta en kyllä nuorempanakaan vienyt kuin pari kertaa kahden vuoden suhteen aikana pojan näytille. Enkä muuten ole vienyt kavereitakaan ikinä meidän luokse kun kaikki ovat aina nauraneet että minkäläinen hössöttäjä meidän äiti on. En sitten tiedä onko hän niin yksinäinen että purkaa sen tuollaisella mutta ...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Äiteillä on kuule tapana hössöttää olipa ikäsi mikä hyvänsä ja olitpa tyttö tai poika.
Jos itse en olisi mies ja tehnyt selväksi (jota joutuu tekemään varta vasten jatkuvasti) niin äitillä ei olisi harmainta hajua mihin hän elämässäni saa puuttua ja mihin ei.
Sen sanon että älä nyt sekoita niitä tunteita joita tunnet noita poikia/miehiä kohtaan siihen miten sinun äitisi suhtautuu asioihin.
Äitisi vain todennäköisesti tahtoo hyvää sinulle ja yrittää olla mukana elämässäsi. Silloin voi olla äidille vaikea selittää että kyseessä on kohta aikuinen (ja nyt jo täysi-ikäinen) nuori nainen.
Tietysti osittain syynä voi olla äidin yksinäisyys ja vaikeus päästää irti lapsistaan.
Älä ota turhaa stressiä asiasta ja kerro äidille tuntosi ihan suoraan.
Asutkos äitisi kotona vielä? Kai tajuat että äidilläsi on oikeus, jopa velvollisuus, tietää ketä siellä käy? Se että sinä tunnet tyypin joka hengailee äitisi asunnolla ei todellakaan riitä. Ja jos et ole "mitään aviomiestä" etsimässä, niin hei haloo ei kandee tiäx niiq ees seukata. Äitisi tuskin haluaa että vietät villiä seksielämää, koska sen jälkeen et välttämättä enää kelpaa kenellekään kunnolliselle. Vaikutat vielä murrosikäiseltä muutenkin, jos kerran tunteesi ovat solmussa etkä edes halua olla aikuinen, vaikka olet jo 19.
Mua kans jotenki ihmetyttää jos seurustelee eikä kuitenkaan halua mitään vakavaa. Miksi sitte seurustelet? Mä aloin 16 vuotiaana seurustelemaan ja alusta asti oon ollu vakavissani, ja edelleen kuuden vuoden jälkeen oon. Ja musta oli kiva ainaki yläasteella ku äiti kyseli "poikaystävistä" tai ihastuksista, tiesin sitte että se on kiinnostunu mun asioista ja ei mua kyllä inhottanu puhua mistään sille. Edelleen äiti kyselee meijän suhteesta ja vastaan aikalailla kaikkeen, mitä sitä turhaan salailemaan asioita.
No pitäisikö sitä naimisiin mennä 19 vuotiaana kun on muutama kuukausi seurusteltu? Haloo. Koko elämä edessä ja aika monella kolmekymppiselläkin on pää vielä ihan sekasin. Tai miksei vanhemmallakin. Eikä ihme ku kattelee tätä maailman menoa.
Ehkä kun saa tarpeeks siipeensä niin ei kiinnosta tuollaiset hömpötykset. Tekee mieli suhtautua kaikkeen vaan "aika sama" asenteella ja valitettavasti monet vanhatkin ihmiset ovat tuolla asenteella. Kai se maailma on sitte muuttunu jostain 50-luvulta. ;) Jos joku haluaa sitoutua nuorena niin siitä vaan. Minäkin olisin voinut kun kerran oikeasti rakastuin, mutta se vietiin multa pois ja sitä kesti siis suhteellisen kauan. Sen jälkeen on tuntunut että sellasen tunteen tuntee vaan kerran ja kaikki muu sen jälkeen tuntuu vaan ... noh, joltain.
Sitäpaitsi meillä ei käy ketään. Tottakai jos täällä joku äijä hengailis niin toki äidillä on oikeus tietää kuka hän on, mutta kun en tuo kotiin ketään.
Ja sanoinko että vietän villiä seksielämää? Seksistä mulle on jäänyt melkein traumat ja lähinnä oksettaa kaiken maailman "säädöt" mitä muut harrastaa. Joten ei kiitos. On kyllä tullut kokeiltua mutta ei ollut mun juttu, enkä muutenkaan halua mitään hutsun mainetta. Eikä sänkykumppaneiden määrä varmaan kerro kuinka hyvä ihminen on. Ehkä sen luonteen huomaa ihan jostain muusta. Jos jollekin ei kelpaa menneisyyden takia niin painukoot sitten sinne mistä tulikin. :)
Niin ja mulla on rikkinäiset välit vanhempiin. Katsos kun kaikilla ei ole mitään ihanaa äiti-tytär suhdetta. Joten en ole pienenä tottunut kertomaan asioitani enkä nyt. Jos pienenä kerroin, kukaan ei kuunnellut. Joten hoidin itse omat asiani ja pahat oloni yms. Joten en siis pidä siitä että KUKAAN puuttuu asioihini.
Ihana teidän äiti todennäköisesti on, hän on sentään kiinnostunut! Sä otat sen loukkauksena ja luulet, että se ettii sulle aviomiestä, enpä usko. Se haluais olla osa sun elämää ja sä olet sen lapsi, vaikka oisit sen 30 vuottakin. Äitejä pitää ymmärtää, ei siis niin paljon, että antaa niitten määrätä elämäänsä, ja jos näin meinaa käydä, voi aikuisena aivan rauhassa todeta, että annapa äippä nyt tämän asian olla, se on minun asiani.
Älä suotta masennu, vaan kasva sen yli, anna äidin vähän hössöttääkin. Se on sut synnyttänyt ja sä olet sille tärkeä :) Kyllä kuule lapsiaan ikävöi aina, kun ne on maailmallakin jo. Yritä nyt ottaa vähän huumorilla, ja toisaalta, vaikkette te naimisiin ole menossa, niin mitä salailtavaa siinä pojassa on? Onko hän jotenkin sellainen ihminen joka ei voi jutella muille, jota ei voi kotona esitellä..? Kyllä aikuiset osaa jutella hömppien äitienkin kanssa ja jos se sun poikaystäväsi on aikuinen, se ymmärtää kyllä.
Siksi toisekseen (tai kolmannekseen..) äideillä on oikeus olla aina vähän huolissaan, ymmärrät kun itse rakastat jotain niin paljon. Tai jos vaikka rakastut tähän poikaan niin paljon, tulet olemaan joskus huolissaan ja ikävissään, vaikkei olisi aihettakaan.
Älä ole liian negatiivinen, sä voit olla itsenäinen vaikka vähän äitiä ymmärtäisitkin ja etenkin silloin. Sä voit silti tehdä itse omat päätöksesi ja elää elämääsi.
Eikä sen tarvii olla mikään oikea, ihmiset voi jutella ja tutustua muutenkin, eikä sitä tarvitse anteeksi pyydellä,-jos on itsenäinen aikuinen.
Ota rennosti ja huumorilla, kasva itse vahvaksi ja itsenäiseksi, niin ei äitikään enää haittaa.