En tiedä onko minun ongemani niin paha, miltä se minusta tuntuu, mutta kerronpa kuitenkin. Elikkä siis, olen avoliitossa oleva nainen, suhde on ihan ok, muuta jokin mättää kuitenkin. En tiedä, repiikö muiden suhteita tälläinen asia, kun toinen on töissä ja toinen työtön. No, minähän olen se työtön;) kuten varmaan joku arvasi. Jotenkin alkanut kyllästyttää se ikuinen rituaali; minä laitan ruoan, tiskaan ,siivoan, pesen pyykin ja kaiken muun mahdollisen.Tietenkin tulee aina jossain välissä haettua töitä.Siinä tulee helposti hyväksikäytetty olo. Kyllä se mies joskus jotain pyytämällä yleensä tekee, mutta kun noilla miehillä se siisteyskäsitys on niin erilainen...Miehelläni on sattunut jotenkin onnenkantamoisesti olemaan enenmpi niitä töitä ja on muitakin urasuunnitelmia, yrityksen perustamista jne...
Hän suunnittelee oman asunnon hankkimista meille ja näihin suunnitelmiin minä en voi kuitenkaan kovin yhtyä, koska pitäähän siinä olla itselläkin pääomaa. Jotenkin sitä sivussa seuraa vain katkerinmielin, kun kumppani suunnittelee ja hankkii kaikkea ja tottaki toisellakin into lopahtaa, kun kumppanin kanssa ei voi yhteisesti hankkia kaikkea...Olen itse kuitenkin aika kunnianhimoinen, nykyaikainen nainen, joka ei mielellään rupeasi siihen vanhankansan malliin, että mies elättäisi(enimmäkseen?) ja olisin perintein kotiäiti. Vai olenko liian ylpeä??Mene ja tiedä...
Toinen problema on , että kihlat on hankittu jo monta vuotta sitten ja haluaisin jo mennä naimisiin, mutta jotenkin se on niin hankalaa tälle miehelleni? Kauhea hinku oli saada kihloihin, mutta sitten kun ois aika toteuttaa tämä kihlauksin annettu lupaus, niin hups....se onkin yllättävän vaikeaa. Minä haluaisin mennä jo suhteessani eteenpäin; naimisiin ja lapsia....eikä junnata vaan samaa ääniraitaa koko ajan(jos joku ymmärsi?).
Mieheni muuten on kiltti ja kunnollinen, ei ryyppää, eikä lyö, mutta riittääkö se?? Haluaisin jotain suuria rakkaudentunnustuksia, edes joskus ja jotain todella erilaista vaihtelua tämän tylsän arkipäivän puurtamisen tilalle??Tämä on todella puuduttavaa...jonnekkin se romantiikka on kadonnut??? Olisiko kellään mitään uutta näkemystä ja uusia neuvoja??
Hän suunnittelee oman asunnon hankkimista meille ja näihin suunnitelmiin minä en voi kuitenkaan kovin yhtyä, koska pitäähän siinä olla itselläkin pääomaa. Jotenkin sitä sivussa seuraa vain katkerinmielin, kun kumppani suunnittelee ja hankkii kaikkea ja tottaki toisellakin into lopahtaa, kun kumppanin kanssa ei voi yhteisesti hankkia kaikkea...Olen itse kuitenkin aika kunnianhimoinen, nykyaikainen nainen, joka ei mielellään rupeasi siihen vanhankansan malliin, että mies elättäisi(enimmäkseen?) ja olisin perintein kotiäiti. Vai olenko liian ylpeä??Mene ja tiedä...
Toinen problema on , että kihlat on hankittu jo monta vuotta sitten ja haluaisin jo mennä naimisiin, mutta jotenkin se on niin hankalaa tälle miehelleni? Kauhea hinku oli saada kihloihin, mutta sitten kun ois aika toteuttaa tämä kihlauksin annettu lupaus, niin hups....se onkin yllättävän vaikeaa. Minä haluaisin mennä jo suhteessani eteenpäin; naimisiin ja lapsia....eikä junnata vaan samaa ääniraitaa koko ajan(jos joku ymmärsi?).
Mieheni muuten on kiltti ja kunnollinen, ei ryyppää, eikä lyö, mutta riittääkö se?? Haluaisin jotain suuria rakkaudentunnustuksia, edes joskus ja jotain todella erilaista vaihtelua tämän tylsän arkipäivän puurtamisen tilalle??Tämä on todella puuduttavaa...jonnekkin se romantiikka on kadonnut??? Olisiko kellään mitään uutta näkemystä ja uusia neuvoja??
Vastaukset 12
Vanhimmat
Siis jos miehesi tuo leivän taloon ja elättää sinutkin siinä ohessa, niin hän hyväksikäyttää sinua kun joudut tekemään kaikki kotityöt? Jotain rajaa... Ja sitten vielä pitäisi olla ruusutarhoja ja prinssi valkean ratsun selässä, ettei vaan tylsistyminen iske. Olisikohan miehesi huomannut hattaraluonteesi, kun on alkanut vihille menoa jarrutella? Ainakin tekstistäsi päätellen sinusta on kasvamassa mallikelpoinen kaikestanarisija.
Näin on. Mieti nyt vähän. Toinen käy töissä ja sinä et, vähintä mitä voit tehdä on ne kotityöt!!! Työttömyys ei ole se juttu, vaan sinun asenteesi. Jotainhan sinunkin pitää tehdä!
kaiken maailman keittiöpsykologeja täälläkin roikkuu...ihminen ei saa purkaa tuntojaan, etteikö siitä heti tulisi täystuomioita...juuri noihan asia piti ymmärtää, eihän sitä millään voi ymmärtää, että mm. tässä yhteiskunnassa naisetkin haluaa tehdä oikeita töitä kotitöiden sijaan!! Ehkä taisin kirjoittaa todellakin VÄÄRÄLLE palstalle!! Ja jos sitä vähän romatiikkaa elämäänsä ihminen kaipaa, niin se ei tarkoita mitään ruusutarhoja& valkeaa prinssiä, vaan jotain piristystä arkeen. No, ehkä tuo hyväksikäyttö oli vähän liikaa, mutta muuten ihmettelen miten se ajatus ei mennyt perille kellekkään. No, eihän tyhmiltä voi odottaakaan mitään älykästä!!
Olisiko niin, että se koira ärähtää johon kalikka kalahtaa...kirjoita toki tuntojasi, mutta ole valmis ottamaan vastaan kritiikkiäkin. Peiliin katsominenkin on joskus ihan terveellistä ja aiheellista.
Sanoit olevasi kunnianhimoinen. Sanoit myöskin että töitäkin tulee joskus haettua. Jos todella haluaisit töitä, hakisit niitä aktiivisesti joka päivä. Koulutustasi en tiedä, mutta jos sellainen on etkä koulutustasi vastaavaa työtä saa, oletko harkinnut kouluttaa itsesi johonkin muuhun ammattiin?
Kerroit myös, että miehesi on ryhtymässä yrittäjäksi, olisiko yrityksessä myös paikka sinulle?
Sinulla on päivät aikaa - kotitöiden lisäksi - käydä erilaisia kursseja, tai harrastaa jotain. Kyllähän sitä ihminen vähemmästäkin turhautuu.
hulluksihan sitä tulisi, jos joka päivä ravaisi yrityksissä tarjoamassa itseään. Kritiikkiäkin kyllä kestän, mutta luulin, ettei muuta tuukkaan?
Ehkä kunnianhimoinen oli vähän väärä sana, sanotaanko että korkea moraali.Tilannettani ei tietenkään helpota, että lähipiirissäni ja varsinkaan suvussani ei juurikaan työttömiä ole!
Mutta kyllä helpotti edes kirjoittaa asioista,saa vähän etäisyyttä ja perspektiiviä asioihin, vaikkei nämä nyt maata kaatavia asioita ole. Ristinsä kullakin;))
Noi sun ajatukset liittyy tuohon sun työttömyyteen. Jatka työnhakua ja unohda parisuhde ja sen ongelmat vähäksi aikaa. Kaikissa suhteissa rassaa, jos toinen on tyytymätön työasioihinsa. Ihminen on kokonaisvaltainen olento, you see?
Mutta se mikä saa ihmisen todella hajalle, on se että miettii KAIKKIA mahdollisia akuutteja ongelmia. Jonkinlaista priorisointia pitää siis harrastaa ja valita ongelmista ne, jotka ovat kaikein akuuteimpia. Sun tapauksessa akuutein on duunittomuus.
Eli keskity työnhakuun. Jonkun pitää kuitenkin tehdä ne kotityöt, silloinkin kun sulla on työtä. Turha kuvitella että uramiehet hirveästi kotona pölyjä pyyhkii. Se ei vain mene niin.
Oikeassa olet...Voi olla, että työttömänä tule vähän liikaa ajateltua asioita yleensäkin ja saattaa mennä nämä funtsimiset överiksikin. Tekemisen puute iskee, rupeaa yleensäkin kaikki ahdistamaan ja kumppaniin kohditustuu valtavat odotukset ja hänen harteilleen lasketaan kaikki...
Ehkä odotan mieheni ratkaisevani kaikki omatkin ongelmani. Eihän se mene niin. Eihän se hänen ongelmansa loppupelissä ole, olenko työtön vai en....vaikka varmaan sitäkin on ruennut rassaamaan kuin näkee mun ahdistukseni....
Teetkö koko päivän aikana mitään muita kuin kotitöitä? Jos et, niin ei ihme että kypsyttää. Olisikohan sinulla mahdollisuutta päästä vaikka jollekin kurssille, jos ei muulle niin vaikka työväenopistoon (tosin taitaa mennä syksyyn asti)? Kannattaisi myös ottaa irti kaikki kirjastosta, liikunnasta ja ulkoilusta...
Tietysti jos jo teet tätä kaikkea, niin neuvoni ovat turhauttavia.
Suosittelisin että teette miehesi kanssa sopimuksen, että heti kun saat töitä, menet opiskelemaan tai sinulla yleensäkin on jotain asiallista päiväntäytettä, kotityöt jaetaan. Näin kokisit elämäsi mielekkäämmäksi ja tulevaisuuden toiveikkaammaksi. Sillä eihän nykyaika kotitöitä kuitenkaan arvosta, ja kyllä siinä p-skanmaku on suussa kun niitä tuhertaa ja tiedostaa että se on nollan euron työtä... Ja helvetin tylsää.
Mulla ja miehellä on kaks pientä lasta, kolmas kesällä tulossa. Mies käy töissä ja mä hoidan lapsia kotona. Mies ei juuri lastenhoitoon osallistu ja kupin ottaminen onnistuu helvetin hyvin. Kyllä siinä ottaa aivoon. Taidan koko v-mäisen itseään ajattelevan äijän jättää ja etsiä uuden asunnon. Mitä sitä kiviriippaa ikäänsä perässä vetämään. Joten sun huolet taitaa olla aika pieniä vielä...
Ymmärrän ja tajuan mitä tarkoitat. Mutta jokaisesta itsestähän ne omat ongelmat tuntuu kaikesta pahimmilta. Ja minusta ei yleensäkään ole oikein kenenkään mennä vertaileen, että kellä on pahempi ongelma ja kelläkä pahin.;))
Ihan hyvä saada erilaisia viestejä, miksei kritisoiviakin; näkee asiat vähän eriltä kantilta. Yksin ajatellessa asioista tulee isoja mörkäjä ja asiat voivat saada hirveitä mittasuhteita....
Olin sinulle ehkä liian rankka. Katsoinpa peíliin minäkin, jolla on aika varma työpaikka. Työttömyys on ollut kuitenkin osa minunkin elämääni, sillä suuren osan vuotta puolisoni on työtön. Elämän suola lähtee pienistä asioista. Pienistä muutoksista voi kasvaa isoja asioita. Järjestä miehellsi ja sinulle vapaa ilta ja kerro, että haluat puhua omista tuntemuksistasi. Kerro ne asiat, jotka kerroit alkuperäisessä viestissäsi.:).