Jean Roosin kokouksista kokemuksia?

Eka kertaa Roos nimisen miehen kokouksissa,pitkä lauluosuus alussa,yli tunti,soitti kitaraa,laulu ja muu
soitanta tuli ns.keinotekoisesti.Lauloi väliin mukana,kaikki kappaleet ei tainnu olla hengellisiä,ilmeisesti Kari Tapion oli yksi jne.Tuntui ihan kuin Kari T itse olisi laulanut taustalla,en ole varma.Toki persoonia saa olla
ja hän oli vähän jäyhä,poissaoleva.Sitten pitkä puhe jota hän taisi lukea jostain,ainakin osittain,paljon Sanan
paikkoja,mainitsikin opettaneensa aikaisemmin Watcman Neen kirjasta hengellinen ihminen.Tuntui,(huom. tuntui)siltä,että nytkin opetti ja luki jostain kirjasta.Ainakin käänsi sivuja.
Puheen jälkeen aamen ja alas ja sitten joku nainen puhui vajaa puoli tuntia ja sitten vaihtui toinen nainen
joka kertoi mitä sai saarnasta.Ja kokous oli kestänyt jo melkein 3tuntia ja yllätys Roos nousi puhumaan
uudestaan.Voi olla että vika oli täällä päässä mutta en jaksanut enään.Lähdin pois.
Sairastan ja siksi lähdin tilaisuuteen kun olen kuullut,että hän rukoilee sairaiden puolesta.Ja väsyin odottamaan.3tuntia on aika pitkä sairaalle,mutta ehkä se puoli ei ole heidän pääasiansa.
Jokaisella on tietysti tapansa pitää kokouksia,enkä halua sanoa,että hän ei olisi Jumalan palvelija.
Varmasti on,mutta jos hän osaa soittaa ja laulaa niin ottaisi riskin ja vetäisi livenä,ei se niin väliä
vaikka ei mene kaikki akordit ja laulut kohdalleen,Henki se kaikki eläväksi tekee ja puheenkin voisi vaihtaa
vaikka johonkin kokemukseen mitä Herra on tehnyt jos kerrran on niin paljon muuta joka vie aikaa.Jos kokee,että on pidettävä raamattutunti niin sitten vain se.Ehkä pari laulua aluksi.
Tämä ei ole mikään moittimiskirjoitus vaan erään sairaan kokemus tällaisesta kokouksesta.
Voin arvioida ehkä liikaa tätä sairauteni läpi ja se voi vääristää.
Jumala kuitenkin häntäkin Siunatkoon ja käyttäköön armosssaan.
0221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ole minulle armollin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu