KIrkko riitelee homokysymyksestä

Ilkka Kantola, teologian tri, kansanedustaja, kirjoittaa HeSa:ssa 11.12.-09 Mielipiteessä otsikolla "Luomiskertomus ei torju homoseksuaalisuutta"
Jutun alku:" Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen syytti piiska Mikko Heikkaa loogisen ajattelun puutteesta (HS 5.12) puolustaessaan kirkon kieltäistä kantaa samaa sukupuolta olevian parien siunaamiseen".
Ja jutun loppu. " Luterilaisen kirkon kohtalonkysymys on, ajautuuko sen teologinen eliitti moraalikysymyksissä yhä etäämmälle kirkon jäsenten kokemusmaailmasta vai ottaako se "kansankirkkona " tosissaan jäsentensä vilpittömän tunnot."
Kysymys on tietysti Genesiksen tulkinnasta. Käytä siinä nyt logiikkaa, kun koko Raamattu on yhtä sotkuista satua.Tulkinnalle löytyy aina vastatulkinta.Siis kirkko repeää oppiriitoihinsa.
5229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

uskonoppineiden logiikkaa on seurata, millaisia johtopäätöksiä he saduistaan milloinkin vetelevät.

Oletan, että Eevan luominen Aatamin kylkiluusta oli Jahven kannanotto heteroseksuaalisuuden puolesta. Homoseksuaalisuuden vastaisuus näkynee siinä, ettei Hän luonut Aatamin toisesta kylkiluusta toista urosta vaihtoehdoksi Eevalle.

Sumerien luomiskertomuksessa, josta tuo Raamatun kertomus on muunnellen ja lyhennellen kopioitu, alku- Aatamin eri ruumiinosista tosin luotiin porukkaa enemmänkin. Jostakin syystä alkuperäisempi kertomus "väärine" jumalineen vain on vähemmän "tosi" kuin siitä myöhemmin tehty ja Raamattuun pistetty mukaelma.

Äänestä

Tämä on kysymys, joka tulee repimään kirkon kahtia.

Äänestä
  • anglikaaninen kirkko näyttää menevän myös hajalle eri homo- ja naisasioista tapellessa

    Äänestä

"koho kirjoitti:Tulkinnalle löytyy aina vastatulkinta.Siis kirkko repeää oppiriitoihinsa"

Minä uskon 12.12.2009 23:23 ,
HOMOSEKSUAALISUUS JA IHMISOIKEUET
Jotta ihmisoikeudet toteutuvat puolin ja toisin ja ettei ketään pakoiteta toimimaan vastoin vakaumustaan on parempi mielestäni että kirkko jakaantuu niihin jotka uskovat mitä raamatussa lukee sekä niihin jotka haluavat uskoa niin miten raamatussa ei lue eli omalla tavallaan. Kristinuskon totuuspohja perustuu raamatun ilmoitukseen, eikä siitä ole lupa ottaa mitään pois eikä lisätä.

Luomiskertomus ei torju homoseksuaalisuutta
Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen syytti piispa Mikko Heikkaa loogisen ajattelun puutteesta (HS 5.12.) puolustaessaan kirkon kielteistä kantaa samaa sukupuolta olevien parien siunaamiseen. Professorin oma päättely on huteralla pohjalla. Siitä, että Raamattu kertoo Jumalan luoneen ihmisen mieheksi ja naiseksi, ei loogisesti seuraa, että samaa sukupuolta olevien välinen rakkaus olisi Raamatun vastaista. Kaksi toisiaan rakastavaa miestä tai naista ovat edelleen miehiä ja nais. . .

. . . välisensä rakkaus ei ole ristiriidassa luomiskertomuksen kanssa. Että. . .

HS - Mielipide - 11.12.2009 - 2136 merkkiä - 1. painos

Sananvapauden perusteella annan mielipiteeni tästäkin asiasta. Elämme Uuden tetamentin aikakautta. Syntiä on turha siunata. Raamattu sanoo aivan selvästi että homoseksuaalisuus on syntiä josta tulee tehdä parannus. Tulisi todennäköisesti perustaa uusi homokirkko mikäli jotkut haluavat itsepintaisesti väännellä Jumalan sanaa ettei kristittyjen ja homoseksuaalien tarvitse sellaiseen porukkaan kuulua yhessä missä on eri totuus.

Raamatussa Paavalin kirje Roomalaisille 1luku jakeet 18-19 Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut.

Paavalin kirje Roomalaisille1 luku 24-28 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.

Tämä homoseksuaalisuus on kyllä niin selvästi sanottu Raamatussa ettei tulkinnalle jää mitään varaa.Se on syntiä.

Jotta laki ja oikeus maallisessa mielessä toteutuu kaikkien osapuolten kohdalla tulee kirkon mielestäni hajota ja jakaantua niiden kesken jotka pitävät homoseksuaalisuutta syntinä ja niiden joiden tulkinta on toinen.Näin ratkaistaan myös ongelmat etteivät papit joudu toimimaan omaatuntoaan vastaan puolin ja toisin.

Äänestä
  • sinulle, nimim. "Minä uskon" suulla suuremmalla (HS 14.12-09, Mielipide). Dosentti, uskontotieteen lehtori Matti Kamppinen kirjoitti otsikolla "Uskonnolliset argumentit soveltuvat huonosti nykyaikaan" mm:" Uskontopohjaisille homofobisille tai muille väitteille ei ole hyviä perusteita meidän aikamme julkisessa keskustelussa, ja sen vuoksi ne on syytä sysätä sinne minne kuuluvatkin, eli ´yksilön oman kodin ja uskontoyhteisön seinien sisälle´......
    Tulko selväksi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


koho kirjoitti:

Ilkka Kantola, teologian tri, kansanedustaja, kirjoittaa HeSa:ssa 11.12.-09 Mielipiteessä otsikolla "Luomiskertomus ei torju homoseksuaalisuutta"
Jutun alku:" Dogmatiikan professori Miikka Ruokanen syytti piiska Mikko Heikkaa loogisen ajattelun puutteesta (HS 5.12) puolustaessaan kirkon kieltäistä kantaa samaa sukupuolta olevian parien siunaamiseen".
Ja jutun loppu. " Luterilaisen kirkon kohtalonkysymys on, ajautuuko sen teologinen eliitti moraalikysymyksissä yhä etäämmälle kirkon jäsenten kokemusmaailmasta vai ottaako se "kansankirkkona " tosissaan jäsentensä vilpittömän tunnot."
Kysymys on tietysti Genesiksen tulkinnasta. Käytä siinä nyt logiikkaa, kun koko Raamattu on yhtä sotkuista satua.Tulkinnalle löytyy aina vastatulkinta.Siis kirkko repeää oppiriitoihinsa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu