Sisaret,onko meidän avioliiton kaltaisia suhteia joissa vaimo on se joka vastaa käytännössä kaikesta.Olisi kiva kuulla "kohtalosisarien" kokemuksista.Meidän perhe on aika tavallinen ulkoisesti,mies,vaimo,kaksi lasta.Molemmat vanhemmat käyvät töissä,lapset koulussa.Kaikki valta on perheessämme luisunut minulle vuosien kuluessa.Olen selvästi se hallitsevampi luonteeltani ja mieheni sopeutuvampi.Mieheni on alkanut matkan varrella tekemään kaikki kodin työt,aluksi niitä jaettiin mutta nykyisin ei minun tarvitse niihin koskea.Aamuisin hän laittaa aamiaisen perheelle ennen töihinlähtöä.Iltaisin hän valmistaa päivällisen ,töistä tullessaan on käynyt matkalla kaupassa.Illan kuluessa hän sitten hoitaa muut kodin askareet.Minulle käytänössä jää aikaa omiin ja lastemme harrastuksiin.Tässä kohtaa joskus herää kysymys,olenko kohtuuton häntä kohtaan.Kuitenkaan en mielestäni ole pakottanut miestäni hänen rooliinsa.Usein kuulen vaimojen tuskailevan omien kotitöittensä alla,silloin olen yleensä hiljaa ja ajattelen miten meillä on toisin.Mieheni on myös antanut raha-asiat hoitooni,yhteinen tili jota hallinnoin.Suhteemme on mielestäni kunnossa niin luulen myös mieheni mielestä.Olisi tosiaan kuulla "kohtalosisarin" mielipiteistä.
Vaimon johtama liitto
vaimo 40 v.
361156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 36
Vanhimmat
Peittävä piilohomo.......yksistään äidin kasvattama?
Siis mikä valta on sinulle luisunut? Onko lapsien harrastuksiin kuskaaminen ja pankkisaldon seuraaminen vallankäyttöä? Ja onko se "käytännössä kaikesta vastaamista" jos toinen kerran vastaa osaltaan kotitöistä? Eikös tuossa ole aika lailla tasan jaettu hommat, jos yksi vastaa kotitöistä ja toinen lapsista, lapsien harrastuksista ja raha-asioista. Tunnen perheitä, jossa vaimo hoitaa tuon kaiken ja mies istuu surffailemassa tietokoneella. Se tilanne on mielestäni "vaimon johtama liitto" eikä tuo ap kuvaus.
Tosin täytyy ottaa huomioon, että kotitalouden pyörittämiseen kuluva aika on aikalailla vakio, kun taas meillä ainakaan ei raha-asioita "hoideta", sillä kaikki laskut hoituvat suoravelotuksella ja mutenkin budjetti on yllätyksettömästi hanskassa. Ja yksi teini kyllä huolehtii jo itse itsestään ja harrastuksistaan. Eli meillä se raha-asioista ja lapsesta huolehtiva jäisi kyllä reippaasti voiton puolelle ja se kotitalouden pyörittäjä ahertaisi monta tuntia enemmän päivässä muiden eteen.
Jos lapsia on monta, ovat kaikki eri-ikäisiä eri harrastuksineen, tai kaikki pieniä, ja raha-asioiden hoitaminen tarkoittaa myös kirjanpitoa ja penninvenytystä, niin kyllä siihen rumbaan oma aikansa ja energiansa menee.
En kyllä nyt ollenkaan sisäistänyt ap:n viestiä vallasta ja kaikesta vastaamisesta. Jotenkin koko juttu ontuu ja kuulostaa takaistulta.
Näkisin näin, että raha-asioista päättäminen ja päättäminen yleensäkin on perheessä johtamista, mutta käytännön asioiden tekeminen ei. Eli siinä mielessä aviomies on kyllä vähän tossun alla.
Olen ns. kotimies.Vaimo ns.uraohjus.Siinä ei paljon ole sananvaltaa.Minun homma on pitää koti ja lapset siistinä ja vaimo tyytyväisenä.Kyllä se koti-isän homma työstä käy.Olen itse vaimoni valinnut tietäen mikä minua odotti.Iloisella mielellä odotan vaimoa kotiin,ruoka on valmiina ja lapset pesty.
Uskaltaako tuollaiselta patriootilta edes kysästä..mutta ootko katsonu alapäähän onko sinne ruvennu mulkku kasvaan pimpan tilalle?..ootko naidessa aina päällä? Onko ollut parrankasvua? onko lapset alkanu puhutteleen sua isäksi? ja yrittääkö sua naiset iskee? jos vastasit kyllä yhteenkään kysymykseen,olisin sinuna todella huolissani..hmm?
ps. ja lopuksi vielä..puhutteleeko vaimo...siis miehesi sinua suureksi karjukseen..
Hei vaimo 40 v.
Meillä mies tekee kaikki "miesten työt" ja 70 % "naisten" töistä...
Kummallakin omat pankkitilit.
Mies yleensä joutuu patistelemaan minua esim. imuroimiseen tai tiskaukseen...
Ajattelen näin; nainen on noin "miljoona vuotta" hallinnoinut kotitöitä ja ollut "nyrkin ja hellan välissä",
NYT on miehen vuoro olla "nyrkin ja hellan välissä"..
Pitäisi minun vaan ruveta tekemään enemmän noita auton huoltoja ja talon korjausta... että tolla
miehellä olisi aikaa enemmän kotitöihin.
Minä ainakin "leuhkin" muille muijille äijästäni, katsovat yleensä silmät ymmyrkäisenä
että on tossa aika akka ja JA AIKA UKKO!!!! ja nautin täysillä!!!
Kokemukseni mukaan nykyään tämänkaltainen ajattelu valtaa kyllä alaa...
Kyllä 25 vuoden päästä kotityöt kuuluu pääosin miehelle!
Kyllä ne taitaa katsoa silmät ymmyrkäisinä sun tarhapöllöulkonäköös..on varmaan itestä huolehtiminen samalla linjalla huushollin huolehtimisen kanssa! Luuletko ukkos nauttivan roolistaan,kun olet sälyttänyt kaikki hommat sen niskaaan..tarkotat varmaan tuolla 30% ,(joka jää sulle itelle tekemiseksi) paskalla käyntiä ,perseen kaivelua sohvalla, nokan kaivelua ja valmiiksi nokan alle tuodun ruoan syömistä!
Ei luulis olevan ukon joululahjan valitsemisessa ongelmia,kun ostat sille vain uuden essun entisen puhki kuluneen tilalle!
Voi mies poloa! Huomaat sen vain joku päivä kyllästyneen tuommoiseen rohjakkeeseen ja lähteneen meneen..Ei todellakaan tulevaisuus ole tommonen.Suurin osa naisista haluaa MIEHEN,ei tollasta tohvelisankaria..raukkaa..ihan säälittää. Sulle sopii tuo sun yläpuolella oleva kirjotus..jotenki sulle niinku nappi otsaan. Katsoppa sinne pölyttyneeseen persieesees,oisko pallinpoikasta puskemassa?
Hyvä kotihengetär! Oli niin hyvä kirjotus,että piti kutsua vieraatki lukeen!!Hahahhahahhaa
Naurattaa niin,ettei tahdo saada sanoja kirjootettua!hahhahhhaaa! Essua ukolle...hahhahhaa!
Voi vinetto,pelastit päivän, näin makeesti en oo nauranu aikoihin!Kiitos tästä!!Hahahaa
Uskon kylläkin tuon edellisen olevan provo vaan,eihän tuollaista VOI olla,paitsi jos nainen on jotenkin
holhouksen alanen tai muuten kyvytön huolehtiin mistään.. kiitos sulle kuitenkin tästä suunnattomasta naurunmäärästä,minkä vastauksesi tuolle ..ei oikein vaimo..eikä mieskään..no mikä lienee tuotti!
ihanaa! :)
Hyvähän se on jos arki sujuu tuollalailla. Mieleni tekisi kysyä myös seksistä, että se on hyvää ja laadukasta? Vähän epäilyttää, kun et siitä omaaloitteisesti maininnut.
Hyvää seksiä en tuohon tilanteeseesi vaihtaisi. Mielummin teen kotityöt itse, ja huollan lapset itse. Meillä mies huoltaa itse pyykkinsä ja ruokansa. Ja on taivallinen rakastaja.
Yksi pariterapeutti määritteli hyvän parisuhteen näin: Hyvä parisuhde on sellainen, jossa on tilaa kummankin tunteille ja tarpeille."
Mikä on käsityksesi, toteuttaako parisuhteenne tämän määritelmän?
Meillä on nyt vain sinun käsityksesi parisuhteestanne, joten emme voi päätellä parisuhteestanne muuta, kuin että se tuntuu toteuttavan sinun toiveesi ja tarpeesi.
Koska selkeästi itsekin koet, että "valta" suhteessanne on sinulla, oletko keskustellut miehesi kanssa siitä, kuinka hyvin hänen toiveensa ja tarpeensa toteutuvat suhteessanne?
Minua hiukan häiritsee se, että et puhu yhdestä parisuhteen tärkeästä osa-alueesta mitään, eli seksistä. Usein sellaisissa suhteissa, joissa on valta epätasapaino, seksi ei enää suju. Kuten esimerkiksi suhteissa, joissa toisella on vanhemman ja toisella lapsen rooli (eli toinen kantaa vastuun ja tekee päätökset toisen "totellessa" päällepäin ja kapinoidessa selän takana).
kuka mitäkin tekee, kunhan kaikki tehdään hyvässä yhteisymmäryksessä.
Meillä tekee se joka kerkiää ja sitä mitä osaa, ei ole mitään naisten /miesten töitä, muksut jo teinejä hoitaa ite aamupalansa ja koulunsa ja pärjäävät erittäin hyvin ja myös muksuilla tietyt työt jotka he tekee.
Raha-asioista ja suuremmista hanginnoista aina palaveerataan yhdessä, myös teinit ovat mukana.
Meillä on tasa-arvo ei kukaan ole sen enempää päällikkö.
Myös sexi sujuu mallikkaasti.
Luulisi,ettei tuommoisessa suhteessa,jossa miehelle on sälytetty koko huushollin pito essuineen kaikkineen,enää seksiä ole..roolit on varmaan senkin suhteen muuttuneet ja mies kärsii "päänsäryistä" vaimon vongatessa seksiä..Tuntuisi oudolta,että tohvelisankarista löytyisi stestosteronia sieltä essujen kätköistä enää siihenkään miesten hommaan..varsinkin tuommoisen kotityömäärän leipätyön lisäksi.
sitten annat ukkos tappaa ittesä teettämällä sillä kaiken. Luulin et orjuus on laitonta mut sulle se näyttää toi orjapiiskurin rooli sopivan. Lievästi törkee oot,eikö hävetä?
Onhan noita laiskoja akkoja ollu kautta aikojen..Pakkohan ne on jonku ne hommat tehdä, jos ei haluu paskan keskellä elää..Pitää toivoo,ettei ainakaan tuolla "70% miehelle kotityöt" porsaalla ole lapsia..
Mies ei varmaan ole onnellinen,katuu varmaan akan valintaansa..vaikka tuskinpa tuommonen akka sen onnellisuudesta viis veisaa.. Pitää toivoo,että mies jossain vaiheessa tulee järkiinsä ja jättää tuommoisen paskahuussin jälkeensä..raukka..
jos se on oikea mies niin se lähtee, ei se tollasta laiskaa eukkoa iänkaiken viitsi katsoa ja vetää perässään, tai sitte se pettää ja lähtee, löytää vähä ahkeramman eukon.
Hui kun puistatti lukee tuon hullun akan juttuu..Toivottavasti oli vaan painajaisuni,ja herään kohta! Hyi saatana,kaikenlaisia..toivottavasti lukee näitä "tuomioita "tuommosesta kohtelusta..vai oisko ollu vaan provo palstanpitäjiltä? hyi saatana kuiteskii..
Ihmetyttää tää kiukku ja mustavalkoisuus tällä palstalla! Pääasia että kumpiki saa rauhassa tehdä asioita joista pitää. Johan tuli kiukkuista kommenttia tuolle naiselle. No okei, tyyli oli kyl aika provosoiva hänel, mut vähä ihmettelen silti, mikä siin noin paljon nostaa kiukkua. Kateus?? Kyllähä miehetki toisinaan selvittää kuinka hyvät oltavat on kotona kun ruoka odottaa pöydässä kun tulee kotiin ja ei tarvi siivota tai tiskata..
Meillä on tilanne se, että mieheni on hyvinkin vahva ja miehekäs mies, mutta silti hän, noin 90% siivoaa ja tiskaa. Minä hoidan lapset, kolme alle kouluikäistä ja ruuan laiton. Toisinaan itsekin tietenkin siivoan, ja hoidan tiskejä suht useinkin. Tää on ainaki meillä ihan sovittu järjestely, minulla on ainakin niin hieno mies, joka on ihan suoraan sanonut, niin minulle kuin kavereille, ettei hän halua rakastamastaan naisesta koriorjaa, voi hän itsekin siivota ja tiskata ja pyykätä. Jos kaipaisi taloudenhoitajaa, ei olisi mennyt naimisiin vaan palkannut apua.
Selvennykseksi sanon, että ennen lapsia, työt menivät aika pitkälti puoliks, toinen teki ruuan, toinen tiskasi, toinen imuroi ja toinen pesi lattiat... Mutta lapset sitten muutti kuviota, onhan niillekin annettava aikaa ja leikittävä jne. Joten hiljalleen se kääntyi niin, että minä huolehdin lapset ja ruuan, ja kauppaostokset 70%, ja muut hoitaa hän. Joitakin ihmisiä kiinnostava aihe, seksi sujuu loistavasti, ja sitä harrastetaan liki päivittäin, ellei peräti kaks kertaa päiväs. :D Ollaan kuitenkin selkeästi mies ja nainen, arvostamme toisiamme ja toisen tekemiä asioita, ja hemmottelemme toisiamme iltaisin kun lapset nukahtaa. hetkeäkään en ole miesvalintaani katunut, hän pitää minua kuin kukkaa kämmenellä. Ja hetkeäkään hän ei kuulemma omaa valintaansa ole myöskaan katunut.
että kiukkua nostaa ap:n kuvaileman tilanteen mahdollinen epäoikeudenmukaisuus, eikä niinkään kateus. Ainakin joillain kirjoittajilla.
Mutta niin kauan kuin pariskunnasta molemmat ovat tyytyväisiä, ei tilanteessa ole mitään väärää. Onko ap:n mies myös tyytyväinen, siitä ei ole tietoa. Olisi kiinnostavaa kyllä kuulla.
En usko, että sinun tilanteesi on muuten mitenkään poikkeuksellinen, eiköhän tilanne kotitöiden osalta mene kaikissa perheissä siihen, että hommat jaetaan, JOS halutaan että kaikki ovat tyytyväisiä.
Kiitos kommenteista asiallisista ja asiattomista.Miksi tämä aihe.Minua alkoi ärsyttämään näillä sivustoilla jatkuva keskustelu naisten alisteisesta asemasta perheessä.Varmaankin aiheellista mutta se ei valittamalla parane.Kysymyksiin meidän seksielämään liittyen.Voin vakuuttaa että se on molempia tyydyttävää ja rikasta.Tosin ei mitään "valotpoispeitonallalähetyssaarnaaja"tyyppistä.Siinäkin olen se dominoiva osapuoli.
Mieheni on innostunut meidän leikeistä ja nauttii siinä missä minäkin.Lapset vähän rajoittavat leikkejä.
Iseasiassa valtasuhteet välillämme on alkuaan makuukammarista josta ne on siirtyneet arkeenkin.
Niin, mutta edelleenkin on hakusessa se seikka, että mitä pankkitilin seuraaminen ja lapsien kuskaaminen harrastuksiin liittyy valtaan? Moni nainen huolehtii perheen budjetista ja hoitaa lapsia sen kummemmin uhoilematta, että "valta on luisunut minulle".
En myöskään ymmärrä miksi sanot olevasi "vaimo, joka vastaa käytännössä kaikesta", vaikka sen jälkeen luettelet pitkän listan tärkeitä asioita joista miehesi osaltaan vastaa. Aloituksesi on ristiriitainen. Valta on sitä, että pakottaa jonkun johonkin asemaan ja riistää itselleen jonkin toisen aseman, itse sanot että asiat ovat "luisuneet" nykyiseen tilanteeseen.
Mutta olet näköjään mielelläsi "dominoiva", joten jos sinusta tuo teidän perheenne arki on vallankäyttöä ja alistumista niin mikäs siinä. Pitäkää hauskaa.
aloituksen voisi lyhentää: "Mies tekee meillä kaikki kotityöt ja minä maksan laskut. Minusta minä hallitsen kaikkea. Mitä olette mieltä?"
Ja vastaus on: "Et sinä hallitse kaikkea. Miksi sinulla on tarve kuvata perhe-elämäänne niin? Teillä on välttämättömät työt vain jaettu toisin kuin perinteisesti on tapana. Se ei ole erityisen harvinaista."
Olin yksinhuoltaja tutustuessani nykyiseen mieheeni. Olin oppinut huolehtiin kaikesta yksin ja mieheni tuli niinku valmiiseen viihtyisään,siistiin kotiin.
En ole ravintolaihmisiä,joten se koti on ollut aina se minun juttu..miehenikin tapasin tutun kautta..
Olen pyytänyt apua,jos olen tarvinnut ja sitä myös saanut. 20 vuotta on kulunut ja lapset tehty ja hoidettu hyvin. Mieheni on opiskellut yhdessäoloaikanamme ja on tällä hetkellä johtavassa asemassa..
Tilanne on nyt kuitenkin tämä:En koe saavani mitään arvostusta kotona..miehellläni on naisia alaisina ja pomona,nuorempi häntä itseäänkin.. Menoja on milloin minkinlaisia..on saunailtoja,virikepäivää,työreissua,palaveria ym.ym. kotona käydään ne vaatteet vaihtaan,syömässä,yleensä nukkumassa ja naimassa..Apua ei enää JOUDA antaan,kun on niitä "pakollisia" menoja sen työn puitteessa..
Tämä naispomo sitten vielä iltaisin soittelee ja nyyhkyttelee työn raskautta miehelleni..perheellinen ihminen hänkin.
Asumme omakotitalossa,joten hommia piisaisi,mutta aikani pyydettyäni apua opettelen tekemään ne itse ja teenkin.
Joku nyt sanoisi,että miksi suostun tämmöiseen? Mitä voin tehdä? Apua olen pyytänyt,sitä ei ehdi antamaan,on niin paljon omia menoja..Mieslukija varmaan sanoisi,että anna enempi pillua ja huolehdi ulkonäöstäsi..mutta kun olen ihan nätti naisihminen edelleen ja kerran viikossa annan sitä pillua,vaimo kun kerran olen.ja miehille tiedoksi:antaisin useammastikkin,jos olisi sitä esileikkiä,mutta iän myötä sellaiset ovat jääneet ja tilalle tullut päälle könyäminenja mulkku sisään ulos-meininki...Ja se seuraava neuvo olisi tietenkin,että jätä se,se menee kuitenkin vieraisiin..
En oikein jaksa enää välittää..lapset ovat kohta opiskeluiässä ja minulla ei hätää..pärjään kyllä yksinkin,jos loppu tulee..
Pointti,minkä halusinkin tuoda esille on se,että päästinkö ukkoni liian helpolla? Olisiko pitänyt vaatia osallistumaan enempi kotihommien hoitoon?Vai onko se iän myötä tuleva "villintyminen" asia,jolle ei voi mtään..Onko ne nuoret naiset kuitenkin ympärillä pyöriessään liian suuri kiusaus vanhenevalle miehelle,että sen edessä ei voi kun levittää kätensä,kumpikin kirjaimellisesti..mies himoisasti minä alistuneesti..
Feminiinisyys ja maskuliinisuus eivät mene sukupuolen mukaan. Kaikissa meissä on kumpaakin. Jotkut ovat hyvin feminiinisiä, jotkut maskuliinisia ja enemmistö sekä että.
Sinä olet maskuliininen ja tykkäät tyypillisesti maskuliinisista asioista. Miehesi on feminiininen. On todella hienoa teille, että olette löytäneet itsellenne sopivat kumppanit.
On kuitenkin melko kertovaa, että koet feminiiniset kotityöt alentavina ja alisteisina ja maskuliiniset valtaa antavina, ylentävinä. Olet siis tavallaan samaa mieltä kuin sovinistit.
Annappa sitten se tuomiosi tuohon yläpuolella olevallekkin naisimmeiselle..tekee niinku on oikein elämässä, mutta paskan saa palkaksi! Mikä meni hällä pieleen..vai onko se muna taas se ratkaseva pointti..pojat kun on poikii!!
Koet siis tyydyttävänä sen, että olet dominoivampi osapuoli. Entä jos olisit miehen kanssa, joka olisi aloitteellisempi ja dominoisi sinua? Mitä mieltä olisit siitä? Käsitykseni mukaan suurin osa naisista pitää miehen dominoinnista ja saa osan kikseistään siitä. Enkä tarkoita että teidän "järjestelyssänne" olisi mitään vikaa, olen vain vilpittömän kiinnostunut.
Ihan kuin äitini kirjoittamaa! Juuri noin kävi meidänkin perheessä aikoinaan! Isä kulki menojaan ja äiti (onneksi!!) viihtyi meidän lasten kanssa kotona..Kotona oli aina kodikasta ja äiti piti huolta,ettei isä tullu viinapullon kanssa kotiin örveltään..
No,työpaikkarakkauden kanssa se sitten isä kärähti ja ero tuli,mutta me lapset oltiin jo isoja ,että autettiin äiti löytään pienempi asunto ja muissa asioissa.Ja se oli hyvä ratkaisu äidin kannalta,tällähetkellä hänellä on mukava vanhempi mieshenkilö,joka arvostaa äitiä ja äiti on onnellinen,mies hemmottelee äitiä monella tavalla.. isä asuu yksinään ja viina on tullut nuorten tyttöystävien tilalle..se perinteinen tarina..
Ja autetaan me lapset tietenkin isääkin..
Siivousasiasta sen verran,että itse vaadin poikaystävääni osallistumaan kaikkeen siivoukseen tasapuolisesti!!!
Ja tsemppiä sulle Hyvä äiti! Kyllä sullekkin hyvin käy! Oot hyvä ihminen!
mistä tuomiosta mahdat kirjoittaa?
Sä höpsit täällä sohvi vain päivästäänselvyyksiä.ei mitään uutta rintamalta,niin sanoakseni..
Toisit jotain uutta näkemystä,ei noita kirjaviisauksia,joita jokainen voi halutessaan lukea lehdistä parisuhdepalstojen tietäviltä tädeiltä! Huoh!
No.. täällähän saa lässyttää mitä vaan..sun jutut vaan ei oo sun elämästä..mutta täähän on vapaa maa.
Minun käsityksen mukaan se onko hallitseva luonne ei ole sukupuolesta kiinni,eiköhän se ole 50/50.Tärkeintä on kai että on löytänyt kumppanin jonka kanssa viihtyy puolin ja toisin.Se on varmaan ollut jonkinlainen tabu että nainen on alistuva puolisko.Se on ollutta ja mennyttä aikaa.Tasapuolisuudesta keskustellaan paljon sekä tasa-arvosta,se ei kuiten merkitse sitä että toinen aina johtaa suhdetta,luulisin.
et en ole kanssasisar,kuten pyysit,mut kommentoin silti.
Itse en viihtyisi tuollaisessa liitossa.Varmasti joku vanhakantainen ajatus minulla,kun en millään haluais että mieheni tekee ns. naisten työt.Kokisin itseni jotenkin laiskaksi tai avuttomaksi.Samalla tuntuis että mieheni ei ole ihan oikea mies.Tiedän että tämä on asenteellista mutta niin se vaan on.
Meillä tosin mies tekee toisinaan ruokaa,siivoaa ja pitää huolen omista vaatteistaa,mutta pää vastuu on minulla.
En itse vaihtoehtoisesti halua vaihtaa renkaita,hakata puita tai remontoida kotiamme.Samalla tekisin miehestäni mielestäni jotenkin avuttoman.
Tämä kaikki,koko asetelma tosiaan heijastuisi myös makuuhuoneeseen.Haluan uros-naaras asetelman,ja nautin siitä,mies viettelee ja nainen on kaunis,nauttii ja on hoivan kohteena,mies siis vie ja nainen vikisee.
Kateutta en siis tunne,hyväksyn toki jos molemmat nauttivat ja kokevat roolit omakseen,mutta luonnon antamia avuja ei tuossa kuviossa hyödynnetä,vaan on nähtävä vaivaa taistella niitä vastaan.
Hei kohtalosisar
Tuttavapiirissäni on ns.naisen johtamia suhteita hyvinkin runsaasti.Lähi naapudeiden rouvat ovat ainakin omien sanojensa mukaan pomoja omissa perheissään.Se on helppo uskoa kun tuntee heidät.
Kyllä meilläkin mennään ehdoillani ,mies ja kolme lasta ovat kurissa ja rouvan nuhteessa.Jonkun se johtajan homma on vaan otettava jos haluaa että asiat luistaa.Niin muodissa oleva tasa-arvo höpötys ei ole saanut jalansijaa ,jokaisella on omat velvollisuutensa ja oikeutensa ja niistä pyritään pitämään kiinni.
Tottakai asioista keskustellaan joskus isoillakin kirjaimmilla,mutta viimeinen sana on minulla.
Onko ne miehet niin saamattomia, vai otatteko vain sen johtoaseman itkemällä, huutamalla, määräilemällä jne.? Itsellä kävis todella rasittavaksi äkkiä, jos tyttöystävä/vaimo alkaisi määräilemään suurimmassa osassa asioita, ja hän lentäis pihalle.
Kyllä naiset osaavat kaikki keinot ja niitä käytetään tarvitaessa luovasti hyödyksi tilanteen vaatimusten mukaan. Ovat aika petoja aistimaan mikä temppu milloinkin toimii. Itse olen ollut suhteessani liian kiltti ja sovinnonhaluinen. Retkuun olen mennyt useammin kuin laki sallii tai lääkäri määrää. Parhaimmissa tapauksissa minulla on ollut pahamieli, kun en ole pystynyt toivetta toteuttamaan. Tuo syyllisyyden tunnon koukuttaminen miehen mieleen onkin niitä tehokkaimpia tapoja saada mies toimimaan "ohjatuksi". Arvatkaa ottiko päähän, kun tajusin tilanteen sekä miten sairas ja yksipuolinen se on? Minua on käytetty hyväksi ja vedätetty, kuin roskaämpäriä jo pitkään?
Mielestäni parisuhteen ei pitäisi olla mikäään "pelikenttä", missä pelataan arjen shakkia toisten tunteilla ja elämällä saadakseen omat tarkoitusperät taikka halut toteutetuksi. Tasa-arvosta taikka edes tasapuolisuudesta ei voi kuin uneksia. Molempien tunteille ja tarpeille tulisi jättää tilaa.
Tilanteen muuttaminen onkin vaikea tehtävä, missä piilossa olevat arvolataukset, turhautumiset, katkeroitumiset ja pelot asemansa menettämisestä sekoittuvat sellaiseksi puuroksi, ettei siitä selväjärkisinkään saa tolkkua. Asemasodan linnoitukset on kaivettu niin syvälle perheen rakenteisiin, ettei niiden purkaminen onnistu kuin yhdessä määrätietoisesti toimien. Objektiivisuus ja rehellisyys itselleen ja toiselle tulee punnittua moneen kertaan.
Meillä on muutosprosessi menossa, tai ainakin niin luulen? En tiedä muuttuuko tämä asetelma vai minun osoite ensin, mutta itselleni olen luvannut muutoksen ja siitä ei enää peräydytä.
Kertokaa ihmeessa jos joku on tässä tehtävässä onnistunut...!!!!??? Mikä on ollut se keino, millä tilanne on lauennut?
"parisuhteen ei pitäisi olla mikäään "pelikenttä", missä pelataan arjen shakkia toisten tunteilla ja elämällä saadakseen omat tarkoitusperät taikka halut toteutetuksi. "
Tätähän se kuitenkin taitaa liian usein olla? En tiedä ajattelevatko naiset/miehet tietoisesti tätä, mutta monesti näihin valtapeleihin parisuhteissa mennään. Enpä voi väittää, että osaisin asialle jotain tehdä, suhteet ovat vain tavanneet loppua kun sukset menee riittävän ristiin.
"Asemasodan linnoitukset on kaivettu niin syvälle perheen rakenteisiin, ettei niiden purkaminen onnistu kuin yhdessä määrätietoisesti toimien."
Siihen purkamiseen ei välttämättä useilta naisilta kovin paljon apua ole odotettavissa. :D
Erilaisia yksilöitä toki löytyy.
muotoutuvat yhteisen historian kuluessa eikä niitä voi väkisin muuttaa.On hyvä tunnustaa tosiasiat ja niistä on hyvä puhua varsinkin jos tuntee että on kärsinyt vääryyttä.Perheessä on jompikumpi "laumanjohtaja",se määrrääntyy usein jo suhteen alkumetreillä.Jommalla kummalla on paremmat johtajan ominaisuudet.Sellainen kaksipäinen johtajuus harvoin toimii.Siis tasa-arvo illuusio jota kohti on muodikasta pyrkiä puheissa.Nainen johtaa suhdetta yhä useimmin eikä siinä ole miehillä mitään hävettävää.Vanha viisaus pätee yllättävän usein,"paremmi olla tossunalla kuin taivasalla". Kaikki ei ole parisuhtessa valtapeliä ainakaan suhteen vanhetessa,silloin on jo johtajuus löytynyt.
"Perheessä on jompikumpi "laumanjohtaja",se määrrääntyy usein jo suhteen alkumetreillä.Jommalla kummalla on paremmat johtajan"
Näinhän se on kun sitä ensi ajattelemalla miettii, mutta ei se kuitenkaan ihan noinkaan loppupeleissä ole. Ei "vallanhimo" / luja tahto tee toisesta "parempaa johtajaa". Ei millään mittarilla mitattuna. Se kertoo enemmänkin kyseisen henkilön persoonallisuuden dominoivuudesta kuin johtajuudesta. Nehän ovatkin sitten jo ihan eri asioita.
Ei Tuntemattomassa sotilaassa Lammio ollut Rokkaa "parempi johtaja" vaan hänellä oli asemansa vuoksi dominanssi.