Siitä on jo reilusti yli vuosi, kun sähköpostikenttään tuli joku ihme (tietsin muistista) s24 sähköpostiosoite, kun oli kirjautumassa sähköpostiin ja kokeilin siihen mieheni salasanaa, mikä kävikin...
Hups heijakkaa, mikä määrä ensin flirttejä (lähetetty sarjana?) ja keskusteluista en unohda ikinä lukemaani miten mies kehui muiden naisten ulkonäköjä "Olisi kiva tutustua tuollaiseen kauniiseen ja söpöön, olet tosi kiva kuvann ja tekstin perusteella", "Tavattaisko...?", "Eikai sua alkanut ujostuttamaan?" jne... Useammalle naiselle siis sivutolkulla.
Minä romahdin lattialle itkemään "Että ei minulle tällaista voi tapahtua, en kestä tämmöstä ikinä!", kun siinä alle 1-vuotias ihmettelee vierellä lattialla ja odotan viimesilläni kolmatta lasta. Menikin seuraavat kaksi viikkoa itkiessä. Miehelle mailasin, että miten sinä naimisissa oleva mies teet tällaista, että pitääkö sun kaikessa koko ajan etsiä hienointa aina vaan, hienoin talo, auto, tissit ja perseet...???
Mieheni tuli juttelemaan minulle mailin luettuaan ja ihan kivasti puheli?, mutta en muista yhtään mitä hän silloin sanoi... varmaan jotain, miten paljon hän minua arvostaa ja rakastaa.
Laitoin miehelleni tekstareita, että otan eron, kun hän oli töissä ja katsoin itselleni uutta asuntoa. Mies tuli kesken päivän töistä, tyyliin; "Mitä sinä puhut?", kirosi ja löi nyrkkiä seinään, kirjahyllyyn ja rikkoi paikkoja. Kielsi alkuun kaiken, että joku muu on ollut, ei hän ja sitten myöhemmin, että ei tosissaan ollut kirjotellut ja mitään ehdotellut, että pelkkää läppää vaan oli ollut...
Keneltäkään en osannut apua pyytää ja ajattelin, että olo helpottuu ja kaikki unohtuu, kun vauva syntyy. Vauvan syntymä oli ihana tapahtuma!
Mutta silti, minulla meni pitkään, ennenkuin luottamus palasi ja itsetunnon kolhuihin tuli omassa pääkopassa jotain kohtuudentajua. Mies teki NIIN kaikkensa, meidän avioliiton pelastamiseksi ja oikeasti meillä on ollut paljon rakkatta ja onnea elämässämme.
Ajattelimpa vaan kirjoittaa kokemukseni. En lähtenyt "koston" tielle, että olisin itse laittanut houkutus-kuvia ja profiileja/tekstejä nettiin ja pönkittänyt sitten itsetuntoani sillä kuinka saan netissä huomiota.
Me löydettiin mieheni kanssa toisemme aikoinaan deittisivustolta juu, mutta sillä erolla, että minä en sinne enää palannut, miehelläni jäi kaikki söhköpostit vielä kurkittavaksi ja näin...
Onko tuo vähän kun olisi karkkimaahan karannut ? Mitähän namia vielä voisi löytyä? Ehkä vielä ja jos vielä..?
Hups heijakkaa, mikä määrä ensin flirttejä (lähetetty sarjana?) ja keskusteluista en unohda ikinä lukemaani miten mies kehui muiden naisten ulkonäköjä "Olisi kiva tutustua tuollaiseen kauniiseen ja söpöön, olet tosi kiva kuvann ja tekstin perusteella", "Tavattaisko...?", "Eikai sua alkanut ujostuttamaan?" jne... Useammalle naiselle siis sivutolkulla.
Minä romahdin lattialle itkemään "Että ei minulle tällaista voi tapahtua, en kestä tämmöstä ikinä!", kun siinä alle 1-vuotias ihmettelee vierellä lattialla ja odotan viimesilläni kolmatta lasta. Menikin seuraavat kaksi viikkoa itkiessä. Miehelle mailasin, että miten sinä naimisissa oleva mies teet tällaista, että pitääkö sun kaikessa koko ajan etsiä hienointa aina vaan, hienoin talo, auto, tissit ja perseet...???
Mieheni tuli juttelemaan minulle mailin luettuaan ja ihan kivasti puheli?, mutta en muista yhtään mitä hän silloin sanoi... varmaan jotain, miten paljon hän minua arvostaa ja rakastaa.
Laitoin miehelleni tekstareita, että otan eron, kun hän oli töissä ja katsoin itselleni uutta asuntoa. Mies tuli kesken päivän töistä, tyyliin; "Mitä sinä puhut?", kirosi ja löi nyrkkiä seinään, kirjahyllyyn ja rikkoi paikkoja. Kielsi alkuun kaiken, että joku muu on ollut, ei hän ja sitten myöhemmin, että ei tosissaan ollut kirjotellut ja mitään ehdotellut, että pelkkää läppää vaan oli ollut...
Keneltäkään en osannut apua pyytää ja ajattelin, että olo helpottuu ja kaikki unohtuu, kun vauva syntyy. Vauvan syntymä oli ihana tapahtuma!
Mutta silti, minulla meni pitkään, ennenkuin luottamus palasi ja itsetunnon kolhuihin tuli omassa pääkopassa jotain kohtuudentajua. Mies teki NIIN kaikkensa, meidän avioliiton pelastamiseksi ja oikeasti meillä on ollut paljon rakkatta ja onnea elämässämme.
Ajattelimpa vaan kirjoittaa kokemukseni. En lähtenyt "koston" tielle, että olisin itse laittanut houkutus-kuvia ja profiileja/tekstejä nettiin ja pönkittänyt sitten itsetuntoani sillä kuinka saan netissä huomiota.
Me löydettiin mieheni kanssa toisemme aikoinaan deittisivustolta juu, mutta sillä erolla, että minä en sinne enää palannut, miehelläni jäi kaikki söhköpostit vielä kurkittavaksi ja näin...
Onko tuo vähän kun olisi karkkimaahan karannut ? Mitähän namia vielä voisi löytyä? Ehkä vielä ja jos vielä..?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Korjaan vielä tähän, että vauvamme syntyi 2viikkoa tuosta paljastuksesta. Minulla oli korvat menneet täysin lukkoon itkunmäärästä, eli sen kaksi viikkoa tasan itkin ja nukuin, itkin ja nukuin...
Sitten aloin kuukauden päästä synnytyksestä treenaamaan ja kuinka ollakkaan mies huomasi, että hänellä onkin hyvännäköinen vaimo ja kehui maasta taivaisiin ulkoista olemustani. Vaan silti, se mitä oli puhellut muille oli loukannut TOSI syvästi... isoin kysymys oli MIKSI ?
Ja on mieskin hyvännäköinen, väitti ettei ollut laittanut kuviaan näkyviin (epäilen) ja että ei ollut ketään tavannut missään oikeasti milloinkaan. Uskon...
Ja jo ennestään valehtelevalta mieheltä. Onnee vaan valitsemallesi tielle.
... että harvinaisen tyhmän miehen olet löytänyt. Nettideitin käyttämisessä ja sen kautta kumppanin löytämisessä sinänsä ei ole mitään vikaa. Mutta, jos parisuhteen alkaa vikittelemään muita, seurauksista tekijä voi syyttää vain ja ainoastaan itseään.
"Onko tuo vähän kun olisi karkkimaahan karannut ? Mitähän namia vielä voisi löytyä? Ehkä vielä ja jos vielä..? "
Sanoja voi sanoa, teot tekevät sanoista totta !
Miksi nettitreffi palstoilla on paljon varattuja, siis karkkimaahan karanneita !
Oletko kuullut sanonnan, ei seepra raidoistaan pääse !
aina valmiit ottamaan uuden naaraan jos semmoinen tielle osuu.Nykynaiset ottaa kaiken vastaan tulevan.
Hyvä kun saitte pelastettua oman elämänne liittoonne ja lapset vielä.
Eletään jotenkin turhauttavaa aikaa muutenkin.Netti ja kaikki hörhötys..
tänne maailmaan me teemme lapset.Pienen tytönkin pitää olla kaunis ja seksy..siis oikeesti..kamalaa aikaa.
Sun tuska ja suru on olleet kovat älä unohda sitä koskaan ja luotatko enää mieheesi ton jälkeen..minä en luottas.Mun ukko nuorena avioparina jo.. pokas yhdessä ollessamme raflassa pimuja tanssitti..ja pimut pussas sitä ja vokotti mukaan yöhommille..Sitä touhua jatku kauan,monella tapaa..keinot monet..
itkin enemmän kuin koskaan kovetuin, minäpä kostin myöhemmin kun lapset isoja jo. Vapaita uroksia.
Erosin vasta myöhemmin.En jäänyt kiinni itse teossa mutta kerroin myöhemmin..miten ihanaa mullakin oli.
Naiselle oma perhe on tärkee ja nainen on se naarasjellona joka pitää pataa kassassa..miehelle taas kriisin paikka kun lapset on pieniä.. ne omat siemenet ja oma jatkuvuus..kyllähän tohon mahtuu paljon väliin..Mies on tietyn aikaa seksuaaliseti vireä ja ennen luoma kunnassa mies siitti monia naisia liekkö se jäänne siltä ajoilta?????entä tää maailma paljon epävarmuutta perheillä taloudellisia ongelmia pätemistä yhteiskunta odottaa pärjäämistä..eli kova paikka.Minun mielestä silloin pitää erota jos vieraisiin mennään olen myöhemmin sanonut silloin ei kaikki ole kohdillan.Mutta lapset ne kärsii jos jäädään kulissiliittoon lasten takia sekään ei hyvä.Mun rakkaus ainakin kuoli pikku hiljaa 10v eri pedissä seksittä.. päätyen eroon..en luota ainooseenkaan ukkoon enää pätkääkään.Ei ole uutta eikä taida tulla.
En yleensä vastaa näihin kirjoituksiin, mutta olen kokenut vastaavaa raskaana ollessani. Mies vaan ilmoitti minulle kun imetin meidän esikoista ensimmäisenä iltana tultuani kotiin synnytyssairaalasta, että hänellä on niin paha mieli ja pitää tunnustaa minulle, että oli eilen ulkona toisen naisen kanssa. Että silleen, silloin kasvoin aikuiseksi ja romahdin alas sinisistä pilvilinnoistani. Meidän avioliitto jatkui vielä vuosia, ja oli ihan OK, mutta valitettavasti hän ei pystynyt olemaan vaan yhden naisen mies, ja erosimme kun hänellä oli taas yksi suttura meneillään. Hänen toinenkin avioliitto epäonnistui, ja nyt hän elää yksin ja katkerana, en tiedä löytääkö hän koskaan itsensä ja rauhan. Kun jatkat miehesi kanssa, niin usko siihen, ja usko itseesi muuten se ei onnistu, valitettavasti sun täytyy taas laittaa itsesi ja tunteitasi likoon muuten teillä ei ole mitään mahdollisuutta saada suhde toimimaan, mutta minä en kadu että jatkoin meidän suhdetta kunnes olin aivan varma ettei se enään onnistu, mutta siihen saakka elin täysillä. Oikeastaan sehän on näin minun mielestäni, että sinä olet kuningatar, sinä olet synnyttänyt hänelle lapset ja olet äiti, äitiys ei ole kaikille suotu ja valitettavasti jos hän ei nyt ymmärrä mitä hän menettää niin joskus hän sen tekee, mutta silloin se usein on liian myöhäsitä. Minun exmieheni katuu tänäpäivänä yksinäisyydessään, mitä hän meni perhelleen tekemään, mutta kun housuissa oleva prinssinakki oli vahvempi kun rakkaus ja luottamus, niin se vei hänet pinnallisille teille. Toivon että sinun miehesi ymmärtää sinun ja lasten arvon ennen kun hän satuttaa sinut liikaa, että hän löytäisi itsevarmuuden ja aikuisuuden ja ymmärtäisi, että suurin osa naisista jotka viettelevät netissä on aika arvottomia, he eivät saa miehiä, korkeintaan prinssinakkeja. Usko itseesi ja naisena olemiseen, ja kirjeestäsi ymmärsin ettet alennu kostoretkiin joka kuulosti hyvältä, arvostat itseäsi enemmän kun sitä että annat jonkun nuolla kuviasi tai kirjoituksiasi netissä. Olet nainen isolla N:llä, ja heitä ei enään tänäpäivänä löydy jokaiselle miehelle. Toivotan sinulle kaikkea hyvää, äläkä elää miehesi kautta vaan katso että sinulla on omakin elämä hänen rinnallaan, ota aikaa itsellesi ja ystävillesi, älä rupea marttyyriksi vaan katso että saat sen minkä haluat ja tarvitset, pistä miehesikin hommiin ja hoitamaan lapsia, vaikka et aina haluaisikaan lähteä niin lähde, tapaa tuttuja menkää kahville tai kaljalle, käy jumpissa, kuntosalilla mitä tahansa joka kiinnostaa sinua. Katso että sinulla on oma pohja minkä päällä seisot, silloin ei koskaan putoa korkealta ja voit aina luottaa itseesi ja tukiverkostoosi, pää pystyyn ja ole ylpeä nainen ja äiti.