-VAROITUS-

keksin itse

jo pienikin ( hitunen ) määrä hiilihydraattia voi lopettaa rasvan liikkeelle panevan hormooni toiminnan.
Silloin tarvitset taas ainakin kaksi hiilihydraatonta päivää ,saadaksesi hormoonit uudelleen liikkeelle,niin että taas et ole nälkäinen ja tunnet kuinka rasva alkaa palamaan isolla liekillä ?

35

607

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kellohame heilahti

      jo lusikallinen perunasalaattia voi pilata kaiken !
      Toisaalta ollaan huomattu että harhateille joutuneet diettiläiset ovat laiminlyöneet säännöllisen liikunnan.
      Kun laihtuu nopeaan pitää myös kiinteyttää vartaloa samaan tahtiin,että mahtuu uusiin leninkeihin !

      • Anonyymi

        Juuri näin, että kun teen Power Walkia tai HIITtiä, niin
        vastapainoksi voimistelua, Pilatesta kiinteyttämiseksi.
        Keho alkaa muuttua päivässä kiinteästä ihrasta löysäksi pöhöksi.
        Se estyy juuri voimistelun avulla käsittämättömästi.

        Luin myös, että 25g kakkua tai vastaavaa estää rasvan sulatuksen
        päiväksi pariksi. Jossain omissa kirjoissani, joten vaikeaa vetää esiin.
        Mutta kyllä ne tietävät, jotka ovat kokeneet.

        Minä olen syönyt liikaa proteiinia ja nyt pidän muutaman päivän
        salaateilla ja hedelmillä. Pakko saada niitä kevennykseksi.
        Koitan olla ilman meijerituotteitakin useasta syystä.

    • OmShantiShivaShakti

      Rasva palaa niin kauan kuin on kalorivaje päällä. Täysin huolimatta siitä syökö hiilaria vai ei. Jos on 1000 kcal päivittäinen vaje päällä, paino tippuu noin yhden kilon viikossa vaikka söisi 99% hiilaria, tai 99% rasvaa, tai 99% proteiinia. Tai millä tahansa yhdistelmällä, kunhan on vain kalorivaje päällä. Ei ole merkitystä jos ryhtyy syömään hiilareita urakalla VHH:n jälkeen, kunhan vain kalorivaje pysyy samana. 1000 kcal vaje polttaa yhä 1 kilon läskiä viikossa. Edistymisen mittariksi kannattaa aina käyttää kehon rasvaprosenttia, eikä sitä mitä keho painaa.

      • ratkottavaksi

        Väität, että "Rasva palaa niin kauan kuin on kalorivaje päällä." Miten tämä sitten on mahdollista:

        Mieshenkilö 40 v., 180 cm, 120 kg. Työ ja harrastukset eivät sisällä paljoakaan liikuntaa. Erilaisten laskurien ja laskentakaavojen mukaan hänen energiantarpeensa on 2700-2900 kcal/vrk. Henkilö syö 3000 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Henkilö syö 2400 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Henkilö syö 2000 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Henkilö syö 1500 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Kullakin kalorimäärällä kokeiltu aika on kestänyt vähintään kuukauden. Syöty ravinto on mitattu tarkasti. Paino on pysynyt paikallaan jo yli vuoden.

        Onko henkilön energiantarve pienempi kuin 1500 kcal/vrk, vai miksi hän ei ole laihtunut edellä mainituilla energiamäärillä? Vai miten selität tapahtuneen?

      • keri_tonttu
        ratkottavaksi kirjoitti:

        Kun kaveri kysyy !

        kalorivaje ja sen laskeminen on tivolipuuhaa !

        Uskoo: keri-pukki korvatunturilta

      • Veijo
        keri_tonttu kirjoitti:

        Kun kaveri kysyy !

        kalorivaje ja sen laskeminen on tivolipuuhaa !

        Uskoo: keri-pukki korvatunturilta

        Käy joulusadusta.
        Huvittavaa Joulua teille kaikille.

      • OmShantiShivaShakti
        ratkottavaksi kirjoitti:

        Väität, että "Rasva palaa niin kauan kuin on kalorivaje päällä." Miten tämä sitten on mahdollista:

        Mieshenkilö 40 v., 180 cm, 120 kg. Työ ja harrastukset eivät sisällä paljoakaan liikuntaa. Erilaisten laskurien ja laskentakaavojen mukaan hänen energiantarpeensa on 2700-2900 kcal/vrk. Henkilö syö 3000 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Henkilö syö 2400 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Henkilö syö 2000 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Henkilö syö 1500 kcal/vrk, paino pysyy paikallaan. Kullakin kalorimäärällä kokeiltu aika on kestänyt vähintään kuukauden. Syöty ravinto on mitattu tarkasti. Paino on pysynyt paikallaan jo yli vuoden.

        Onko henkilön energiantarve pienempi kuin 1500 kcal/vrk, vai miksi hän ei ole laihtunut edellä mainituilla energiamäärillä? Vai miten selität tapahtuneen?

        Katch-McArdle kaavan mukaan päivittäinen kaloritarve on (370 (21.6 * rasvaton painokilo) kcal. JOS yllämainitun henkilön rasvaprosentti on 40%, niin tällöin hän kuluttaa perusaineenvaihdunnassa 1925 kcal / vrk. Päivittäinen rento elämä kuluttaa ehkä noin 300 kcal, jolloin energiantarve olisi 2225 kcal. Tällön jos päivittäinen keskimääräinen sapuskan määrä asetetaan 1500 kcal, niin läskiä palaa noin 725 grammaa viikossa ja 37 kg vuodessa.

        Yllämainittu herrasmies on siis syönyt keskimäärin (3000 2400 2000 1500) / 4 = 2225 kcal, mikä tarkoittaa että se on tarkalleen se mitä kuluttaa päivittäin. Paino ei käytännössä liiku mihinkään jos ensin lihoo vähän ja sitten laihtuu vähän. Ja laihtumisen jälkeen tulee tietysti nälkä jolloin taas lihoo vähän jonka jälkeen tehdään vähän laihdutusta jne.

        Suosittelen kokeilemaan 1500 kcal päivittäistä maksimiannosta seuraavan vuoden ajan. Oli sitten tekniikkana VHH tai joku muu. Rasvaprosentti kannattaa mitata säännöllisesti niin näkee selvästi mihin suuntaan on menossa, vai onko menossa mihinkään.

      • Veijo
        OmShantiShivaShakti kirjoitti:

        http://www.kostdoktorn.se/en-kalori-ar-inte-en-kalori

      • euron valentiino

      • euron valentiino kirjoitti:

        Palsta ilman veijon " tuubaa " on kuin hevonen ilman kivirekeä ! ( lemi )

        linkki= www.hanki oma elama.fi

        joka ansiokkaasti linkittää uutisia Ruotsista jossa ravitsemuskeskustelu on ihan toisissa uomissa kuin täällä Puskalandiassa. Tietysti sinua harmittaa suunnattomasti kun saat oikeaa tietoa ja et pysty estämään sitä.

      • mennessä...
        OmShantiShivaShakti kirjoitti:

        Katch-McArdle kaavan mukaan päivittäinen kaloritarve on (370 (21.6 * rasvaton painokilo) kcal. JOS yllämainitun henkilön rasvaprosentti on 40%, niin tällöin hän kuluttaa perusaineenvaihdunnassa 1925 kcal / vrk. Päivittäinen rento elämä kuluttaa ehkä noin 300 kcal, jolloin energiantarve olisi 2225 kcal. Tällön jos päivittäinen keskimääräinen sapuskan määrä asetetaan 1500 kcal, niin läskiä palaa noin 725 grammaa viikossa ja 37 kg vuodessa.

        Yllämainittu herrasmies on siis syönyt keskimäärin (3000 2400 2000 1500) / 4 = 2225 kcal, mikä tarkoittaa että se on tarkalleen se mitä kuluttaa päivittäin. Paino ei käytännössä liiku mihinkään jos ensin lihoo vähän ja sitten laihtuu vähän. Ja laihtumisen jälkeen tulee tietysti nälkä jolloin taas lihoo vähän jonka jälkeen tehdään vähän laihdutusta jne.

        Suosittelen kokeilemaan 1500 kcal päivittäistä maksimiannosta seuraavan vuoden ajan. Oli sitten tekniikkana VHH tai joku muu. Rasvaprosentti kannattaa mitata säännöllisesti niin näkee selvästi mihin suuntaan on menossa, vai onko menossa mihinkään.

        Jos kaksi kuukautta 1500 kcal/vrk ei ole tuottanut minkäänlaista pudotusta painossa, niin miksi vuosi samalla energiamäärällä tuottaisi?

        Miksi paino ei ole lisääntynyt, vaikka energiaa on tullut 3000 kcal tai 2400 kcal päivässä useiden kuukausien ajan?

      • härmän huima 1
        kj.mattila kirjoitti:

        joka ansiokkaasti linkittää uutisia Ruotsista jossa ravitsemuskeskustelu on ihan toisissa uomissa kuin täällä Puskalandiassa. Tietysti sinua harmittaa suunnattomasti kun saat oikeaa tietoa ja et pysty estämään sitä.

        se on ONGELMA-LAPSIA varten nuo teidän linkit / vinkit ja ruotsalaiset välipuheet.

      • härmän huima 1 kirjoitti:

        se on ONGELMA-LAPSIA varten nuo teidän linkit / vinkit ja ruotsalaiset välipuheet.

        ei ainakaan suomenmaassa kun täällä vain diabeetikkoja on entistä enemmän. Kenties sinäkin olet jo jonossa.

      • Päivi Päivittäin
        kj.mattila kirjoitti:

        ei ainakaan suomenmaassa kun täällä vain diabeetikkoja on entistä enemmän. Kenties sinäkin olet jo jonossa.

        jos teidän latuset sotkeentuivat jo vuosikymmeniä sitten harhailuun väärillä "rasteilla "

        niin SUURIN osa suomalaisista voi edellen hyvin -kiitos THL suositusten oikean ravinnon suhteen ,jota päivitetään PÄIVITTÄIN !

      • muttei muuta
        OmShantiShivaShakti kirjoitti:

        Katch-McArdle kaavan mukaan päivittäinen kaloritarve on (370 (21.6 * rasvaton painokilo) kcal. JOS yllämainitun henkilön rasvaprosentti on 40%, niin tällöin hän kuluttaa perusaineenvaihdunnassa 1925 kcal / vrk. Päivittäinen rento elämä kuluttaa ehkä noin 300 kcal, jolloin energiantarve olisi 2225 kcal. Tällön jos päivittäinen keskimääräinen sapuskan määrä asetetaan 1500 kcal, niin läskiä palaa noin 725 grammaa viikossa ja 37 kg vuodessa.

        Yllämainittu herrasmies on siis syönyt keskimäärin (3000 2400 2000 1500) / 4 = 2225 kcal, mikä tarkoittaa että se on tarkalleen se mitä kuluttaa päivittäin. Paino ei käytännössä liiku mihinkään jos ensin lihoo vähän ja sitten laihtuu vähän. Ja laihtumisen jälkeen tulee tietysti nälkä jolloin taas lihoo vähän jonka jälkeen tehdään vähän laihdutusta jne.

        Suosittelen kokeilemaan 1500 kcal päivittäistä maksimiannosta seuraavan vuoden ajan. Oli sitten tekniikkana VHH tai joku muu. Rasvaprosentti kannattaa mitata säännöllisesti niin näkee selvästi mihin suuntaan on menossa, vai onko menossa mihinkään.

        Tomii jonkin aikaa mutta pidempään laihduttaessa tuo ei enää päde.

      • teorioita

        Mutta kokeile laihduttaa vuoden verran ja säädä kokemustesi perusteella teorioitasi paremmin toimiviksi.

      • Päivi Päivittäin kirjoitti:

        jos teidän latuset sotkeentuivat jo vuosikymmeniä sitten harhailuun väärillä "rasteilla "

        niin SUURIN osa suomalaisista voi edellen hyvin -kiitos THL suositusten oikean ravinnon suhteen ,jota päivitetään PÄIVITTÄIN !

        voi hyvin ja on ylipainoisia niinkuin hyvin tiedät, kiitos Thl:n suositusten ja oikeaa ravintoa päivitetään jatkuvasti ja samalla päivitetään diabetestilastoja. Odotetaan vaan milloin miljoona menee rikki.

      • OmShantiShivaShakti
        mennessä... kirjoitti:

        Jos kaksi kuukautta 1500 kcal/vrk ei ole tuottanut minkäänlaista pudotusta painossa, niin miksi vuosi samalla energiamäärällä tuottaisi?

        Miksi paino ei ole lisääntynyt, vaikka energiaa on tullut 3000 kcal tai 2400 kcal päivässä useiden kuukausien ajan?

        Jos paino pysyy viikon ajan paikoillaan, voi sapuskan määrää vähentää edelleen 100 kcal / vrk viikon ajaksi. Eli viikko 1400 kcal, toinen viikko 1300 kcal, kolmas viikko 1200, jne. Siinä vaiheessa kun painoa tippuu puoli kiloa viikossa, tiedetään että kalorivaje on noin 500 kcal /vrk. Tällöin tiedetään myös että peruskulutus on syödyn ravinnon määrä 500 kcal.

        Mikäli paino ei tälläkään menetelmällä tipu edes silloin kun syötu kalorimäärä on nolla, voidaan epäillä jonkinsortin keinotekoista tai muuten vain tuntemattoman kaltaista elämänmuotoa. Skeptikko James Randi maksaa tälläiselle tapaukselle varmasti 1,000,000 dollaria puhtaana käteen.

      • puuttuu...

        Toimivatko ne kalorit vain toiseen suuntaan? Vai miksi paino ei noussut vaikka päivittäinen energiamäärä ylitti 2225 kcal:n jopa 775 kcal:lla kuukausien ajan. Jos päivittäinen 500 kcal:n energiavaje pudottaa painoa puoli kiloa viikossa, eikö 775 kcal:n energialisäys pitäisi nostaa painoa yli puoli kiloa viikossa?

      • OmShantiShivaShakti
        puuttuu... kirjoitti:

        Toimivatko ne kalorit vain toiseen suuntaan? Vai miksi paino ei noussut vaikka päivittäinen energiamäärä ylitti 2225 kcal:n jopa 775 kcal:lla kuukausien ajan. Jos päivittäinen 500 kcal:n energiavaje pudottaa painoa puoli kiloa viikossa, eikö 775 kcal:n energialisäys pitäisi nostaa painoa yli puoli kiloa viikossa?

        Mielestäni kalorivajeen logiikka EI toimi käänteisesti. Elimistöllä on täysin vapaat kädet ottaa ohivirtaavasta sapuskasta sen mitä katsoo tarpeelliseksi elimistön ylläpitoon ja rasvan varastointiin. Käyttämätön energia menee suoraan pöntöstä alas.

        Lihomiseen vaikuttaa huomattavasti enemmän kaikenmaailman hormonit (insuliini yms), kuin ylimääräisen energian määrä. Jotkut lihovat joka gramman ylityksesta ja jotkut taas pitävät painon ennallaan tuhansien ylimääräkaloreiden keskellä.

        Kukaan ei kuitenkaan pysty pitämään painoaan ennallaan kalorivajeen kohdatessaan. Ainoa mitä keho voi yrittää tehdä on vähentää kulutusta ja hyödyntää joka ikinen energiahippunen joka suusta alas menee. Tällöin pitää joko lisätä kulutusta tai vähentää syömistä, jotta saadaan rakennettua uusi kalorivaje. Tärkeintä on aktiivisesti seurata mihin suuntaan paino/rasvaprosentti on menossa, ja mukauttaa ruokavaliota/liikuntaa vastaamaan kehon mukautumista.

    • trollaa

      muuta tuohon ei tarvii vastata

    • Anonyymi

      Ihan tuubaa tuo hiilihydraaton dietti , aiheuttaa vaan painon pomppuilua,ei mitään kestävää jos ei sitten halua itseään kiduttaa lopunikää luopumalla ihan kaikesta hyvästä , muuten paino kyllä palaa nopeasti eli turhaa touhua pidemmän päälle.tuli kokeiltua eikä oo senarvoista , ennemmin painan sen 5kg enempi ja saan syödä ihan vapaasti ku kidun ja olen senverran kevyempi ,paree vaan koittaa pysyä kohtuudessa herkkujen kanssa niin terveys kiittää, onneksi vain lievää ylipainoa.

      • Anonyymi

        Hmmmmm......

        Viisi kiloa ylipainoa koko elämäksi ja "hiilihydraattiherkkuja" aina tarvittaessa ja jopa koko ajan;

        VAI

        normaalipaino koko elämäksi, mutta ei lainkaan ko. herkkuja?

        Otan mieluummin viisi kiloa ylipainoa, mutta en kiloakaan enempää. Onneksi väliltäkin löytyy kohtuuden vaihtoehto.

    • Anonyymi

      Pelkkä satu.

    • Anonyymi

      Minun laihtumiseni taitaa olla 0:sa.

      Aamulla kuppi viiliä soijakaakaokahvia pepperkaka appelssiinia.

      1430 kananrintaa 100g riivittyä porkkanaa appelssiini.

      Iltapäivällä kuppi vahvaa kahvia pepparkaka.

      Illalla kananrintaa 100g salaattia sitruunanmehua porkkanaa.

      Iltasella, jos kurnittaa pari pientä, punaista Ingrid-Marie omenaa.

      Oliko se jouluaatto tänään? Onhan piparit sitten passeleita.
      En tykkää niistä joulupöydän ahmimisista pökerryksiin.

    • Anonyymi

      Kylläpä o n siulle eksynyt runsaasti humalaisia:

      • Anonyymi

        En tiedä, kenelle olet humalaisesi lähettänyt, mutta
        minun nurkissani heitä ei ole onneksi näkynyt.
        Lapsena sain tarpeeksi niistä juomingeista juhlapäivinä.
        Viikonloputkin menivät riitelyihin ja juominkeihin.
        Kotoa muuttaessani päätin karttaa sekä juoppoja, että yhteisä juhlia.
        Olen aina yksin joulut, uudet vuodet, syöden kohtuullisesti.
        Tänäänkin vain vettä, kahvia, omeletti, appelsiinia.
        Liraus kermaa kahviin juhlan kunniaksi. ;-)
        Voin valtavan hyvin; olen kirkkaalla mielellä.
        Ei ole tarvinnut pettyä tai pahoittaa mieltään koko joulukuussa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olen aina yksin joulut, uudet vuodet, syöden kohtuullisesti.
        Tänäänkin vain vettä, kahvia, omeletti, appelsiinia."

        Valitettavaa että olet katkeroittanut mielesi ja ravintosi vaikuttaa kaikelta muulta kuin riittävältä.

        Juuri ahmin kolmen munan omeletin, johon raastoin 150g porkkanaa
        ja hiukan raakaa sipulia nuhaa vastustamaan.
        Vettä palan painikkeeksi ja kulaus vahvaa kermakahvia.
        Niin on masu täynnä ja pari piparia jäi huomiseen.
        Tiedätkö, mitä ihmeainetta puhdas vesi on?
        No, olet n.70% vettä joka tapauksessa.
        Afrikassa saisit tehdä päivän matkan sitä nektaria saadaksesi.

        Näin 12:00 iso lasi lämmintä vettä
        Muki kahvia ja lasi viiliä.

        Välipala appelsiini.

        Iltapäivällä kanapala porkkanaraaste.

        Iltasella pari pientä omenaa.

        Yöllä lukiessa proteiinijuoma.

        Kiitos tästä ruoasta. Se oli hyvää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin 12:00 iso lasi lämmintä vettä
        Muki kahvia ja lasi viiliä.

        Välipala appelsiini.

        Iltapäivällä kanapala porkkanaraaste.

        Iltasella pari pientä omenaa.

        Yöllä lukiessa proteiinijuoma.

        Kiitos tästä ruoasta. Se oli hyvää!

        Hiilihydraattipommitus jatkuu!
        Keitin ja mixasin lehtikaalia persiljaa mielimaustein.
        Sitten 50g soijajauhoa ja namukas soppa.
        Keitetty kananmuna ja raastettua porkkanaa.
        Tällaisella hiilihydraattipommilla selviää koko päivän.
        Saa 3-4 isoa mukia lämmintä soppaa.

        Appelsiinia ja omenaa välipaloina.
        Banaania kahvileivän asemasta.

        Jaksaa ulkoilla ja voimistella töiden välissä.

        Laihtuminen on kai pysähtynyt hiilihydraateista.
        Hirveä 168cm ja 63kg:n porsas.

        "Jaksaa ulkoilla ja voimistella töiden välissä."

        Niin varmaan jaksaa kunnes.......

        Miksi ei syödä luonnollista, terveellistä ruokaa riittävästi????

        Sitähän juuri teenkin ja voin todella hyvin!
        Nyt vielä iltasella yogaamaan, niin päiväisen kävelyn
        jälkeinen plösö kiinteytyy mukavasti aamuksi;-)

    • Anonyymi

      Olen rasva-vesidieetillä. Ihminen tarvitsee rasvaa, joten juon kolme kertaa päivässä yhden desin kylmäpuristettua oliiviöljyä ja vettä niin paljon kuin janottaa.
      Laihdutus on sujunut hyvin, 4-5 kiloo eka viikolla ja ei mitään nälän tunnetta.
      Toinen viikko menossa.

      Minun ikioma dieettini

      • Anonyymi

        Kiinnostaa tietää tuloksesi. Ota myös mittanauha käyttöösi.

        Minä olen ollut viikon alle 1 000kcal ja odottanut painon pudotusta.
        Ei ole tullut tähän päivään asti! Kävely 1h/pvä ei riitä.
        Voin kuitenkin hyvin, joten jatkan vuoden alkuun.

        Ajattelin piruuttani kokeilla liian vähin kcal, miten se vaikuttaa minuun?
        Muuten suosin 1600-1800kcal 2,3h liikuntaa.
        Se on kokemuksesta tehokkain. Paljon -cm, mutta vain -2kg.
        Jotkut laihtuu -5kg heti ensi päivänä. Omien väitteidensä mukaan.
        Niitä Nutrilett-lahkolaisia;-D
        Minulta menee pari viikkoa ennen kg:n häviämiseen.
        Se on ihraani kirjoitettua kehonlakia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    6. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    7. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    8. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    9. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    10. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    Aihe