olen 30 v nainen, ja erottiin äskettäin miehen kanssa, jonka kanssa olimme yhdessä 11 vuotta.
Juuri äsken siskon lapset olivat kylässä. ja tuli kamalan paha olo, ja tunne että minä en koskaan saa omaa perhettä...
Perheenlisäystä kun oli suunnitteilla meilläkin, kunnes mies sitten päätti häipyä. Oli löytänyt toisen naisen, jonka kanssa ensin piti suhdetta selkäni takana, ja sitten lähti tämän matkaan...
Välillä on ollut jo parempia hetkiä.. erosta nyt n. 3 kuukautta. Mutta taas tuli kamalan paha olo...että piti ihan tänne tätä purkaa.
En pysty edes ajattelemaan muita miehiä, ja ajatus perheen perustamisesta jonkun muun kanssa lähinnä hirvittää..... milloinkahan tämä suru helpottaa...
Juuri äsken siskon lapset olivat kylässä. ja tuli kamalan paha olo, ja tunne että minä en koskaan saa omaa perhettä...
Perheenlisäystä kun oli suunnitteilla meilläkin, kunnes mies sitten päätti häipyä. Oli löytänyt toisen naisen, jonka kanssa ensin piti suhdetta selkäni takana, ja sitten lähti tämän matkaan...
Välillä on ollut jo parempia hetkiä.. erosta nyt n. 3 kuukautta. Mutta taas tuli kamalan paha olo...että piti ihan tänne tätä purkaa.
En pysty edes ajattelemaan muita miehiä, ja ajatus perheen perustamisesta jonkun muun kanssa lähinnä hirvittää..... milloinkahan tämä suru helpottaa...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minun "erosta", tai, voiko sitä kutsua eroamiseksi, jos sinut petetään ja jätetään? Itselläni on tuosta kulunut n. puolivuotta ja välillä ahdistaa todella paljon, kun kaikki palaavat mieleen... Välillä on hetkiä, kun olen "irti", enkä ajattele tapahtunutta. Muuta, voin sanoa, että olen minä henkisesti paremminkin voinut. Minulla oli takana 4-vuoden avoliitto ja naiseni oli elänyt kaksoiselämää jo jonkin tovin. En olisi ikinä uskonut, kuinka syvälle joku voi toista ihmistä loukata ja että se loukkaaja on ihminen, jolta sitä vähiten odotat.
Ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin, sillä sinulle on tehty yksi alhaisimmista teoista, mitä toinen ihminen voi toiselle tehdä: pettää ja valehdella. Oksettavaa.
Minua kiinnostaisi kyllä tietää, kuinka esimerkiksi sinun, minun tai muiden saman kohtalon kokeneiden eksät kuvittelevat olevansa tai tulevansa onnelliseksi, kun on tuhonnut yhden ihmisen sielun täydellisesti? Kyllä minulle jäisi omaantuntooni ainainen merkki siitä, että LOUKKASIN toista ihmistä pahiten maailmassa.
Lohduttaa, että tiedän tämän kokemuksen kasvattavan minua henkisesti ja se, että en ole ainoa ihminen maailmassa, joka on tällaisen teon kohteeksi joutunut.
Toivotan sinulle voimia!
tuossa on tosiaan suuri ero, tuleeko jätetyksi (ja petetyksi) kuin että erottaisiin yksissä tuumin.
Olen huomannut että ystävät, jotka ovat eronneet yhteisymmärryksessä tai olleet niitä jättäjiä, eivät tajua tätä.
Kiitos sulle ymmärryksestä.
Tosiaan minut vain jätettiin, mitään kyselemättä, että mitä mieltä olen asiasta. Jotenkin tuntuu että tästä toipumiseen menee sata kertaa pidempi aika... kun ei ollenkaan ollut varautunut moiseen. Ja välillä tuntuu etten edes tajua että mitä on tapahtunut.... siis tuntuu, että erosimmeko tosiaan? kun siitä ei edes puhuttu. tai minä en saanut osallistua päätöksentekoon ollenkaan. Hän vain lähti.
Tavallaan lohduttaa että on muitakin... mutta ei se poista tätä tuskaa. Lähipiirissä kun ei ole muita jotka näin on jätetty, en voi oikein jakaa kokemustani. mutta onneksi tänne nyt voi oloaan vähän purkaa.
Niin sitä samaa minäkin olen miettinyt, exäni jätti aivan puun takaa minut n puoli vuotta sitten. Jatkoi elämäänsä etiäpäin niinkuin mitään ei olisi koskaan ollutkaan. Itse olen rypenyt näissä syövereissä aikani, kesä meni shokissa,mutta sitten sitä alkoi ajattelemaan asioita ja noin kuukausi sitten tuli se ns. viha exääni kohtaan. Se oli valtavan ahdistavaa kun ei oikein tiennyt mitä se oli ja miksi, luulin jo että sekoan. kaikki mikä liittyikin exääni vitutti suunnattomasti ja hänen näkemisensä suorastaan oksetti. Mutta sekin meni ohitse nyt on oikeastaan tälläinen tasanne, hällä väliä tilanne.
Exähän aloitti uuden suhteen miltein heti kun pääsi yhteisestä asunnosta lähtemään, yhteisiä vuosia oli 12 takana kuitenkin. Perheen perustaminen oli aatelmissa myöskin kun tuota ikääkin oli reilut 30, mutta näin se elämä vaan menee. Nyt kun ajattelee tätä vuotta joka on ollut elämäni raskain ja vaikein, olen myös huomannut kasvaneeni ihmisenä melkoisesti, mutta en ehkä vieläkään ole valmis etsimään itselleni uutta miestä ja suhdetta, en koe olevani siihen vieläkään valmis. Ero jätti jälkensä, itsetunto sai kolhunsa, mutta päivä kerrallaan eteenpäin. Voimia teillekin!
ja ennenkuin huomaat olet itsesi vankina murheittesi kahleilla kytkettynä katkeruuteen.Froikkarit laulaa ja se pitää paikkansa. Tsemppiä.
Ihminen, joka ei ole kahlannut samaa helvettiä läpi, ei voi koskaan ymmärtää tätä, eikä tämän ahdistuksen määrää. Se mikä tästä tekee raskasta, nöyryytyksen yms. paskan jälkeen on se, että nyt joutuu kantamaan kahden ihmisen taakan. "En ole sinulle enää mitenkään tilivelvollinen, koska erosimme"-minulle tylysti todettiin. Itse vain totesin, että ilmeisesti rautalanka ei riitä, on turha hakea ratakiskoakaan malliksi, että me emme ole eronneet. Eroprosessi on yleensä pitkä, joka vaatii aikaa, keskustelua ja asioiden punnitsemista. Tätä ei koskaan minulle suotu. No ei se mitään, paska reissu, mutta jonkun sekin on pakko tehdä.
Tästä voit vetää johtopäätöksen, että toinen osapuoli on käynyt eroprosessin läpi jo aikaa sitten ja sumuttanut sinua omaa heikkouttaan oikein kunnolla, valehdellut ja elänyt kaksoiselämää. Siksi se tuleekin puun takaa. Ja helppoahan se on lähteä (Lue:juosta karkuun), kun on jo uudet kuviot pedattuna valmiiksi. Tylyä ja niin kovin tavanomaista. Vanha fraasi. "Heikot sortuvat elontiellä", on auennut minulle uudella tavalla. Heikot todellakin sortuvat tekemään heikkoja tekoja. Eikä heikolla ihmisellä ole kuin kaksi vaihtoehtoa; joko jatkat ihmisten loukkaamista ja saat alkaa kulkemaan kadulla niin, että joudut jatkuvasti kurkkimaan olkasi yli, tai sitten kasvat vahvemmaksi, mutta, se on aina tuskallista. Eikö totta? Kasvupiste on AINA myös kipupiste.
Fisherin eroryhmä voisi olla kummallekin sopiva paikka kasvaa voimassa ja viisaudessa. Oma lamaantuminen on luonnollista, mutta muutaman kuukauden kuluttua (ehkä viha-vaiheen kautta) on jo viisasta katsella eloa eteenpäin. Myös henkistä kasvua käsittelevää kirjallisuutta kannattaa ladata kirjastosta yöpöytä täyteen.
Jos omaan hylätyksi tulemisen kokemukseen jotenkin kivettyy, tai ei pysty sitä työstämään miksikään, vaarana on että pilaa oman elämänsä ja sitoo itsensä niin, että tuleva onni jää saavuttamatta. Löydätte vielä toisen, rakkauden arvoisen ihmisen, kunhan toivutte terveesti erosta.
Minut myös jätettiin puun takaa. Yhteisiä vuosia mittarissa 11, ikää kolmenkympin kieppeillä. Perhettä oltiin perustamassa, eli lasta yritettiin tovi mutta se loppui kuin seinään, avovaimoni vain lähti.
Minäkin sain "en ole enään tilivelvollinen"-vastauksia. Totuus selvisi parin viikon jälkeen, minun ex-kaverini kanssa päättivät karata.
Kävin aloittajan lailla samoja tunteita läpi, miksi minulta ei edes kysytty mitään, en saanut osallistua oman parisuhteeni tärkeimpään päätökseen mitenkään. Asunnosta vain toivottiin tuhansia euroja koska arvo oli kuulemma sen verran noussut. Ei kuitenkaan emäntä itse halunnut jäädä makselemaan lainoja tai lyhennyksiä, halusi vain oletetun voiton. Onneksi en suostunut suruissani, eipä se kaukana ollut.
Erostani on yli kaksi vuotta enkä ole vieläkään päässyt siitä täysin yli. Nyt olen onnellinen, uudessa parisuhteessa mutta ikuisen haavan tuo temppu jätti minuun. Minulle on elämän varrella sattunut jonkin verran ikävää, ystäväni itsemurha ja isän menetys (ei kuollut) mutta tämä oli ehdottomasti pahinta mitä on tapahtunut.
Minä rakastin avovaimoani täydestä sydämestä, aivan helvetisti. Siksi myös se ero sattui niin kamalasti.
Nykyinen parisuhde on onnellinen, en vaihtaisi mistään hinnasta mihinkään. Mutta se pelko että kuulen taas ne sanat... Se on juurtunut.
Aloittajalle: pinnistele! taistele! Ja odota että aika tekee tehtävänsä.
Aikaa aloittaa alusta on yllinkyllin. Anna mennä vaan.
Ei se suhde sen paremmin onnistu, vaikka seurustelisi sata vuotta ennen naimisiinmenoa ja lapsia.
Et tiedä, vaikka tapaisit tulevien lastesi isä vaikka jo huomenna.
Itsekin aloitin alusta, sinun iässäsi, ja kerkesin kaiken.
Niin se tulee puuntakaa niinkuin meikälle. Ensin pummitaan kaikki rahat ja sitte tehdään riita ja viedään loputkin ja lopuksi koko elämä lapsia myöten, kun kyselin textarein asian laitaa kun puhelimeenkään ei vastattu sain ukasin oikeusaputoimen kautta lähestymiskiellolla.olen viellä niin tuohtunu etten pysty edes käsittelemään ajatuksiani.
Onko nyky suomi niin tasaarvoa täynnä ettei miehiä enään tarvita muutako hauskanpitoon ja kupattavaksi.
Tällanen 40v oleva mies on siinätapauksessa täysin hyödytön kapistus, kun kaikki on ex nauta kupannu.
Seuraavaan suhteeseen kun menen niin kyllä vaihdan heti tuorempaan jos tulee tyrkylle.
Niinhän nykynaisetkin tekevät kun toiselta lopuu joku avu otetaan seuraava kupattava.
Niin on minullakin vaikka erosta kohta 1,5v pahin on tämä joulu kun tulee ne yhteiset joulut mieleen..
rankkaa on vieläkin enkä tule sydämmessäni antamaan koskaan exälleni anteekis,vaikka päällään seisoisi. Minua petettiin ja jätettiin ja vielä olisi huushollissa pitänyt olla 2 vko, kun ei ole muutolla kiire...muutin poi 5pvä sen jälkeen,sanoi ettei tämän näin pitänyt mennä.
En tiedä pääsenkö tästä surusta koskaan yli..kaipa se on elettävä päivä kerrallaan vain. Voimia tiedän mitä helvettiä se on..Iso voimahali :)
Tultuani petetyksi ja jätetyksi pääsin Fisherin eroseminaariin, ja siitä tuli käännekohta silloiseen elämääni. Ei kannata jäädä yksin hylättynä murehtimaan. Seminaarissa saa hyvät työkalut menneen parisuhteen käsittelyyn ja toimivamman parisuhteen rakentamiseen. Seminarissa voi läpikäydä kaikki eroon liittyvät tuskat ja ahdistukset ja päästää niistä irti ja eheytyä jälleen onnelliseksi omaksi itsekseen. Seminaarin jälkeen elelin tyytyväistä yh-elämää 2 lapseni kanssa, ja nyt olen ollut 5 vuotta toimivassa parisuhteessa. Suosittelen lämpimästi satsaamaan omaan loppuelämääsi!