Minulla ei ole ketään....

päin suomea olet ,ajattelin josko mentäis yhdessä vaikka ulos?

Mikset käy missään harrastuksissa? En kysy tätä syyllistäen vaan tahdon ihan oikeasti tietää, mikä pitää sinut neljän seinän sisällä. Harrastuksista saisit ainakin vaihtelua elämääsi, vaikket onnistuisikaan löytämään niiden kautta kavereita. Jos elämässäsi ei koskaan tapahdu mitään, en ihmettele lainkaan miksi olet niin hiljainen, kun kosketus tavalliseen elämään jää vähiin eikä arkisia puheenaiheitakaan oikein tahdo löytyä. Hiljaisuudesta ja epäsosiaalisuudesta voi kuitenkin opetella pois, pikku hiljaa askel kerrallaan. Muutos ei tapahdu hetkessä vaan siihen menee luultavasti useita kuukausia, mahdollisesti jopa vuosia, mutta eikö kannattaisi kuitenkin yrittää?

Voit tutustua muihin myös kirjeenvaihdon kautta tai vaikka jättämällä mailiosoitteesi tälle palstalle. Ikä ja asuinpaikkakin kannattaa kertoa, ainakin noin suunnilleen, jotta samoilla seuduilla asuvat tietäisi ottaa yhteyttä. Et ole ainoa hiljaisuudestaan kärsivä yksinäinen, monella muullakin on samansuuntaisia ajatuksia. Olen itsekin ollut samankaltaisessa tilanteessa, ja vaikka tilanteeni on nyt aiempaa parempi, normaaliin sosiaalisuuteen on vielä pitkä matka.

Et ole ainoa sama kaava minullakin,mutta telkku jää listasta pois. Kerro mistä päin suomea olet?

Pitkäaikaistyötön olen, joten ei päivisin muuta tekemistä kuin yksin olla. Muutama tuttu on, mutta paremmat ystävät asuvat muualla eikä ole varaa matkustellakaan.

Jotenkin tuntuu että nekin vähät ystävät keitä minulla on karttavat minua, kai siksi että olen työtön. En kuitenkaan valita elämästäni vaan yritän olla iloinen ja jutella niitä näitä vaikka sisimmässäni masentunut olenkin. Ei kuitenkaan jaksa yksipuolisesti ehdotella tapaamisia jos ei kenellekään "kiireiden" takia koskaan sovi.

Itsellä saman tyyppinen tarina. En ole oikeastaan jutellut kenenkään kanssa moneen vuoteen. Elämä on mennyt alamäkeä siitä asti kun koulut loppuivat. Aina olen ollut hiljainen ja ujo mutta silloin sentään oli jotain muuta ajateltavaa kun että miten on omassa elämässään epäonnistunut.
En koe kyllä että olisin mikään idiootti mutta kai laiskuuskin on eräänlaista tyhmyyttä. Koulun vedin hälläväliä asenteella, enkä nyt pääse opiskelujakaan jatkamaan koska numerot aikasemmasta koulusta ovat niin huonot. Enkä enää uskaltaisikaan. Pelkään ihmisiä koska tiedän että he säälivät minua.

Koskaan en ole seurustellut, koska vihaan itseäni, niin miten voisin saada jonkun muun tykkäämään minusta. Kun herään niin elän fantasiamaailmassa. Haaveillen mitä voisin olla mutta illanmyötä todellisuus aina iskee. En ole mitään, enkä koskaan tule olemaankaan... liian laiska liikkumaan ja siitä syystä ylipainoinen ja se taas johtaa siihen että vihaan itseäni. Loputon noidankehä. Voisin vuodattaa tässä nyt tunteitani vaikka kuinka mutta mitä siitä on hyötyä. Pitäisi uskaltaa elää eikä paeta asioita tai niinkuin Yoda sanoi "There is no try. Do or do not." Itsellä on vaan jo ikää sen verran että hukkaan heitetty nuoruuskin masentaa jo tarpeeksi. Miten voi olla, ettei 26 vuotias mies ole koskaan edes suudellut ketään... vaikka muuta en ole koskaan kaivannutkaan niin paljon kun jotakin jota rakastaa.

Onkohan tämmöisessä vuodattamisessa mitään eroa joihinkin jotka viiltelevät itseään että saisivat huomiota? Miksi edes kirjoitan tänne. Kai yritän täältä löytää vastausta siihen iänikuiseen kysymyseen To be or Not to be. Olen tässä miettinyt että odottelen kesään asti ja lähden sitte jonain kauniina päivänä narun kanssa viimeiselle vaellusmatkalle. Oikeasti elämän jälkeinen tyhjyys kuulostaa paremmalta ku se että elää tässä jokapäiväisessä vitun kärsimyksessä. Eipä mulla muuta...

[email protected]

mikä tahansa elämä on hienoa. EI tarvitse suorittaa ja harrastaa. Mutta voi jos ja kun niin haluaa. Voi myös lukea Albert Camus'n Sivullisen. Se on siitä, kun elämä vaan on ja millään ei ole oikeastaan mitään väliä. Buddha opetti, että elämä on kärsimystä, mutta halusta luopuminen on ratkaisu kärsimyksen poistoon. Se on totta. Aina jos haluamme jotain enemmän tai jotain mikä on muista riippuvainen, emme voi olla turvassa ja täysin tyytyväisiä. On vain nautittava niistä asioista jotka ovat "varmoja". Kuten auringon nousu ja / tai lasku. Voit lukea Henry David Thoreau'n kirjan Walden (suomennettu painos on loppu). Siinä hän kertoo ajastaan Walden lammella, jossa hän vietti kaksi vuotta mökissä. Heräsi aamuisin ihailemaan auringon nousua. Se oli varmaa ja siitä pystyi nauttimaan.

Hei "Yksin."!
Mistä päin olet?
Minä olen Keski-Suomesta.

Aina kun vuosia tulee lisää ,niin sanottu sitoutumis rima nousee..Paha ikä sinkuilla on 30> ylöspäin,koska
silloin haetaan aktiivisemmin virheitä toisista ,ja aina vastakkaista sukupuolta kohdattaessa,löytyy
määrättyjä syitä,minkä vuoksi ei voi alkaa seurustelemaan..Sitten kun ihminen on yli 40> ,sitoutuminen
vaikeutuu entisestään, koska silloin luullaan ettei heille sopivaa henkilöä ole vielä syntynytkään..
Mutta ei muisteta katsoa peiliin,kukas siellä on ? onko peiliin katsoja virheetön, kaunis ,puoleensa vetävä,
sympaattinen ym..Sinkut eivät tiedosta ,että ei ihminen ole kuitenkaan esine, jonka kroppaa voi muutella
mielin määrin..Täytyy sanoa,että älkää hakeko virheetöntä ihmistä ,koska teissäkin on virheitä..
Jos henkilö vain etsii,niin 50 > saavuttaneet ihmiset ,eivät voi enää löytää kumppania ,mikäli hän
on ollut sinkkuna siihen asti..Mikäli sen ikäinen löytää ,se on vahinko ,koska sen ikäsiä ihmisiä ,jos on vapailla
ne ovat olleet ,kenties useammasti naimisissa ,ja heillä on elämänkokemusta parisuhteesta ,joka sinkuilta
puuttuu...Tämä kirjoitus ei ole sinkkuja vastaan ,vaan realistinen toteamus...
Hae ystäviä ettei sinusta tule yksinäistä ,ilman omaa halua...

Terveisin: tutkija monelta vuodelta...

on myös samallaisen elämän omaava ;(
en käy ravintolassa koska ei järkeä mennä yksin ... joulukin tulee ja ei ole ketään jonka pyytää luokse

Rutiinilta tuntuu päivät vaikka töissä olenkin. Varsinkin arki.. viikonloppuisin yritän keksiä erilaista tekemistä, mutta hieman hankalaa kun on aikas yksin :( .

voi sua.. mää en ole aivan yksinäinen mutta tiedän miltä susta tuntuu koska yksi kaveri just hylkäs mut :/ (ehkä yks parhaista)... en ole mikään kauhean fame mutta tiedän miten perseestä tuo on

Minä en osaa oikein seurustella olen sinkku67v

Täällä yksi yksinäinen kanssa. :/

Eipä mullakaan ystäviä ole, viimeisimmästä kurssista ei tullut yhtäkään kaveria, yks sometuttu vaan ja hänenkin kans on yhteys hiipumaan päin. Itsellä ollut aina vaikeata tutustua uusiin ihmisiin, olen varautunut, kai ne koulukiusaamisviodet on muokannut mun käyttäytymismallia ja kun on ollut huonoja kokemuksia entisistä tuttavuuksista, nekin on vähentänyt intoa tutustua ihmisiin. Yksinäinen ollut enimmäkseen lapsuudesta aikuisuuteen, olen ajatellut ruveta uudelleen lukemaan kirjoja niinkuin lapsuudessa tein, kirjojen parissa aika kuluu ja on muuta ajateltavaa. En usko enää ystäviä löytäväni, enkä taida enää halutakaan, liian paljon tullut negatiivisia kokemuksia nk.ystäviltä, mieluummin olen ilman, enkä ole ystäväainesta, kun olen liian tylsä ja tavallinen, en kiinnosta ketään ja muutamat entisistä tuttavista antoivat ymmärtää, ettei mun kans oikein kehdannut missään edes käydä mun ulkonäön takia, joten mieluummin yksin kuin sellasessa seurassa, joka saa mut tuntemaan itseni muita huonommaksi.

Jos haluat tavata ihmisiä ja saada juttukaveria vaikka vain sanoaksesi Hei mitä kuuluu?, sinun on tultava kolostasi ulos

Kukaan ei tule koputtel;emaan ovesi taaksi ja pyytämvvn sinua seraksesen!
Miksi?
Koska kukaan ei tiedä että olet olemassa!

Sinun on siis tultava ulos ja kerrottava se.

Ilmottaudu vapaaehtoiseksi seuralaiseksi, avustajaksi ihmiselle joka todella tarvitsee/haluaa sinun seuraa! Hän tuntee jonkun joka tuntee jonkun jne... jotka myos tarvitsevat/ haluaisivat tutustua sinuun! ( verkostointi)
Sinä itse päätät vietätko tunnin vai pari ihmisen kanssa. Kaikki päätos on sinun.

Vai ota ensi askel. Siitä se lähtee.

Tuo edellinen kirjoittaja suositteli jollekin avustajahommaa. Itse en siihen hommaan enää lähde, olin vuosia sitten sukulaisten äidin avustaja ja oli aivan kauhea kokemus. Se mummeli osasi olla ilkeä ja nautti, kun sai loukata mua, olin palkkatuella, joten olisi tullut karenssia, jos olisin kesken heittänyt. Ilmaiseksi en kyllä suosittele kellekään avustajaksi rupeamista, voi herkästi joutua hyväksikäytetyksi kiltteyden takia ja jos kyseisellä henkilöllä on tuttavia, jotka tarvitsee apuja, niin on sitten kunnolla käytetty ilmaisena renkinä. Mieluummin voi mennä johonkin hoitokotiin, jos tuntuu ett haluaa auttaa, siellä voi lukea vanhuksille, ulkoilluttaa heitä ja olla juttuseurana, ei ole niin isoa pelkoa siitä ett käytetään vaan hyväksi ja pari tuntia riittää, eikä kukaan ole sun apuja vaille kellon ympäri.