Miten voi syyttää länsimaita moraalisesta rappiosta ja samaan aikaan ihannoida sitä miten omista rikoksista jää niin harvoin kiinni (ja siis voi tehdä niitä).
Ja miten voi samalla ihailla itäisiä kurikomppanioita (maita ja yhteiskuntia).
Kummassa itseasiassa on matalampi moraali: siellä missä sen sanotaan rappeutuvan, vai siellä missä harvainvalta ei usakalla sallia kansalle vähäismpiäkään yksilönvapauksia.
Ja miten voi samalla ihailla itäisiä kurikomppanioita (maita ja yhteiskuntia).
Kummassa itseasiassa on matalampi moraali: siellä missä sen sanotaan rappeutuvan, vai siellä missä harvainvalta ei usakalla sallia kansalle vähäismpiäkään yksilönvapauksia.
Vastaukset 9
Vanhimmat
-koska juuri se länsimainen moraalinen rappio on monin paikoin "pakottanut" niihin ns rikoksiin.
Sen oman mielenterveytensä pelastamiseksi itselleen noin perustella.
Onko noin toimiessaan silloin osa moraalin rapistumissta vai ei (ja miksi ei muka olisi).
..ei millään muotoa liity asiaan! X) Teen kuten parhaaksi näen ja olen itseasiassa ERITTÄIN tyytyväinen itseeni ja ylpeä itsestäni, etten alistu siihen mihin monet muut alistuvat. =)
Ja länsimainen moraali on ollut luisumassa alaspäin jo piiiitkän aikaa...
En muuten väitä, että noudattaisin myöskään minkään muun kulttuurin "perinteisiä" moraalikäsityksiä...kunnioitan vaan monia muita kulttuureja enemmän kuin länsimaista kulttuuria. Vaikka toki tässäkin on paljon hyvää. =)
Oletko muuten juonut? ;) ..ihan rehellinen kysymys, ei vittuilua!
Mutta migreeni vaivaa.
..et joku on huonosti.. =/
Itseoikeutuksen sääntö: "Kaikki mitä teet ja ajattelet on oikein".
Ei ole olemassa tekoa joka olisi vastoin yksilön omaa sisäistä moraalia - jos olisi sitä tekoa ei tehtäisi. Vasta jälkeenpäin voi harkinta tuottaa arvioin joka vastustaa mennyttä tekoa. Katumus on aina jälkiviisautta ja moraalisessa ympäristössä katumuskin on usein vain näennäistä ja yhteisön yhteinäisyyttä tai itseä palvelevaa näytelmää jossa motiivina ei ole suinkaan henkinen kasvu vaan tarve hyvitellä muita tai moraalisen koneiston edustajia.
Koko moraalinen kompleksi, lait, kaikki ovat pohjimmiltaan kuitenkin virhe. Samoin kuin on se että yhteisöä pidetään jotenkin moraalisena. Se on ihminen joka on moraalinen tai eettinen tai tekee valintaa oikean ja väärän välillä - ei mikään muu. Kollektiivin periaate, laki - on pohjimmiltaan kuitenkin sokea elämälle. Siksi laissa on aina virhe, periaatteellinen virhe - ja siksi niistä tulee monoliittisia raamattuja. Voisi jopa sanoa että oikeasti eettisistä/moraalisista ihmisistä koostuva yhteisö ei tarvi lakia. He voivat keskustella ongelmansa; sana on laki ja sana on vapaa ja se mikä tarvii saada on hyväksyntä teolle joka mielletään vääräksi - ja selitys teolle ja kompensaatiot - jotka johtavat joko yhteisön henkiseen kasvuun tai huonosti tehneen henkiseen kasvuun.
Moraalisen rappion ja rikoksien ihannoinnin suhteen on olemassa veikeä tarina sukkahousuihin pukeutuvasta metsän asukista jonka nimi oli Robin Hood. Jumalat hänet tuomitkoot.
"Se on ihminen joka on moraalinen tai eettinen tai tekee valintaa oikean ja väärän välillä -"
Toi raja on varsin häilyvä...
Ja minkä tänään itselleen oikeuttaa, saattaakin jo huomenna itseltään kieltää.. ;)
Viisastumiseksi jos suunta on hyvä ja jokin se on laittanut toimimaan toisin. Tällöin kyse on edelleen itseoikeutuksesta: "Kaikki mitä teet ja ajattelet on oikein". vaikka tekisit eri tavalla kuin eilen. Jokin syy siihen on sisäisessä järjestyksessä joka tekee siitä oikean ja vanhasta väärän tai huonomman.
..sitten taas vaati jonkun määrittelemään, et onko se uusi suunta hyvä tai paha... Ja tämä määrittelijä on useimmiten jokin ulkopuolinen. Olkoon se sitten vaikka toinen yksilö tai koko yhteisö kollektiivisesti..
Tarkoitan, että toi hyvän ja pahan määritelmä riippuu pitkälti katsojan/arvioijan perspektiivistä...