Kysymys kuuluu jättääkö mieheni vaiko eikö? Osaisiko kukaan puhua minulle järkeä kun omat aivot eivät ota toimiakseen! En tiedä osaanko ikinä selvittää ongelmaani tällä tavalla palstalla puhumalla mutta yritetään...
Minulla on ollut upeat 1,5 vuotta mieheni kanssa. Siis seurustelemme,ei kihloja,ei lapsia tai muutakaan vastaavaa. Vain ihana parisuhde..
Mut tässä tämän vuoden puolella on tullut yksi asia niin herkäksi mulle etten tiedä enää kestänkö sitä! Kysymyshän on siitä, kun me olemme tunteneet 1,5 vuotta, mutta mieheni ei tahdo lähteä ikinä mukaani ystävieni luo,ei sukulaisteni luo. Nyhjötämme aina yhdessä neljän seinän sisällä. Minä haluan mennä, mutta hän haluaa omistaa kaiken vapaa-aikansa vain meille kahdelle. Kuulostaa ehkä romanttiselta, mutta ei sitä aina jaksa!!
Isovanhempani eivät ole ikinä tavanneet häntä,koska hän ei tahdo ikinä lähteä mukaani.. en halua pakottaakaan häntä.. Olenko sitten liian vanhanaikainen kun mielestäni suhteeseen kuuluu myös se että tutustutaan kumppaninsa sukulaisin,ystäviin jne.? Minua asia loukkaa,koska haluaisin läheisteni tutustuvan häneen. Minusta se kuuluu seurusteluun! Olenko sitten väärässä? Mikä miehelläni on? ei kukaan voi olla niin ujo?!
Tämä asia loukkaa mua kerta toisensa jälkeen enemmän ja sit yks päivä kihahti ihan kunnolla. Riideltyhän me ollaan siitä aiheesta aina, mut nyt tuntuu etten enää jaksa!! Mä rakastan miestäni, en ole ikinä tavannut ketään niin ihanaa, mut mitä mä teen..tuntuu niin pahalta! Onko kellään vastaavaa tapausta?! Muistelen kaikkea ihanaa aikaa hänen kanssaan ja tuntuu et kuinka mä muka voin luopua hänestä? en mä halua antaa häntä kellekään muulle naiselle!!
Onkohan jättäminen sit tätä? Tai se että en osaa päästää irti vaikka pitäs..? Pelkään tavallaan et annan hänelle anteeksi ja jumitun suhteeseen taas vähäksi aikaa. Meillä on ihanaa,mutta sitten tulee taas kurjaa ja mä itken monta päivää putkeen. Pelkään sitäkin--
PS.en tunne edes hänen siskoaan,vaikka asutaan samassa kaupungissa ja 1,5 vuotta yhdessä!!!
Minulla on ollut upeat 1,5 vuotta mieheni kanssa. Siis seurustelemme,ei kihloja,ei lapsia tai muutakaan vastaavaa. Vain ihana parisuhde..
Mut tässä tämän vuoden puolella on tullut yksi asia niin herkäksi mulle etten tiedä enää kestänkö sitä! Kysymyshän on siitä, kun me olemme tunteneet 1,5 vuotta, mutta mieheni ei tahdo lähteä ikinä mukaani ystävieni luo,ei sukulaisteni luo. Nyhjötämme aina yhdessä neljän seinän sisällä. Minä haluan mennä, mutta hän haluaa omistaa kaiken vapaa-aikansa vain meille kahdelle. Kuulostaa ehkä romanttiselta, mutta ei sitä aina jaksa!!
Isovanhempani eivät ole ikinä tavanneet häntä,koska hän ei tahdo ikinä lähteä mukaani.. en halua pakottaakaan häntä.. Olenko sitten liian vanhanaikainen kun mielestäni suhteeseen kuuluu myös se että tutustutaan kumppaninsa sukulaisin,ystäviin jne.? Minua asia loukkaa,koska haluaisin läheisteni tutustuvan häneen. Minusta se kuuluu seurusteluun! Olenko sitten väärässä? Mikä miehelläni on? ei kukaan voi olla niin ujo?!
Tämä asia loukkaa mua kerta toisensa jälkeen enemmän ja sit yks päivä kihahti ihan kunnolla. Riideltyhän me ollaan siitä aiheesta aina, mut nyt tuntuu etten enää jaksa!! Mä rakastan miestäni, en ole ikinä tavannut ketään niin ihanaa, mut mitä mä teen..tuntuu niin pahalta! Onko kellään vastaavaa tapausta?! Muistelen kaikkea ihanaa aikaa hänen kanssaan ja tuntuu et kuinka mä muka voin luopua hänestä? en mä halua antaa häntä kellekään muulle naiselle!!
Onkohan jättäminen sit tätä? Tai se että en osaa päästää irti vaikka pitäs..? Pelkään tavallaan et annan hänelle anteeksi ja jumitun suhteeseen taas vähäksi aikaa. Meillä on ihanaa,mutta sitten tulee taas kurjaa ja mä itken monta päivää putkeen. Pelkään sitäkin--
PS.en tunne edes hänen siskoaan,vaikka asutaan samassa kaupungissa ja 1,5 vuotta yhdessä!!!
Vastaukset 1
Vanhimmat
vähän outoa. Et kertonut, että oletko kysynyt miksi poikaystäväsi (ette ilm. elä avoliitossakaan) ei halua tavata sukulaisiasi tai miksi hän ei halua sinun tapaavan omiaan? Ja mikä lienee vastaus jos kysyt. Tai olet kysynyt. Ei tuo nyt kuitenkaan niin maailmoja kaatava asia mielestäni ole, että sen perusteella kannattaisi edes harkita eroa! Kuinka moni valittaakaan rasittavasta suvusta näilläkin foorumeilla. Ehkä hän ajattelee alkaneensa suhteeseen vain sinun kanssasi, ei sinun suvun kanssa eikä niin ollen halua myöskään "sotkea" sinua oman sukunsa asioihin. Älä kihahtele ja haudo asiaa, vaan puhu. Ja hyvää ratkaisu-onnea!