ja niiden alla nimiä.
Mietin olenko ainoa,vanhanaikainen tai vähemmistö ainakin,kun ajattelen nimet nähtyäni..
Kun molemmat ovat ottaneet käyttöön miehen nimen,että tasavertainen rakastunut pari.
Nainen pitänyt omansa,että nainen on itsepäinen,pelaa varmanpäälle ja ajattelee jo mahdollista erotilannetta,eikä alunalkaen yritäkään sopeutua tilanteeseen.
Mies ottanut naisen nimen,vääjäämättä ajattelen,että mies on tossun alla.
Nyt kysynkin,onko ihmisiä jotka esim,jälkimmäisessä tapauksessa osaavat ajatella että mies on perheen pää ja nainen edustaa miestään/perhettään nenä pystyssä?
Ystäväni esim. perusteli naimisiin mennessä,miksi piti oman tyttönimensä eikä ottanut miehensä nimeä ollenkaan,että hän ei halua kenenkään miehen nimeä,sillä miehet eivät ole naisia parempia.Noh! Miehen nimi hänellä kuitenkin on,isänsä.Minusta jotenkin tuntuu että hän ei ole täysin katkaissut napanuoransa kotiin ,vaikka avioitui.Edustaa ikäänkuin omaa lapsuuskotiaan edelleen,eikä perhettään joka nyt on.
Kuulisin mielelläni,HYVIÄ perusteluja nimen käytöstä,puolesta ja vastaan!
Mietin olenko ainoa,vanhanaikainen tai vähemmistö ainakin,kun ajattelen nimet nähtyäni..
Kun molemmat ovat ottaneet käyttöön miehen nimen,että tasavertainen rakastunut pari.
Nainen pitänyt omansa,että nainen on itsepäinen,pelaa varmanpäälle ja ajattelee jo mahdollista erotilannetta,eikä alunalkaen yritäkään sopeutua tilanteeseen.
Mies ottanut naisen nimen,vääjäämättä ajattelen,että mies on tossun alla.
Nyt kysynkin,onko ihmisiä jotka esim,jälkimmäisessä tapauksessa osaavat ajatella että mies on perheen pää ja nainen edustaa miestään/perhettään nenä pystyssä?
Ystäväni esim. perusteli naimisiin mennessä,miksi piti oman tyttönimensä eikä ottanut miehensä nimeä ollenkaan,että hän ei halua kenenkään miehen nimeä,sillä miehet eivät ole naisia parempia.Noh! Miehen nimi hänellä kuitenkin on,isänsä.Minusta jotenkin tuntuu että hän ei ole täysin katkaissut napanuoransa kotiin ,vaikka avioitui.Edustaa ikäänkuin omaa lapsuuskotiaan edelleen,eikä perhettään joka nyt on.
Kuulisin mielelläni,HYVIÄ perusteluja nimen käytöstä,puolesta ja vastaan!
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kyllä, kyllä olet vanhanaikainen. Olet myös tuomitseva, putkiaivoinen ja erittäin ennakkoluuloinen.
Miksi sinun mielestäsi puolet ihmisistä saa pitää sen nimen, joka heillä on ollut koko ikänsä, mutta puolet ihmisistä ei saa?
Siksi puolet ihmisistä ei voi pitää omaa nimeään,koska avioliitto on kahden kauppa,joten toisen on otettava toisen nimi.Kahdesta pitää saada yksi eli perhe,yksinkertainen laskutoimitus.Yhteinen nimi ilmentää mielestäni tätä.Eihän ketään kuitenkaan parisuhteeseen pakoteta saati avoiliittoon ,mutta jos kerran haluaa perustaa perheen niin mikä et ei ilmennä sitä,pikku asialla eli nimellä.
Miksi olen putkiaivoinen jos olen jotain mieltä nimiasiasta?
Onervakanervan miehelle terveisiä vanhan sanonnan mukaan,ei nimi miestä pahenna ellei mies nimeään.
Näin minä kuitenkin asioista ajattelen tästä edeskin ja varmasti muutama muukin.Eli nimivalinnalla mielestäni kertoo itsestään ja parisuhteestaan paljon.
En mitenkään tavoita tunnelmaa että nimen kauneudella olisi asian kanssa mitään tekemistä.Vielä huvittavampaa on jos mies ottaa naisen nimen koska se on esim.kuuluisan tai varakkaan suvun nimi,kyllä sekin miehestä ja avioliitosta oman tarinansa kertoo.Lähinnä motiiveista avioitua.
Vastasin jo tuolla alempana omat syyni nimeni säilttämiseen, mutta lisäisin tähän, että nykyään ei enää mennä naimisiin pelkästään perheenperustaminen mielessä. Esimerkiksi minä en voi saada lapsia, mikä tosiasia meille oli jo avioituessamme selvä. Eli "kahdesta pitää saada perhe" ei meillä nyt vain onnistu pilkulleen ohjekirjan mukaan.
Nykyään on myös suunnaton määrä "toisella kierroksella olevia" uusperheitä. Eikö sekin ole kamalaa, jos äiti "hylkää" sukunimen, joka hänellä ja ensimmäisen avioliiton lapsilla on yhteinen, ja ottaa taas uuden nimen uuden miehen ja uuden lapsen vuoksi? Eikö silloin nämä lapset tunne itseään petetyiksi ja äidin hylkäämiksi? Vai viedääkö koko asia niin pitkälle, että jos kerran perheen perustat ja yhteisen nimen otat, niin siitä ei ole paluuta?
Lehdessä olevan vihkikuvan perusteella on mielestäni vaikea arvioida kenenkään ventovieraan motiiveja valintoihinsa.
Eikä siitä mitään haittaa maailmalle ole, jos sinun pienet aivosi huvittuvat. Huvitu rauhassa. Niin mekin huvitumme ajatusmaailmastasi. Idiootimpaa saa oikein jo hakea. Sääliksihän sinä käyt.
Nykypäivän avioitumis motiivit suuriin nimekkäisiin ja varakkaisiin sukuihin tasoitetaan jo avioehdoilla. Se lienee taasen asia josta et hituakaan taas ymmärrä. Opiskelusi lienevätkin jääneet viimevuosituhannelle? Kiva että kuitenkin katsot asiaksesi aukoa päätäsi täällä julkisesti.
Suunnitellaan avomiehen kanssa avioliittoa, ja mies sanoi, että hän ottaisi mielellään minun nimeni. Idea tuli siis nimenomaan hänen puoleltaan. Hän pitää enemmän minun sukunimestäni, sillä hänen oma sukunimensä on itse asiassa melko ruma, ja häntä on lapsena kiusattu tästä nimestä. Lisäksi sukunimi on vielä hankala kirjoittaa, aina hän saa olla luettelemassa kirjaimia yksi kerrallaan, mikä on hänen mielestään erittäin rasittavaa.
Itse en ole ikinä nähnyt sukunimikysymystä minkäänlaisena valtataisteluna. Eräs ystäväni oli aivan kauhuissaan kuullessaan, että mieheni tahtoisi sukunimeni. Hän sanoi, että jos oikeasti rakastaisin miestäni, ottaisin hänen sukunimensä, vaikka se olisi "Paskala". En voi mitenkään ymmärtää tuota ajatusta. Olisinko muka rakastava, jos alkaisin vängätä, että tahdon mieheni sukunimen, vaikkei hän itse sitä tahdo enää pitää?
Alkajaisiksi, toivottavasti tasavertaisuus avioliitossa perustuu useimmilla pareilla johonkin hiukan syvällisempään kuin sukunimen valintaan.
Ja sitten kommenttia naiselta, joka piti oman nimensä avioituessaan. Mutta ei tehnyt sitä ollakseen itsepäinen tai pelatakseen varmanpäälle tai edes ennakoidakseen eroa. Ehei, minä pidin oman nimeni, koska - miksi kummankaan pitäisi luopua osasta identiteettiään mennessään naimisiin? Puhuimme asiasta mieheni kanssa, ja hän totesi, ettei missään nimessä vaihtaisi omaa nimeään eikä siis edellytä sellaista minultakaan. Mutta hän onkin sen verran vahva luonteeltaan, ettei hänen miehisyyttään järkytä, vaikka vaimo pitikin oman nimensä.
Nimi on minulle osa identiteettiäni (tästä voi tietysti päätellä, etten ollut enää teinityttö naimisiin mennessäni). Tasavertaisuus on minulle myös tärkeää, ja siksi meidän liitossamme on kaksi yhtä voimakasta osapuolta eikä kummankaan tarvitse olla "perheen pää" tai se takapiru "joka sen pään kääntää".
Historiaa, nimenomaan perhe- ja sukuhistoriaa, tutkineena totean lisäksi, että aikaisempina vuosisatoina ne naiset, joilla ylipäätään oli sukunimi (lähinnä säätyläisnaiset) tunnettiin useimmiten myös avioliiton aikana omalla nimellään ainakin kirkonkirjoissa. Se tapa, että nainen muuttaa nimensä miehen nimeksi mennessään naimisiin, on perua vasta hyvin lyhyeltä ajalta. Se ei edusta kuin 1900-luvun näkemyksiä eikä sellaisenaan siis kelpaa perinneperusteluksi, miksi naisen (tai kummankaan puolison) pitäisi avioituessaan muuttaa nimensä.
Olivatko nämä nyt hyviä perusteluja, en tiedä. Mutta kerrohan sinä, miksi sinusta sukunimen muuttaminen kertoo jotain avioliiton tasavertaisuudesta, ja jos kertoo, miksi asetat paremmaksi vaihtoehdoksi sen, että nainen vaihtaa kuin että mies vaihtaisi? Sinun perustelusi, että sukunimensä pitävä nainen edustaa lapsuudenkotiaan eikä nykyistä perhettään on ontuva - eikö sukunimensä pitävä mies tee juuri samoin?
Aluksi kirjoitit aika ristiriitaista,painotit kuinka tasavertainen olet ja silti keskustelit ja ikäänkuin pyysit lupaa mieheltäsi pitää oma nimesi?
Itse olen ollut ensin 23 vuotta tyttönimellä,sitten 18v miehen nimellä nyt 5v uuden miehen nimellä.Minä voin sinulle kokemuksesta jota sinä et tiedä sanoa,et ei nimi vaikuta identiteettiin mitenkään.Ekan vuoden jälkeen sama identiteetti tottelee uutta nimeä ihan hyvin.
En näe että mies olisi perheen pää siksi että käytössä on hänen nimi ,vaan jompikumpi nimi pitäisi valita jotta perhe näyttäisi perheeltä.Esitin oman mielipiteeni että se on minusta luonnikkaampaa että se on miehen ja minussa herättää näitä ajatuksia jos se on toisin.
Sinällään ihan sama miten se on ollut muinaisina aikoina kun minä elän ja ajattelen asiaa tänään.
Viimeiseen kysymykseen,helppo vastaus,mies nimenomaan edustaa kotiaan ja sukuaan ja siitähän se perhe ensin ja siten suku tulee.Sukututkimusta harrastaneena sinä sen nyt varmasti tiedät.
Kiitos mielipiteestä kuitenkin,se oli mielenkiintoinen ja valaiseva,kuinka eritavalla ihmiset ajattelevat.
Pakko palata hiukan, jotta et jää niin vääriin käsityksiin kuin näytit saaneen.
"silti keskustelit ja ikäänkuin pyysit lupaa mieheltäsi pitää oma nimesi?"
Ei suinkaan. Keskustelimme asiasta, koska mielestäni puhuminen on kaiken a ja o, avioliitossakin. Siispä puhuimme myös tästä osasta avioitumista. Mieheni oli tietoinen jo etukäteen siitä, etten todennäköisesti tulisi vaihtamaan nimeäni, sillä olin sen periaatetasolla sanonut hänelle kauan ennen kuin avioliittoaiheesta juuri meidän suhteessamme oli sanottu ensimmäistäkään sanaa. Keskusteleminen ei ole luvan kysymistä. ;-)
"Minä voin sinulle kokemuksesta jota sinä et tiedä sanoa,et ei nimi vaikuta identiteettiin mitenkään."
Tässä olet osittain väärässä. Tuo nimittäin voi pitää paikkansa sinun kohdallasi, mutta ei minun. Meidän kummankin kaltaisia on varmaan muitakin, mutta minulle riittää tieto, että minulle myös nimeni on osa identiteettiäni.
"mies nimenomaan edustaa kotiaan ja sukuaan ja siitähän se perhe ensin ja siten suku tulee.Sukututkimusta harrastaneena sinä sen nyt varmasti tiedät."
Mutta tässä oli kysymykseni varsinainen ydin. Mielestäsi mies edustaa kotiaan ja sukuaan myös pitäessään oman nimensä. Mutta nainen siis ei samalla tavalla voi edustaa kotiaan ja sukuaan, vaikka pitäisi oman nimensä, vai olenko ymmärtänyt ajatuksesi väärin? Naisen tulee siis osoittaa sitoutuminen omaan kotiinsa muuttamalla nimensä, mutta mies edustaa omaa kotiaan, vaikka nimensä pitäisikin? Miksi näin? Tähän et mielestäni vastannut. Historiaan viittasin vain siksi, että kovin monet perustelevat, että jotakin "on ollut aina" usein itsekään tietämättä, kuinka lyhyt heidän "ainansa" historia on.
lauseesi "Sinällään ihan sama miten se on ollut muinaisina aikoina kun minä elän ja ajattelen asiaa tänään."
Millä perusteella siis kyseenalaistat toisten nimivalinnat, kun et voi vedota EDES siihen, että aina olisi ollut tavalla, jota sinä kannatat? Aika rajua "analyysiä" tuossa aloituksessakin harrastat ilman, että sillä olisi mitään todellista kaikupohjaa - vain oma mielipiteesi, ei sen ihmeempää...
Ei tarvitse olla edes sukututkimuksen harrastaja tietääkseen menneiden sukupolvien asioita ; isomummoni oli ns ison talon tytär ja naimisiin mennessä hänen miehensä otti vaimon sukunimen, koska niin oli tapana tehdä silloin. Isomummoni äiti oli puolestaan pitänyt oman sukunimensä aikoinaan, koska se oli ajan tapa niissä piireissä.
En minä yhtään kyseenalaista kenenkään nimivalintoja,minun puolestani kaikki saavat valita nimensä ihan oman mielensä mukaan.Kerroin vain mitä mielikuvia ne minulle tuovat ja mielestäni kysyin muiden mielikuvia samasta asiasta.
Analyysi on aika huono synonyymi mielipiteelle,jolla ei todellakaan tarvitse olla todellista kaikupohjaa.
Arvasin toki,että kaikenmaailman,itsenäiset ja itsepäiset tai nykyaikaiset naiset helposti alkavat selitellä ja puolustella omia nimivalintojaan tässä ja niin näytti myös käyneen,joka vääristää vähän tätä alkuperäistä kysymystä.Odottelen ja luen vielä vähänaikaa jos joku ihan rauhallisesti vaik vastais,mitä heille tulee mieleen noista nimistä.
-kestän sen, että moni on ihan eri linjoilla kanssani ja niitä ajatuksia halusinkin kuulla.Alunalkaen oikein kirjoitin että luulen olevani vähemmistö,vanhanaikainen jne,huvittavaa,miten silti täällä joku vetää täydet herneet nenään ja tosittelee minulle miten putkiaivo ym olen.
Kait maailmaan nyt muutama eri mielipide mahtuu,kun kaikki saavat tehdä kuten haluavat ja minä ajatella siitä mitä haluan,ilman että se nyt olisi vaikka ikiaikainen tapa ollut.
Tavallaan olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Itse kyllä miehen sukunimen otan kun se kuuluu perinteeseen ja on suuri rakkauden osoitus. En esimerkiksi halua olla yksin eri sukunimen kanssa kuin mahdollliset/tulevat lapset ja aviomies. Mutta ei se minulle mitenkään kuulu miten joku täysin tuntematon homman hoitaa. Meillä suvussa on kyllä aina miehen sukunimi otettu niin saattaisi tuntua hiukan omituiselta jos ei niin jonkun osalta kävisi, mutta mikä minä sitä olen arvostelemaan. Tärkeintä se on mitä itse ajattelee. Siihen en kyllä suostu, että mies ottaisi minun sukunimen. Ties mitä suku ja itse silloin ajattelisivat/ajattelisin.
>
Kuinkas sen miehen rakkauden kanssa on, kun pitää oman nimensä ja panee sinut hävittämään omasi?
Miksi kirjoitit, että pitää oman nimensä ja panee hävittämään oman? Minä itse sitä haluan ja haluan antaa itseni kokonaan miehelleni. Raamatussakin sanotaan, että avioliitossa mies ja nainen muuttuvat yhdeksi lihaksi ja ovat yhtä. Eli kyllä hänkin luopuu jostakin, koska menee kanssani pyhään avioliittoon.
myös näin:
Kun molemmat ovat ottaneet käyttöön miehen nimen = Konservatiivinen pari, jolle on tärkeintä se, mitä muut ajattelevat
Nainen pitänyt omansa = Itsenäinen nainen, joka on riittävän vahva rakastamaan miestä ripustautumatta häneen
Mies ottanut naisen nimen = Nykyaikainen ennakkoluuloton mies, jolla on nolo nimi itsellään
arvojesi heijasteita.
Nuo voi ajatella toisinkin. Kun nainen pitää oman nimensä, pari noudattaa varsin vanhoja suomalaisia perinteitä. Kyse on samanmielisistä ihmisistä.
Kun mies ottaa vaimonsa nimen, hänen sukunsa ei ole kovinkaan häävi. Tai naisella on erityinen suojattu sukunimi ja mies arvostaa sitä.
Kun nainen ottaa miehensä nimen, hän on vanhanaikainen. Naisen oma suku on jotenkin hävettävä ja hän haluaa saada pesäeron omaan sukuunsa.
Omassa tapauksessani ensimmäinen avioliitto oli juuri näin. Luovuin todella mielelläni nimestä jota häpesin. Avioliitto oli siinä mielessä helpotus ja pesäero.
Olin myös toisen kerran avioliitossa, jota nimeä yhä käytän. Tuntuu huvittavalta kun kysellään että mitäs sukua olen. Enhän ole mitään sukua koko ex miehelleni! Jätin nimen käytännön syistä. Lapsi oli pieni ja oli helpompaa viranomaisten suhteen kun meillä molemmilla oli sama nimi. Sitten se oli rahakysymys. On uskomattoman kallista vaihtaa kaikki henkilöllisyys todistuksen, ajokortit, passit, pankkikortit jne.
Puhumattakaan vaivasta jonka nimen muuttamien vaatii, kaikista muista hakemistoista, kuten työpaikan eri järjestelemät, asiakkaiden ja asiakkuuksien rekisterit ja yhteystiedot jne. Tuttavani meni juuri naimisiin ja mitä rumbaa on ollut jo puoli vuotta, eikä loppua näy!
Ei siinä mitään, väärennän oman nimeni jo ihan sujuvasti. Sillä sitähän se on. Onhan nimi kiinni identiteetissä ja lujaa. Joten ajattelekin itseäni lähinnä etunimellä, sukunimi on huijausta. Siksi voisin ottaa avomieheni nimen jos menisimme naimisiin, olisin vähän aikaa tuntematon ja in gog nito…
Hieno kun miehetkin voivat kokeilla sitä, mitä on kun luopuu jostain todella intiimistä!
Meillä on molemmilla omat nimet, sillä emme kumpikaan keksineet yhtään hyvää syytä alkaa nimenvaihtorumbaan. Tuttavat ovat sulauttaneet pitkähköt sukunimemme yhteen ja vääntäneet niistä yhden hauskan lyhyehkön lempinimen, sitä nimeä parikuntamme nyt "tottelee".
Meillä oli muutenkin matalan profiilin avioituminen, pienet maistraattihäät ilman sen kummempaa hässäkkää. Nimien säilyminen sopi tähän kuvioon, missä naimisiin mentiin vain siksi, että halusimme välttämättä olla toistemme vihityt aviopuolisot, mutta mieluiten ilman siihen kuuluvia loputtomia traditioita ja asioiden järjestämisiä.
vaimonsa sukunimen, koska minä halusin niin. Minulla on saksalaisperäinen vanha suku ja haluan säilyttää nimeni. En halunnut muuntua miksikään rouva virtaseksi :) ja kyllä mies on tässä asiassa tossuni alla ja pysyy siellä jos mielii minun kanssani elää. Naimisissa olemme olleet nyt useamman vuoden ja lapsiakin ja hyvin on mieheni tottunut uuteen sukunimeensä.
Sitäpaitsi, ei minun tossuni alla ole huono olla. Revi siitä.
Mielestäni olet todellakin hieman heikommalla järjellä varustettu yksilö, ja todellakin suosit sitä samaa epätasa-arvoa jonka vuoksi nykyiselläänkin naiset tekevät koko maapallon töistä kaksi kolmasosaa.
Jos joku halua naimisiin mennessä nimensä vaihtaa ja maksaa siitä koituvat ajokortin, passin, kaikkien pankki- ja luottokorttien muutos maksut, se olkoon henkilön oma asia. Mutta miksikäs sen tulisi automaattisesti olla vielä se yleensä pienempipalkkainen nainen?
Oikeesti, sulla ei ole päässäsi muuta kuin hilsettä......
Eikö olekin ihan kamalaa, että täysi-ikäinen nainen on nykyään täysivaltainen. Mielestäni olisi paljon luonnollisempaa ja tasavertaisempaa, jos nainen ennen avioliittoa olisi isänsä holhouksessa ja tämä sitten siirtäisi holhousvallan aviomiehelle. Moni nainen on kanssani samaa mieltä, koka pyytää isänsä edes symbolisesti luovuttamaan itsensä vihkiäisissä.
naurattaa joskus, kun ihmiset haluavat välttämättä käyttää symboleita ja rituaaleja tietämättä niiden merkitystä.
Huntu
Alunperin huntu otettiin käyttöön siksi, että järjestetyissä avioliitoissa ei haluttu miehen näkevän tulevan vaimonsa kasvoja ennen kuin on jo vannonut vihkivalan. Jos vaikka morsmaikku olisi ollut niin susiruma, että sulhanen olisi ottanut pitkät. Samasta syystä "tuottaa huonoa onnea" jos sulhanen näkee morsiamen hääpuvussaan ennen vihkimistä.
Huomenlahja.
Miehen korvaus naiselle hääyön aamuna siitä, että naisen arvo on alentunut neitsyydenmenetyksen takia. Suomessa se on ollut yleensä lehmä tai sika. Rikkailla peltomaata.
Mainittakoon nyt ensiksi, että olen mies ja myös ikää on tullut viitisen kymmentä vuotta.
Mitä pitemmälle olen tätä maailmaa katsellut, sitä varmemmaksi olen tullut, että kaikenlainen perinteitten säilyttäminen on enemmän kuin hyväksi. En ole millään tavalla uskonnollinen, mutta esimerkiksi puhe joululuhlan muuttamisesta, koska siellä lauletaan jeesuslauluja ja muutenkin se on jeesusjuhla ja siis loukkaa vähemmistöjä, on juuri sitä ihmisten juuriltaan irroittamista.
Monien muiden vastaavien asioiden kanssa myös tuo nimiruljanssi on sitä samaa. Individualismi on pyyhkäissyt arvot ja perinteet romukoppaan, mikä näkyy jokapäiväisessä elämässä. Nimi on vain nimi, mutta tavat, niiden ylläpitäminen ja niiden kunnioittaminen, siitä ennemminkin on kyse. Tuosta nimiasiasta on sittemmin tullut eräs tasa-arvon ja nimenomaan individualismin välikappale.
Minun mielestäni siis se, että vaimo ottaa miehensä nimen on juuri perinteiden kunnioittamista, avioliiton kunnioittamista ja koska avioliitto instituutiona on minulle tärkeä, pidän muita nimisysteemejä vahingollisina sitä kohtaan.
Minulla ei ole poikia, joten osaltani sukuni nimi ei jatku tyttärieni kautta, toivottavasti. Vaikka sukuni nimi on suojattu, en pidä sitä läheskään niin tärkeänä kuin sitä, että tyttäreni, kuten esikoiseni jo, ovat avioliitossa miehensä sukunimellä, kuten myös sitten heidän lapsensa.
Sitten kiinalaiseen juttuun, Kiinassa vaimo ei ota miehensä sukunimeä, vaan jatkaa omallaan. Lapset ovat automaattisesti isänsä nimellä. Minun vaimoni on kiinalainen, eikä minulla ollut mitään tarvetta eikä halua siihen, että hän olisi ottanut minun sukunimeni, koska se olisi ollut hänen kulttuurinsa vastaista. Oltiin siis tilanteessa, jossa kahden kulttuurin tavat ns. pantiin puntariin. Meillä se oli itsestään selvä ratkaisu, joten arpaa ei tarvittu.
Kuitenkin, vaikka erilaisia tilanteita on olemassa, avioerot, uusioperheet jne, suomalaisessa liitossa, kuten myös liitoissa sellaisen kulttuurin edustajan kanssa, joissa on samat perinteet, pitäisi vaimon ottaa miehensä sukunimi. Se ei asioita pahenna ja kaikenlainen muu nimihomma on pelkkää selittelyä, lapsille ei ole mikään ongelma olla Möttösiä isänsä mukaan, vaikka äiti on Tötterström uuden miehensä mukaan.
Suomessa suurin osa on ottanut sukunimet käyttöön vasta 1800-luvulla. Siihen asti talolliset käyttivät "sukunimenä" sen talon nimeä, jossa asuivat. "Sukunimi" vaihtui kun asuinpaikka vaihtui.
Tilattomilla ei ollut sukunimeä lainkaan. Poikkeuksena karjalaiset, joilla on "aina" ollut sukunimi (ts. niin kauas taaksepäin kuin on kirjallisia lähteitä).
Karjalassa taas nainen säilytti oman sukunimensä koko avioliiton ajan. Karjalaista alkuperää oleva nainen kunnioittaa siis perinteitä pitämällä oman nimensä.
Sinun mallisi mukaan kaikki perinteitä kunnioittavat (jotka eivät ole ulkomaalaista perua, aatelisia tai karjalaisia alkuperältään) omistusasunnossa asuvat ottavat nyt kiltisti osoitteensa sukunimekseen. Esimerkiksi Mannerheimintie 123 C 41.
Vuokralla asuvat pysyvät sukunimettöminä edelleen.
Älytön ajatus, eikö vain. Vähän niin kuin "perinteiden kunnioittaminen" takertumalla muotoseikkoihin, ei sisältöön.
Ei yllä edes 1800 luvulle. Mutta sepä kertookin sivistystasosi. Suomalainen nainen ei kelpuuta sivistymätöntä puolisokseen. Vierasmaalaiselle on tietty aivan sama vaikket oman maasi historiasta mitään tietäisikään.
Teetkin vain pöljän vaikutelman, kun vetoat historiaan, josta et todellakaan mitään tiedä.
alkuperäinen kirjoittaja on nimenomaan karjalaista alkuperää,mutta ilmeisen huonoin tiedoin varustettu siitä kulttuurista kun on jo 2 kertaa vaihtanut nimeään.Isoäitinikin kyllä oli miehensä nimellä,joten tapa on sitten viime vuosituhannen puolelta.
Onko kukaan ajatellut tätä muuten niinpäin,että mitäs jos itse olis äitinsä nimellä ja mammansa jne.Onko ok,sekin? Minulle ei oikein olis vaikka hienoja ja komeita nimiä kyllä sieltä löytyis.
Palaan keskusteluun, kun lempilapsestani historiasta taas vähän on kysymys, siis "viime vuosituhanteen". Eli kyllä, isoäitisi saattoi hyvinkin olla miehensä nimellä, ja todennäköisesti olikin (riippuen tietysti sinun iästäsi ja erityisesti isoäitisi iästä). Sukunimilaki tuli nimittäin voimaan vuonna 1921, joten vain sitä ennen naisilla oli todellinen vapaus valita, millä nimellä tykkäävät kulkea, ja sitten taas nykylain aikana.
Ja lisää historiaa. Sen kuluessa nimittäin täällä lännessä, josta itse olen, miehet ottivat nimekseen vaimon talon nimen, jos sattui niinpäin, että mies meni tulevaksi isännäksi vaimon kotitaloon eikä vaimo miehensä kotitaloon emännäksi. Siispä entinen Mattilan talon poika meni naimisiin Mikkolan talon tyttären kanssa ja heistä tuli aikanaan Mikkolan isäntiä - "sukunimenä" heillä käytettiin silloin Mikkolaa (lainausmerkeissä siksi, että täällä lännessä ne olivat talonnimiä eivätkä sukunimiä nykykäsityksen mukaisesti). Teillä siellä idässä taas sukunimet periytyivät eli lasten kastemerkinnöissä vanhempien kohdalla saatettiin mainita sekä Mattila että Mikkola, vaikka pariskunta olisi asunut Heikkilän talossa. Näin siis hiukan pidemmällä historiassa kuin meidän kenenkään nykyään elävän muistiaikana.
Ja lopuksi, kyllä minä ainakin voisin ajatella olevani myös äitini nimellä, jos olisin sen sattunut aikanaan nimekseni oppimaan (minä puhuin jo aiemmin identiteetistä, jonka osatekijä myös nimi minulle on). Et tuolla ylempänä vastannut kysymykseeni (jos nyt haluat vastata, löydät sen kyllä sieltä, ettei tarvi tässä toistaa), mutta vastaapa nyt siihen, miksi sinulle on ok olla naimattomana isäsi nimellä ja naimisissa miehesi nimellä, mutta kumpanakaan ei oikein äitisi nimellä? Mikä vika meidän naisten nimissä on? ;-)
Aivan, minunkin pohjalaissuvussani sukunimi tuli talon nimen mukaan sukupuolesta riippumatta. Vävy siis otti talon tyttären maatilan nimen sukunimekseen. Se oli pelkästään käytännöllistä, merkitsihän ainoastaan se, mihin taloon kyseinen henkilö kätevästi paikallistetaan. Oma sukunimeni on edelleen iso-isovanhempieni talon nimi. Sukututkimuksemme mukaan (1700-l alusta lähtien) sukunimet vaihtuivat aikoinaan aina torpan tai talon mukaan.
nämä nimi asiat,sillä itse olen 45 vuotias,mutta koska suvussani on tehty lapset aika vanhana,niin isoäitini oli syntynyt v1899 ja avioitunut v1919,joten vapaus valita on ollut.
Yritän nyt vastata kysymykseen,mitä vikaa naisten nimissä on?Ei kerrassaan mitään vikaa.
Ajattelen asiaa lähinnä loogisesti,että olis kiva jos kaikilla olisi sama systeemi niin suvut jatkuisivat saman logiikan mukaan ja aina tietäis minkä suvun kasvatti on kyseessä ja kaikki toki ymmärtäisivät että tässä tapauksessa nainen on vaihtanut sitä nimeä.
En ajattele nimiä niinkään tuo tasa-arvo kysymyksen kautta,enkä itse koe olevani mitään menettänyt vaikka nimeä olen vaihtanut.Se on ikäänkuin ollut tiedossa nuoresta asti,niin ei ollut mikään kauhea juttu minulle.
Omassa arvomaailmassani olen silti ihan itsenäinen nainen,elättänyt itseni yrittäjänä aika menestyneesti 20v,yksin asuessani omistanut oman asuntoni,muutoinkin olen taloudellisesti ja käytännön asioissa täysin riippumaton miehestäni tai kenestäkään.En sitten tiedä onko nämä seikat juuri vaikuttaneet siihen,et en osaa ajatella tätä nimiasiaa oikein,vaan kuten aiemmin jo mainitsin haen siinä loogista järjestystä ja minun elin aikana se on useimmin ollut miehen nimi. Ihan ok,jos noista muinaisajoista olis vallalle asettunut tapa ottaa naisen nimi koko perheen nimeksi,niin olisihan se silloin ihan sama,ja toimisi samoin.
"En ajattele nimiä niinkään tuo tasa-arvo kysymyksen kautta"
Niin mutta kun... sinä alunperin sanoit: "molemmat ovat ottaneet käyttöön miehen nimen,että tasavertainen rakastunut pari". Siitä minä nappasin itselleni nimimerkinkin, sinun väitteestäsi, että tasavertaiseksi pari tulee ottamalla yhteiseksi nimeksi miehen nimen. Ja jos molemmat pitävät omansa, se oli: " nainen on itsepäinen,pelaa varmanpäälle..." ja jos yhteiseksi nimeksi, herraparatkoon, on otettu naisen nimi: "mies on tossun alla". Tämä on se, mihin minä kiinnitin huomioni. Tasavertaisuutta on sinusta, että tehdään niin kuinka sinun muistiaikanasi on tehty, koska laki on niin sattunut sinä aikana määräämään. Kaikki muu osoittaa jotain hiukan epätoivottavaa. Väität ajattelevasi asiaa loogisesti, mutta et ainakaan minusta onnistu tuomaan sitä kovin hyvin perustelujesi kautta esille, vaan lähinnäkin mustatuntuu-juttua, ja vieläpä hyvin lyhyeltä historialliselta kannalta katsottuna.
"en osaa ajatella tätä nimiasiaa oikein"
Miksi ihmeessä ajattelisit siitä "väärin"? Sinähän keskustelun avasit esittämällä väitteitä, minä kysyin tarkentavia perusteita väitteillesi. Joku muu on vastannut jotenkin muuten, ja noin yleisesti ottaen et ole ollut aivan tyytyväinen saamiisi vastauksiin "kaikenmaailman,itsenäiset ja itsepäiset tai nykyaikaiset naiset helposti alkavat selitellä ja puolustella omia nimivalintojaan tässä ja niin näytti myös käyneen..." otsikolla "Siinähän sen juuri sanoin". Mutta ei kai se, ettet ole nähtävästi vastaajien valtavirran kanssa samoilla linjoilla (minkä näytät ennakoineen), tee ajatuksistasi "vääriä"? ;-)
Tämän viimeisimmän viestisi loppukaneetti osoittaa, että oman muistiaikasi tapa (joka siis on ollut lain määräämä eikä ihmisten oman valinnan tuotosta) on sinusta logiikkaa ja muu sitten epäloogista. Muutoskausina, joka nimiasiassa on menossa varmaan vielä pitkään, vanhoilla tavoilla näkemyksiään perustelevat joutuvat väistämättä vastakkain kehityksen kanssa. Olipa kehitys sitten hyvää tai ei. Minusta se tässä nimenomaisessa nimiasiassa on hyvää, koska pidän meitä naisia yhtä arvokkaina kuin miehiäkin, ja sen yhtenä osoituksena on, että saamme halutessamme pitää oman nimemme. Ja vielä parempaa, halutessaan mies voi ottaa naisen nimen, jos kokee oman nimensä vaikkapa rumaksi!
Tämä viesteissä väärinymmärryksen mahdollisuus,ja ehkä "murre" tai sanankäyttötapa eripuolilla suomea.
Suomi on aika laaja maa ja pienilläkin välimatkoilla merkitykset muuttuvat.Tässä tapauksessa en tarkoittanut oikein sanalla väärän synonyymiä,vaan ehkä olisi ollut helpommin ymmärrettäävää jos olisin kirjoittanut,et en osaa ajatella tätä nimiasiaa siinämielessä,sitäkautta,niinkään? Meillä sanotaan usein vain oikein tarkoittamatta oikeaa.
Juu,olen tietoinen että alun mielikuvissa käytin sanaa tasavertainen ja se on vieläkin mielikuva joka minulle tulee,sopuisa,perinteinen myös.Mutta tasa-arvolla tarkoitan tätä perinteistä tasa-arvoon pyrkimystä että kaikki pitää olla niin molemmille samat; edut,arvot jne,vaikka ollaan kuitenkin aika erilaisia ja niin miehillä kuin naisilla on omat hyvät uniikit puolensa.
En ole tainnut tosiaan kovin hyvin osata perustella mitä tarkoitan,kun minusta tosiaan tuntuu että meistäkin toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä.
Yhtä kaikki,en tosiaan pidä naisia vähemmän arvokkaana kuin miehiä vaan naisissa on paljon ominaisuuksia joita miehet jopa kadehtisivat,jos naiset itse osaisivat antaa arvoa niille,toisivat esiin hyviä ominaisuuksiaan ja erityis piirteitään,mutta usein se ei toteudu,vaan naiset vehkovat täällä mies rintamalla yrittäen päteä kaikissa asioissa joissa miehetkin.
Mustatuntuu juttu tämä nimenomaan oli eikä mikään kovin vakava sellainen,ajattelin tosiaan että tänne voi kirjoittaa ajatuksiaan,ajattelematta joka sanaa ja lausetta sen syvällisemmin ja perustella miksi käytin sitä sanaa ja mikä tausta sillä on historian kannalta.
Joka tapauksessa,kiitos kaikille mielenkiintoisista näkökulmista,ymmärrän edelleen ,niinkuin alussakin että kaikilla toki on oikeus valita nimensa ja jopa toivon että vastaisuudessakin.Kaikella valinnalla toki on myös seuraus että toinen ajattelee toisin ja toinen samoin.Minä en saa sitä miestä sieltä tossun alta täysin pois vaikka kuinka olen näitä lukiessani yrittänyt.Siellä se pysyy näköjään aika tiukasti,vaikka kuinka yritän siihen shapluunaan sovittaa normaalia miehistä miestä.Pahoitteluni!Toivon että tutustun joskus sellaiseen mieheen,niin silmäni aukeavat.3 naisen nimelle vaihtanutta miestä toki tunnen,mut valitettavasti niissä perheissä nainen vie ja miehet vikisevät eli ovat sellaisia eteenpäin autettavia.
se mihin on tottunut, tuntuu aina mukavammalta. Tottumus on toinen luonto. Eikä siinä mitään pahaa. Se kyllä ihmetyttää että yrität perustella omia tuntemuksiasi tiedollisesti.
Ymmärrän hyvin että nimiasioissa tunteet nousevat esille. Sinustakin tuntuu, että asiat voisivat olla jotenkin, koska sana (nimet) tuovat mieleen sellaisia tunteita. Kytket siihen oletuksia, havaintoja ja luuloja. Kyllä niin saa olla, mutta ei nuo perustu varsinaiseen tietoon.
Puhut ”perinteisestä” tasa-arvosta ja sitten toteat että se on samanlaisuutta kaikessa. Tuo on uutta käsitystä, jota en itse ihan ymmärrä. Tasa-arvoa on se että molempia sukupuolia kohdellaan samanveroisina ihmisinä. Vaikka niin, että molemmilla on oikeus päättää omasta nimestään. Samoin tasa-arvoa on että naisetkin saavat tuoda esiin niitä omia ominaisuuksiaan ja erityispiirteitään – ne eivät ole kielleltyjä siksi että on nainen. Nainenkin saa päteä niissä asioissa joissa on hyvä. Näkemykseni mukaan naisissa ja miehissä ei ole loppupeleissä niin hirvittävän paljon eroja.
Tuosta loogisuudesta vähän ” Ajattelen asiaa lähinnä loogisesti,että olis kiva jos kaikilla olisi sama systeemi niin suvut jatkuisivat saman logiikan mukaan ja aina tietäis minkä suvun kasvatti on kyseessä ja kaikki toki ymmärtäisivät että tässä tapauksessa nainen on vaihtanut sitä nimeä…”
Olisi kivaa jos kaikilla olisi sama systeemi – niin, mitenkä monessa muussakin asioissa olisi kiva että olisi sama systeemi?
Ennen oli toinen tapa, sitten tuli uusi tapa ja taas tavat uudistuvat.
”…suvut jatkuisivat saman logiikan mukaan …”– itse asiassa suvut eivät jatku näin vaan nimi periytyy patriarkaalisen kaavan mukaan. Et sinä vaihda sukua mennessäsi naimisiin. On olemassa myös matriarkaalinen tapa hahmottaa sukuaan – eli äidin (naisten sukuhaarat) puoleisen suvun kautta. He ovat ihan yhtä paljon sukua kuin isänpuoleinen suku.
”…aina tietäisi minkä suvun kasvatti on…” – sitähän et voi tietää naisesta joka on avioitunut. Ei hän ole mitään sukua miehelleen. Hän liittyy sukuun lasten kautta heidän äitinään.
”…kaikki toki ymmärtäisivät että tässä tapauksessa nainen on vaihtanut sitä nimeä…” Mistä sen voi tietää, ellei sitä kerro?
Minultakin on kysytty monesti, että mistäpäin olen (Nimen mukaan voi arvella paikkakuntaa) ja onko ”se ja se” sukua. Siihen on vain vastattava etten tiedä, nimeni ei ole minun nimeni, vaan (ex) mieheni nimi, ja kyse on hänen suvustaan. Tästä syystä olen välillä harkinnut että otan tyttönimeni takaisin.
No, on noita vikisijöitä ihan muissakin ”liitoissa”.
kun perustelen täällä enää väärinymmärrystä,mut menköön tämä kerta kun on pakko oikaista.
Jos luet asian alusta,etkä kommentoi kesken kun joku on jo lainannut lausettani,irrallaan asia yhteydestä,niin tajuat et ei ole minun mielipiteeni perinteinen tasa-arvo ja että se on samanlaisuutta kaikessa.Siis useat ajattelevat nii,minä pidän naisia ja heidän ominaisuuksiaan arvossa enkä todellakaan pyri samanlaisuuteen.
Mutta siskot hyvät,yritin jo tuolla aiemmin vähän vihjasta,epäonnistuneesti varmaan,että täällä foorumissa on vaikea keskustella,kun sensijaan että saisi erilaisia näkökantoja ja mielipiteitä asioihin,tämä menee tälläiseksi kauheaksi hyökkäykseksi,toiset vetää kauheat herneet nenään ja haukkuu aloittajan ihan pataluhaksi.Ja sitten on tämä kirjoittajan virkkeiden lainaus ja perustelun vaatiminen joka vie huomion koko asialta.Eikö voisi antaa aloittajan pitää oma mielipiteensä ja kertoa oma erilainen mielipide,mahdollisine perusteluineen.Kyllä se aloittaja ymmärtää niissä perusteluissa viimeistään että kirjoittaja on erimieltä.
Oikein kun ajattelen niin monen"hyökkäävän" oma mielipide jäi vallan kertomatta,kun oli niin kova kiire teilata se minun mielipiteeni.Toki osaan arvata sen rivien välistä.
Palasin sitten minäkin... Napisit, jos näin uskaltaa sanoa, jo aikaisemmin, että perustelujen vaatiminen on vienyt asiaa syrjään ajatuksestasi ja nyt jatkoit samalla linjalla. Syyllistyn taas edellisessä viestissä moittimaasi kirjoittajan virkkeiden lainaukseen (minä taidan olla siinä kaikkein suurin syntipukki keskustelun kuluessa eli se lienee eniten minulle tarkoitettu), ja lainaan aloitusviestiäsi. Siinä sanoit: "Kuulisin mielelläni,HYVIÄ perusteluja nimen käytöstä,puolesta ja vastaan! "
Ikävä, jos olet kokenut keskustelun hyökkääväksi (en puhu nyt putkiaivokommenteista, jotka voi jättää omaan arvoonsa). Mutta taidan olla sen verran tosikko, että kun oikein isoilla kirjaimilla kuulutetaan hyviä perusteluja, niin omalta osaltani yritin niitä esittää, mutta erehdyin - kuten nyt huomaan - myös pyytämään niitä sinulta.
Ja vielä toinen lainaus: "täällä foorumissa on vaikea keskustella,kun sensijaan että saisi erilaisia näkökantoja ja mielipiteitä asioihin,tämä menee tälläiseksi kauheaksi hyökkäykseksi". Jos et tuota tiennyt aloittaessasi noinkin tulenarkaan tyyliin kuin puhumalla tasa-arvosta ja nimivalinnoista samassa lauseessa, niin silloin et ole lukenut aiemmin viestejä kovin paljon. Kyllä täällä joskus on hyvääkin keskustelua, jota muuten kuvittelin meilläkin olevan, mutta ihan takuuvarmalla aina tulee jollekulle lokaa niskaan urakalla. Ja toteamalla, että naisen pitäisi edelleen olla miehen kylkiluu, sillä kyllä varmistelee aika hyvin oman lokaosuutensa. No, itse kuvittelin, että käymme keskustelua sillai pilke silmäkulmassa. En kuvitellut, että tässä mitään mielipiteen käännytystyötä tehtäisiin kumminkaan puolin vaan oman mielipiteensä on saanut ainakin minun puolestani pitää - niitä perusteluja vain olin vailla. Joten jatka sinä rouva Herrannimisenä, minä puolestaan rouva Omannimisenä, ja hyvät joulunaluset sinnepäin!
Niin, toisaalta olet aloittajana itse valitettavan hyökkäävä ja muita vaihoehtoja halveksiva tämän asian suhteen:
"Arvasin toki,että kaikenmaailman,itsenäiset ja itsepäiset tai nykyaikaiset naiset helposti alkavat selitellä ja puolustella omia nimivalintojaan tässä.."
olen kyllä lukenut alusta saakka ketjun. Nyt en ikävä kyllä minä ymmärrä?
Kommentoin väittämääsi (eli mielipiteeseesi) ja perustelin oman mielipiteeni. Lainaaminen on varsin yleistä (ja jopa suotavaa), että lukija tietää mihin kommentoidaan. Kiinnitin huomiota siihen että vaadit loogisuutta vaikka et itsekkään noudata logiikan periaatteita? Miksi?
Sinulla on omanäkökantasi, ja sanoikin että ihan normaalia on että vanhat tutut kuviot ovat mukavia siksi että ne ovat tuttuja. Miksi on niin vaikeaa myöntää että tuo on sinulle TUNNE asia? Se vain tuntuu siltä, eikä siihen ole mitään järkeviä perusteita.
Olen sitä mieltä että jos perustelee asiatiedolla, silloin keskustellaan siitä, pitävätkö nuo asiatiedot kutinsa. Jos keskustellaan tunteista, voidaan keskustella vaikka esimerkiksi siitä mihin nuo tunteet perustuvat tai mitkä niitä aiheuttavat.
Lainaan taas, jotta ymmärrät paremmin:
”…mies on perheen pää ja nainen edustaa miestään/perhettään nenä pystyssä? ””
Jo tämä lähtökohta ei taida ihan olla tasa-arvoinen, eikä edes tasavertainen. Miksi mies ei voi edustaa vaimoaan ”nenäpystyssä”? Riippumatta nimestä…
”HYVIÄ perusteluja nimen käytöstä,puolesta ja vastaan!”
Täällä olet saanut todella monta HYVÄÄ perustelua sille, miten kukin on nimensä valinnut.
”Siksi puolet ihmisistä ei voi pitää omaa nimeään,koska avioliitto on kahden kauppa,joten toisen on otettava toisen nimi.Kahdesta pitää saada yksi eli perhe,yksinkertainen laskutoimitus.”
Eli eikö ole aivan sama, mikä nimi otetaan jos kerran nyt yhteinen nimi halutaan? Täällä on perustelu sekin että tämä miehen nimi on varsin nuori perinne, ei vanha suomalainen perinne. Suomalaisten perinne katkesi kun ruotsalaiset ”säätyläiset sivistivät” suomalaisia ja monta vanhaa perinnettä katosi, jotka ovat nyt nousemassa uudelleen.
”Eli nimivalinnalla mielestäni kertoo itsestään ja parisuhteestaan paljon.”
Huomasitko kuinka moni muu TUNSI eri tavoin ja tulkitsi eri tavoin kuin sinä? Ei siitä pidä loukkaantua!
”…,kyllä sekin miehestä ja avioliitosta oman tarinansa kertoo.Lähinnä motiiveista avioitua.
HYVIÄ perusteluja nimen käytöstä,puolesta ja vastaan!...”
Motiiveista ei kukaan ulkopuolinen voi tietää ellei kysy. Tähänkin sinulle vastattiin, mitä muita motiiveja voi olla, et ehkä ole vain hoksannut ajatella niitä.
Ehkä kyse oli vain siitä että ajattelit asiaa miehen kannalta? Mies on tasa-arvoinen kun säilyttää oman nimensä ja alistettu jos ottaa vaimon nimen. Sinulla on siis eri säännöt miehille ja naisille? Nainen muuttuu dominoivaksi pirttihirmuksi jos toimii samoin kuin mies, mutta mies osoittaa vain tasa-arvoisuutta. Jos mies toimii samoin kuin nainen hän on alistuva lössykkä, nainen on vain tasavertainen silloin.
Kyllä voit ihan suoraankin ilmaista sen, että sinä et pidä tasa-arvosta ainakaan nimen suhteen, sillä sinusta mies on se tärkeämpi osapuoli. Onko näin, sinusta TUNTUU siltä että miehen arvo alenee, ellei hän saa päättää siitä, että hänen nimensä käyttäminen on se ainoa oikea tapa? Miksi yrität selittää asiaa toisin vaikka kyse on tunteesta? Sinuakin pitää siis lukea rivien välistä?
Myönnän että sehän on tällä hetkellä se mukavin ja vaivattomin tapa – kukaan ei rutise, eikä kukaan kysele, miksi olet näin tehnyt. Toivottavasti ymmärrät senkin että kirjoitettu ”puhe” voi synnyttää erilaisen tunteen kuin mitä kirjoittaja on tarkoittanut – emmehän kuule äänen vivahteita tai painoja? Meillä on täällä vain sanat, joihin vastaamme.
En halua pahoittaa mieltäsi, enkä loukata mielipiteilläni. (Vaikka itse tulit loukanneeksi tuolla värittyneellä kannanotollasi aika montaa muuta!) Olisi todella mukavaa, että kuuntelisit niitäkin, jotka eivät puolestaan ajattele sukunimestään samalla tavalla kuin sinä. Edustathan sitä valtavirtaa.
Halusin pitää oman nimeni, koska...
...olen aina ollut omannimiseni. Miksi tuon asian pitäisi muuttua avioliitossa?
...sukunimeni on erittäin harvinainen ja nimiyhdistelmäni on uniikki. Halusin säilyttää sen.
...vaikka meille ei välttämättä tule lapsia ollenkaan ("lastenteko" ei nimittäin ole kaikille ihan helppoa), mutta jos tulee, niin nimeni saattaa tulla heillekin.
...uskon tasa-vertaisuuteen ja meillä se myös toteutuu.
...minun mielestäni rakkauteen kuuluu se, että ihminen saa olla sellainen kuin on, koskien myös nimeä.
...en näe mitään pahaa nykyaikaisuudessa ja tasa-arvossa.
...minun ei tarvitse elämässäni tehdä tuollaisia valintoja vain miellyttääkseni muita ihmisiä.
Kun minun äitini puolen suvussa tehtiin sukututkimusta, kiinnitin heti huomiota siihen, että 1800-luvulla kaksikin kertaa oli mies ottanut naisen nimen. Näin säilytettiin tilan ja suvun nimi. Eli mies oli nainut taloon, ja otti talon nimen, ja samalla siis talon tyttären nimen.
Että jos oltaisiin kunnolla vanhanaikaisia, niin näin pitäisi tehdä.
Minä otin aikananin mieheni sukunimen, mutta vain siksi että pääsen eroon omastani. Olen nimen pitänyt eronkin jälkeen, ja vain siksi, että nimi on harvinainen eikä toista saman nimistä henkilöä löydy varmaan koko maailmasta. Edellinen nimeni oli yleinen, ja aiheutti monesti sekaannusta ja harmia.
Sukunimellä ei mielestäni ole nykyihmiselle mitään merkitystä. Yhtä hyvin voisimme olla vieläkin sen ja sen tyttäriä- ja poikia, Islannin tapaan. Minulle se ja sama.
Henkilökohtaisesti minua ärsyttää ihmiset jotka etsivät asioista symboliikkaa yms. jolla todistellaan omaa oikeassa olemista, vaikka kyse on vain oman pään sisällöstä ja omista mielikuvista. Esim. minua ei voisi vähempää kiinnostaa mitä mielikuvia sinulle herää mistäkin asiasta, mutta ilmeisesti pidät niitä kovinkin tärkeinä ja etevinä.
Mieheni on ulkomaalainen, emmekä pidä niistä nimistä, missä on esim. suomalainen etunimi ja ulkomaalainen sukunimi, kaksoisnimi on mielestäni vielä pahempi tyyliin Maija Meikäläinen-les-Perigueux.
Lapsia ei ole eikä tule, vihkikuva ei ollut lehdessä, sukulaiset eivät ihmettele. Eli ei tässä näköjään ole mitään hätää. Avioliittovuosiakin on takana jo niin paljon, että sitoutumiskammoon liittyvät vihjaukset nauretaan pihalle heti kättelyssä.
Entä missä tulee se raja vastaan? Jos olisin ottanut miehen nimen, niin miksen sitten myös samantien kansalaisuutta, uskontoa ja äidinkieltä. Eikös siis sekin ole outoa, että avioparilla on eri maan passit, käymme eri kirkoissa ja puhumme eri kieliä sukulaistemme kanssa?