mitä miehet hakee baarista?

ei ollut taas ensimmäinen viikonloppu kun "pääsi" viettään iltaa miehen kanssa joka ei osaa antaa ittestään oikeen mitään. vietettiin siis baari-ilta yhdessä hyvinkin läheisissä tunnelmissa ja sanoin heti alkuun että mua on ihan turha koittaa saada sänkyyn, kun merkit alko viittaa siihen että sitä yhtä ollaan vaan hakemassa. okei mies ei halunnu silti jatkaa iltaa erossa vaan oltiin pilkkuun asti yhdessä. olen 20v ja mies 25v.

oon ihminen joka uskaltaa sanoo suoraan jos ei toisen seura kiinnosta, ja sitä koitin saada tältäkin tyypiltä irti että mitä on oikeen hakemassa. ei mitään kunnollista vastausta vaan jotain lepertelyy. ehkä ei vaan kehdannut sanoo tai jotain. no mies oli kuiteski puoleensavetävä ja kun hän sanoi haluavan jatkossakin tavata, niin siinä suudellessa se koko ilta meni. kaverit sanoivat miestä playeriksi mistä olin itse vähän toista mieltä, sillä olinhan ite tutustunut ja ollut hänen seurassaan kokoajan eivätkä he. mentiin siis omiin osoitteisiimme illan päätteeks vaikka mies vielä viimeiseen asti yrittikin päästä jatkaan yötä kanssani. ei onnistunut ja annoin vain oman numeroni miehelle, ja sanoin että saa ottaa yhteyttä jos oikeesti kiinnostaa. itse ilmaisin selvästi että näkisin mielelläni jatkossakin. mutta mitään tuskin kuuluu.

ite oon ihan tavallinen ja perussosiaalinen ihminen ja harvoin jään baarissa täysin ilman miesseuraa. liika yrittäminen ulkonäön tai muunkaan tyrkyttämisen suhteen ei kuulu tapoihin.

on kuitenkin käynyt useamman kerran jo samalla tavalla että ensin ollaan koko ilta kuin paita ja peppu, mutta sitten se jää vaan siihen? tyytykö siis tälläkin kertaa mies vain oleskelemaan kanssani illan kun selvästi sanoin ettei pillua ole luvassa? kumpikaan ei oltu kännissä pari drinkkiä illan aikana otettiin, eikä muuta.

ei ollut tarkotus olla mikään katkeroitunu viesti mutta ois ihan kiva tietää että täytyykö vaikka jatkossa alkaa itse ottaan ohjat käsiin ja alkaa soittelemaan ja lähettelemään viestiä perään seuraavana päivänä. vai mitä pitäis tehdä kun kaikki eivät kuitenkaan kehtaa sanoo toiselle suoraan jos ei seura oikeesti enää kiinnostakaan, niin siks olen mielellään jättäny yhteydenoton toiselle osapuolelle. niin ja sanotaan että naiset on vaikeita:DD
161353
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

höpöttäjiä riittää vaikka kuinka. Niin kauan kun pienikin toivo elää nää miehet yrittää saada sua sänkyyn.

Äänestä

No tuota...
Mikäs se semmoinen playeri olisi joka heti luovuttaa kun kerran hommat on kuitenkin hyvällä mallilla!

Voihan se toisaalta olla ihan hyväätarkoittava mieskin, joka on vain pikkuisen epätoivoisen nopeasti etenevä. Sinuna jarruttelisin ja katsoisin mitä rauhallisesta tutustumisesta tulee; että löytykö muuta yhteistä kuin se pussailu? Tietty muistettava on sekin, että kun on ihastuksen takia ihan lukossa niin ei ehkä syvemmästä tutustumisesta tule mitään vaikka ruumiillinen tunteenilmaisu pelaakin. Silti sen olisi jotenkin luonnistuttava ettei tule rakentaneeksi tyhjän päälle ja joudu kärsimään korkealta romahdusta kun tosiluonteet viimein paljastuvat. Ei oo helppoo (eikä varmaan mahdollistakaan järkevästi punnita joka näkökulmaa)! ^^
Sikäli kuin ne eivät ole sinua pettäneet, luota vaistoihisi!

Äänestä
  • Ohhoh kun luin huolimattomasti, tämä jotenkin meni ohi.
    "mies vielä viimeiseen asti yrittikin päästä jatkaan yötä kanssani. ei onnistunut "

    Jossei usko kun heti sanotaan että ei heru, niin se ei kyllä hyvää kerro! Tuohon kohtaan nähden olin turhan liian positiivinen vastauksessani. Noh, näyttäisi enivei siltä, että luotit vaistoihisi ja olit jämäkkä, mikä kyllä ainakin minusta vaikuttaa ihan hyvältä reaktiolta tuommoiseen.

    Jos se kuitenkin soittaa, niin jatka vain samaan malliin! Kyllä se menee itseensä ja tajuaa käyttäytyä mikäli sitä oikeasti kiinnostaa jokin vakavampi. Jos ei, niin sitten on luvassa samaa ja ehkä haistattelut tai katoaminen kun se lopulta ymmärtää ettei voi onnistua.

    Äänestä

Mitä tulee yhteyden ottoihin, niin jos sinä olet kiinnostunut, niin otat yhteyttä. Jos mies on kiinnostunut, niin mies ottaa yhteyttä. Jos ette ole kumpikaan ole kiinnostuneita, niin ette ole kumpikaan yhteyttä. Näin yksinkertaista se on.

Jos miehestä ei kuulu mitään, niin tässä eräs selitys: Se, että se jätät yhteyden oton miehen harteille, ja sanot viellä, että ottaa yheyttä jos on tosissaan kiinnostunut, antaa nykyaikana helposti kuvan kuin kuin et olisi kovinkaan kiinnostut miehestä.

Mitä olet hakemassa, voinko olla sun tyttöystävä, ja kaikki muut heti alkuunsa heitettyt hassut kysymys on kyllä sellaisia, ettei niihin aina tiedä erkkikään miten ne pitäisi ottaa ja mitä niihin pitäisi vastata.

Äänestä

Kauempaa näkee usein paremmin kuin läheltä.

"kaverit sanoivat miestä playeriksi mistä olin itse vähän toista mieltä, sillä olinhan ite tutustunut ja ollut hänen seurassaan kokoajan eivätkä he"

Kaverisi olivat oikeassa. Playeri mikä playeri.

"Pilluhan se aina mielessä mutta leperrellään nyt ensin."

Et voi oikeasti olla noin tyhmä! Puoleensavetävä mies joka halajaa yöjuoksua ja sitten ihmettelet kun ei soittele perään tutustuen paremmin.

"ei ollut tarkotus olla mikään katkeroitunu viesti mutta ois ihan kiva tietää että täytyykö vaikka jatkossa alkaa itse ottaan ohjat käsiin ja alkaa soittelemaan ja lähettelemään viestiä perään seuraavana päivänä. vai mitä pitäis tehdä kun kaikki eivät kuitenkaan kehtaa sanoo toiselle suoraan jos ei seura oikeesti enää kiinnostakaan, niin siks olen mielellään jättäny yhteydenoton toiselle osapuolelle. niin ja sanotaan että naiset on vaikeita:DD"

Mitä sinä kuvittelet saavuttavasi tuolla?
Lisää sitä lepertyleä ja suutelua kun mies on niiiin puoleensavetävä ja sitten pikkarit sinulta pois ja pum-pum jonka jälkeen mies häipyy.

Miten te naiset voitte olla noin tyhmiä....

Jos mies ei olisi noin puoleensavetävä tai kaverisi olisivat sanoneet että se on "luuseri" niin varmaan olisit uskonut ja nyt sitten itkisit kun ne puoleensavetävät playerit ei tule sinulle lepertelemään ja missä vika.

Oma vika: tyhmyys.

Äänestä
  • Ja vastaus kysymykseesi

    "mitä miehet hakee baarista?"

    Seksiä suurin osa. Niinkuin tuokin mies ja ne muut joita olet tavannut.

    Osa hakee muutakin kuin seksiä mutta ethän sinä heistä kiinnostuisi kun eivät ole tarpeeksi puoleensavetäviä playereita.
    Jos otat sitten tuohon playeriin yhteyttä niin todellakin hän saattaa tavatakkin sinua jos uskoo että se seksi on sinun kanssa niin huippua. Mutta muuta on turha odottaa, olet pelkkä pano heille.

    Ehkä kannattaisi tarkistaa miesmakua ja kuunnella vaikka kavereitasi jos varoittavat playereista?

    Äänestä

"ei ollut tarkotus olla mikään katkeroitunu viesti mutta ois ihan kiva tietää että täytyykö vaikka jatkossa alkaa itse ottaan ohjat käsiin ja alkaa soittelemaan ja lähettelemään viestiä perään seuraavana päivänä."

Juurikin sitä tässä odotellaan naisilta vaan eipä ne koskaan soittele tai viestiä lähetä vaan ovat umpipassiivisia prinsessoja.

Äänestä

on tämä, että kun he lähtee baariin he ei koskaan itse tee aloitteita vain koska "Se on miesten tehtävä tehdä aloite, ei se ole mies joka ei uskalla tehdä aloitetta".

Naiset siis jää odottamaan miesten aloitteita.. kuka niitä sitten tekee? Tietysti ne pillunhimoisimmat perusäijät. Ja näiden kanssa naisten on baari-iltansa vietettävä jos miehen seuraa kaipaavat, ei heillä ole vaihtoehtoja.

Pikkutunneilla kun on aika lähteä kebabin kautta kotiin alkaa mies vongata naista yöksi viereensä ja nainen pettyneenä ajattelee "Kaikki miehet on pillun perässä juoksevia elukoita, enkö koskaan löydä rakkautta?" Tämä kaikki olisi vältettävissä jos naiset vaan tekis itse niitä perkeleen aloitteita miehille jotka ei aloitteita tee, eli ne rauhalliset ja usein vähemmän kännissä olevat miehet joita harvemmin näkee tanssilattialla koska ei kroppa taivu siihen pinnalliseen jumputukseen, korkeintaan hitaiden aikana uskaltavat siellä olla, vaikka harvoinhan he hitaita tanssivat koska siihen pääseminen vaatisi aloitteiden tekemistä naisille ja koska he eivät tee ja koska naisetkaan ei niitä tee, he viettää baari-iltansa sivussa kaikesta toiminnasta kaveriporukassa ja lähtee lopulta yksin nukkumaan.

Sama juttu taas ensi viikolla jne..... ja naiset valittaa että kaikki miehet vaan vonkaa seksiä eikä ole muusta kiinnostunut.

Äänestä

Siis otitte pari drinkkiä siellä baarissa. Miestä alkoi ärsyttää kun teit selväksi että seksisuhde ei missään tapauksessa kiinnosta, kuitenkin jatkoi pussailua toivoen että mielesi vielä muuttuisi. Drinkkien jälkeen lähdit kotiin ja mies lähti luultavasti helpottuneena toiseen baariin etsimään uuden naisen joka ei ole yhtä seksikielteinen. Luultavasti onnistuikin koska ei ole perääsi enää soitellut.

Näin ainakin minä menettelisin. Kun pelkästä pussailusta tykkäävä pihtari lopultakin lähtee kotiin, tulee helpottunut olo ja ilta vasta alkaa kun pääsee toden teolla muita naisia iskemään ja usein siinä vielä onnistuukin.

Äänestä
  • on tietysti jokasen naisen oma asia millasta miestä hakee, mut kun on tietyt ulkonäkö kriteerit tahtoo jäädä luu käteen ja saanuolla näppejään. tosin miehilläkin on vähä sama juttu jollei lasketa vain pussin tyhjennys keikkoja johon kelpaa melkein reikä kuin reikä,itekin olin ranttu naisten suhteen ja juoksin vain ulkonäön perässä. kunnes kerran olin valinnu jo kohteen niin toinen nainen olikin kiinnostunu musta ja oli päättäny saada tahtonsa läpi, kahteen kertaan sanoin illan mittaan ettei kiinnosta ja mun kohde ehti häipyä ennen valomerkkiä.valomerkin jälkeen tämä saalistava nainen tuli kyseleen minne mentäs seuraavaksi ,jolloin sanoin suoraan et mennään sun luo panoille ja se oli ok .mut tämäpä olikin tosi kiva nainen joka ei vain erottunu joukosta täyden kympin naisena, no kymmen vuotta ollaan oltu yhes ja vielä oon tyytyväinen.

    Äänestä

Mutta turva toivo.

Äänestä
  • ....

    Äänestä

  • M24. kirjoitti:

    ....

    Onneksi naisilla on edes jonkun näköiset kriteerit.

    Äänestä

Jos mies ei hyvin selvästi ilmaissut haluavansa ja 'vain' sänkyyn niin mielestäni oli huono idea sanoa ettet siihen suostu. Itselläni ainakin menisi halut siinä vaiheessa, yhtään mihinkään.
-
Voi 'syvällisempi' mieskin heittää läppää ja puolituhmaa juttua ihan vain siksi kun on kuullut että niin menestyvät miehet tekevät.

Äänestä
  • Ei sieltä baarista seksiä aina haeta vaan enemmänkin vähän piristettä. Olen useasti käynyt baarissa ihan vaan kavereiden kanssa kiinnittämättä naisiin huomiota. Ei ne varatutkaan baariin lähde tarkoituksellisesti pettämään vaan sellasta tapahtuu kun on rennolla mielellä liikkellä ei ajattele. Tuollainen kaiken valmiiksi ajattelu ja suojamuurit pystyssä oleilu huokuu ulospäin eikä houkuttele ottamaan yhteyttä. Mitä jos mies olisi heti alkuun tehnyt selväksi ettei halua seurustella sinun kanssasi? Varmaan sua ei kauheasti tyyppi olisi kiinnostanut vaikka et olisi edes ehtinyt ajatella seurustelua. Mies tuskin oli seksiä hakemassa jos kerran vietti illan kuitenkin sun kanssa. Miehelle jäi kuva että olet varauksellinen etkä osaa ottaa rennosti niin ei kiinnostanut sitten ottaa yhteyttä.

    Äänestä

  • ddadddddcc kirjoitti:

    Ei sieltä baarista seksiä aina haeta vaan enemmänkin vähän piristettä. Olen useasti käynyt baarissa ihan vaan kavereiden kanssa kiinnittämättä naisiin huomiota. Ei ne varatutkaan baariin lähde tarkoituksellisesti pettämään vaan sellasta tapahtuu kun on rennolla mielellä liikkellä ei ajattele. Tuollainen kaiken valmiiksi ajattelu ja suojamuurit pystyssä oleilu huokuu ulospäin eikä houkuttele ottamaan yhteyttä. Mitä jos mies olisi heti alkuun tehnyt selväksi ettei halua seurustella sinun kanssasi? Varmaan sua ei kauheasti tyyppi olisi kiinnostanut vaikka et olisi edes ehtinyt ajatella seurustelua. Mies tuskin oli seksiä hakemassa jos kerran vietti illan kuitenkin sun kanssa. Miehelle jäi kuva että olet varauksellinen etkä osaa ottaa rennosti niin ei kiinnostanut sitten ottaa yhteyttä.

    ite en juo alkoholia kun en osaa(tappelija) ja olen oppinut sen kantapään kautta,mut silti olen ennen hakenut baarista töydellisiä naisia .mut pokannu vain helppoja panoja ja ilta on ollu pelastettu kun on päässy pukille,en ikinä edes ajatellu löytäväni elämän kumppania baarista.mut vahingossa sellanen löyty jota ei olis uskonu ,nyt menny kymmenen vuotta ja näköjään jatkuu vielä.ihmekö?en tiedä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nn20 kirjoitti:

ei ollut taas ensimmäinen viikonloppu kun "pääsi" viettään iltaa miehen kanssa joka ei osaa antaa ittestään oikeen mitään. vietettiin siis baari-ilta yhdessä hyvinkin läheisissä tunnelmissa ja sanoin heti alkuun että mua on ihan turha koittaa saada sänkyyn, kun merkit alko viittaa siihen että sitä yhtä ollaan vaan hakemassa. okei mies ei halunnu silti jatkaa iltaa erossa vaan oltiin pilkkuun asti yhdessä. olen 20v ja mies 25v.

oon ihminen joka uskaltaa sanoo suoraan jos ei toisen seura kiinnosta, ja sitä koitin saada tältäkin tyypiltä irti että mitä on oikeen hakemassa. ei mitään kunnollista vastausta vaan jotain lepertelyy. ehkä ei vaan kehdannut sanoo tai jotain. no mies oli kuiteski puoleensavetävä ja kun hän sanoi haluavan jatkossakin tavata, niin siinä suudellessa se koko ilta meni. kaverit sanoivat miestä playeriksi mistä olin itse vähän toista mieltä, sillä olinhan ite tutustunut ja ollut hänen seurassaan kokoajan eivätkä he. mentiin siis omiin osoitteisiimme illan päätteeks vaikka mies vielä viimeiseen asti yrittikin päästä jatkaan yötä kanssani. ei onnistunut ja annoin vain oman numeroni miehelle, ja sanoin että saa ottaa yhteyttä jos oikeesti kiinnostaa. itse ilmaisin selvästi että näkisin mielelläni jatkossakin. mutta mitään tuskin kuuluu.

ite oon ihan tavallinen ja perussosiaalinen ihminen ja harvoin jään baarissa täysin ilman miesseuraa. liika yrittäminen ulkonäön tai muunkaan tyrkyttämisen suhteen ei kuulu tapoihin.

on kuitenkin käynyt useamman kerran jo samalla tavalla että ensin ollaan koko ilta kuin paita ja peppu, mutta sitten se jää vaan siihen? tyytykö siis tälläkin kertaa mies vain oleskelemaan kanssani illan kun selvästi sanoin ettei pillua ole luvassa? kumpikaan ei oltu kännissä pari drinkkiä illan aikana otettiin, eikä muuta.

ei ollut tarkotus olla mikään katkeroitunu viesti mutta ois ihan kiva tietää että täytyykö vaikka jatkossa alkaa itse ottaan ohjat käsiin ja alkaa soittelemaan ja lähettelemään viestiä perään seuraavana päivänä. vai mitä pitäis tehdä kun kaikki eivät kuitenkaan kehtaa sanoo toiselle suoraan jos ei seura oikeesti enää kiinnostakaan, niin siks olen mielellään jättäny yhteydenoton toiselle osapuolelle. niin ja sanotaan että naiset on vaikeita:DD

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu