Ongelma?

Elikäs minulla on sellainen "ongelma", että en tunne minkäänlaista vetoa suomalaisiin miehiin. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun en voi oikeen maastakaan pois muuttaa, niin menee tämä miesvalikoima vähän pieneksi... Aina, jos näen jonkun hyvännäköisen miehen, paljastuu, että hän onkin ulkomaalaistaustainen eikä suomalainen. Ja mielellään ottaisinkin ulkomaalaistaustaisen miehen, mutta niin kuin jo mainitsin, heitä on Suomessa aika vähän, siis sellaisia, joista tykkäisin, joten vaikea löytää kivaa miestä Suomesta. Jotenkin suomalaisten miesten ulkonäkö ja käytöstavat (tai siis niiden puute) ovat kaukana ihanteestani.

Tämä valitus kuulostaa tosi sekavalta, johtuu tästä myöhäisestä kellonajasta, kun tätä kirjoitin. :D
7241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minä olen aina tykännyt suomalaisista tai ruotsalaisista miehistä. Pieni vinkki on se että valitsee 9-10
vuotta vanhemman herraseuran. Ne on kypsempiä ja jo "rauhoittuneita", ja osaa käsitellä naisia.
Vaikka liputan kotimaista, mies jää kuin nalli kalliolle ,jos on käyttänyt maksullisia naisia kotimaassa tai ulkomailla esim.thaimaassa. Myös entinen taustaltaan ulkkisvaimo/tyttöystävä, mutta etenkin aasialainen,
laskee pisteet lopullisesti.
Ja takuuvarmasti aina löytyy hyvää ja kunnollista herraseuraa kotimaisista miehistä.

Äänestä

Minulla on aivan samanlainen ongelma..jos sitä nyt ongelmaksi voisi kutsua. Pidän kyllä suomalaisista miehistä, he osaavat keskustella ja lähestyvät kohteliaasti baareissa, mutta ongelma on siinä etten voisi kuvitellakkaan meneväni sänkyyn suomalaisen kanssa...olen yrittänyt kokeilla mutta siinä suuteluvaiheessa tulee aina viimeistään stoppi vastaan. Eli onko todella niin että once you go black you never come back. Olisi ollut ehkä parempi jättää aikoinaan kokeilematta ulkomaalaista koska tältä tieltä ei tunnu nyt olevan paluuta vaikka kuinka pyristelisi vastaan.

Äänestä
  • Niinpä.. joskus sitä oikeen toivoo, että olisi erilainen maku, ettei olisi tällaisia ongelmia... mutta eihän sille mitään voi. Suomalainen mies ei yksinkertaisesti sytytä, en tiedä, mistä se johtuu. Tietyistä ulkkistaustaisista miehistä se miehekkyys vaan jotenkin "hohkaa" eri tavalla. Ja just toi että kyllä suomalaisten miesten kanssa voi keskustella, mutta en voi kuvitella meneväni suomalaisen kanssa sänkyyn, siitä puuttuu jotenkin intohimo kokonaan kun en pysty syttymään suomalaisista miehistä ollenkaan...

    niin ja kommentoijalle "ymmärretään", en "jäänyt" ilman yöseuraa.. olen ollut vapaaehtoisesti ilman yöseuraa jo aika kauan, koska olen mieluummin yksin kuin jonkun sellaisen kanssa, jota en kohtaan en pysty tuntemaan mitään.. :/ tietysti tuo viestini myöhäinen kirjoitusajankohta näyttää vähän säälittävältä. :D

    Äänestä

  • nainen_vainen kirjoitti:

    Niinpä.. joskus sitä oikeen toivoo, että olisi erilainen maku, ettei olisi tällaisia ongelmia... mutta eihän sille mitään voi. Suomalainen mies ei yksinkertaisesti sytytä, en tiedä, mistä se johtuu. Tietyistä ulkkistaustaisista miehistä se miehekkyys vaan jotenkin "hohkaa" eri tavalla. Ja just toi että kyllä suomalaisten miesten kanssa voi keskustella, mutta en voi kuvitella meneväni suomalaisen kanssa sänkyyn, siitä puuttuu jotenkin intohimo kokonaan kun en pysty syttymään suomalaisista miehistä ollenkaan...

    niin ja kommentoijalle "ymmärretään", en "jäänyt" ilman yöseuraa.. olen ollut vapaaehtoisesti ilman yöseuraa jo aika kauan, koska olen mieluummin yksin kuin jonkun sellaisen kanssa, jota en kohtaan en pysty tuntemaan mitään.. :/ tietysti tuo viestini myöhäinen kirjoitusajankohta näyttää vähän säälittävältä. :D

    Harmillista tosiaan, jos miesmaku on niin rajoittunut kuin sinun tapauksessasi. Vaikeuttaahan se elämää. Hyvä kuitenkin, että ymmärrät jutun olevan makuasia, eikä mikään "suomalaiset miehet ovat paskoja, ulkkikset ihquja" -juttu. Miten muuten on, jos törmäät supisuomalaiseen mieheen, joka vastaa noita ulkonäköihanteitasi (vaikka toisen tai kolmannen polven maahanmuuttajaan), kaatuuko homma siihen, että hän ei olekaan muualta tullut?

    Äänestä

  • fgnfgn kirjoitti:

    Ei se kaatuisi... kansalaisuudella ei ole väliä, vaan se riippuu täysin ihmisestä. Olen vain sattunut huomaamaan, että tunnen enemmän vetoa ei-suomalaisiin... Itsekin näytän ulkomaalaiselta, niin aina minulle sanotaan, joten ehkä olen sisimmältäni itsekin jotenkin ulkkis, ja siksi tunnen vetoa ulkkiksiin. :D

    Äänestä

Itse miehenä en vastaavasti tunne vetoa suomalaisiin naisiin. Ulkomaalaiset naiset ovat mielestäni aivan eri luokkaa. Kai se johtuu siitä, että jos tarpeeksi pitkälle tutkitaan, niin suomalaiset ovat kaikki sukua toisilleen. Vaistomaisesti karttaa tätä sisäsiittoisuutta ja suosii ulkomaalaista.

Äänestä
  • Niinpä, se voi olla täysin tällainen biologinen juttu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

nainen_vainen kirjoitti:

Elikäs minulla on sellainen "ongelma", että en tunne minkäänlaista vetoa suomalaisiin miehiin. Eihän siinä muuten mitään, mutta kun en voi oikeen maastakaan pois muuttaa, niin menee tämä miesvalikoima vähän pieneksi... Aina, jos näen jonkun hyvännäköisen miehen, paljastuu, että hän onkin ulkomaalaistaustainen eikä suomalainen. Ja mielellään ottaisinkin ulkomaalaistaustaisen miehen, mutta niin kuin jo mainitsin, heitä on Suomessa aika vähän, siis sellaisia, joista tykkäisin, joten vaikea löytää kivaa miestä Suomesta. Jotenkin suomalaisten miesten ulkonäkö ja käytöstavat (tai siis niiden puute) ovat kaukana ihanteestani.

Tämä valitus kuulostaa tosi sekavalta, johtuu tästä myöhäisestä kellonajasta, kun tätä kirjoitin. :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu