Helposti pääsin ainakin itse tuosta TYP:stä onneksi eroon. Ensimmäisessä tapaamisessa sain tsemppariksi jonkun naisen näistä yrityksistä jotka rahastavat työttömien kustannuksella. Tämän naisen kanssa sitten etsittiin harjoittelu / palkkatuki paikkaa 4 kuukautta. Tavattiin viikossa yksi tai kaksi kertaa ja käynnistä sai 5 euroa. Yhtään käyntiä ei ollut itse TYP:ssä terveydentarkastuksen lisäksi kuin yksi.
Eipä tuo nainenkaan löytänyt harjoittelu / palkkatuki paikkaa sen helpommin kuin itsekään olisin sen löytänyt. 4kk jälkeen oli etsitty kaikki yritykset paikkakunnalta läpi lukuunottamatta yhtä varmaa tapausta jonka itse tiesin olevan sellainen joka ottaa työttömiä harjoitteluun. Paikka on siis oikeasti sellainen mikä pitäisi lailla kieltää ja ei tulisi todellakaan toimeen ilman ilmaisten työharjoittelijoiden panosta.
Yrityksessä olin harjoittelussa ensin kaksi kuukautta ja sitten TYP:stä sanoivat, että kannattaisi vielä jatkaa jos ottavat. No jatkoin vielä kaksi kuukautta ja sen jälkeen lopetin. Eli olin harjoittelussa 4kk. Tämän jälkeen menin TYP:hen ja virkailija sanoi, että nyt voidaan TYP asiakkuus päättää tähän ja jatkaa työkkärin puolella asiointia. Seuraavan käynnin työkkärissä virkailija laittoi sitten 3kk päähän ja soitti sitten parin päivän päästä ja sanoi, että tuohon 3kk joudutaan jostain syystä lisäämaan vielä 2kk. Eli 5kk päästä seuraava työkkäri käynti.
Näillä TYP:llä ei ole Suomessa mitään muuta virkaa kuin laittaa työttömät harjoitteluun/palkkatuella töihin. Palkkatuki on mielestäni jopa hyvä verrattuna tuohon ilmaiseen harjoitteluun. Töitä he yrittävät etsiä vähintään 4kk ajaksi jolloin kunta ei joudu maksamaan pitkäaikaisesta työttömästä "sakkoja" kun eivät pysty heille töitä osoittamaan. Eli koko firman tarkoitus ja perustamisen idea on vain ja ainoastaan pelastaa kunnan rahoja valtiolle maksettavaksi. Mikä on aivan käsittämättömän väärin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
kuin laittaa työttömät harjoitteluun/palkkatuella töihin.
Jep näin on. Hesan typissä kirjottavat sulle sellaset paperit että minnekään muualle et pääse ja jos kieltäydyt näiden ehdottamista orjatöistä niin siitä vasta vittuilua tulee ja ehdotuksia eläkkeelle siirymiseen.
Siis koko homma on pelkkää kusetusta josta hyötyy vain TYPiläiset ja ansiopalkkaa nostavat duunarit/ yrittäjät.
Hesan typistä ei enään pääse takaisin normaali työkkäriin näin ovat estäneet orjalauman valumisen pois TYPeistä.
Palkkatuettuun voi päästä jos nöyrästi ottaa vastaa paskaa min. 6 kk orjaduunia niin sitten ehkä jos typissä ohjaaja tykkää susta niin voi paikka lohjeta palkkatuelle..ehkä...