IL: Sisäministeriö: Viharikos pitäisi säätää rangaistavaksi
Maanantai 14.12.2009 klo 09.41 (päivitetty klo 17.16)
Viharikos pitäisi säätää lailla rangaistavaksi, esittää sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen.
Nykyisellään laissa ei ole nimikkeitä rasistinen rikos tai viharikos.
Esimerkiksi homottelu tai muu huutelu julkisella paikalla tulkitaan kunnianloukkaukseksi, joka on asianomistajarikos. Viljasen mielestä ne ovat kuitenkin kokonaisiin ryhmiin kohdistuvia rikoksia, joihin yhteiskunnan pitää puuttua.
Asia on Viljasen mielestä ajankohtainen, koska seuraavan kymmenen vuoden aikana Suomeen on odotettavissa enemmän maahanmuuttajia kuin viimeksi kuluneiden 60 vuoden aikana yhteensä.
- Minusta tällaiset teot ovat aina raskauttavia. Niitä ei saa jättää asianomistajaperusteiseksi. Yhteiskunnan pitää myös virallisen syyttäjän johdolla näyttää, ettei tällaista hyväksytä, Viljanen sanoo.
Hän esitti ehdotuksensa sisäministeriön ja Poliisiammattikorkeakoulun ensimmäisen viharikostutkimuksen julkistamistilaisuudessa Helsingissä maanantaina. Aiemmin Suomessa on laskettu vain epäiltyjä rasistisia rikoksia.
Yleisin motiivi rasistinen
Viharikoksiksi katsotaan rikokset, joiden motiivina on ennakkoluulot tai vihamielisyys uhrin edustamaa ryhmää kohtaan. Niitä ovat esimerkiksi vammaisten syrjintä, seksuaalivähemmistöjen pahoinpitelyt ja nimittelyt sekä uhrin uskonnon takia tehdyt rikokset.
Tutkimuksen mukaan viharikosten määrä Suomessa on kasvussa. Poliisin tietoon tuli viime vuonna 859 epäiltyä rasistista tai muuta viharikosta.
Ylivoimaisesti yleisin motiivi oli etninen tai kansallinen tausta, jota epäiltiin moottoriksi 88 prosentissa tapauksista. Uskonto oli motiivina kuudessa prosentissa jutuista. Seksuaalinen tai sukupuolinen suuntautuminen oli motiivina kolmessa prosentissa rikosilmoituksista, kuten vammaisuuskin.
Yleisin epäilty viharikos on edelleen pahoinpitely. Tutkija Laura Peutereen mukaan tyypillinen pahoinpitely tapahtuu julkisella paikalla illalla tai yöllä, ja tekijänä on 15-24-vuotias uhrille tuntematon mies. Uhrit ovat näkyvään vähemmistöön kuuluvia: somaleja, turkkilaisia, iranilaisia tai irakilaisia.
Vaalit saattoivat lisätä viharikoksia
Helsingissä rasististen rikosten määrä kaksinkertaistui vuodesta 2007. Peutereen mukaan kasvuun saattoi vaikuttaa kunnallisvaaleihin liittyvä maahanmuuttajakriittinen kampanjointi.
- Erityisesti Helsingin alueella käytiin maahanmuuttajavastaista kampanjointia.
Julkistamistilaisuudessa olleet panelistit arvelivat, että suuri osa viharikollisuudesta jää pimentoon eikä tule edes poliisin tietoon. Seksuaalinen tasavertaisuus -järjestön puheenjohtaja Outi Hannula sanoi, että homoseksuaalilla voi olla korkea kynnys kertoa poliisille, että epäilee rikoksen motiiviksi omaa seksuaalista suuntautumistaan.
Suomen somaliliiton puheenjohtaja Said Aden vaati toimenpiteitä ja viittasi EU:n kyselytutkimukseen, jonka mukaan Suomen somaliyhteisö tai osa sen jäsenistä kokee enemmän uhkailua, väkivaltaa tai vakavaa häirintää kuin mikään muu vähemmistö Euroopassa.
Rasistisiksi epäiltyjä rikoksia viedään oikeuteen vain harvoin. Vielä harvinaisempaa on, että rangaistusta kovennettaisiin rasistisen tai vastaavan motiivin takia, vaikka sellainen olisi lain mukaan mahdollista."

Vastaukset 9
Vanhimmat
http://www.civilrights.org/publications/hatecrimes/appendix-c.html
siinä lukevan? Kerropa.
vertaa johonkin demografiaan.
http://en.wikipedia.org/wiki/Demographics_of_the_United_States
siitä voi päätellä
1. valkoisilla selkeäaliedustus (75% populaatiosta)
2. aasialaisilla aliedustus
3. 'hispaanikot' noin tasan
4. mustilla suuri yliedustus
ei kielitaito riittänytkään ... kokeilepa uudestaan ja yllätyt.
juutalaiset ovat tietysti ensimmäisenä väkimääräänsä nähde, unohtui, mutta aika irrelevantti asia Suomeen nähden. Mustia on Ameriikoissa 12.4%, mutta silti selkeästi johdossa. Aasian ja hispaanit eivät pääse edes yhdessä samaan, vaikka edustavat selkeästi isompaa ryhmää yhdessä. Suhdeluvut ovat pysyneet aika samanlaisina ainakin tuon 10 vuotta ja Ameriikassa väkeä riittää, että mitä sinä tästä päättelisit?
nyt touhu taas mennyt raiteilta, jahkaillaan USA'n asioista kun kyseessä Suomen mahd. uusi lainsäädäntö.
joutuu odottamaan? Toivottavasti ei kauaa ja siitä poikivat oikeusjutut tulisi käsitellä kuukauden sisällä. Saadaan rasistihörhöt kuriin mahd. isoilla sakoilla ja vankeusrangaistuksilla (Siperiassa). Lobotomia mukaan jos ei muu ala auttamaan.
säätää laki joka rinnastaa neekereiden ja arabien maahanmuuton edesauttamisen maanpetoksesksi.
Ja samantien asettaa valtakunnanoikeuteen eräitä ministereitä ja vähemmistövaltuutettuja.
Kyllä on puolin ja toisin ihmeellisiä selityksiä. Tottakai kristittyyn naiseen kohdistunut rikos on viharikos, ilman muuta jos sen suorittaa tunnetusti naisvihamieliseen uskonnolliseen ryhmittymään kuuluva.
Tietysti viharikos koskee kaikkia, ei se ole mikään enemmistö-vähemmistörikos.
Mutta pikkuisen se hymyilyttää vaikka vakavasta asiasta onkin kysymys jos esim. tuo naapurin Johansson vetää tuota toista naapuria Lahtista turpaan ja haukkuu samalla moukaksi, vaikka kaikki Lahtisen tietävät sellaisen olevankin, niin onko se tavallinen juoppojen tappelu vai viharikos koska Johansson on ruotsinkieliseen vähemmistöön kuuluva ja Lahtinen inkerin suomalainen paluumuuttaja. Siitä sitä on kiva repiä logiikkaa joo.