En olisi uskonut enää joutuvani tällaiseen tilanteeseen, joita tämä palsta tuntuu pursuavan. Olen erittäin onnellisesti naimisissa, ollut jo parikymmentä vuotta. Vaimoni rakastaa minua aidosti, seksielämä sujuu niin hyvin kuin se tässä iässä vaan voi. Kunnioitamme toisiamme suuresti ja myös näytämme sen toisillemme jokaisena päivänä. Voiko parempaa toivoa?
Tästä huolimatta, olen ihastunut työpaikallani olevaan nuoreen naiseen. Hän on erittäin kaunis, hieman ujo ja osaa todella olla viehättävä. Olen ihan vetelä hänen seurassaan. Voisin syödä hänet. En saa sanottua juuri mitään järkevää. Kädet tärisevät, ääni värisee, punastelen. On ollut ihan millin päässä, etten ole kertonut hänelle tuntemuksistani. Olemme jutelleet pari kertaa ja epäilen vahvasti, että hän tuntee samoin. Hän elää ensimmäisessä avoliitossaan ja opettelee selviämään omista parisuhteensa karikoista. Ihastukseni häntä kohtaan ei ole viimeisen vuoden aikana haihtunut minnekään ja hän on mielessäni lähes jokaisena päivänä. Eikö kuulosta hullulta?
Mutta, mutta... Itselläni on jo sen verran kokemusta, että tiedän (!) tämän olevan ohimenevää. Ihastus säilyy, koska emme ole tutustuneet tosiimme, emmäkä toistaiseksi näe toisissamme muuta kuin päiväunen. En vain ole keksinyt keinoa, jolla pääsisin toimimaan hänen kanssaan jotenkin arkisempien asioiden puitteissa. Nyt tuntuu aika raastavalta, kun kumpikaan ei kehtaa tehdä aloitetta purkaa tätä sähköistä latausta. Pelkään sitä, että jommalla kummalla pokka pettää ja alamme vaihtamaan kiihtyvään tahtiin sähköposteja ja tekstareita. Sehän paljastuisi ennemmin tai myöhemmin, enkä tiedä miten kaiken selittäisin ihanalle vaimolleni. En voi vaatia, että hän ymmärtäisi käyttäytymistäni.
Tästä huolimatta, olen ihastunut työpaikallani olevaan nuoreen naiseen. Hän on erittäin kaunis, hieman ujo ja osaa todella olla viehättävä. Olen ihan vetelä hänen seurassaan. Voisin syödä hänet. En saa sanottua juuri mitään järkevää. Kädet tärisevät, ääni värisee, punastelen. On ollut ihan millin päässä, etten ole kertonut hänelle tuntemuksistani. Olemme jutelleet pari kertaa ja epäilen vahvasti, että hän tuntee samoin. Hän elää ensimmäisessä avoliitossaan ja opettelee selviämään omista parisuhteensa karikoista. Ihastukseni häntä kohtaan ei ole viimeisen vuoden aikana haihtunut minnekään ja hän on mielessäni lähes jokaisena päivänä. Eikö kuulosta hullulta?
Mutta, mutta... Itselläni on jo sen verran kokemusta, että tiedän (!) tämän olevan ohimenevää. Ihastus säilyy, koska emme ole tutustuneet tosiimme, emmäkä toistaiseksi näe toisissamme muuta kuin päiväunen. En vain ole keksinyt keinoa, jolla pääsisin toimimaan hänen kanssaan jotenkin arkisempien asioiden puitteissa. Nyt tuntuu aika raastavalta, kun kumpikaan ei kehtaa tehdä aloitetta purkaa tätä sähköistä latausta. Pelkään sitä, että jommalla kummalla pokka pettää ja alamme vaihtamaan kiihtyvään tahtiin sähköposteja ja tekstareita. Sehän paljastuisi ennemmin tai myöhemmin, enkä tiedä miten kaiken selittäisin ihanalle vaimolleni. En voi vaatia, että hän ymmärtäisi käyttäytymistäni.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Hän haluaa varmaan kuulla uutisesi :)
MIES ota järki käteen, sulla on jo VAIMO, et tarvi toista akkaa.
...silti olen unelmieni kanssa jumissa. Olen aina ollut heikkona viehättäviin, nauraviin ja hyväryhtisiin naisiin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. Aikaisemmat tapaukset ovat jääneet sivummalle kuin itsestään, kun enää ei ole ollut mahdollisuutta tavata päivittäin. Nyt on toisin; emme ole kumpikaan vaihtamassa työpaikkaa todennäköisesti moneen vuoteen.
Vaimoni on muuten myös kaunis ja kerää herkästi ympärilleen miesseuraa. Hänellä on hyvin konservatiiviset arvot, enkä ikimaailmassa voisi kuvitella hänen pettävän minua. Tämä on yksi syy, miksi yritän päästä tilanteestani eteenpäin järkeilemällä. Jos nyt lankeaisin, oma avioliittoni musertuisi joko kokonaan tai ainakin useiksi vuosiksi.
Olen tosin realisti ihastukseni ja oman ikäeron suhteenkin. Meillä olisi yhdessä hauskaa viikkoja, ehkä kuukausia, mutta tuskin pitempään. Kun itse olen yli 50, hän olisi vielä parhaassa naisen iässä seksuaalisine ja muine tarpeineen. Ja kun ottaa huomioon, kuinka puoleensa vetävä hän on...
En löydä muuta ratkaisua kuin arkipäiväistää 'suhteemme'. Jos vain löytäisin tapoja tehdä hänen kanssaan yhdessä töitä ongelmineen ja ahaa-elämyksineen, uskoisin oppivani enemmän hänen normaaleista puolistaan ja hän minun. Nyt sitä vain leijaillaan pilvilinnassa.
Samassa veneessä ollaan. Meillä oli naispuolisen työtoverin kanssa yhteinen hetkemme firman pikkujoulussa. Ei muuta kuin vähän läheisyyttä, joka syntyi mukavasta yhdessä olosta. Syveni illan mittaan, mutta olisi voinut johtaa pidemmällekin, mutta meidän piti erota tahoillemme. Ei ollut tarkoitus, mutta ihastuin ja enkä ole päässyt tunteesta eroon.
En tiedä lähestyäkö häntä, kiittää mukavasta illasta. En uskalla pelossa, että se johtaa puoleltani epätoivoiseen viestittelyyn. Emme ole samassa toimipaikassa, joten emme näe kovin usein työn puitteissa. Joka tapauksessa jossain vaiheessa kohtaamme, mutta en todellakaan teidä, miten peittäisin tunteeni, miten selviän tilanteessa. Tunne häntä kohtaan on mielettömän vahva. Kotiolot tuntuvat kaipauksen myötä aina vain kurjemmilta. Niin ja ikäeroa meillä on about 12 v.
olen pitkään naimisissa ollut alle 50v. tutustuimme erään mahtavan henkilön kanssa toisiimme,
hän oli innokas ja tarmokas, pyysi luokseen keväällä ja kesällä,minä lämpenin heti...syksy meni muistellessa ja kärvistellessä kotona ja haaveillessa no nyt,taas olimme yhdessä ja tällä kertaa jo saman peiton alla(elämäni parasta aikaa), tapasimme vielä ja yritimme järkevästi sopia että emme tapaa,enää...jäähyväiset kestivät 24 tuntia....lähdin surullisena pois(elämäni riipaisevin hetki)
ja nyt taas sama haaveilu jatkuu..
terveisiä tunteiden vuoristoradlta yyyylös ja a-las.
miesten ihastuminen parikymppisiin nuoriin naisiin.
Miten ne nuoret naikkoset onkaan niin ihania ja haluttavia...!
Tätä ei nainen ymmärrä: oma vaimo on kaikinpuolin hyvä ihminen ja ollaan onnellisesti naimisissa ja kuitenkin himoitaan toistakymmentä vuotta nuorempaa naista. Nainen ei ymmärrä, ei.
ne keski-ikäiset miehet ovat yleensä hirveän rumia, ruokottomia ja läskejä.
... siksi yritän purkaa latausta kirjoittamalla. Ehkä minusta/meistä edelleen löytyy jokin arka kohta, joka riisuu aseista kun kaikki miellyttämisen tekijät on kohdallaan. Onneni on ollut, että vastapuoli on ollut vähintään yhtä arka tekemään aloitetta. Ajoittain tulee hetkiä, ettei tarvittaisi kuin yksi sana ja silloin se olisi menoa. Tämä on ihan naurettavaa, mutta olen yrittänyt harjoitella niitä tilanteita varten valmiiksi jotain järkevää sanottavaa.
Jos olet 'ei - nuori naikkonen' ja saat vihan väristyksiä tätä lukiessasi, ota ihan rennosti. Nuorekkuus on aina haluttua. Kokemuksesta voin kuitenkin sanoa, että jos järkisyiden perusteella pitäisi valinta tehdä, ottaisin kypsemmän. Viehättävissä naisissa vain ovat jotain, mitä järki ei kuuntele.
Onko nuo miesten kirjoittamia juttuja? Ennemminkin vaikuttaa haaveilevien keski-ikäiseten naisten kirjoituksilta jotka haikailevat nuorten miesten perään.
....tulee se uusi ihastus. Viiden vuoden kuluttua olet 45 v ja ihastuksesi 25 vuotias, 10 v. kuluttua olet 50 v. ja ihastuksesi 25 v. Ettäö silleen se menee, se on sitä oman geeniperimän siirtämispyrkimystä. Mutta jos sinä, niiin kyllähän se nuorempikin ihastuu vanhempaan mieheen ja siihen on syynä se, että vanhempi mies pystyy huolehtimaan siitä jälkikasvusta. Noin niinku primitiivisessä merkityksessä. Tosin sinähän vaan juokset 20 vuotta niiden nuorten naisten perässä. Se on fantastista aikaa ja sen sanon kokemuksesta.
keskustelunaihe. Olen nuori nainen ja itselleni kyllä kelpais eräs vanhempi mies töistä. Ihan kaikin tavoin ja tositarkoitukseen.
Taitaa tosiaan olla hyvinkin tavallista, että työpaikoilla romantiikka pääsee roihuamaan juuri tuolla tavalla. Työpaikka on myös turvallinen romantiikalle, koska jännitteet eivät purkaudu kovin spontaanisti eikä ole velvollisuuksiakaan viedä "suhdetta" tappiin asti ja ympäristö on muutenkin itse asiassa toimii hyvin vahvan vuorovaikutuksen kenttänä.
Evoluutiopsykologi Titta Tuohinen korostaa, että valintakriteerit eivät ole tietoisia motiivejamme. Ne ovat ihmismielen tiedostamattomia tunne- ja toimintavalmiuksia, jotka ovat syntyneet ja kehittyneet evoluution myötä. Ei mies päätä, että täytyypä tuo vaimo vaihtaa nuorempaan, vaan valinnat ovat järkeviä vain lajimotivaation kannalta. Tämä yhdistelmä nuori nainen - vanhempi mies tilanteessa flirtti ei johdu vallasta vaan heillä yksinkertaisesti on keskimääräistä suurempi alttius ihastua toisiinsa ja myös rakastua.
kiitos. Tuossa Tuohisen teoriassa voi olla jotain perää kohdallani. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta ensisijaisesti en hae ihastukseltani seksiä. Pikemminkin kaipaan hoivaamista ja hellimistä ilman mitään jännitteitä. Vaikka pidänkin aviosuhteestani, olen siinä ehkä kuitenkin kevyesti altavastaajana. Ehkä se ajaa luontoani kohti nuorempia, 'avuttomia' naisia??
Toisaalta tällainen salaihastelu on kutittavan jännittävä tunne!
niin kannattais varmaan ottaa yhteyttä häneen ja kysyä tunteista sinua kohtaan.
keskustelemaan aiheesta parinkymmenen vuoden päästä.
Saas nähdä millaiseksi asian sitten tulkitset.
T. nainen (parikymmentä vuotta sinua vanhempi)
Ei saa olla ilonpilaaja ;). Juuri nyt kun mieskin on noussut keskusteluissaan naisen tasolle sinä alennat hänet/itsesi miehen tasolle. Mutta totta se on, että kalenteri pitää paikkansa. Toisaalta parikymmentä vuotta vanhempi ei oikeastaan näe samalla tavalla eteenpäin kuten 25 v, joka taas ei oikein tiedä minne pitäisi mennä. Jonnekin on kuitenkin mentävä. Heillä todella on etsintä päällä ihan vaan evoluutiopohjalta ja se meistä "sr. advisereista" tekee heikkoja heidän edessään. Tuo mainitsemani etsintä ei tarkoita pelkästään elämänkumppania, vaan myös valintaa, koska sen oikean etsiminen kannattaa lopettaa ja on aika "sitoutua". Suvun jatkamisen kannalta ei ole edullista jatkaa etsintää loputtomiin. Evoluution näkökulmasta katsottuna sopiva on yhtä kuin valitsijan kannalta "parhaan mahdollisen geeniperimän" kantaja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisi vain se yksi ainoa sopiva. Kaikille on olemassa monia mahdollisia sopivia kumppaneita. Loputtomiin ei kannata kuitenkaan jatkaa etsintää, sillä siinä saattaa hävitä enemmän kuin voittaa. Tämä selittää myös sen, miksi olemme yleensä naimisissa sen toiseksi parhaan kanssa.
Rauhaa ja rakkautta!
>>>Vaikka pidänkin aviosuhteestani, olen siinä ehkä kuitenkin kevyesti altavastaajana. Ehkä se ajaa luontoani kohti nuorempia, 'avuttomia' naisia??>>>>>
Suhteessa altavastaajalla on aina heikot oltavat. Kumma kyllä, mutta suhde, jossa mies todellakin tuntee miehuutensa olevan uhattuna, ei voi menestyä. Muistan miten Danny kertoi Armiin ihastumisen yhdeksi syyksi juuri tuon itsensä tarpeelliseksi tuntemisen, mikä taas puuttui omasta avioliitostaan Liisan kanssa. Itsessäni olen havainnut saman piirteen työpaikallani, jossa kaikki työntekijät ovat akateemisesti koulutettuja. Siinä missä vanhemmat naiset jättävät uuden tulokkaan huomiotta ja oman onnensa nojaan, niin usein löydän itseni auttamasta heitä, jotta he säästyisivät suuremmilta mokilta työnsä alkuvaiheessa. Seksiä siinä on se, että yksinkertaisesti on vaan mielenkiintoista tehdä työtä vastakkaista sukupuolta olevan kanssa. Hyvin onnistuneen työn voi myös lukea hänen kasvoistaan. Se on palkkio.
Itsellä vähän sama tilanne, tosin olen nainen 23 vuotias ja mies siinä 40 paikkeilla. Hän on naimisissa (onnellisesti??) ja lapsikin on. Ihastusta oli ilmassa melkein heti ensitapaamisesta ja se vain syveni kun tutustuimme paremmin. Olin vain työharjoittelussa ja nyt sekin jo loppunut. Mutta jotain jäi jälkeen...en tiedä oliko se ihan sydän, mutta joitain tunteita kuitenkin. Mutta uskon siihen, että ihastus oli niin voimakas siksi, koska en oikeasti tunne miestä! Mutta hän oli ihana päiväuni. Hänenkin katseista ja hienotunteisesta flirttailusta päätellen, taisin minäkin olla hänen...
viime sunnuntaina. Siinä oli juttu suomalaisesta vanhemmasta naisesta, jolta löytyi sukulaisia Venäjältä. Perhekuvissa paljastui nuoren ja kauniin naisen muuttuminen vuosien saatossa ''tavalliseksi' papiljottimummoksi. Näin tulee käymään ihastuksellenikin, silti en saa häntä mielestäni.
Tuon parinetsintäteorian lisäksi taidan kaivata ikääntymiseni kynnyksellä viimeiseen asti nuoruuden ihania kokemuksia. Olen siis ihastunut nuoruuden ja kauneuden tunnusmerkkeihin, en itse ihmiseen? Erittäin typerää ja kestämätöntä toimintaa, mutta huikea fiilis. Ihan kuin nousuhumalassa, jolloin viinaa on saatava lisää vaikka tietää morkkiksen ja krapulan tulevan. Vakituisessa ja hyvässä parisuhteessa pelissä on myös koko elämän tilanne. Kuin Mount Everestin valloitusta pienessä hiprakassa? Huh, huh!
Biologiaa se vain on. Miehet etsivät nuoria ja hedelmällisiä naisia. Naiset taas varttuneita menestyneitä miehiä. Itselläni oli suhde parikymmentä vuotta vanhemman työkaverin kanssa. Kumpikin olimme yhtä ihastuneita toisiimme, vaikka kumpikin olimme naimisissa tahoillamme. Pari kuukautta tutustumisen jälkeen päädyimme suhteeseen. En kadu, suhde oli ihana, pari vuotta sitä kesti. Suhde päättyi muista kuin suhteeseen liittyvistä syistä. Viihdyimme hyvin yhdessä, seksi oli ihanaa ja kommunikaatio helppoa eri äidinkielestä huolimatta.
Ja nyt minulla on suhde toisen varatun miehen kanssa, itse olen jo eronnut. Jokaisen on itse omantuntonsa ja järkensä kanssa pähkäiltävä, mihin ryhtyy. Todennäköisesti nykyiseni puoliso tietää jollain tasolla minusta, häntä itseään ei taida seksipuoli pahemmin edes kiinnostaa. Edellisessä suhteessa tunsin syyllisyyttä aviomieheni vuoksi, nykyisessä en. Kummallakaan miehistä ei ole elossa olevia omia lapsia.
Kannattaa miettiä tarkoin suhteeseen ryhtyessä eri tulevaisuuden näkymät. Mitä, jos nainen tulee raskaaksi? Tilanne on silloin varmasti erityisen ikävä kaikille osapuolille. Mielestäni näivettyneeseen suhteeseen saa hakea piristystä. Puukottakaa vaan minua selkään mielipiteeni vuoksi, jos siltä tuntuu. Jos vakisuhde on muuten hyvä, niin ihastus katoaa aikanaan, aikaa se vie. Vaikea varmaan nykyisenä työttömyyden aikakautena vaihtaa työpaikkaakaan saadakseen etäisyyttä. Konkreettinen etäisyys toimii, sen tiedän. Itselläni on ollut työpaikkaihastuksia ennenkin, mutta vain yhden kanssa olen ollut suhteessa.
Ai että naiset etsivät varttuneempia miehiä ? Miksi sitten suurin osa naisista on parisuhteessa suunnilleen ikäisensä ja hiukan (2-5 v) vanhemman miehen kanssa ? Mites biologia sen selittää ?
Itse en voisi kuvitellakaan rupeavani suhteeseen huomattavasti vanhemman miehen kanssa. Ajatuskin on vastenmielinen. Enkä pidä ollenkaan siitä, että oman isäni ikäiset miehet yritttävät iskeä. Tulee sellainen fiilis, että ne miehet ovat lukeneet jostakin, että nuoret naiset muka ihannoivat vanhempia miehiä ja ovat alkaneet luulla liikoja itsestään.
Tuon oman logiikkasi mukaan sinäkin tulet vielä menettämään miehesi nuoremmalle.
Olen itse nainen ja olen erittäin ihastunut yhteen mieheen työpaikallani. Tunnen sähkön meidän välissä mutta en ole uskaltanut tehdä asialle mitään. Olen itse yrittännyt selivttää onko tunne enemmän ihastus vai voisko sen takana olla jotain muuta vakavampaa. Toivottavasti sinun ihastuksesi jossain vaiheessa näyttää tunteensa sinua kohtaan niin tiedät mitä hän sinusta tykkää. Itse ainakin nautin joka päivä tästä ihanasta tunteesta kun huomaa sen sähkön kahden ihmisen välissä.
Kokemusta on molemmista. Ihastunut vuosia työpaikan viehätykseen. Ei haitannut, mutta sitten viehättävä toinen: kohtasimme, oli läheisyyttä, rakastuin. Nyt on sitten elämä kaikin puolin yhtä myllerrystä - miten pääsen tunteesta eroon, kun yhteistä tulevaisuutta ei voi järjestää. Siis joka päivä jäitä hatussa, jatkuvasti mielessä, taistelua omia tunteita vastaan. Että näin. En suosittele työpaikkaromansseja, aina voi ihastua, aina voi pitää toisesta ihmisestä enemmän kuin toisesta, mutta raja on pidettävä jossakin.
Todellakin ihastuminen on kuin virus, josta ei pääse eroon. Parempi vain hyväksyä olotila, eikä taistella vastaan. Samaan aikaan kun laitan koko luovuuteni peliin keksiäkseni erilaisia tapoja olla kontaktissa ihastukseeni, tiedostan millaiseen pyörteeseen seuraukset minut vievät mennessään. Voiko suurempaa ristiriitaa ihminen kokea? Samaan aikaan kun toivon sydämestäni, ettei tämä haaveilu johda mihinkään, yritän kaikin keinoin tehdä häneen vaikutusta. Ihan sairasta. Tietääkö kukaan millä tämän palon sammuttaisi ?
tiedä mikä auttaisi. Olen nimittäin samassa tilanteessa, tosin olen nainen ja "nuorempi melko paljon" ja mies on aivan valloittanut mut tekemättä yhtään mitään erikoista. Ehkä piiloflirttailua harrastanut, siksi sen olen ainakin tulkinnut. Olen sen verran konservatiivi etten tee aloitetta vaikka kumpikin ilmeisesti ollaan vapailla markkinoilla. On tää ihana tunne vaan en voi sitä vapaasti näyttää. Onneksi on joulu tulossa ja ei nähdä, mutta toisaalta on jo kauhea ikävä.
Ihastuminen on mielestäni normaalia ihmisen käytöstä. Biologista ja sen sellaista. On eri asia sitten mitä sille ihastukselle tekee jos joku jo kotona odottaa.
Kiitos kaikille rohkaisevista kommenteista! Ihastuminen on paljon yleisempää kuin luulin. Se ei olekaan arpajaisten päävoittona saatu maailmanympärysmatka, vaan pelkkä kahvipaketti. Jokainen meistä tietenkin kokee sen ainutlaatuisena ja henkilökohtaisena 'kerran elämässä' tilanteena.
Tein oman ratkaisuni ja tunnustin tunteeni ihastukselleni. Pyysin hänet yhteiselle lounaalle, jossa päätin avata pelin. Siis koko pelin, myös realiteetit. Tietenkin pelkäsin aivan sairaasti. Jouduin todella pakottamaan itseni sanomaan, että olet lumonnut minut ja olet ollut ajatuksissani noin vuoden ajan käytännössä jokaisena päivänä. Kerroin myös, että en ole ainoa vaan moni muukin mies työpaikallamme on huomannut viehätysvoimasi. Ihastukseni meni alkuun tietenkin ihan sanattomaksi. Lopulta hän sai sanottua, ettei kukaan koskaan ole sanonut hänelle mitään noin kaunista. Minulta meinasi tulla itku.
Syömisestämme ei meinannut tulla mitään. Omat käteni tärisivät niin paljon, etten voinut juoda lasista kuin kaksin käsin. Samaan hengen vetoon kerroin myös rakastavani vaimoani, enkä ikinä haluaisi hänelle pahaa. Tunnustin reilusti ihastumiseni syyt; hellyyden ja omistamisen halu. Kerroin myös taustoistani ja mitä hankaluuksia seuraisi, jos antautuisin ihastukselleni. Hän sanoi ymmärtävänsä, että näin on parempi. Juttelimme paljon hyvinkin henkilökohtaisia asioita. Ettei tilanteemme olisi liian helppo, hän kertoi juuri eronneensa avomiehestään. Siinä se lounasravintolan pöydässä kulminoitui yksi elämän huippukohdista; edessä istuu yksi kauneimpia tuntemistani naisista, jonka olisin saanut saman tien itselleni, mutta ei!
Päästelin siis kaikki höyryt sisältäni. Nyt tuntuu paljon paremmalta. Pystyn puhumaan hänelle jo suurin piirtein normaalilla äänellä. Uskon saavani hänestä hyvän työkaverin ja todennäköisesti useiksi vuosiksi. Toisaalta hän ei padon murtumisen aiheuttamasta vyörystä johtuen pystynyt kunnolla puhumaan. Yritän sopeutua ja varautua mahdollisiin vastaiskuihin, kun työviikot taas alkavat pyhien jälkeen. Houkutus on edelleen suuri, nyt vaan pitää kanavoida yhdessäolo turvallisimmille alueille.Yritän myös saada vaimoni kohtaamaan ihastukseni ja pääsemään tästä upeasta mutta tulenarasta salaisuudesta eroon.
Olen ruotinut ihastumista myös naapuriaiheessa: http://keskustelu.suomi24.fi/node/8718518. Hienoa, kun näin arkoja aiheita voi käsitellä täällä julkisella keskustelupalstalla eikä vain oman pään sisässä.
nostiko sisälläsi päätään kuitenkin pieni toive yhteiselosta tämän nuoremman kanssa - varsinkin kun kuulit hänen jo eronneen - jos kerran haluat vaimosi saavan tietää ihastuksestasi?
Muuten ei ole mitään syytä vaimollesi asiasta kertoa, se tulee ainoastaan loukkaamaan häntä ja vahingoittamaan suhdettanne. Mutta mikäli se juuri on tarkoituksesikin niin...
Oletko ennenkin ihastunut samallalailla? Hienoa kun olet ollut näin avoin, mutta mielestäni avioliitossasi on jotain vialla, väittäisin että intohimo puuttuu kaikesta huolimatta, tai sinä olet mies, joka kaipaa huomiota muiltakin naisilta ts. haluat testata miehistä vetovoimaasi.
Älä missään nimessä paljasta vaimollesi tätä "viatonta seikkailuasi". Säästä hänet siltä, hyvää ei seuraa, jos aiot sen tehdä saatikka esitellä tämän nuoren naisen. Miksi? Siksikö, että haluat "mikkosmaiseen tyyliin" olla viaton ja rakastava mies? Ei helvetis, kyl mää ihmettele valla kauhhiast tämmöst naiviutt!
Tsemppiä kuitenkin sinulle. Olet oikeassa pelastaessasi avioliiton, mutta sinunlainen mies, jollainen minäkin muuten olen, kulkee vähän matkaa eteenpäin, ja kas, siinähän on taas mitä kaunein kukka maan päällä:) Näin se menee- valitettavasti.
esitin asiani epäselvästi. En tosiaan aio vaimolleni puhua ihastumisesta mitään, hän ei haaveilujani tietenkään hyväksyisi. Sen sijaan haluaisin esitellä tai edes kertoa vaimolleni ihastukseni kohteesta ihan vain työkaverina ja oikealla nimellä. Näin suhteemme arkipäiväistyisi ja voisimme kommunukoida ihan 'normaalisti' vaikka puhelimessa. Tämä on tärkeää, en vain tiedä riittääkö rohkeuteni.
Clifthangerille terveisiä, että olen ihastunut aiemminkin ja yksi motiivi on tosiaan miehisen vetovoimani testaaminen eli vallan käyttö. Näistä haluan jo vihdoin eroon.
Hei,
Sitä samaa, kohtalotoveri. Samassa kyydissä ollaan. Itse olen sinua jonkin verran vanhempi, ja edellisestä ihastumisesta on jo aikaa. Mutta kuinkas ollakaan, taas ollaan menty kaidalla tiellä jonkin aikaa- tosin voiton puolella jo. Mitään "pahaa" en ole tehnyt, mutta näin tässä aina vain käy. Tällä kertaa pääsi käymään ikäänkuin puolivahingossa, uskokoon ken tahtoo (!), ja alun ihanuuden jälkeen on tuntunut tosi ilkeältä.
Samaa haluan itsekin eli eroon näistä, mutta kuten sinulle jo kirjoitinkin, jotain on aina vinossa omassa suhteessa, kun näin pääsee käymään eli se paljon puhuttu intohimo. Pitkässä suhteessa aina on vaarana sen arkipäiväistyminen, ollaan pelkkiä ystäviä. Samalla "immuniteetti" muita naisia kohtaan laskee, alkaa viaton flirttailu molemmin puolin...
Ihastuminen on hyvä renki mutta huono isäntä parisuhteessa, niinkuin aina. Pitää keskittyä ylläpitämään vain omaa suhdetta, muistella miten toimi aiemmin, ja unohtaa ne kauniit, viettelevät "kedon kukkaset", joita suorastaan vilisee arkipäivän elämässä. Katsoa saa, muttei koskea, ja siinäkin pitää olla hyvin tarkkana. Ikävää, mutta selvä taitolaji ja toisaalta taas testi, missä oma parisuhde menee.
Antakaamme siis kauniiden kukkien kukkia, kulkekaamme niiden ohitse kylmästi hymyillen kuin vaitelias kolmas mies, ajatuksemme ollessa tiukasti omassa rakkaassamme.
Meidät maanmatoset on luotu ihastumaan huolimatta siitä, että mikä on kulloinenkin elämäntilanteemme ihmissuhteissa. Näin se vain on. Mutta kokonaan on eri asia, miten se hallitaan-ja selviydytään eteenpäin, tekemättä mitään moraalisesti väärää.
Hyvää Joulujatkoa!
Oli ihana lukea ja tuntea, miten kypsästi käsittelitte aikuisen "moraalisesti kiellettyä ihastumista". Samassa veneessä koen olevani, joten tarinoihinne oli helppo samaistua.
Samanlaiseen tunteiden vuoristorataan sitä tahtomattaan joutuu moni nainenkin - ja vieläpä useamman kerran.
Itse olen n. 40 -vuotias vilkas,hymyilevä ja hyvin ulospäinsuuntautunut nainen. Ajatusmaailmallisesti tulen melkeinpä paremmin juttuun miesten kuin naisten kanssa. Sen periaatteen mukaan olen elänyt, että ihastumisia tulee ja menee, itse päätämme, mitä niille teemme sekä miten toimimme omiin arvoihimme ja moraalikäsityksiimme pohjaten.
Nyt viimeisen 5-10 vuoden aikana, pitkän avioliittoni muututtua lähinnä yhteiseksi yritykseksi, jota hoidamme mieheni kanssa lasten etua ajatellen, olen ajautunut muutamaan vakavampaan ihastumiseen, joissa rajoja on ollut vaikea pitää. Syitä on ollut varmaan monia, lähinnä kai läheisyyden kaipuu jne. Jutut olen yleensä joutunut puhaltamaan poikki siinä vaiheessa, kun ovat menossa liian vakaviksi. Liian paljon koin olevani itselläni menetettävää, enkä halunnut vahingoittaa perhettäni.Suureksi onnekseni parista ihastuksesta on tullut minulle vuosien myötä todella tärkeitä ystäviä.Yhden tarinan kohdalla voin naurahtaen todeta, että tiedän todella, mitä tarkoittaa, että joku vie jalat alta...
Mutta nyt olen työyhteisössä ihastunut itseäni reilusti vanhempaan mieheen. Ilmeisesti hän oli huomioinut minut jo aijemmin ja päätti toimia.Hän todella pysäytti minut tuoden itsensä esiin ja se oli menoa samalla kertaa. Yhtäkkiä ihminen, jonka toki tiesin ja joka kuului yhteistykumppaneihin nousikin aivan uudella tavalla esiin.
Molemmat olemme ihastuneita ja sen pelkään huomaavan kohta koko organisaation.
Haasteelliseksi kaiken luo molempien elämä ja työympäristö. Tunteet ja ajatukset menevät vuoristorataa lähes päivittäin ja tätä on kestänyt jo jonkin aikaa. Mitään ns. kiellettyä ei ole tapahtunut, kun olen välttänyt yhteiset illanvietot ym.kiusaukset. Joskus jopa yhteisissä tilaisuuksissa, kun hakeudumme/joudumme lähekkäin, pelkään kaiken räjähtävän käsiin. Halu nähdä on kova, mutta toisaalta olemme taas molemmat aivan kipsissä. Kärsin katsoa, miten toisinaan huomaan tahtomattani loukanneeni häntä. Yleisön joukossa on helpompaa.
Niinpä, mitä tehdä? Ajatukset karkailee ja keskittymiskyky on alalukemissa, työ on kuitenkin vaativaa. Eikä todellakaan rohkeuteni riitä ottaa asiaa puheeksi. Tiedostan myös sen, että asioiden mutkistuessa, hän ei ole niitä mukavimpia vastuksia. Ja hankaluuksiahan työpaikkaromansseista aina tulee, varsinkaan kun en tiedä itse eikä kyllä hänkään, mitä oikein haluan ja mistä on valmis luopumaan. Tai onko kyseesssä vain tuo edellisissä kirjoituksissa mainittu miehisen vetovoiman testaaminen...
Aika tekee tehtävänsä -niin aina sanotaan- mutta vaikka olen tuota itselleni pitkään hokenut, ei helpota. Jos emme olisi samassa työpaikassa olisin antanut jo periksi ja katsonut kortit, mutta nuo työkuviot panee miettimään. Onneksi moraalia löytyy ainakin työasioissa...
Mukava lukea myös naispuolisten 'kollegoiden' vastaavista kokemuksista. Jokainen hakee tietysti omat ratkaisunsa. Toisille ihastuksen väljehtymisen odottelu sopii ja voi olla ihan käytännössäkin ainoa vaihtoehto. Omalla kohdallani se olisi aiheuttanut ongelmia kotona, kun olisin kuukausitolkulla muissa maailmoissa. Siksi olenkin pyrkinyt nopeuttamaan ja ohjaamaan ihastumiseni kehitystä työtoveruuteen.
Aloitteellisuuteni on tarkoittanut ihastukselleni avointa tunnustamista (ei muuten ollut helppoa) ja keskusteluyhteyden jatkamista. Prosessin aikana olen elänyt kuin ensirakastuneet; ajattelen ihastustani päivittäin, seuraan hänen käyttäytymistään ja kerjään hänen hymyään. Koska en voi koskea, olen purkanut kaiken hellyyden omaan vaimooni pussaamalla ja halaamalla häntä monta kertaa päivässä, hieromalla, tekemällä ruokaa ja auttamalla kodin askareissa. Vähän vaimo on kyllä ihmetellyt, mutta nauttii selvästi saamastaan huomiosta. Toisaalta hellyyden osoituksilla kotona haluan vahvistaa olemassa olevaa parisuhdettamme, joka sekin nopeuttaa ihastumiseni kuihtumista.
Kuulostaa ehkä hyvältä, mutta en ole vielä maalissa, lähelläkään. Aion jatkaa lounastelua parin viikon välein työpaikkaihastukseni kanssa. Nyt pystyn jo puhumaan hänen kanssaan ääni ja kädet värisemättä, mutta edelleen hänen enkelimäinen kauneutensa sokaisee minut. Päiväaikaan uskon pärjääväni, mutta uudet pikkujoulut olisivat todennäköisesti liikaa. En pystyisi menemään itsestäni takuuseen, jos ihastukseni haluaisi vietellä minut. Työaikana hän ei ole aktiivinen, ja se onkin ollut yksi pelastukseni. Olen ehtinyt itse ajatella seurauksia.
Olen tullut siihen tulokseen, että omien fantasioideni takana on silkka itsekkyys. Haluan raadollisesti piristystä omaan elämääni valloittamalla työyhteisön kauneimman kukkasen. Haluan, että ihastukseni olisi lätkässä minuun ja voisin käyttää valtaani häneen. Haluan saada hänet jumaloimaan itseäni ja toisaalta pidättää oikeuden hylätä hänet. Tämä liittyy vahvasti miehisyyden korostamiseen (koska pelkään ikääntyessäni vieraantuvani siitä). Olen kertonut motiiveistani ihastukselleni, jotta hän ei elättelisi liikoja toiveita. Hän vain oli sen kuullessaan niin shokissa muusta tunnustuksesta, että en tiedä menikö sairas viestini ihan perille.
Ymmärrän erittäin hyvin niitä miehiä ja naisia, joilla oma parisuhde on ollut useita vuosia väljähtynyt ja työpaikkaihastuminen vie mennessään. Etenkin jos todella tuntee ihastuksestaan muutakin kuin vain näyteikkunan. Itse pelkään lankeamisessa eniten sitä, saisin kyllä upeita kokemuksia, mutta kaiken jälkeen jäisi puille paljaille. Uusi suhde 15 vuotta nuoremman kanssa ei olisi myöhemmin herkkua, kun hän haluaa bailata ja itse olisin mieluiten kotona. Omaa vaimoa ja yhteistä vanhuutta ei enää tulisi. Kiva se on sitten asua isoa kotia yksin, kun läheisiä ei enää ole.
Yksi mielipide naiselta tähän väliin. Olen sitä mieltä että esim itselleni sopisi parhaiten juuri vanhempi mies. Mutta oletkos koskaan reissannut ulkomailla tietyissä vanhojen kulttuurien länsimaissa? Siellä on ihan tavallista että avioparilla on suuri ikäero, johtunee ehkä siitä että vanhemmalla miehellä on enemmän elämänkokemusta, charmia, monesti halua pysyvään suhteeseen koska kokeiluajat ovat ohi, halua jatkaa koko loppuelämän saman naisen kanssa joka on vielä nuorempi ja naisen näkökulmasta turvaa tuo myös taloudellinen puoli, miehen ura ei ole enää alkutekijöissä. Fyysisestä vetovoimasta puhumattakaan, joka on siis makuasia, toinen tykkää vanhemmasta ja toinen ei. Kemiat kun kohtaa niin tuskin iällä silloin on merkitystä, jos toisen kanssa on hyvä olla. Vielä siitä toisenlaisesta kulttuurista, on tavallista että mies on yli 45 tai enemmän ensimmäisen lapsen syntyessä. Tosin kaikki suomalaisetkaan miehet eivät anna vanheta itseään ennenaikaisesti. Koska sinun ikäinen mies ei sitä ole. Miksi pelätä että nuorempi vaimo haluaisi vain bailata, ja sitten toinen haluaisi olla vain kotona. Taitaa olla persoonasta kiinni, toiset on kotihiiriä ja toiset aina ulkona tai matkustelemassa. Ja miksei muka sitten joskus tulevaisuudessa voi onnellisesti vanheta yhdessä, vaikka olisikin sitä ikäeroa.
P.s. Mukava lukea sun kirjoituksia *51*.
Hei,
Olen kanssasi aivan samaa mieltä kaikesta:). Enempää en nyt jaksa kirjoitella, mutta itse olen vaiheessa, jossa uidaan jo väljemmissä vesissä. Toisinsanoen, ihastuksen tunne on alkanut helpottaa ja ajatukset alkavat olla realistiset eli parisuhteessahan tässä ollaan, eletään ja tullaan elämään loppuun asti:)
Minkälaisessa tunnehumalassa ihminen voikaan olla, kun ihastuminen on alkanut:) Kyllä täytyy sanoa, että siitä saa valtavasti energiaa. Jokainen päivä otetaan vastaan kuin villi ori:) Kaikki kiinnostaa. Mutta se on kuin hallitsematon tuli, joka leviää yhtäkkiä niin laajalle, että sen sammuttaminen voi olla lähes mahdotonta:(
Toivon sinulle tahtomaasi päätöstä ihastuksesi kanssa. Tsemppiä!
Itse aion jatkaa laput silmillä jonkin aikaa:)
Omien tunteiden vaihteluväli on alkanut hahmottumaan. Viikonloppuina kun suhde ihastukseen on etäisempi, hän ei ole jatkuvasti mielessä ja järkisyyt vetävät jarruja kiinni. Sunnuntai-iltana tuntuu jo siltä, että palataan takaisin turvallisesti normaaliin uomaan.
Toinen persoona nostaa päätään, kun työpaikalla kohtaaminen ja kahdenkeskinen keskustelu kiskaisee taas mukaan nuoruuteen. Tässä iässä mieltä hivelee, kun toinen on aidosti kiinnostunut ja ihastuminen näkyy hänen kasvoistaan. Hän kuuntelee tarkasti, hymyilee herkästi ja janoaa keskustelun jatkamista. Positiivinen yhteys tuntuu keskustelun kuluessa vahvistuvan. Sitä haluaa lisää ja eri tavoin. Haluaisin olla lähempänä, tuntea hänen hengityksensä, tuoksut, kuulla ihastukseni äänen sävyt tarkemmin. Haen pakoreittiä miettimällä, eikö yhteyden voisi rajata vain työaikaan 8-16 ? Eikö tiivimpikin yhteys välillämme olisi sallittu, kunhan emme koskisi toisiamme?
Tiedän näiden toiveajattelujen vievän suhdetta varmuudella väärään suuntaan. Jos vain haluan, voin nähdä edessäni kyltin; tie päättyy. Ainoa todellinen mahdollisuuteni selvitä tästä kohtalon leikistä on valita reitti, joka pitää meidät riittävästi yhteydessä, mutta ei tavoittele yhteen menemistä. Minun pitäisi osata johdattaa keskustelu 'meistä' erikseen 'häneen' ja 'minuun'.
...että niissä etelän kulttuureissa mies on paljon vanhempi? Minä olen luullut että mies vanhenee tai näyttää vanhemmalta kuin ikäisensä meillä? Mutta lie kuitenkin totta.
>Sinä em.mainittu ,joka ihastuit nuereen naiseen.. Minulla on ehdotus sinulle, anna
vaimosi osoite minulle ,hän ehkä ihastuu minuun ja pidettäisiin asia salassa..
Olet kyllä aikamoinen nainen, kun ihastut noin helposti ja onko sinulla ollut aikaa edellisestä ihastuksestasi toipua kun taas ihastut. Olen yli 50 ja kyllä minäkin sinun ikäiseesi, mutta siitä tulikin ja kaik meni. Oliko hän joka vei jalat altasi "oikeinko " niin sitten sinua nuorempi ?
joskus myös aikuisilla, mutta harvoin mitä vakavampaa. Jos n.10 vuoden aikana on pari vakavampaa ihastumista, niin se mielestäni ei ole paljon. No, kaikkihan on suhteellista.
Hän, joka "vei jalat altani" on aikuinen, vanhempi herrasmies, joka osaa käyttäytyä ja jolla on luontaista sydämen sivistystä. Valitettavasti en vai ollut vielä valmis niin isoihin elämän muutoksiin. Hän taas ei halua mitään puolinaista, vaan joko tai...
Ystävyys toimii ainakin nyt, - toki en hänelle ole halunnut kertoa, ainakaan vielä, tästä työihastumisestani, vaikkakin uskon hänen aistivan sen olemuksestani...
Analyysiä mies heittää tunteistaan, itse olen hieman samanlaisen myllerryksen kourissa ollut jo miltei vuoden, vaikka "hän tarjosi vain salmiakkia". Samanlainen fiilis kuin joskus 20-vuotiaana, perkele, eikö sen iän pitänyt tuoda viisautta. Vaikka tunteet olisivat olleet molemminpuolisia niin elämäntapojemme erilaisuuden vuoksi se ei kuitenkaan olisi kestänyt pidempään ja olisin menettänyt kaiken, pitkäaikaisen ihmissuhteen ja tämän uuden "huuman".Onhan se masentavaa ajatella ettei koskaan enää elämässään voi kokea vastaavaa huumaa mutta jos lopputuloksena olisi vieläkin ahdistavampi tuska niin olisiko se sen veroinen?.Perkele, toivottavasti tää saatanan "teinipaska" kohdaltani loppui nyt tähän, vastedes kuljen zombiena eteenpäin katsomatta ympärilleni, en odota kevättä en kesää, minun puolestani voisi alkaa vaikka loputon kaamos, sinne on hyvä kätkeytyä.
Jos oikeasti välität ihastuksesi kohteesta, jätä hyvä mies se tyttörukka rauhaan!
Tunnistan teksteistäsi ukkomiehen, minua 12 vuotta vanhemman, joka sai minut rakastumaan itseensä. Hän vain halusi "hoivata"...ei halunnut kenellekään mitään pahaa...ei vain voinut tunteilleen mitään...
Nyt, kahden vuoden kuluttua hän on rakkaudellaan tuhonnut minut, itsetuntoni, elämäni...muttei toki "pysty" eroamaan vaimostaan, ei ota vastuuta siitä, mitä hoivahalullaan on minulle aiheuttanut.
Tukahduta tunteesi, ei sinun, ei vaimosi, vaan sen niin kovin ihastuttavan, kauniin, ujon, viehättävän nuoren naisen vuoksi. Älä riko häntä! Älä tee hänestä katkeraa akkaa!!
No niin, sain sitten rukkaset. Kirjoitin jokin aika sitten ihastukselleni kirjeen, jossa toistin yksityiskohtaisemmin aiemmin lounaalla kertomani asiat, miksi olen ihastunut häneen ja miksi rakastan myös vaimoani. Kirje oli hyvin rehellinen, kirjoitin juuri niin kuin ajattelin motiiveistani, peloistani ja toiveistani. Pari viikkoa kului kuin ennenkin, pientä flirttiä puolin toisin. Tai näin ainakin itse luulin.
Eilen illalla tuli sitten sähköposti. Ihastukseni pahoitteli, ettei ollut tajunnut tunteitani oikein, eikä osannut aiemmin pysäyttää 'suhteemme' kehitystä. Hänen mielestään olen ymmärtänyt hänet kokonaan väärin, ei hän näe minussa mitään tavoiteltavaa. Työkaveri muiden joukossa. Vähänkö mua nolottaa. Ihastukseni sanoi minulle aiemmin, ettei ole kenenkään koskaan kuullut sanovan hänelle mitään niin kaunista. Mun on todettava, että en ole keneltäkään saanut koskaan noin suoraa kielteistä palautetta!
Nyt valvotun yön jälkeen tiedän tehneeni oikein. Ihan sama vaikka sain näpeilleni, itse asiassa ansaitsin sen. Kunhan saan vielä jäsenneltyä koko harjoituksen päässäni, olen valmis jatkamaan taas puhtaalta pöydältä.
Jos Sinä vastaavassa tilanteessa oleva nelikymppinen mies luet tätä ja joutunut samaan kierteeseen, yritä löytää tapahtumaketjulle nopea loppu. Helppoa ratkaisua ei ole, joudut valitsemaan huonoista vähiten huonon. Rikki hoivatulle ja muille kohtalotovereille toivon uusia mahdollisuuksia elämässä, ja halauksia ja paljon pussaamista!
Sinun tarinasi päättyi sitten onnellisesti, olen iloinen kaikkien puolesta! Toivon, että olisin muinoin ollut yhtä vahva kuin ihastuksesi kohde. No, katuminen ei mitään auta, pitää pyristellä eteenpäin ja toivoa, että vielä jostain löytyisi joku, joka olisi minua varten - ja lisäksi vielä luotettava!
hyvää se tekee,panna nuorta tiekaa pesää.
Mutta siitä tulee henkin krapula,josta ei selviä sitten koskaan,siinä loukaa jompaa kumpaa.
Anna mennä vain ja kovaa.