Jos vapaamuurarit harrastavat lasten murhaamista, niin kyseessä on yksiselitteisesti rikos, joka pitäisi saattaa myös poliisin tietoon. Sinänsä en epäile lainkaan etteivätkö tekstin kuvaamat karmeudet voisi olla totta. Kyseessä on varmaankin jäävuoren huippu. Suurin osa erilaisten uskontokuntien tekemistä karmeuksista jää pimentoon, kenties hyvä niin. Luulen, että elän elämäni paljon onnellisempana jos en tiedä mitä kaikkea kaiken maailman uskovaiset touhuavat. Suomessakin sentään katoaa aikamoinen määrä ihmisiä vuodessa. Uskontojen uhreja, kirjaimellisesti?
Joskus on yksinkertaisesti kivampi olla kun ei tiedä. Onneksi olen ateisti.
0Äänestä
???
mistä on kysymys? mitä yrität? haukottaako? nukutko liian vähän?
0Äänestä
Ei todellakaan ole
Jopa oletkin tekstiä löytänyt! Toden sanoakseni ei helluntailaiuteen eikä muihinkaan kristillisiin piireihin kuulu lasten teurastaminen ja uhraaminen! Joten nyt tiedät ettei ole missään tekemisissä kristillisyyden kanssa tuollainen!
0Äänestä
13
Oletkohan nyt täysin varma väitteesi todenperäisyydestä? Kadonneiden ja mitä ilmeisemmin murhan uhriksi joutuneiden ihmisten lukumäärä nimittäin kasvaa sitä myötä mitä kristillisempi maa on kyseessä. Kristillisen fundamentalismin kehto, eli USA johtaa ylivoimaisesti henkirikostilastossa asukaslukuun nähden sekä kadonneiksi ilmoitettujen määrissä. Tämähän ei todista suoraan sitä, että kristillisenä itseään pitävät olisivat murhaajia, mutta asettaa kyllä kysymyksen ilmaan kristillisestä moraalista.
USA on muuten ilmeisesti ainoa kristillisenä itseään pitävä maa, joka pitää yllä todistettavasti keskitysleirejä ja teloittaa ihmisiä edelleen. EU-alueella kuolemanrangaistus on laista poistettu kaikissa oloissa. USA on myös ainoa länsimaa, joka on rakentanut todistettavasti maanalaisia salaisia laboratorioita, sotilaallisia tukikohtia ja holveja, joiden käyttötarkoitus ei ole täysin selvä. Yksi tällainen massiivinen maanalainen rakennelma sijaitsee suoraan Denverin lentokentän alla. Toinen sijaitsee Dulcen kaupungin alla, paikka tunnetaan nimellä "Dulce base".
USA:ssa sattuu eniten maailmassa aseellisia henkirikoksia, minkä lisäksi ko. maassa aseiden määrä per lärvä on suurempi kuin edes Irakissa tai Afganistanissa, jotka ovat sotatilassa. Kummallista, että nämä USA:n kristityt kuvittelevat tarvitsevansa pari käsiasetta ja muutaman kiväärin per talous. Onko siis ihme, että USA:ssa ammutaan joka päivä surullisen suuri määrä ihmisiä kuoliaaksi?
Jos USA on kristillinen maa, niin taidan olla tyytyväinen ateismiini. Eipähän ole tarvetta jakaa Herran rakkautta suoraan kiväärin piipusta sille onnettomalle joka sattuu astumaan jalallakin kotipihalle. Minä kun en hyväksy aseellisia ratkaisuja lainkaan, enkä muutenkaan siviileihin kohdistuvaa väkivaltaa.
0Äänestä
ei hellari
13 kirjoitti:

Kristillisyys ei ole ssama kuin uskossa oleminen. Kristilliset (uskonnolliset) ihmiset voivat olla hyvinkin uskonnollisia, mutta koskaan eivät ole tulleet uskoon. Jumala on rakkaus, eikä ole sadistinen ja vihaava, vaan rakastava ja armollinen Isä. Kristillisyyden nimissä voidaan tehdä paljonkin pahaa, mutta todellinen usko ja Heramme ei hyväksy mitään pahaa tehtäväksi! Nuo tappajat voivat olla jumalisia mielestään ja tehdä muka herran nimessä vaikka mitä pahoja tekoja, mutta Jumala ei niissä ole mukana millään tavalla!
0Äänestä
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat