Olen ollut työelämässä mukana jo vuosia, ja päädyin ravintola-alalle rakastamani kahvilatyön kautta. Opiskelin ensin oppisopimuksella kyseisessä kahvilassa, ja siirryin sitten vuoden jälkeen vielä koulun penkille oppimaan laajemmin ravintola-alan muitakin puolia. Koko opiskelun ajan tein töitä, parhaimmillaan kolmeakin samaan aikaan. Olen aina ollut aktiivinen, ja töitä on riittänyt koska olen halunnut oppia ja tehdä työni mahdollisimman hyvin.
Tällä hetkellä työskentelen tarjoilijana ketjuravintolassa. Hain alunperin toiseen tehtävään, mutta päällikkö kertoi että ravintolassa tarvitaan enemmän tarjoilijaa. Kerroin rehellisesti etten ole koskaan tarjoillut, (koulussa opetukseen kuului pari hassua tuntia, mutta käytännön opetusta tai harjoittelua pöytiin tarjoilusta ei ollut lainkaan. En laske parille luokkatoverille ruuan kantamista tarjoiluksi, sillä se ei kerro ravintolatarjoilusta mitään) mutta minulle vakuutettiin että työ opettaa kyllä. Kuudentena työpäivänäni sain ensimmäistä kertaa kuulla ettei tästä tule mitään, että miten joku voi olla näin hidas. Nyt takana on kolme uusittua määräaikaista sopimusta, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä ettei pää kestä enää tätä työilmapiiriä.
Muutama työntekijöistä ei tervehdi, tai puhu minulle. Selkäni takana supistaan ja haukutaan, ja jos yritän osallistua keskusteluun, päälleni puhutaan. Jos mokaan, saan huudot, tai vaistoan kihisevän raivon, näen merkitsevät katseet ja kuulen myöhemmin kuinka jälleen olen saanut haukkuja selkäni takana. Yritän koko ajan parhaani, mutta jatkuva kiukuttelu ja sättiminen alkaa syödä voimia. Mitä enemmän pelkään taas munaavani, sitä helpommin mokaan. Koskaan aikaisemmin missään työssä en ole jännittänyt niin että kädet tärisee. Alan änkyttää ja punastella. Näen painajaisia. Stressaan niin että herään aamulla leukalihakset kipeinä kun olen purrut koko yön hampaita yhteen. Vapaapäivisin puhelin soi koko ajan, ja vapaa viikonloppu on vitsi. Aina pitää joustaa. Aina pitää venyä. Jos et jousta, olet paska ja työvuoroja vähennetään seuraavasta listasta. (Ihan vain että voidaan taas soittaa kun on vapaapäiviä.) Pomo lähettää viestiä että töihin kello se ja se, eikä edes kysy pääsenkö tai voisinko tulla. Olen kyllä joustanut mahdollisuuksien mukaan, ja tehnyt ylitöitä harva se päivä. Sairastuttuani influenssaan sain viikon sairasloman, ja palatessani töihin sain kuittailuja siitä kuinka nyt muut sitten joutui tekemään pitkää päivää, ja kun en ollut valmis toipilaana vielä tekemään 11h vuoroa, sain taas vihat päälleni.
Rakastan asiakaspalvelutyötä, mutta en pysty enää tekemään työtäni kunnolla tässä paineessa. Työ on muutenkin raskasta, joten työyhteisöstä pois sulkeminen sekä vihamielinen ilmapiiri alkaa olla viimeinen pisara. En polta, enkä muutenkaan pidä ylimääräisiä taukoja sen mahdollisen ruuan hotkimisen lisäksi (jos siis syömään pääsee) ja kuitenkin joudun vähän väliä tauottamaan tupakoivia, tai odottamaan kun päällikkö syö 20min. Muut saattavat myös lähteä tupakalle porukalla ja jättää minut yksin ravintolaa hoitamaan. Ennen terve itsetuntoni on nollissa, en koe onnistuvani enää missään. Olen muuttunut varjoksi itsestäni, ja olen niin henkisesti loppu että meinaan välillä pillahtaa itkuun. Töissä puren hammasta ja jatkan töitä vaikka tuntuisikin siltä ettei enää pysty. Päätin vihdoin hakea muita töitä ja puhua työnantajalle seuraavan määräaikaisen työsopimuksen purkamisesta tai muuttamisesta, sillä se tulee voimaan vasta tammikuussa. Silläkin uhalla että saan huudot pomoltani. En enää vaan jaksa tätä touhua.
Tällä hetkellä työskentelen tarjoilijana ketjuravintolassa. Hain alunperin toiseen tehtävään, mutta päällikkö kertoi että ravintolassa tarvitaan enemmän tarjoilijaa. Kerroin rehellisesti etten ole koskaan tarjoillut, (koulussa opetukseen kuului pari hassua tuntia, mutta käytännön opetusta tai harjoittelua pöytiin tarjoilusta ei ollut lainkaan. En laske parille luokkatoverille ruuan kantamista tarjoiluksi, sillä se ei kerro ravintolatarjoilusta mitään) mutta minulle vakuutettiin että työ opettaa kyllä. Kuudentena työpäivänäni sain ensimmäistä kertaa kuulla ettei tästä tule mitään, että miten joku voi olla näin hidas. Nyt takana on kolme uusittua määräaikaista sopimusta, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä ettei pää kestä enää tätä työilmapiiriä.
Muutama työntekijöistä ei tervehdi, tai puhu minulle. Selkäni takana supistaan ja haukutaan, ja jos yritän osallistua keskusteluun, päälleni puhutaan. Jos mokaan, saan huudot, tai vaistoan kihisevän raivon, näen merkitsevät katseet ja kuulen myöhemmin kuinka jälleen olen saanut haukkuja selkäni takana. Yritän koko ajan parhaani, mutta jatkuva kiukuttelu ja sättiminen alkaa syödä voimia. Mitä enemmän pelkään taas munaavani, sitä helpommin mokaan. Koskaan aikaisemmin missään työssä en ole jännittänyt niin että kädet tärisee. Alan änkyttää ja punastella. Näen painajaisia. Stressaan niin että herään aamulla leukalihakset kipeinä kun olen purrut koko yön hampaita yhteen. Vapaapäivisin puhelin soi koko ajan, ja vapaa viikonloppu on vitsi. Aina pitää joustaa. Aina pitää venyä. Jos et jousta, olet paska ja työvuoroja vähennetään seuraavasta listasta. (Ihan vain että voidaan taas soittaa kun on vapaapäiviä.) Pomo lähettää viestiä että töihin kello se ja se, eikä edes kysy pääsenkö tai voisinko tulla. Olen kyllä joustanut mahdollisuuksien mukaan, ja tehnyt ylitöitä harva se päivä. Sairastuttuani influenssaan sain viikon sairasloman, ja palatessani töihin sain kuittailuja siitä kuinka nyt muut sitten joutui tekemään pitkää päivää, ja kun en ollut valmis toipilaana vielä tekemään 11h vuoroa, sain taas vihat päälleni.
Rakastan asiakaspalvelutyötä, mutta en pysty enää tekemään työtäni kunnolla tässä paineessa. Työ on muutenkin raskasta, joten työyhteisöstä pois sulkeminen sekä vihamielinen ilmapiiri alkaa olla viimeinen pisara. En polta, enkä muutenkaan pidä ylimääräisiä taukoja sen mahdollisen ruuan hotkimisen lisäksi (jos siis syömään pääsee) ja kuitenkin joudun vähän väliä tauottamaan tupakoivia, tai odottamaan kun päällikkö syö 20min. Muut saattavat myös lähteä tupakalle porukalla ja jättää minut yksin ravintolaa hoitamaan. Ennen terve itsetuntoni on nollissa, en koe onnistuvani enää missään. Olen muuttunut varjoksi itsestäni, ja olen niin henkisesti loppu että meinaan välillä pillahtaa itkuun. Töissä puren hammasta ja jatkan töitä vaikka tuntuisikin siltä ettei enää pysty. Päätin vihdoin hakea muita töitä ja puhua työnantajalle seuraavan määräaikaisen työsopimuksen purkamisesta tai muuttamisesta, sillä se tulee voimaan vasta tammikuussa. Silläkin uhalla että saan huudot pomoltani. En enää vaan jaksa tätä touhua.
Vastaukset 1
Vanhimmat
työsopimukses päättyy vuodenvaihteessa tai tammikuun alussa, etkä ole uudesta jaksosta kirjoittanut työsopimusta niin ei sun tarvitse sopia tai muuttaa mitään. Ilmoitat vain ettet jatka enää. Jos olet jo kirjoittanut sopparin uudesta jaksosta eikä aitä suostuta purkamaan niin eihän töissä tarvitse mitään tehdä, annat muiden hoitaa vaan hommat ja mutista. Kertomasi perusteella tilanne ei paljon pahemmaksi siitä muutu, siis työkavereiden ja pomojen haukkumiset. Ja mieluummin kannattaa potkut hommata kuin itse irtisanoutua , jos ei uutta työtä löydy heti niin tulee karenssia. Määräaikaisen sopimuksen loppuminen ei karenssia aiheuta.