Beethovenista

Puhun tässä vain musiikista, ihmisenä en lähtisi Beethovenia arvioimaan täällä joskus kirjoittaneen idänkävijän tavoin. Beethoven on säveltäjänä huono Mozart, joka sattui syntymään kriittiseen aikaan ja osittain siten ansaitsi poikkeuksellisen asemansa musiikin historiassa. Hänen melodiansa ovat usein banaaleja ja muodot epäluontevasti keksimällä keksittyjä. Esimerkiksi hänen kahden viimeisen pianokonserttonsa pauketta kuuntelee lähinnä muutaman hienon pianotekstuurin yksityiskohdan takia, kunnes orkesterin möly taas pyyhkii ne allensa...

Sen sijaan klassismin kaudelta löytyy valtava määrä muuta ihastuttavaa soitin- ja laulumusiikkia, jota kannattaa Beethovenin sijaan kuunnella. Esimerkiksi Johann Christian Bachin oopperamusiikista ja kamarimusiikista löytyy liuta helmiä, joita saattaa tasonsa puolesta luulla vaikka Mozartiksi. Pikku-Mozart sai musiikkinsa laulamaan uudella tavalla J.C.Bachin opein (tai jopa pöllien hänen ideoitaan). Myös Franz Schubertin sekä uranuurtajien Joseph Haydnin, Carl Philipp Emanuel Bachin ja usean muun musiikista tuppaa löytämään raikkaampia elämyksiä kuin Beethovenin kuivahkosta ja puhkisoitetusta tuotannosta. Itse asiassa Beethoven on usein ennalta-arvattavampaa kuin enemmän perustusten pohjalle rakentaneet em. suuruudet, sillä Beethoven seurasi turhankin uskollisesti omaa nenäänsä ja korvia, joilla ei kuullut mitään. Myönnetään - Beethoven oli joskus uusinta uutta; hän teki ensimmäisenä musiikissa sitä ja teki myöskin tuota. Musiikissa se ei kuitenkaan välttämättä aina riitä. Ja kyllä minäkin häntä joskus aluksi mielelläni kuuntelin (tosin olen aina tunnistanut tasoeron Mozartin ja hänen välillä). Nykyisin Luda on kuin vanha ja kulunut antiikkikalu, joka nostetaan esille silkasta tunnearvosta ja tottumuksesta.
4177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ota kantaa äskeisiin väitteisiin , paitsi esim. Beethovenin jousikvartetot ja pianosonaatit painii aivan eri sarjassa kuin Mozartin vastaavat.

Äänestä
  • Nimittäin Beethovenin kamarimusiikki painii laadullisesti kevyemmässä sarjassa kuin Mozartin vastaava, olkoonkin että se on Beethovenille tyypillisesti raskasrakenteista (ja -soutuista) materiaalia.

    Äänestä

"Hänen melodiansa ovat usein banaaleja ja muodot epäluontevasti keksimällä keksittyjä"
- Millä perusteella? Ainakin sinfonioissaan Beethoven osoittaa kykynsä luoda toimivia ja luontevia rakenteellisia kokonaisuuksia...

"Esimerkiksi Johann Christian Bachin oopperamusiikista ja kamarimusiikista löytyy liuta helmiä, joita saattaa tasonsa puolesta luulla vaikka Mozartiksi."
-Onko Mozartin tyyli se, mihin kaikkien pitäisi pyrkiä? Beethoven oli uudistaja, eikä hänen musiikkinsa onneksi muistutakaan Mozartin musiikkia.
-Beethovenin tuotanto voi olla puhkisoitettua, ainakin kaikki hyvät biisit, mutta niin on myös Mozartin, Bachin, Schubertin ja monen muun säveltäjän...
-Beethovenin tuotanto on täynnä loistavia, sykähdyttäviä helmiä, kuten kaikki sinfoniat, viulukonsertto, osa pianosonaateista (kuutamo- on niin soitettu että siihen on jo kyllästynyt, myönnän), Egmont, Fidelio jne...

Äänestä
  • Kukaan, joka on asiantunteva ja joka kuulee, ei voi sanoa (sitä tarkoittaen), että Beethoven olisi jotakin muuta kuin nero. Hänen rakenteensa ovat luontevia ja kestäviä ja teoksensa klassikoita. Eivät kaikki, mutta osa. Suuri määrä hienoja teoksia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Partakalle kirjoitti:

Puhun tässä vain musiikista, ihmisenä en lähtisi Beethovenia arvioimaan täällä joskus kirjoittaneen idänkävijän tavoin. Beethoven on säveltäjänä huono Mozart, joka sattui syntymään kriittiseen aikaan ja osittain siten ansaitsi poikkeuksellisen asemansa musiikin historiassa. Hänen melodiansa ovat usein banaaleja ja muodot epäluontevasti keksimällä keksittyjä. Esimerkiksi hänen kahden viimeisen pianokonserttonsa pauketta kuuntelee lähinnä muutaman hienon pianotekstuurin yksityiskohdan takia, kunnes orkesterin möly taas pyyhkii ne allensa...

Sen sijaan klassismin kaudelta löytyy valtava määrä muuta ihastuttavaa soitin- ja laulumusiikkia, jota kannattaa Beethovenin sijaan kuunnella. Esimerkiksi Johann Christian Bachin oopperamusiikista ja kamarimusiikista löytyy liuta helmiä, joita saattaa tasonsa puolesta luulla vaikka Mozartiksi. Pikku-Mozart sai musiikkinsa laulamaan uudella tavalla J.C.Bachin opein (tai jopa pöllien hänen ideoitaan). Myös Franz Schubertin sekä uranuurtajien Joseph Haydnin, Carl Philipp Emanuel Bachin ja usean muun musiikista tuppaa löytämään raikkaampia elämyksiä kuin Beethovenin kuivahkosta ja puhkisoitetusta tuotannosta. Itse asiassa Beethoven on usein ennalta-arvattavampaa kuin enemmän perustusten pohjalle rakentaneet em. suuruudet, sillä Beethoven seurasi turhankin uskollisesti omaa nenäänsä ja korvia, joilla ei kuullut mitään. Myönnetään - Beethoven oli joskus uusinta uutta; hän teki ensimmäisenä musiikissa sitä ja teki myöskin tuota. Musiikissa se ei kuitenkaan välttämättä aina riitä. Ja kyllä minäkin häntä joskus aluksi mielelläni kuuntelin (tosin olen aina tunnistanut tasoeron Mozartin ja hänen välillä). Nykyisin Luda on kuin vanha ja kulunut antiikkikalu, joka nostetaan esille silkasta tunnearvosta ja tottumuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu