Seurustelen (toistaiseksi) miehen kanssa, jolla on kaksi pahoin epäonnistunutta pitkää liittoa takana. Mies haluasisi minun muuttavan luokseen, mutta mielestäni hän tähän asti ei ole ollut valmis panostamaan riittävästi suhteeseemme; kukkien ostaminen on turhuutta, pienten asioiden toteuttaminen minun vuokseni liian työlästä, riidat selvitellään omilla teorioilla kommunikaation ongelmallisuudesta todellisia syitä tai tunteita ei haluta käsitellä, haluaa pitää lähes aina oman päänsä yms. Itse teen mielelläni asioita hänen puolestaan ja hyväkseen, mutta vastavuoroista tämä on hyvin pienessä mittakaavassa.
Ei sano rakastavansa mutta haluaa yhteistä tulevaisuutta. (mitä hemmetin tulevaisuutta on jos toinen ei edes pysty sanomaan rakastavansa??!! )
Eli outoa käytöstä mieheltä, joka antaa ymmärtää haluavansa sitoutuvansa minuun. Mikä on miehen logiikka? Ei jaksa enää panostaa naisiin kun aiemmat suhteet ovat menneet kiville ja nyt haluaa mahdollisimman paljon vastinetta mahdollisimman vähällä panostuksella?! Haluaa toisen aikuisen helpottamaan elämäänsä ja seksuaalisiaan tarpeitaan? Jakamaan yhteishuoltajana talouden kuluja ja vastuuta?
Oma ongelmani on se, että rakastan miestä sydämestäni, mutta järki sanoo kuitenkin että asiat eivät tule muuttumaan minun toivomuksillani tai sillä, että odottaisin hänen huomaavan kuinka hieno nainen olen ja kuinka paljon häntä ja hänen lapsiaan rakastan.
Mihin tälläinen rakkauteen uskomaton mies tarvitsee naisen? Seksiähän voisi saada helpommallakin kuin ottamalla tyydytyksen kohteen vaivoikseen luokseen asumaan?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Asiahan taitaa olla juuri niin kuin itse sen sanoit...paljon vastinetta vähällä "rahalla". Sehän on ihan itsestäsi kiinni, mihin tyydyt elämässä. Miehen mielestä et ole enemmän, tai ruusupuskan arvoinen, vaikka omasta mielestäsi olisitkin. Varmasti mies on huomannut että sinusta olisi hyötyä hänen elämälleen jos haluaa sinun muuttavan luoksensa asumaan. Mihelle elämä on helpompaa jos seksi löytyy samasta sängystä ja avustaja/piika on aina paikalle varsinkin jos kuviossa on myös lapsia.
Uskotko suhteenne kestävän siten että sinä teet asioita hänen puolestaan ja hän ajattelee ensisijaisesti omaa parastaan, eli teitä on kaksi palvomassa yhtä miestä. Mies mahtaa olla tyytyväinen, mutta jos elämälläsi on muutakin tarkoitusta kuin tehdä yksi mies tyytyväiseksi, niin mieti vielä pari kertaa ennen kuin muutat yhteen. Koska silloin et enää ole niin vapaa tekemään päätöksiä kuin nyt-
Aivan eri asia on jos mies ei rakasta, tai jos hän ei sitä sinulle sanallisesti ilmaise.
Et voi muuttaa miestä.
Jos sinulle tuollaiset pikkuasiat kuten kukat ja rakkaudentunnustukset ovat noin tärkeitä, etsi mies joka moisia harrastaa.
Mies haluaa yhteistä tulevaisuutta. mitä sen parempaa voit mieheltä saada tai vaatia?
Ne "kaksi pahoin epäonnistunutta pitkää liittoa takana" vaikuttavat väkisinkin siihen mieheen ja sen käytökseen. En siis ihan ekana olis ajattelemassa vain omaa oloani ja vaatimassa, että tuollaisen historian jo läpikäynyt ihminen totauttaisi tuosta noin vain kaikki minunkin miesunelmani.
Eivätkä kaikki ihmiset lausu ehkä koskaan verbaalisia rakkaudentunnustuksia, mutta tekevät silti paljon rakkaudesta kertovia tekoja.
Ehdollinen asioiden tekeminen toisen puolesta ja hyväksi on sekin aika kyseenalainen asenne.
Tuollaisen henkilöhistorian elänyt kumppani on ehkä kokenut jo kahden naisen edestä vastaavaa, joten totta kai hän on siihen silloin myös "tottunut". Eikä ole sen miehen vika jos naiset on hänet "passanneet pilalle".
Ehkä ne omat taoriat on nekin jotakin, minkä hän on vain oppinut tekemään aikaisempien riitojen eteen tullessa. On ehkä katsonut, että niillä hän selviää ja pääsee siitä miehille niin vastenmielisestä tilanteesta eli tunteista puhumisesta, jota naiset ovat aina vaatimassa koska se on heille ihan erilailla helppoa.
Sun ongelmasi ei todellakaan ole se, että sä tunnet rakkautta sitä miestä kohtaan. Se ongelma vaikuttais olevan vain siellä teidän(kin) välisessä kommunikointikyvyssänne, jossa molemmilla on parantamisen varaa.
Mutta järkevät ja päätään käyttävät aikuiset ihmiset kyllä löytävät toistensa luo kunhan eivät anna periksi omalle tyytymättömyydentunteelleen.