Nuo olivan ne sanat jotka sanoin nykyiselle poikaystävälleni juuri ennen kun suutelin häntä ensimmäisen kerran. Kerron ensin hieman taustoja kunnes menen itse asiaan.. eli
Olemme tunteneet toisemme vajaan vuoden ja seurustelleet kohta 4kk.(Minä 17v poikaystäväni 18v) Ennen kun aloitimme seurustelun, peittelimme suhdettamme pitkään. Meillä oli hyvinkin intiimit välit toisiimme ja pitkän yhteydenpidon jälkeen poikaystäväni jopa tunnusti olleensa ihastunut minuun ennen kuin edes tiesin että hän on olemassa. Tunsin itseni rakastetuksi ja aloimme lopulta seurustelemaan.
Tuntui siltä kun olisin löytänyt elämäni miehen. Hän oli ensimmäinen jolle olen uskaltanut kertoa rankasta menneisyydestäni ja nykyisestä elämästäni.. Raiskaus, monet seksuaaliset ahdistelut,vakava masennus, itsemurhaysritykset, viiltely ja perheväkivalta. Kaiken hänelle kerroin ja hän ymmärsi eikä silti hylännyt minua. Hän on pelastanut minut itsemurhalta jo kahdesti enkä voi koskaan kiittää häntä siitä tarpeeksi.
Viimeisen kuukauden ajan olen kuitenkin tuntenut oloni tyytymättömäksi. Tuntuu siltä kuin minä olisin tämän suhteen ainoa osapuoli joka haluaa tavata enemmän kuin kerran viikossa, lähettää hyvän yön toivotuksen melkein joka yö, soittaa ja kysyy mitä toinen on tekemässä ja miten hänellä menee yms. Tuntuu siltä kuin olisin suhteen ainoa joustava osapuoli.
Ajokortin saamisesta lähtien poikaystäväni on ajellut autolla ympäriinsä kuin riivattu. Tämän minä ymmärrän enkä ole hänelle autolla ajamisesta katkera. Tottakai itsekin ajelisin aluksi paljon kun olisin auton saanut käsiini, mutta kun homma on lähtenyt mielestäni jo pahasti käsistä. Poikaystävälläni ei ole aikaa nähdä viikonloppuisin koska hän kuskailee kavereitaan ja muita tuttujaan paikasta A paikkaan B aamutunteihin saakka. Hän ei pääse tapaamaan minua viikollakaan koska tiistaisin ja torstaisin hänellä on harkat ja muun ajan hän viettää melkeinpä aina baarissa. Minusta tuntuu siltä kuin olisin jäänyt reippaasti kakkoseksi hänen "vapaa-aikaansa" verrattuna. En halua riistää poikaystävältäni baari-iltoja ja hetkiä kavreiden kanssa, en halua riistää häneltä autoiluakaan kokonaan koska se ei olisi reilua häntä kohtaan. En myöskään halua hänen lopettavan harrastustaan takiani.
Olen sanonut tästä poikaystävälleni muutamaan otteeseen ja hän ymmärtää miksi tunnen näin mutta kun se ei tunnu auttavan. Ehkä viikon hän jaksaa pitää minuun yhteyttä ja sitten touhu alkaa taas alusta.. Emme ehdi tavata, hänellä on kuskaamisia, ei jaksa kun on ollut harkat, ei ehdi jutella kun hän on juuri baarissa jne.
Tuntuu kuin olisin hänelle aivan itsestäänselvä asia. Aivan kun hän olisi varma siitä ettei hänen tarvitse tehdä mitään eteeni nyt kun hän on kerran minut "valloittanut".
Kerroin hänelle muutama viikko sitten miten minua ahdisti kun eräs mies (egyptiläinen tarjoilija.. olimme matkalla n.kuukausi sitten) pakotti minut suutelemaan häntä ja alistua kopeloitavaksi. Ainoa kommentti jonka sain oli naurahdus ja: "No mitäs olet noin söpö. Enkä mä mustasukkanen ole vaikka sä oisit ollu 30 jätkän kanssa tai harrastanu sen äijän kanssa seksiä. Silloin olisit vain täyttänyt omat tarpeesi joita minä en osaa täyttää. No can do."
Tässä heräsi kysymys siitä että olenko tosiaankin näin yhdentekevä.. kyllä minä olisin mustasukkainen jos hän hengaisi aina kamalan naisjoukon kanssa ja panisi jotain muuta selkäni takana koska en olisi hänelle riittävä.
Minusta tuntuu että tilanne ei ole reilu minua kohtaan. Olen antanut hänelle vapauden tehdä melkein mitä vaan. En suutu pornon katselemisesta, annan hänen käydä baareissa ja kavereiden kanssa saunailloissa ja olen jopa joustanutr yhteisestä ajastamme! En halua kuitenkaan jättää häntä tämän takia koska rakasta häntä hirveästi.
Mitä mieltä te olette? Onko vika vain minun ylireagoinnista vai onko tässä oikeasti jotain mätää? *
p.s. anteeksi romaani mutta en pystynyt tiivistämään enempää
Olemme tunteneet toisemme vajaan vuoden ja seurustelleet kohta 4kk.(Minä 17v poikaystäväni 18v) Ennen kun aloitimme seurustelun, peittelimme suhdettamme pitkään. Meillä oli hyvinkin intiimit välit toisiimme ja pitkän yhteydenpidon jälkeen poikaystäväni jopa tunnusti olleensa ihastunut minuun ennen kuin edes tiesin että hän on olemassa. Tunsin itseni rakastetuksi ja aloimme lopulta seurustelemaan.
Tuntui siltä kun olisin löytänyt elämäni miehen. Hän oli ensimmäinen jolle olen uskaltanut kertoa rankasta menneisyydestäni ja nykyisestä elämästäni.. Raiskaus, monet seksuaaliset ahdistelut,vakava masennus, itsemurhaysritykset, viiltely ja perheväkivalta. Kaiken hänelle kerroin ja hän ymmärsi eikä silti hylännyt minua. Hän on pelastanut minut itsemurhalta jo kahdesti enkä voi koskaan kiittää häntä siitä tarpeeksi.
Viimeisen kuukauden ajan olen kuitenkin tuntenut oloni tyytymättömäksi. Tuntuu siltä kuin minä olisin tämän suhteen ainoa osapuoli joka haluaa tavata enemmän kuin kerran viikossa, lähettää hyvän yön toivotuksen melkein joka yö, soittaa ja kysyy mitä toinen on tekemässä ja miten hänellä menee yms. Tuntuu siltä kuin olisin suhteen ainoa joustava osapuoli.
Ajokortin saamisesta lähtien poikaystäväni on ajellut autolla ympäriinsä kuin riivattu. Tämän minä ymmärrän enkä ole hänelle autolla ajamisesta katkera. Tottakai itsekin ajelisin aluksi paljon kun olisin auton saanut käsiini, mutta kun homma on lähtenyt mielestäni jo pahasti käsistä. Poikaystävälläni ei ole aikaa nähdä viikonloppuisin koska hän kuskailee kavereitaan ja muita tuttujaan paikasta A paikkaan B aamutunteihin saakka. Hän ei pääse tapaamaan minua viikollakaan koska tiistaisin ja torstaisin hänellä on harkat ja muun ajan hän viettää melkeinpä aina baarissa. Minusta tuntuu siltä kuin olisin jäänyt reippaasti kakkoseksi hänen "vapaa-aikaansa" verrattuna. En halua riistää poikaystävältäni baari-iltoja ja hetkiä kavreiden kanssa, en halua riistää häneltä autoiluakaan kokonaan koska se ei olisi reilua häntä kohtaan. En myöskään halua hänen lopettavan harrastustaan takiani.
Olen sanonut tästä poikaystävälleni muutamaan otteeseen ja hän ymmärtää miksi tunnen näin mutta kun se ei tunnu auttavan. Ehkä viikon hän jaksaa pitää minuun yhteyttä ja sitten touhu alkaa taas alusta.. Emme ehdi tavata, hänellä on kuskaamisia, ei jaksa kun on ollut harkat, ei ehdi jutella kun hän on juuri baarissa jne.
Tuntuu kuin olisin hänelle aivan itsestäänselvä asia. Aivan kun hän olisi varma siitä ettei hänen tarvitse tehdä mitään eteeni nyt kun hän on kerran minut "valloittanut".
Kerroin hänelle muutama viikko sitten miten minua ahdisti kun eräs mies (egyptiläinen tarjoilija.. olimme matkalla n.kuukausi sitten) pakotti minut suutelemaan häntä ja alistua kopeloitavaksi. Ainoa kommentti jonka sain oli naurahdus ja: "No mitäs olet noin söpö. Enkä mä mustasukkanen ole vaikka sä oisit ollu 30 jätkän kanssa tai harrastanu sen äijän kanssa seksiä. Silloin olisit vain täyttänyt omat tarpeesi joita minä en osaa täyttää. No can do."
Tässä heräsi kysymys siitä että olenko tosiaankin näin yhdentekevä.. kyllä minä olisin mustasukkainen jos hän hengaisi aina kamalan naisjoukon kanssa ja panisi jotain muuta selkäni takana koska en olisi hänelle riittävä.
Minusta tuntuu että tilanne ei ole reilu minua kohtaan. Olen antanut hänelle vapauden tehdä melkein mitä vaan. En suutu pornon katselemisesta, annan hänen käydä baareissa ja kavereiden kanssa saunailloissa ja olen jopa joustanutr yhteisestä ajastamme! En halua kuitenkaan jättää häntä tämän takia koska rakasta häntä hirveästi.
Mitä mieltä te olette? Onko vika vain minun ylireagoinnista vai onko tässä oikeasti jotain mätää? *
p.s. anteeksi romaani mutta en pystynyt tiivistämään enempää
Vastaukset 1
Vanhimmat
hän on myös lukenut kännykästäni viestejä ilman lupaani. En ole pettänyt häntä enkä aio pettääkään mutta epäilykset heräävät kun hän tuollalailla toimii.. : /