elämäni rakkaus...ja menetys.

Anna itsellesi aikaa ja luvan surra kunnolla. Joskus täytyy olla luuseri ja vajota ihan pohjalle asti jotta voit pikkuhiljaa nousta sieltä vahvempana kuin koskaan ennen.

Sydämeen se sattuu niin paljon ettei sitä todeksi uskoa vois. Varsinkin jos ei ole saanut syytä eroon kuulla. Se tekee eron käsittelemisen vaikeammaksi. Silloin tekisi mieli vain maata alas,nukahtua ja kun heräisi ei enään muistaisi tai tuntisi sitä tuskaa.

Voimia sinulle!

Asiat pitä käydä läpi ennenkuin niistä pääsee yli.Prosessi voi viedä aikaa mutta minusta se ainoa tapa.Tekstareilla suhteen lopettaminen on vitun halpamaista,toisen alentamista.Bänät pitää hoitaa keskustelemalla silmästä silmään, oli se sitten kuinka vaikeata tahansa!.

Tiedän tuon tunteen.. itselläni sama juttu. Tutustuimme noin 6 vuotta sitten, teimme pätkä töitä samassa työssä ja näimme työn merkeissä sillon tällön. Emme sitten nähneet noin pariin vuoteen ja satuin kerran hänen asiakkaakseen.. vaihdoimme kuulumisia, kerroimme elämän tarinoitamme. Hän oli eronnut ja minä yritin mieheni kanssa yhteis eloa 9 kuukauden eron jälkeen. Minulla ei ollut oikein ystäviä ja hänelläkään ei oikein ollut ketään jonka kanssa olisi ravintelissa käynyt, niinpä sovimme että mentäisiin joskus yhdessä. Siitä se sitten lähti ystävyys.. kävimme kahvilla, textailtiin ja puhuttiin pitkiä puheluita, vaihdoimme myös pusuja ja välillä kielletyn pitkiä suudelmia, ottaen huomioon että olin naimisissa ja juuri sen takia en voinut kuitenkaan mennä pidemmälle ja tämä mieskin antoi ymmärtää ettei haluaisi mitään suhdetta. Noh.. sitten jätin mieheni, pari kuukautta meni ja sovimme tämän ihastukseni kanssa että viettäisimme yhteisen illan luonani, illan mittaan minusta alkoi tuntua siltä että tämä kaveri odottaa että minä tekisin jonkinlaisen aloitteen ja niin teinkin, enkä ollut väärässä siinä kun minusta oli tuntunut siltä että hän tykkää minusta enemmän kuin antaa ymmätää ja muutenkin kuin ystävänä. Pari kuukautta olin onneni kukkuloilla, pidimme tiuhaan yhteyttä ja tapailimme.. sitten vaan loppu, ei tullut vastausta viesteihin, en tiedä miksi? Ei mitään selitystä? Siitä on kohta vuosi ja vieläkin kun näen hänet ohimennen sydän hyppää kurkkuun ja itku meinaa tulla silmään (ja välillä tuleekin) rakastuin häneen aivan täysillä, en koskaan kerennyt sitä hänelle sanomaan ja tuskin se olisi mitään muuttanut. Parin kaverin kanssa olen yrittänyt olla sen jälkeen, mutta aina tämä mies tulee mieleen, ehkä tämä ikävän ja surun tunne olisi helpottanut aikaa sitten jos tietäisin edes syyn loppumiseen. Ei sitä joka päivä törmää ihmiseen jonka kanssa tuntuu kaikki menevän yksiin ihan joka kantilta ja se pistää surettamaan jos ei sitten toinen olekkaan ajatellut samanlailla ja miksi mennä edes ystävyyttä tai kaveruutta pidemmälle jos ei ole varma että suhteesta haluaisi jotain vakavempaa, pitäisi ajatella toisenkin tunteita.. pitäisi löytyä sen verran miestä/naista että keskustelee asioista ja kertoo suoraan syyt miksi ei halua jatkaa, eikä jättää toista epätietosuuteen. Siinä vaan alkaa helposti syyttää itseään, etsimään vikoja, miettimään mitä pahaa on tehnyt, vaikka todellisuudessa se vika on jättäjässä.