Kaksi naista

Tässä yksi tarina ja tapa elää:

Olemme keski-ikäinen pariskunta, molemmilla jo aikuiset lapset, ei lapsenlapsia kummallakaan. Asumme avoimesti yhdessä, jaamme ne arjen pienet asiat samoin kuin kuka tahansa pariskunta. Ainoa ero meissä muihin nähden on se että minä en ole naimisissa mutta mies kyllä tahollaan on. Vuosia tehnyt jo reissutöitä, asuu toisella paikkakunnalla kuin vaimonsa, käy kerran kuukaudessa kotonaan, viipyy pari päivää ja tulee takaisin. Olen suhteemme alusta lähtien tiennyt hänen olevan naimisissa, nyt ollaan pari vuotta oltu saman katon alla. En osaa olla mustasukkainen vaimolle, en edes kysele mitään hänen suhteestaan vaimoon, en ole ajatellut että hänen pitäisi erota, eroaa jos eroaa, oma asiansa. Minä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, mieskin on, vaimosta en osaa sanoa kun en häntä tunne, enkä välitäkään tuntea. Jos vaimo joskus ottaa yhteyttä, kyllä pystyn puhumaan hänen kanssaan asiat halki, mitäs minä häpeäisin, olen ihan itse omaan "jalkavaimon" rooliini hankkiutunut ja ei ole minun asiani hajoittaa heidän virallista liittoaan jos eivät itse sitä syystä tai toisesta halua. Puhuin silloin aikoinaan miehelle että en salaile olemassaoloani, kuljemme avoimesti yhdessä tai emme ollenkaan, joten miksikään salarakkaaksikaan minua ei voi kutsua. Koen kyllä ihan olevani hänen vaimonsa, vaikken sitä virallisesti olekaan ja hän myös ihan kohtelee minua vaimonaan. Nyt joku kysyy että miksi mies ei eroa, vastaus on että en tiedä.
13631
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Mies ei eroa, koska on kirjoilla toisella paikkakunnalla ja saa kivat päivärahat siitä hyvästä. Lisäksi saa täyden ylöspidon eikä tarvii majailla missään komennuskämpässä.

Äänestä
  • hutiksi meni tuo arvauksesi, mies on asunut ihan omassa asunnossaan tällä paikkakunnalla (asunto on nyt vuokralla). Kuten sanoin, elämme ihan tavallista avoparin elämää laskuineen ja ruokaostoksineen kaikkineen, joten jos tarkoitit ylläpidolla sitä että eläisi vähän kuin siivellä, tuokin meni ohi.

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    hutiksi meni tuo arvauksesi, mies on asunut ihan omassa asunnossaan tällä paikkakunnalla (asunto on nyt vuokralla). Kuten sanoin, elämme ihan tavallista avoparin elämää laskuineen ja ruokaostoksineen kaikkineen, joten jos tarkoitit ylläpidolla sitä että eläisi vähän kuin siivellä, tuokin meni ohi.

    Mikset itse ole koskaan kysynyt, että miksi mies ei eroa?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Mikset itse ole koskaan kysynyt, että miksi mies ei eroa?

    en ole oikeastaan koskaan ajatellut asiaa niin että olisin jotenkin onnellisempi jos hän eroaisi, eroaa jos eroaa, oma asiansa. En tunne olevani mitään vaille joten en pidä asiaa mitenkään oleellisena. Jos asia minua vaivaisi, olisin laittanut hänet valitsemaan...ainoa asia jonka heti alussa tein selväksi, oli se että en suostu salailemaan mitään, kuljemme avoimesti ja minua ei vähempää voisi heilauttaa se kuka vastaan kävelee.

    itseäni vastaavassa tilanteessa varmaan sen verran uteliaisuus vaivaisi, että kysyisin... Oli vastaus mikä hyvänsä. Eihän tuollaisen kysyminen kai sitä tarkoita, että laittaisi toisen valitsemaan itsensä tai virallisen kumppanin välillä..?

    Äänestä

de jure ajatellen sinä olet kakkonen ja vaimo ykkönen, mutta kyllä de facto tilanne on se että avomiehelläsi on toinen nainen eli vaimo.

Äänestä
  • Oletko ajatellut sitä, että vaimo luultavasti luottaa mieheensä ja uskoo tämän olevan uskollinen matkoillaan? Eikö olisi oikein, että kaikki kolme osapuolta tietävät missä mennään? Vaikka sinulle olisi ok, että jaat miehesi toisen naisen kanssa, vaimo ei välttämättä ajattele samoin. Ja haluaisi ehkä erota, jos tietäisi. Minusta suhteessa molempien osapuolten tulee pelata samoilla säännöillä, jotka on yhdessä sovittu. On todella narsistista pettää salaa ja antaa puolison uskoa olevansa yhdessä luotettavan ja uskollisen ihmisen kanssa.

    Se, että avaudut tällaiselle palstalle tilanteestasi, kertoo minusta jonkinasteen syyllisyyden tunnosta tai hyväksynnän hakemisesta suhdemuodollesi. Jos olisit ihan sinut asian kanssa, tuskin olisi tarvetta avutua suomi24:sa...

    Äänestä

  • nameless-bitch kirjoitti:

    Oletko ajatellut sitä, että vaimo luultavasti luottaa mieheensä ja uskoo tämän olevan uskollinen matkoillaan? Eikö olisi oikein, että kaikki kolme osapuolta tietävät missä mennään? Vaikka sinulle olisi ok, että jaat miehesi toisen naisen kanssa, vaimo ei välttämättä ajattele samoin. Ja haluaisi ehkä erota, jos tietäisi. Minusta suhteessa molempien osapuolten tulee pelata samoilla säännöillä, jotka on yhdessä sovittu. On todella narsistista pettää salaa ja antaa puolison uskoa olevansa yhdessä luotettavan ja uskollisen ihmisen kanssa.

    Se, että avaudut tällaiselle palstalle tilanteestasi, kertoo minusta jonkinasteen syyllisyyden tunnosta tai hyväksynnän hakemisesta suhdemuodollesi. Jos olisit ihan sinut asian kanssa, tuskin olisi tarvetta avutua suomi24:sa...

    en ihan varmaksi pysty sanomaan tietääkö vaimo, mutta olisin melkoisen hämmästynyt jos ei tietäisi ihan pelkkien käytännön asioidenkin vuoksi.
    Jos vaimo ei tiedä asiasta 8mitä en kylläkään usko, ei kukaan voi olla niin naiivi tai sokea), sekin on oikeastaan vain heidän kahden välinen asia. Itse olen tehnyt asian selväksi että en salaile, enkä tule salailemaan suhdettamme keneltäkään, mutta en katso myöskään velvollisuudekseni ilmoittaa suhteestamme esimerkiksi hänen vaimolleen. Jos hän joskus ottaa yhteyttä minuun, voin ihan avoimesti ilman minkäänlaista selittelyä kertoa hänelle tilanteen. Olen kuitenkin sitä mieltä että on lähinnä miehen asia puhua vaimolleen jos katsoo aiheelliseksi.

    Kirjoittamiseni tänne palstalle ei johdu syyllisyydestä tai hyväksynnän halusta (en koe olevani syyllinen mihinkään enkä kaipaa kenenkään hyväksyntää, olen ihan sinut itseni kanssa) vaan yksinkertaisesti siitä että kun tänne suhdepalstoille eksyin aikaa tappamaan, huomasin että täällä on hyvin yksipuolisia näkemyksiä aiheesta uskottomuus ja jonkinlainen stereotypia käsitys näistä suhteista pelkkinä seksisuhteina joita salaillaan epätoivoisesti. Näin ei aina kuitenkaan ole, jokainen suhde kai on hiukan erilailla rakentunut ja perustuu eri asioihin.

    Äänestä

  • No, joo. Ja jos mies matkustelee paljon työkseen, voihan hänellä olla useampia naisia eri paikkakunnilla. Haaremi. Ja miksi ei olisi. Miksi paljon matkatöitä tekevä mies menisi asumaan tylsään hotelliin, kun vaihtoehtona on täysi ylläpito jonkun mukavan naisen luona. Taitaa olla aika pelimies

    Äänestä

  • ap kirjoitti:

    en ihan varmaksi pysty sanomaan tietääkö vaimo, mutta olisin melkoisen hämmästynyt jos ei tietäisi ihan pelkkien käytännön asioidenkin vuoksi.
    Jos vaimo ei tiedä asiasta 8mitä en kylläkään usko, ei kukaan voi olla niin naiivi tai sokea), sekin on oikeastaan vain heidän kahden välinen asia. Itse olen tehnyt asian selväksi että en salaile, enkä tule salailemaan suhdettamme keneltäkään, mutta en katso myöskään velvollisuudekseni ilmoittaa suhteestamme esimerkiksi hänen vaimolleen. Jos hän joskus ottaa yhteyttä minuun, voin ihan avoimesti ilman minkäänlaista selittelyä kertoa hänelle tilanteen. Olen kuitenkin sitä mieltä että on lähinnä miehen asia puhua vaimolleen jos katsoo aiheelliseksi.

    Kirjoittamiseni tänne palstalle ei johdu syyllisyydestä tai hyväksynnän halusta (en koe olevani syyllinen mihinkään enkä kaipaa kenenkään hyväksyntää, olen ihan sinut itseni kanssa) vaan yksinkertaisesti siitä että kun tänne suhdepalstoille eksyin aikaa tappamaan, huomasin että täällä on hyvin yksipuolisia näkemyksiä aiheesta uskottomuus ja jonkinlainen stereotypia käsitys näistä suhteista pelkkinä seksisuhteina joita salaillaan epätoivoisesti. Näin ei aina kuitenkaan ole, jokainen suhde kai on hiukan erilailla rakentunut ja perustuu eri asioihin.

    Miehen ja aloittajan käyttäytyminen on erikoista. Kait tuollaisessa tilanteessa olisi tehtävä joitakin ratkaisuja, mies pitää naisiaan itsestäänselvyytenä joiden välillä voi mielensä mukaan luovia.
    Tietenkin selkärangaton mies jatkaa noin kun toinen selkärangaton sen hyväksyy eikä tee asialle mitään. Oletko ihminen joka ei osaa tai rohkene tehdä ratkaisuja elämässään. Onko parempi vain roikkua löysässä hirressä ja odottaa toisten tekevän puolestasi ratkaisut ?

    Äänestä

Etkö ajatellut ollenkaan ns.Oikean vaimon tunteita?!-Sinäkö oletat että on moraalisesti oikein leikkiä vaimoa miehelle jolla jo on perhe ja vaimo?"Jos vaimo joskus ottaa yhteyttä, kyllä pystyn puhumaan hänen kanssaan asiat halki, mitäs minä häpeäisin, olen ihan itse omaan "jalkavaimon" rooliini hankkiutunut ja ei ole minun asiani hajoittaa heidän virallista liittoaan jos eivät itse sitä syystä tai toisesta halua"-Luuletko että et parhaillaan riko heidän liittoaan?
Oletko koskaan kysynyt itseltäsi että miksei mies jätä vaimoaan jos kerta haluaa olla sinun kanssasi?-No voin valaista; Olet pelkkä jakorasia!-Miehelle on aivan sama mitä sinulle tapahtuu,koska ei edes välitä sinusta.Jokaisen ihmisen elämässä on vain yksi suuri rakkaus,voit miettiä että oletko se sinä,vai miehen VAIMO,ja hänen lastensa ÄITI.

Äänestä
  • Ihan sivusta kommentoin tässä. Olen avoliitossa elävä ja yhden miehen nainen. Oletan että miehenikin on ainakin tällä hetkellä vain minun kanssani sillä mies on kotona joka päivä.
    No kuitenkin en voisi ajatella että ihminen. Mies tai nainen olisi rakennettu niin että olisi olemassa vain yksi suuri rakkaus ja se kun loppuu tulee seuraava. En usko että äitiys olisi miehelle se määräävin tekijä siinä asiassa rakastaako hän jotakuta tai ei. Miehen lasten äidillä on varmasti oma roolinsa miehen elämässä aina vaikka oltaisiin erottukin. (minulla ja exälläni on kolme yhteistä lasta mutta ex mieheni silti rakasti toista naista). Olisi varmasti rakastanut minuakin ja pitänyt molemmat jos se olisi ollut mahdollista.
    Olemme sen toisen naisen kanssa ihan erilaisia. Tiedän että mies rakastaa minunkin jotaikin hyvä puolia.
    Niitä ei löydy siitä toisesta mutta siitä toisesta löytyy jotain mitä minusta ei.

    Minunkin rakkauteni loppui lasteni isään kun rakastuin toiseen mieheen.
    Ei siinä isyys paljon painanut. Toki meillä on muistomme joita kukaan ei voi pois ottaa.

    Miehillä on kyllä ihan oikeasti kyky rakastaa vaikka kuutta naista jos se olisi mahdollista. Onhan maita joissa miehillä on monia vaimoja. En tuo ole mikään uusi asia.

    Missä lukee että voi suuresti rakastaa vain yhtä? Minä ainakin suuresti rakastan tällä hetkellä neljää ihmistä. Ja jos sallisin itselleni voisin rakastaa vaikka neljää miestäkin. Jos alkaisin tietoisesti tutustumaan miehiin sillä tavoin. Nyt olen valinnut näin ja yksi riittää.

    Äänestä

esimerkki ns. ”moniavioisesta” tilanteesta. Näinhän sitä kerrotaan että kuinka naiset voivat olla tappelematta siitä vallastaan, niin hyvin moniavioisuus toimii.

Kuinka paljon olet rakentanut tulevaisuuttasi tämän miehen varaan? Oletko valmis jatkamaan ihan milloin vain yksin?

Luulen että hänen vaimonsa taitaa tietää jo tilanteen. Hän on joko hiljaisesti hyväksynyt sen tai ovat tehneet sopimuksen. Onko teillä kauankin jatkunut tämä tilanne? Oletko koskaan ajatellut, miksi heidän liitonsa on ajautunut tähän tilanteeseen? Onko jotain mitä sinun olisi syytä tietää?

Sinua ei ilmeisesi vaivaa se, ettet tiedä mitä huomenna tapahtuu. Toisaalta se on hyvä., olet omilla aloillasi seisova nainen. Entä jos hän hylkääkin sinut? Syystä tai toisesta. Miten turvaat tulevaisuutesi? Sitä on ihan hyvä miettiä välillä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

................ kirjoitti:

Tässä yksi tarina ja tapa elää:

Olemme keski-ikäinen pariskunta, molemmilla jo aikuiset lapset, ei lapsenlapsia kummallakaan. Asumme avoimesti yhdessä, jaamme ne arjen pienet asiat samoin kuin kuka tahansa pariskunta. Ainoa ero meissä muihin nähden on se että minä en ole naimisissa mutta mies kyllä tahollaan on. Vuosia tehnyt jo reissutöitä, asuu toisella paikkakunnalla kuin vaimonsa, käy kerran kuukaudessa kotonaan, viipyy pari päivää ja tulee takaisin. Olen suhteemme alusta lähtien tiennyt hänen olevan naimisissa, nyt ollaan pari vuotta oltu saman katon alla. En osaa olla mustasukkainen vaimolle, en edes kysele mitään hänen suhteestaan vaimoon, en ole ajatellut että hänen pitäisi erota, eroaa jos eroaa, oma asiansa. Minä olen ihan tyytyväinen tilanteeseen, mieskin on, vaimosta en osaa sanoa kun en häntä tunne, enkä välitäkään tuntea. Jos vaimo joskus ottaa yhteyttä, kyllä pystyn puhumaan hänen kanssaan asiat halki, mitäs minä häpeäisin, olen ihan itse omaan "jalkavaimon" rooliini hankkiutunut ja ei ole minun asiani hajoittaa heidän virallista liittoaan jos eivät itse sitä syystä tai toisesta halua. Puhuin silloin aikoinaan miehelle että en salaile olemassaoloani, kuljemme avoimesti yhdessä tai emme ollenkaan, joten miksikään salarakkaaksikaan minua ei voi kutsua. Koen kyllä ihan olevani hänen vaimonsa, vaikken sitä virallisesti olekaan ja hän myös ihan kohtelee minua vaimonaan. Nyt joku kysyy että miksi mies ei eroa, vastaus on että en tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu