onkelma

Tämä kuuluisi ehkä enemmän tuonne parisuhdepalstalle, mutta jotenkin uskoisin tältä palstalta saavani tod näk. asiallisempia vastauksia.

Ongelmani on se, että olen tosi karvainen, Karvat ovat tummia ja niitä kasvaa suht taajaan käsivarsissa, jaloissa kokonaan, alaselässä ja pepussa sekä normaalin karvoituksen lisäksi alavatsassa sekä kasvoissa.

Ok. Hoidan itseäni, käyn vahauksessa, höylään, kasvoilleni olen aloittanut valoimpulssihoidon. Vartalollani oleva muu karvoitus on hallinnassa, eikä siitä tule kommentteja, mutta ongelmana on se, että lähikontaktissa kasvoissa oleva karvoitus huomataan ennemmin tai myöhemmin (vaikka olisin kuinka sen poistanut) ja näin tapahtuessa on reaktiot miehillä olleet kuten arvata saattaa.

Olen kuitenkin suht nuori.(n.26v) Ja haluaisin neuvoja, hyviä ja asiallisia neuvoja, miten ilmaista vastakkaiselle sukupuolelle kauneusvirheestäni siten, että he sen ymmärtäisivät, eivätkä tokaisisi aina "Hyi S--na". Itsetunto alkaa olla kohta laskemassa nollaan. Kiroan hengessäni nykyajan trendit karvattomuuden ihailemisesta.
1456
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mulla on vähän samaa ongelmaa, joten kyllä mulle melkein tuli semmonen mieleen, että olet ehkä ollut vääränlaisten miesten kanssa?

Jos mies on älyttömän pinnallinen, haluaa naisesta vain, että hän olisi kaunis jne. eikä välitä hänestä muuten, niin en ihmettele jos tuollaisia kommentteja tulee. Mistä muuten löydät noita miehiä, baareistako? Etsi ennemmin esim. netistä, irkistä, harrastuksista.. jne.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


typy kirjoitti:

Tämä kuuluisi ehkä enemmän tuonne parisuhdepalstalle, mutta jotenkin uskoisin tältä palstalta saavani tod näk. asiallisempia vastauksia.

Ongelmani on se, että olen tosi karvainen, Karvat ovat tummia ja niitä kasvaa suht taajaan käsivarsissa, jaloissa kokonaan, alaselässä ja pepussa sekä normaalin karvoituksen lisäksi alavatsassa sekä kasvoissa.

Ok. Hoidan itseäni, käyn vahauksessa, höylään, kasvoilleni olen aloittanut valoimpulssihoidon. Vartalollani oleva muu karvoitus on hallinnassa, eikä siitä tule kommentteja, mutta ongelmana on se, että lähikontaktissa kasvoissa oleva karvoitus huomataan ennemmin tai myöhemmin (vaikka olisin kuinka sen poistanut) ja näin tapahtuessa on reaktiot miehillä olleet kuten arvata saattaa.

Olen kuitenkin suht nuori.(n.26v) Ja haluaisin neuvoja, hyviä ja asiallisia neuvoja, miten ilmaista vastakkaiselle sukupuolelle kauneusvirheestäni siten, että he sen ymmärtäisivät, eivätkä tokaisisi aina "Hyi S--na". Itsetunto alkaa olla kohta laskemassa nollaan. Kiroan hengessäni nykyajan trendit karvattomuuden ihailemisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu