Olemme 22-vuotias pariskunta ja minä olen sairastanut 7 vuotta vatsasairautta, jonka takia joudun kiinnittämään enemmän huomiota ruokavaliooni ja säännöllisiin elämäntapoihin. Mieheni ei huomio tätä millään tavalla. Ongelma syntyy aina siitä, että hän haluaa lähteä pizzalle tai hampurilaiselle. Okei, se on ihan ok, jos joskus käy herkuttelemassa, mutta hän tekee sitä 3-4 kertaa viikossa. Minä taas en voi moista ruokaa syödä alkuunkaan tai saan kärsiä kipeästä, oikkuilevasta vatsasta monta päivää ja syödä suuremman annoksen lääkkeitä. Toisekseen jatkuva herkuttelu on todella kallista. Meilläkään ei opiskelijoina tuota rahaa kovin paljon ole.
Nykyään onkin niin, että todella harvoin syömme yhdessä, koska mies haluaa aina lähteä Mäkkäriin tai Heseen. Minä teen kuitenkin aina kotona ruuan ja eipä ole kukaan koskaan sitä moittinut. Tokihan se on vähärasvaisempaa ja vähäsuolaisempaa kuin pikaruuat, mutta onhan itse alusta alkaen, tuoreista raaka-aineista tehty ruoka huomattavasti terveellisempää kun valmishampurilainen tai kebab.
Syöminen erikseen onnistuu vielä ihan suht koht hyvin nyt kun elämme kaksin, mutta entäs sitten jos saamme lapsia? Lapsi olisi kovasti toiveissa ja mitäs kun isä antaa esimerkin, että roskaruokaa voi syödä niin paljon kuin haluaa ja yhteisillä ruokahetkillä ei ole merkitystä? Rahaakin menee tuhottomasti kun jatkuvasti "ravintolassa" syö. Minä sain kotona esimerkin siitä, kuinka mukava on yhteinen ruokahetki pöydän ääressä. Samalla vaihdettiin päivän kuulumisia.
Koen toisaalta mieheni käytöksen loukkauksena itseäni kohtaan, koska kyllä minäkin tykkäisin joskus nauttia ravintolan antimista ja istua valmiiseen pöytään, mutta se ei ole mahdollista. Vihon viimeinen kommentti mieheltäni oli se, että "kyllähän sinullakin menee niihin kaiken maailman pillereihin tuhottomasti rahaa, miksen minä saisi ostaa omillani sitten valmisruokaa?". Minä kuolisin, jos lopettaisin lääkkeiden syömisen. Sen sijaan miehelläni olisi kotona ruokaa aina tarjolla, mutta ei kelpaa.
Nykyään onkin niin, että todella harvoin syömme yhdessä, koska mies haluaa aina lähteä Mäkkäriin tai Heseen. Minä teen kuitenkin aina kotona ruuan ja eipä ole kukaan koskaan sitä moittinut. Tokihan se on vähärasvaisempaa ja vähäsuolaisempaa kuin pikaruuat, mutta onhan itse alusta alkaen, tuoreista raaka-aineista tehty ruoka huomattavasti terveellisempää kun valmishampurilainen tai kebab.
Syöminen erikseen onnistuu vielä ihan suht koht hyvin nyt kun elämme kaksin, mutta entäs sitten jos saamme lapsia? Lapsi olisi kovasti toiveissa ja mitäs kun isä antaa esimerkin, että roskaruokaa voi syödä niin paljon kuin haluaa ja yhteisillä ruokahetkillä ei ole merkitystä? Rahaakin menee tuhottomasti kun jatkuvasti "ravintolassa" syö. Minä sain kotona esimerkin siitä, kuinka mukava on yhteinen ruokahetki pöydän ääressä. Samalla vaihdettiin päivän kuulumisia.
Koen toisaalta mieheni käytöksen loukkauksena itseäni kohtaan, koska kyllä minäkin tykkäisin joskus nauttia ravintolan antimista ja istua valmiiseen pöytään, mutta se ei ole mahdollista. Vihon viimeinen kommentti mieheltäni oli se, että "kyllähän sinullakin menee niihin kaiken maailman pillereihin tuhottomasti rahaa, miksen minä saisi ostaa omillani sitten valmisruokaa?". Minä kuolisin, jos lopettaisin lääkkeiden syömisen. Sen sijaan miehelläni olisi kotona ruokaa aina tarjolla, mutta ei kelpaa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
ei munkaan mies ymmärtänyt koskaan mun vakavaa masennusta.
Se miten jatkatte on teidän vaan selvitettävä, enkä ymmärrä miten voit realistisesti miettiä lasten saamista, eikä tuollainen ole mielestäsi perustavan laatuinen kysymys: miten raha-asiat hoidetaan, syödäänkö aina ulkona vai kotona ja miten eletään, terveelisemmin vai roskalla? Miten sä luulet, että te pystytte lasten asiat sopimaan, ymmärrätkö sä edes, että ettehän te sovi yhtään mistään? Miehesi syö itsensä muodottomaksi läskiksi tuolla menolla, on sokeririippuvainen eikä välitä sinun sairaudestasi tai perheen yhdessä olosta pätkääkään. Eikä häntä tunnu vastuullinen rahan käyttökään kiinnostavan, eikä se, että jääkö teille rahaa vai ei. Hän on kateellinen lääkkeittesi kalliudelle: onko se sun mielestä aikuisen ihmisen käytöstä?
Onko tuollainen mies siis aikuinen ja vastuullinen mies, jonka kanssa sä haluat lapsia, siis otas nyt huomioon, että lapset eivät helpota parisuhdetta, vaikka ihania ovatkin, vaan vaativat vastuunkantoa, sovittelemista, huolehtimista, ja heitä ei voi jättää vuosikausiin yksin yhtään. Ja samoin kun lapset ovat todella kalliita, ja entäs kun heset menee vaan aina edelle?
Onko terveys hesen jälkeen tuleva arvo? Miehellesi on. Mitkä yhteiset arvot teillä on, perheestä ja elämästä. Ne nimittäin tulee määrittelemään yhdessä olonne laadun pitemmän päälle.
Samoin tuo kriisin ratkaisukyky ja yhdessä keskustelu ja asioista sopiminen olisi todella tärkeää.
Perheellä täytyisi olla yhteiset arvot, eikä lapsellisia ja vaaleanpunaisia laseja tai jotain utopististä toivetta että "ehkä se joskus muuttuu". Lapset joutuvat maksamaan niistä lapsellisuuksista. Ja entäs raskaus ja etenkin jos se on vaikea: oletatko saavasi tukea ja apua mieheltäsi? Miten näät teidän yhteistyön sujuvan.
Asia on niin, että kärsi asiasta jos kärsit ja hyväksy se jos hyväksyt, mutta tee se tiedostaen, että asiahan on niin, että tälläine hän on ja se siitä. Ehkä hän aikuistuu, noin 10 vuoden päästä, jos saa ns. turpiinsa elämässä ja oppii, että näin ei toimita, mutta... Teillä on vakava keskustelun ja aikuistumisen paikka.
jossei muijansa tekemää ruokaa arvosta! minen kyllä ilkeis mihinkään vitun mäkkäriin mennä jos kotona olis ruoka valmiina.
Kun toinen on kerran noin typerä ja lapsellinen, ettei huomioi sinua, anna mennä! No, jollet niin radikaali ole, että pistät jätkän pihalle, niin sano, että hakee sitten ruokansa, mistä haluaa - sinä voit sitten syödä kotona rauhassa omaan ruokavalioosi sopivaa ruokaa. Miksi sinun pitäisi tehdä toiselle mieliksi, kun hän ei ymmärrä sitä, että on kyse sinun terveydestäsi! Tuo huomautus lääkkeittesi hinnasta olisi itselle ainakin sellainen "niitti", että vakavasti harkitsisin suhteen päättämistä. Lapsellinen jätkä, ei voi muuta sanoa!
aika pieneltä ongelmalta. Kaikkihan on suhteellista, toiselle mahavaivat ja toiselle esim. pettäminen tai hakkaaminen, alkoholismi. Ettet nyt vaan kerjää erikoinoisasemaa ja huomiota tällä tavoin? Hallitseeko vaiva elämääsi? Kukaan ei jaksa parisuhdetta, jossa toinen jankuttaa omista vaivoistaan koko ajan.
elämää esim keliaakikkona, niin tiedät, että kyse ei tosiaankaan ole huomion hakemisesta! Pösilö!
Totta se, että sairautta ei tietenkään saa käyttää tekosyynä. Pyrinkin tekemään asioita niin paljon normaalisti kun ikinä pystyn - myös mieheni vuoksi, jottei hän kärsisi kohtuuttomasti minun sairaudestani ja voitaisiin elää mahdollisimman normaalia elämää.
Toisinaan voinkin mennä hänen kanssaan syömään, kun sairaus on kurissa niin, että rasvaisesta ruuasta ei tule kohtuuttomia oireita. Esimerkiksi tällä hetkellä olen kuitenkin lähes jatkuvasti erittäin pahoinvoiva, mahaa polttelee ja närästää ja olipaikka pitää valita sen mukaan, missä on vessa lähellä. Omasta mielestäni tätä ei voi mitenkään verrata mainitsemaasi pettämiseen, koska pettäminen on jokaisen oma valinta, mutta suurin osa sairauksista ei. Elintapasairaudet on sitten erikseen...
Meillä mies pitää hampurilaisesta ja muusta roskaruuasta. Minä en ole koskaan ollut innostunut syömään roskaruokaa. Joten yleensä syömme "terveellistä" ruokaa, joskus käymme Hesessä syömässä ja sieltäkin otan aika usein salaatin.
Kyllä minä ainakin miettisin suhteeni jatkamista, jos mieheni ei ottaisi huomioon sairauttani. Nyt en tarkoita paapomista, vaan sitä, että suhtautuu asiallisesti siihen ja ei tahalteen loukkaa minua omalla käytöksellään. Lapsuuden kodissa oli tapaa syödä ruokaa koko perheen voimalla ja samalla vaihtaa päivän kuulumisia.Siittä ei kannattanut jäädä pois, koska muuten ei tiennyt asioista.
Tätä olen itse yrittänyt noudattaa omassa elämässäni ja joskus kun mieheni on käynyt Hesessä ja tulee kotiin niin kyllä ruuan, jonka olen laittanut. Joskus on todenut, ettei oikein ole nälkä, mutta syödään, vaikka ei ole nälkä.
Mieheni on alusta asti tiennyt, miten sairauteni vaikuttaa elämääni ja miten se tulee vaikuttamaan yhteiseen elämään.
on mm. sairastettu leukemia takana, mutta en silti tee siitä jokapäiväistä valitusvirttä ja kasaa sitä kaikkea toisen harteille ja kerjää sääliä. Ei jaksa enää "pikkuvaivoja" valitella.
Tuo mies on 13vuotiaan tasolla. Miten tahaansa järjestättekin aterioinnit, yksi asia aivan loistaa lävitse: tuo mies on aivan liian kypsymäton ottamaan vastuuta mistään vakavammasta. Kuinka kukaan jolla on edes 1 aivomolekyyli, voi suhtautua sairauteesi noin typerällä tavalla!!!!!!
Ole hyvä, ystäväiseni, älä missään tapauksessa ala hankkimaan lapsia tuon miehen kanssa viela piiiiiiiiiiiiiiitkään aikaan ( ehdottaisin noin 20 vuoteen). Eikä sittenkään ellei hän näytä kasvaneen henkisesti lähellekään omaa kypsyystasoasi.
Viimeinen asia jota sinä tarvitset on kaksi huollettavaa, joista kummallakaan ei ole pienintäkään tietoa rahankäytostä eikä mistään taloudellisesta suunnittelusta.
jos ei ees tollasesta jutusta osata olla yhtä mieltä niin miten helvetissä onnistuisitte ees laittaan lasta alulle? idiootteja..
Mies on varmaan nuori vielä... No kerro että sanansa sairauden suhteen loukkaa? Mutta syökää erikseen jos ei suju, ja ruokahetkillä ei ole merkitystä kaikille. Ehkä ruoan laadulla on väliä. Onko mies tietoinen siitä miksi roskaruokaa ei kannata vetää kovin usein.
Ehkä joku päivä kiinnostuu ruoanlaitosta tai sitten ei. Miksi sinä toiselle ruokaa laitat jos ei sitä halua