Alkaa tassa ihan huvittamaan nama miehet, jotka jauhavat "helpoista" lutkista. Asiahan on yleensa niin pain, etta yhden illan seksia harrastavat miehet ovat niita joille kelpaa ko. hommaan lahes kuka tahansa, ja naiset hyvinkin valikoivia jutuissaan. Kun ollaan puhuttu siita, etta miehet kertoilevat toisilleen 'kenelta kannattaa vongata baarissa, kun silta saa' niin todennakoisesti ko. naiset eivat tuon kertojan kavereille sitten kuitenkaan annakaan, koska vain itse kertoja sattui sytyttamaan heidat. Kummat siis ovat niita helppoja?
Ja ps: Ennen kuin tullaan haukkumaan, niin voin sanoa etta takanani on pyoreat nolla yhden illan suhdetta, ja muutenkin minulla on ollut tahan ikaan mennessa (23) vain yksi seksikumppani. Annan kuitenkin muille oikeuden niita halutessaan harrastaa ja pidan aika kaksinaamaisena sita etta 'mies on sankari' mutta 'nainen on lutka' noissa jutuissa. Silloin ymmarran niidenkin mielipiteet jotka ko. hommia halveksuvat, jos he halveksuvat sita yhta lailla MOLEMPIEN SUKUPUOLTEN kohdalta. Muunlainen halveksunta on todella tekopyhaa...
Mutta tosiaan, ihmetyttaa tuo miksi sitten nainen on se helppo, vaikka miehelle kelpaisi pelkkaan panoon 99 % naisista ja naisille ehka 2-5 % miehista... Kuinka nainen silloin voi muka olla se helppo, jos han on hyvinkin valikoiva asian suhteen?
Ja ps: Ennen kuin tullaan haukkumaan, niin voin sanoa etta takanani on pyoreat nolla yhden illan suhdetta, ja muutenkin minulla on ollut tahan ikaan mennessa (23) vain yksi seksikumppani. Annan kuitenkin muille oikeuden niita halutessaan harrastaa ja pidan aika kaksinaamaisena sita etta 'mies on sankari' mutta 'nainen on lutka' noissa jutuissa. Silloin ymmarran niidenkin mielipiteet jotka ko. hommia halveksuvat, jos he halveksuvat sita yhta lailla MOLEMPIEN SUKUPUOLTEN kohdalta. Muunlainen halveksunta on todella tekopyhaa...
Mutta tosiaan, ihmetyttaa tuo miksi sitten nainen on se helppo, vaikka miehelle kelpaisi pelkkaan panoon 99 % naisista ja naisille ehka 2-5 % miehista... Kuinka nainen silloin voi muka olla se helppo, jos han on hyvinkin valikoiva asian suhteen?
Vastaukset 26
Vanhimmat
se, että mies(kin) on helppo ei poista sitä, että nainen on helppo. Siis molemmat ovat helppoja.
Mutta olet oikeassa, että helppo on hieman huono adjektiivi, koska useimmat lutkatkin ovat kovin valikoivia. Lutka on parempi sana.
On täysin epärealistista toivoa, että molempia sukupuolia kohdeltaisiin samalla tavoin, koska mies ja nainen ovat biologisesti hyvin erilaisia. Tämän erilaisuuden seurausta on mm. juuri mainitsemasi prosentit, 99 ja 2-5. Naisen mielestä kokeneisuus on etu miehelle. Miehen mielestä kokeneisuus on haitta naiselle. Nämä asiat on huomioitu kaikissa kulttuureissa kymmenien tuhansien vuosien ajan. Mm. Kamasutra tietää kertoa, että jokainen mies haluaa olla naiselleen ensimmäinen; "ensimmäinen" voi kuulostaa kovin kärjistetyltä, ja se pitääkin ymmärtää laajemmin kuin pelkkänä neitsyytenä.
Jos sinkkumies törmää naiseen, jonka näkeminen saa hepin tärähtämään pystyyn, niin mies on täysin nettikirjoittelustaan riippumatta valmis sillä sekunnilla ryhtymään petihommiin. Lutkittelut ja psalmit unohtuvat väleittömästi.
Jos taas nainen törmää mieheen, joka saa jalkovälin liukkaaksi, niin yht'äkkiä odotetaankin, että naisen pitäisi heittäytyä hankalaksi ja vaatia miestä vähintäänkin teurastamaan lohikäärmeen, ennen pääsyn myöntämistä kaikkein pyhimpään.
Vieläpä, kuten sanoitkin, niin näitä miespuolisia märkyysagentteja on paljon vähemmän liikenteessä kuin naispuolisia salonnostajia. Eiköhän tässä ole suurimmaksi osaksi syy kateudessa. Ne naisten mieleen olevat heput kun tuppaavat saamaan kaiken huomion ja loput 99% miehistä joutuvat tyytyymään naisten naurattamiseen pitkän kaavan mukaan. 99% miehistä sitten kokee tämän vääryytenä ja kiittävät naisia lyömällä ne lutkan arvonimeen.
että myös monet naisia helposti saavat miehet kutsuvat lumppuja lutkiksi (kuten esim. nimim. fuckingmachine toisessa ketjussa hiljattain todisti). Kateusteoria ei siis tyydytä.
No hyvä että mainitsit, ettei tämä fakta jäänyt uupumaan. Tuo lutkittelu nyt oli vain pieni sivumauste tässä keskustelussa ja se on tosiaan läpikaluttu tuolla toisessa ketjussa. Tässä keskustelussa halusin ottaan kantaan seuraavaan lainaukseen.
"Kuinka nainen silloin voi muka olla se helppo, jos han on hyvinkin valikoiva asian suhteen?"
todista yhtään mitään. Fuckingmachine on todennäköisesti myös itse atm, joka kirjoittelee hyväksymisen toivossa suuren panomiehen elkein ja elättelee fantasiamaailmaa.
"Mutta tosiaan, ihmetyttaa tuo miksi sitten nainen on se helppo, vaikka miehelle kelpaisi pelkkaan panoon 99 % naisista ja naisille ehka 2-5 % miehista..."
naisillehan kelpaa vain ne baarin komeimmat alfaurokset joka kertoo kuinka järjettömät vaatimukset heillä on miehille. Miehille kelpaa tavallinenkin nainen seksiseuraksi.
Niinpä niin Einstein eli kyse oli siitä kumpi on helpompi sukupuoli ja vastaus on miehet. Jos on tissit ja perse, sillä pääsee jo pitkälle, jos hoikka niin sillä pääsee vielä pidemmälle vaikka naama olisi kuin petolinnun perse.
Miehet niitä helppoja ovat, jos minkälainen nainen tahansa lupaa antaa, niin keppi tanassa sotaan soitellen. Kuka siinä voi oikeasti naista syyttää helppoudesta kun miehen saa kierrettyä rumempikin nainen pikkurillinsä ympäri antamalla pillua, helpointa maailmassa. Miehet saisi oikeastaan hävetä pillunhimoaan koska se tekee kaikista miehistä pyöriteltäviä, narun päässä kuljetettavia pässejä.
Olen miehekkään näköinen heteromies mut niin tyyni persoona että seksihaluni eivät tule esille vaikka kuinka kaunis nainen olisi seurassani. En halua antaa naisille ilmaista huomiota vain siksi että sattuvat olemaan naisia, eihän naisetkaan anna miehille ilmaista huomiota. Nainen antaa huomiota miehelle vasta kun se mies on oma mies. Sitä ennen mies joutuu antamaan huomiota tasaisesti saamatta mitään takaisin. Jos mies lopettaa antamasta huomiota, nainen kyllästyy mieheen ja lopettaa tapailun.
Oon huomannut useiden naisten turhautumisen, jopa loukkaantumisen kun he eivät saa minusta irti sitä kuolaavaa tai lasittunutta katsetta. Eli kyllä se on naisille välttämättömyys että saavat miehiltä sitä elukkamaista huomiota. Tapailut naisten kanssa näyttäis siis stoppaavan siihen kun en oo pyöriteltävä, narun päässä kuljetettava pässi. :)
sitä huomiota ikävä kyllä joutuu antamaan, jos mielii naisen itselleen saada. Pitääkö olla niin jokotai, että ei anna itsestään mitään tai sitten on elukkamainen kuolaava pervo?
On ihan normaalia huomioida toista tiettyyn pisteeseen asti, mutta ei tietenkään tarvitse alkaa matelemaan ja olemaan mielinkielin. Jos et anna tippaakaan huomiota ja vaikutat kylmältä kalkkunalta niin onko se silloin joku ihme jos naisen mielenkiinto stoppaa siihen. Jokainen haluaa tulla huomioiduksi ja kehutuksi, ei sitä silti tarvitse mikään elukka olla, sen voi tehdä tahdikkaastikin.
huomiota miehelle kuin vasta tämän kanssa naimisiin päästyään joten miksi vaivautua.
että se huomio nimenomaan loppuu kun saadaan ratas sormeen.
missään vaiheessa.
Naiset jakavat miehet rakastajiin ja kavereihin. Naiset valitsevat harvoja miehiä joko seksiin tai suhteeseen kanssaan, lopuista tulee enintään "kavereita".
Miehet jakavat naiset vaimoihin ja huoriin. Miehet valitsevat harvoja naisia vaimoiksi mutta voivat valita kenet tahansa naisen seksiin.
Kun opit tuon niin tajuat asiaa.
Ota nyt huomioon se että arvioidessaan mies ottaa huomioon vain naiset. Ei hänellä ole tarvetta ottaa kantaa mitä muut tekevät vaan hänen kohderyhmänsä eli naiset.
Huomionarvoista on myös se että monet miehet halveksivat panomiehiä ja pelimiehiä mutta eivät sano sitä ääneen koska naiset pitäisivät heitä sitten nössöinä.
"Mutta tosiaan, ihmetyttaa tuo miksi sitten nainen on se helppo, vaikka miehelle kelpaisi pelkkaan panoon 99 % naisista ja naisille ehka 2-5 % miehista... Kuinka nainen silloin voi muka olla se helppo, jos han on hyvinkin valikoiva asian suhteen?"
Hän on helppo suhteessa siis toisiin naisiin ei miehiin.
naiset vaimoihin ja huoriin?
Ompas aika räikeää kielenkäyttöä, kaikki muut kuin nimenomaan aviovaimomatskua olevat ovat siis HUORIA?
Huorallahan tarkoitetaan maksullista naista, vituttaa tällainen nimikkeen yleistys tavallisiin naisiin.
"Ompas aika räikeää kielenkäyttöä, kaikki muut kuin nimenomaan aviovaimomatskua olevat ovat siis HUORIA?
Huorallahan tarkoitetaan maksullista naista, vituttaa tällainen nimikkeen yleistys tavallisiin naisiin. "
Kun mietit asiaa niin naiset jakavat miehet seksuaalisiin uroksiin joiden kanssa pannaan sekä mennään parisuhteeseen ja toisaalta sitten neutrimiehiin joita ei ajatella sillä tavoin "miehinä".
Joten se että käytetään räikeää kieltä tuskin muuttaa asiaa miksikään.
Yritä nyt hyvä nainen ymmärtää että monet naisista voisivat miehelle olla sitä vaimomatskua. Prosentit eivät ole samat kuin naisilla tuon asian suhteen.
En käsitä mikä tässä naisia loukkaa kun miehiä tulisi loukata ihan samalla tavoin jos nainen ei pidä miestä millään tavalla haluttavana miehenä.
"Huorallahan tarkoitetaan maksullista naista, vituttaa tällainen nimikkeen yleistys tavallisiin naisiin. "
Eikä tarkoiteta.
Huoralla ja vastaavilla kuten "kevytkenkäinen" tai "helppo nainen" tarkoitetaan ketä tahansa naista jonka päätehtävä on toimittaa lähinnä sitä makaamista haarat levällään johon osaan nainen on ihan itse suostunut.
Huora on nimeomaan maksullinen nainen, lutka on sitten eri asia.
"Huora on nimeomaan maksullinen nainen, lutka on sitten eri asia."
Ainakin noin kansainvälisesti kyseessä on ihan sama sekoittunut termi.
En ole myöskään noin miesten piirissä kuulevan käytettävän sanaa "lutka" kovinkaan montaa kertaa. Huoraa taas on käytetty useinkin.
Jos halutaan erityisesti kiinnittää huomio maksullisuuteen niin siitä mainitaan erikseen.
Palstallakin suurin osa käyttää sanaa lutka, koska huora on maksullinen nainen. Ihan kansainvälisestikin nämä kaksi asiaa on eroteltu.
Englanninkielessä lutka kääntyy sanaksi slut jota käytetään yleisesti ja huora kääntyy sanaksi whore tai hooker.
koska niin moni ei ymmarrä, että huora, portto, horatsu, lumppu jne. tarkoittavat perinteisesti samaa = avioliiton ulkopuolista seksiä harjoittavaa naista (vrt. huorin teko). Sanalle whore webbisanakirjat löytävät vaihtoehtoisia merkityksiä, joista yksi on prostituoitu ja toinen on "a person considered sexually promiscuous" eli sellainen kevytkenkäinen.
kaikki ne naiset jotka eivät ole naimisissa on huoria? (Avioliiton ulkopuolisella seksillä eli huorinteolla tarkoitetaan pettämistä avioliitossa, ei muulloin jos nainen on sinkku.)
Jos seksiä harrastavat ovat aviossa keskenään, seksi on aviollista.
Muutoin se on avioliiton ulkopuolista eli aviotonta; mm. esiaviollinen seksi on avioliiton ulkopuolista. (Nykymeiningissä avioliitto olisi varmaan parempi korvata seurustelusuhteella.)
Sinä se peräkylästä olet jos et tajua että termiä huora/whore käytetään samalla tavoin kuin sanaa lutka/slut.
Miehen helppous on sitä, kun naiselta vaaditaan pidempään seksisuhteeseen enemmän kuin lyhyeen. Mies kokee, että lyhyeen seksisuhteeseen naisen pitää olla haluttava ja pidempään seksisuhteeseen (seurusteluun?) jotain enemmänkin. Siis lyhyeen suhteeseen vaaditaan yksiselitteisesti vähemmän kuin pidempään suhteeseen. Se, jonka voisi haluta pitkään seksisuhteeseen, kelpaa ilman muuta ja aina myös lyhyeen seksisuhteeseen.
Naisen helppous on sitä, kun mieheltä vaaditaan lyhyeen seksisuhteeseen enemmän kuin pidempään.
Kaipa tollasen yhden yön touhuiluun on kelvattava kuka vaan kun 99% naisista antaa rukkaset.
Ja naiset voi tietysti olla valikoivampia, kun he saavat 50 yritystä per ilta.