Voisitteko tapailla tai tutustua romanttisessa mielessä naiseen, joka poikkeaa "normaalista" naisesta? Esimerkitsi tapailla/seurustella kuulovammaisen naisen kanssa (käyttää kuulolaitetta) tai naisen kanssa, jolla on vaikkapa epilepsia tai diabetes?
Mikään vamma tai sairaus ei varmasti kuulu kenenkään toivelistalle, mutta tuskin kukaan on "täydellinen".
Tai kuvitelkaa tilanne, jossa tiedätte, että nätillä ja kohtuu fiksulla naisella olisi jokin vamma tai sairaus, niin estääkö se kiinnostumisen kyseiseen naiseen? tai jos olitkin kiinnostunut niin et silti tee mitään aloitetta kyseisen naisen kanssa vaan etsit jonkun "paremman"?
Eihän minkään sairauden/vamman pitäisi olla este parisuhteen muodostumiselle, kun mukana on rakkaus. Tosin on tullut huomattua, että mm. yökerhojen pintaliitoelämä ja suomi24 keskustelut ovat pinnallisia, joten varmasti myös tietyt "puutteet" vaikuttavat seuraelämään.. vai mitä mieltä olette?
Minkä tason sairaus/vamma vaaditaan, että ette missään nimessä kiinnostuisi/alkaisi tapailla kyseistä naishenkilöä?
Mikään vamma tai sairaus ei varmasti kuulu kenenkään toivelistalle, mutta tuskin kukaan on "täydellinen".
Tai kuvitelkaa tilanne, jossa tiedätte, että nätillä ja kohtuu fiksulla naisella olisi jokin vamma tai sairaus, niin estääkö se kiinnostumisen kyseiseen naiseen? tai jos olitkin kiinnostunut niin et silti tee mitään aloitetta kyseisen naisen kanssa vaan etsit jonkun "paremman"?
Eihän minkään sairauden/vamman pitäisi olla este parisuhteen muodostumiselle, kun mukana on rakkaus. Tosin on tullut huomattua, että mm. yökerhojen pintaliitoelämä ja suomi24 keskustelut ovat pinnallisia, joten varmasti myös tietyt "puutteet" vaikuttavat seuraelämään.. vai mitä mieltä olette?
Minkä tason sairaus/vamma vaaditaan, että ette missään nimessä kiinnostuisi/alkaisi tapailla kyseistä naishenkilöä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
taidat olla melkonen tonttu. Sitä se nykyaika on..eihän voi seurustella, avioitua naisen kanssa, joka EI SOVI NORMAALIIN KUVIOON.Onko ihmisiltä mennyt senssit sekaisin/piuhat solmuun vai onko ympäristön mielipide niin VALTAVAN kova, ettei voi millään vähänkään erilaiseen ihmiseen tutustua..saati rakastua.Vai onko peräti miehinen itsetunto niin alhainen, ettei se kertakaikkiaan onnistu..aina pitää olla itsellä parempi/fiksumpi/rikkaampi tai ihan mitä vaan (kuin toisella miehellä) ..KUNHAN vain on, just, normiasiat täyttävä!!!
".Vai onko peräti miehinen itsetunto niin alhainen, ettei se kertakaikkiaan onnistu..aina pitää olla itsellä parempi/fiksumpi/rikkaampi tai ihan mitä vaan (kuin toisella miehellä) ..KUNHAN vain on, just, normiasiat täyttävä!!!"
Täytyypä etsiä naisia oikein kaukoputkella että joko ei olisi samanlainen.
Miehen pitää vähintään olla se normaali ja keskiverto ja auta armias jos hänessä on joku muu puute paitsi että alkoa tulee maisteltua liikaa. Eihän sellainen sovi! Sehän on merkki huonoista geeneistä!
Kovasti olen kuullut tätä naisten lässytystä rakkaudesta mutta taitaa olla niin että kun kyse on naisen rakkaudesta niin siihen ei kenenkään miehen vammat/vajavaisuudet oikein sovi mukaan siihen kuvioon.
Puhut NAISEN kanssa avioitumisen esteestä ja MIEHISESTÄ itsetunnosta, niin kun naiset olisivat jotenkin vähemmän valikoivia kumppanin viattomuuden suhteen. Ihannemies -palstalta löytyy ketju turn-offeista, jossa yli kymmenen naista on suoraan sanonut että heille ei kelpaa mies jolla on silmälasit. Olen ymmärtänyt, että liki/kaukonäköisyys on vamma sekin. Ja monelle naiselle näemmä riittävä syy parisuhteen muodostamiseen.
Joten enpä nyt ihan heti menisi tässä MIEHISTÄ itsetuntoa syyttelemään.
By the way: tunnen parin, jonka naisella on epilepsia. He elävät yhdessä onnellisena. Tunnen myös parin, jonka miehellä on diabetes. He ovat eronneet...
Ensimmäinen kappale piti lopettaa "ja monelle naiselle näemmä riittävä este parisuhteen muodostamiselle"
Riippuu niin paljon yksilöstä mutta toki voisi todeta että kyllähän miehet voisivat keksiä minkä tahansa tekosyyn miksi joku vamma estää naiseen tutustumisen. Aika tärkeä varmaan olisi tietää miten paljon se hankaloittaa naisen elämää sekä yhteistä elämää. Epilepsia ja diabetes helpoimmissa muodoissa tuskin ovat esteitä. Kuulovammainen on jo sitten hankalampi koska siinä joutuu käyttämään viittomakieltä jne. Jos kyseessä olisi kohtuu fiksu ja nättikin vielä nainen niin en usko että se vamma sinällään pysäyttäisi. Mutta on tuossa kysymys myös sen henkilön luonteesta ja moraalista miten hän arvioi miten kumppaniaan valitsee. Rakkaus ei valitettavasti kaikkia siltoja ylitä kaikilla ihmisillä. Enpä osaa sanoa, ehkä joku vakava ruumiinvamma joka vaikuttaisi naisen liikuntakykyyn tai miten toisen kanssa voi keskustella tulee mieleen tai jokin niin vakava joka vaatisi jatkuvaa hoitoa. Siinä kun on aina se rajoite että sitten toiseen pitäisi osata sitoutua ja toinenkin saattaisi kantaa osan siitä "taakasta". Tuollaisesta suhteesta voi olla myös hankala lähteä poiskaan toisaalta koska esimerkiksi mies voi kokea että "hylkää" toisen. Tuntematta sairautta tarkemmin niin aika mahdoton sanoa. Ehkä siinä vaiheessa jos suhdetta hallitsee sen toisen vamma enemmän niin vaatisi aika paljon harkintaa onko sellaiseen valmis.
epilepsiasta ei minulla ole kokemusta, mutta diabeteksestä on. Miten ihmeessä ihminen jolla on diabetes ei olisi normaali?? Samaa olettaisin epilepsiasta.
Kuulovammainenkaan, joka käyttää kuulolaitetta, ei kovin epänormaali ole. Jos kuulolaite ei riitä ja joutuu käyttämään viittomakieltä, ei sekään siitä naisesta epänormaalia tee, vaan oma käyttäytyminen silloin olisi sen oman normaalin ulkopuolella. Jos sitten rupeaa ihan kunnolla seurustelemaan sen naisen kanssa ja viittomakielestä tulee arkipäiväistä, silloin se olisi molemmille normaalia.
Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään ja vain ääliöt kuvittelevat olevan täydellisiä. Omaan täydellisyyteensä sairastuneet kierrän kaukaa. Yökerhoja kannattaakin vältellä ja hakea kumppania vaikkapa päiväharrastusten parista tai tavallisten ihmisten kuppiloista josta oman rakkaankin joskus löysin.
Silloin kun luonteet ja ajatusmaailma tuntuvat sopivan hyvin yhteen on huomattavasti helpompi kohdata itsessään oleva epävarmuuskin. Mitä rajoittavammasta sairaudesta / vammasta on kyse sitä enemmänhän se vaatii ajatusten muokkaamista siltä terveeltäkin osapuolelta, ihan yhtä paljon kuin itse vammautuneeltakin.
Syntyy kysymyksiä ja ennakkoluulojakin ihan toiseen malliin kuin jos molemmat olis ns. normaalikuntoisia.
Kuuro-sokea olis jo todella haastava partneri näin ns. normaalille. Se vaatis jo huomattavasti enemmän tietoa jotta ymmärtäis miten pitäis olla ettei raivostuttais sitä kuuri-sokeaa siippaa omalla hösöttämisellä.
Kaverin vaimo on kuuro ja joskus huomaan olevani tosi nolona kun en aina osaa ottaa huomioon sitä vammaa vaan käännyn esim. puhumaan toiseen suuntaan...
Hissunkissun oppii kyllä mitä vaan.
Mahdotonta sonoa, kenen kanssa synkkaa ja kenen ei. Kehitysvammaisten kanssa mulla ei olisi mitään yhteistä. AIDS/HIV-potilaita en voisi seurustelumielessä tavata, kun se voisi tarttua. Kerran tapasin kohtuullisen mukavan näkövammaisen naisen, mutta en sitten tullutkaan toimeen hänen käytöksen takia. Vamma ei olisi haitannut. Kerran tunsin todella mukavan diabeetikon, mutta suhteesta ei tullut mitään pitkän välimatkan takia.
Miten diabetes tai epilepsia voisi muka haitata mitään?! Mitä väliä niillä nyt on... Eri asia, jos joku nenä olisi poskessa tai kolme päätä.... Myös liikuntarajoitteisuus tms. olisi aika varmasti este.
täysin sairauden asteesta mainitsemiesi sairauksien kohdalla. Tunnen ja tiedän esim. epileptikoita, jotka ovat rajujen kohtausten seurauksena menettäneet liikuntakykynsä pitkiksi ajoiksi, joutuvat yhtä mittaa sairaalan vuodeosastolle, puhuminen on vaikeaa. Koko elämä on vaikeutta toisensa perään, aina joku paikka tohjona. Toisaalta on epileptikoita, joille ei tule oireita vuosikymmeniin lääkityksen ansiosta, eli ei edes huomaa arkipäivässä.
Itse en pitäisi näkö- enkä kuulovammaa pahana asiana, ongelmahan muodostuisi siitä, jos toinen ei käyttäisi esim. sitä kuulolaitetta eikä kuulisi yhtikäs mitään. (Jos nyt puhutaan kuulorajoitteisista, ei kokonaan kuuroista.)
Kukaan ei toki ole täydellinen. Mutta jokaisella meistä on varmasti olemassa tietty toleranssi. Omalla kohdallani en usko että voisin seurustella naisen kanssa, jolla on:
- paha ja laaja-alainen palovamma jossain näkyvällä paikalla (esim. kasvoissa)
- Aids
- liikuntavamma (että joutuisi olemaan pyörätuolissa)
- kuurous
- sokeus
- syömishäiriö
- jokin paha mielenterveyshäiriö
- hirsutismi (liikakarvaisuus naisella)
- ylipaino
- aivovamma, jonka seurauksena merkittäviä haittoja
- lyhytkasvuisuus
- joku sellainen sairaus, joka vaatii paljon hoitoa (esim. munuaisten vajaatoiminta -> dialyysihoidot)
"Eihän minkään sairauden/vamman pitäisi olla este parisuhteen muodostumiselle, kun mukana on rakkaus."
-> Harvoinpa sitä heti tuntee rakkautta tutustuttuaan toiseen. Ensin tulee ihastuminen ja jotta ihminen voi ihastua toiseen, toisen on täytettävä tietyt kriteerit.
Entäpä jos vammautuminen/sairastuminen tapahtuisi seurustelu aikana, vaikuttaisiko se suhtautumiseenne? Olen itse vaikeavammainen nainen, mitä minun mielestänne tulisi vammastani potenttiaaliselle kumppanille kertoa, siis etukäteen? Itseäni häiritsevät eniten asennevammat, joista olisi myös hyvä tietää etukäteen, jotta tietäisin suunnatta pyöräni toisaalle...
Kuulovammaisuus tai sokeus ei vissiin haittaisi. Epilepsia varmaan pelottaisi kun toinen saisi kohtauksia. Se on ihan sama jos joku kuuma kissa on sokea tai kuuro.
Joku todella vaikea vamma sais olla, mutta mä veikkaan, että mun myötätuntoni tulis kympillä mukaan kuvioon niillä kohdin. Jos rakkaus olis tosiaan mukana kuviossa, niin en mä uskois oikeen minkään muodostuvan esteeks.