Miksi lusmut saavat laiskotella työpaikoilla ?

Tarkoitan sellaisia rivimiestyyppejä, joile kuuluu samat työtehtävät siinä kuin muillekin, mutta sellaiset saavat rauhassa vältellä tehtäviään vuosikaudet (isojen firmojen ongelma) ja jauhavat paska vain työpaikallaan.

He junailevat muille samassa työssä oleville lisää hommia laiskottelemalla itse ja kuvitelleen, ettei sitä huomata. Keitä tuolaiset tyypit kuvittelevat olevansa? Minusta tuollaisilla on mielen tason ongelmia ja pahoja puutteita käytöstasolla sekä he aiheuttavat työilmapiirin huonontamista.

Kyllä kaikki lähtee siitä, että kun töihin mennään, niin työt tehdään ja sitten istuskellaan, kun asiat ovat sillä mallilla, että voi rauhassa istuskella. Jos asenne työntekemiseen on heikohko, niin olisiko syytä jäädä kotiin ja antaa työtä sellaiselle, jolla on normaali asenne. Eikö esimiehet uskalla puhua asioista enää nykyään?.

Lusmuja on joitain siellä täällä. He ovat yhdenlaisia työpaikkakiusaajia laiskuudellaan.
7130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

SANA!!

Äänestä

alkaa just parin kuukauden talviloma.

Äänestä

no koska sen saman palkan saa tuntitöissä kumminkin joten hölmöä niissä rehkiä on.
nuorena olin isolla raksalla kesätöissä ja koko kesän kanniskelin lankkua olkapäällä ees taas ja välillä lapiota tai harjaa ja polttelin röökiä. ihan muutaman homman koko aikana tein kun pomo ne minulle erikseen osoitti.
muuten tuo meni ihan hyvin mutta kerran unohdin sen lankun olkapäälle kun menin ruokalaan syömään.

telakalla taas oli tapana nukkua työaikana. kerran nukuin niin pitkään että olin kaksi tuntia ylitöissä. sain kyllä siitä ylityökorvaukset ettei siinä mitään.

norjassa sitten tuli työmaalla painettuakin ihan kunnolla hommia, mutta siellä olikin palkka kolminkertainen suomen tasoon nähden. se on oma taiteenlajinsa sovittaa työpanos siitä saatavaan palkkaan.

Äänestä
  • Vaan niistä töistä, jotka kuuluu jokaisen tehtäviin ja joista on sovittu. Laiskoja paskoja kyllä kuulee olevan ja näkee itsekin sellaisia.

    Äänestä

Höh! Tervejärkinen ihminen koettaakin ottaa lunkisti ja välttää stressiä. Työantajathan ovat ahneita paskiaisia suurin osa, ja koettavat riistää kaiken työntekijästä. Tyhmät tekevät liikaa, fiksu pääsee vähällä. Itsekin olen virastossa hommissa ja surffailen 50 % työajasta netissä. Liksa juoksee, 3 tonnia brutto kk. Jää draivia myös vapaa-ajalle.

Ottakaa mallia esim. afrikkalaisista; laiskuus ja hitaasti eteneminen on hyve!

Äänestä

Olet siis varmaan kansanedustaja ja puhut kollegoistasi?

Äänestä
  • kun voi selvitä vähemmälläkin. Se on sitä organisointia. Se on sitä priorisointia. Se on sitä nautiskelua. Parasta ennen tilipäivää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asennetta pitää olla kirjoitti:

Tarkoitan sellaisia rivimiestyyppejä, joile kuuluu samat työtehtävät siinä kuin muillekin, mutta sellaiset saavat rauhassa vältellä tehtäviään vuosikaudet (isojen firmojen ongelma) ja jauhavat paska vain työpaikallaan.

He junailevat muille samassa työssä oleville lisää hommia laiskottelemalla itse ja kuvitelleen, ettei sitä huomata. Keitä tuolaiset tyypit kuvittelevat olevansa? Minusta tuollaisilla on mielen tason ongelmia ja pahoja puutteita käytöstasolla sekä he aiheuttavat työilmapiirin huonontamista.

Kyllä kaikki lähtee siitä, että kun töihin mennään, niin työt tehdään ja sitten istuskellaan, kun asiat ovat sillä mallilla, että voi rauhassa istuskella. Jos asenne työntekemiseen on heikohko, niin olisiko syytä jäädä kotiin ja antaa työtä sellaiselle, jolla on normaali asenne. Eikö esimiehet uskalla puhua asioista enää nykyään?.

Lusmuja on joitain siellä täällä. He ovat yhdenlaisia työpaikkakiusaajia laiskuudellaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu