Tapasin lauantaina yhden naisen yöelämässä.
Olen nähnyt hänet aikaisemminkin ja vaihtanut muutaman sanan hänen kanssaan silloin.
Tanssittiin ja juteltiin.
Sitten illan päätteksi kysyin, että kiinnostaisiko häntä tutustua minuun paremmin ?
Sanoin, että minulle voi sanoa, jos ei kiinnosta. Nainen sanoi, että kiinnostaa.
Tuumasin, että olisi mukava nähdä paremmalla ajalla myöhemmin.
Sunnuntaina sain häneltä viestin, että kun näemme seuraavan kerran niin ei tosiaan missään diskossa. Vaan rauhallisemmassa paikassa.
Eilen lähetin hänelle viestin. Kyselin niitä näitä.
Vastausta ei ole kuulunut ollenkaan.
Onko nyt kuitenkin niin, että hän ei ole minusta kiinnostunut ?
Kun ei vastaa viestiin ollenkaan. Toki voi olla kiireitä, mutta kumminkin...
Harmin paikka, jos hän ei ole kiinnostunut, vaikka sanoikin niin.
Sitä vaan ihmettelin, että miksi hän antoi ymmärtää, että vielä näkisimme toisiamme mikäli ei ole kiinnostunut.
Miten pitäisi edetä?
Odottaa ja lähettää sitten viikon päästä joulon toivotukset, jos ei kuulu mitään sitä ennen ?
Hän kertoi minun olevan mielenkiintoinen, mutta kai se ei riitä kuitenkaan...
Maailma kun on muitakin miehiä puolillaan...

Vastaukset 2
Vanhimmat
"Sunnuntaina sain häneltä viestin, että kun näemme seuraavan kerran niin ei tosiaan missään diskossa. Vaan rauhallisemmassa paikassa.
Eilen lähetin hänelle viestin. Kyselin niitä näitä.
Vastausta ei ole kuulunut ollenkaan."
Miten vastasit hänen viestiinsä ja millainen tuo niitä/näitä kysely viesti oli?
Valitettava tosiasia on että naisille ei kannata jauhaa niitä/näitä ennen kuin suhde on selvemmillä vesillä.
Minulla on tosin tunne että voi olla kiireitä, hän miettii asiaa tai jotakin teidän kommunikaatiossa mättää.
Mutta tosiaan, naisista ei tiedä vaikka tekisi kaiken "oikein" niin naisen mielestä se voi olla "väärin". Tunteella kun pelataan eikä järjellä.
Esimerkiksi tapaamisten välissä joissa asiat ovat sujuneet hienosti omalla kohdalla nainen on muuttanut mielipiteensä "tavataan ehdottomasti ja voitaisiin elokuvissa käydä myös" siihen että "taidan jättää sen elokuvan väliin, ehkä joskus toiste" ja lopulta "en halua nähdä sinua koskaan enää".
Saattaa olla, että nainen haluaa esittää vaikeasti tavoiteltavaa. Tunnen monia naispuolisia ystäviäni, jotka tarkoituksella semmoista esittävät. Saattaa olla epävarmuus itsestä/aikaisemmista suhteista, jokaisella oma syynsä. Mutta ei kannata heti luovuttaa, jos ei samana päivänä vastaa viestiin tai puhelimeen. Ja yleensä tuntemani naiset tekevät varsin selväksi kun tapaavat miehen, että ovat kiinnostuneet. Heillä on vain ajatus, että mies ottaa yhteyttä, en hän ite. Itsellä tuo ei kuitenkaan toimi :)