Itse rakennettu matkailu bussi

Osmo Laiho

räjähti Olhaon leirintäalueella Espanjassa . Syytä räjähdykseen ei vielä tiedetä. Poliisi epäilee että omistaja on itse rakentanut kaasujärjestelmän. Espanjassahan on kielletty itse rakentelemasta matkailu busseja juuri niiden vaarallisuuden vuoksi.
Räjähdys aiheutti melkoiset vahingot ympärillä oleville Hollantilaisille vaunuille, yksi vaunu paloi täysin korjauskelvottmaksi. Toisen vaunun seinästä meni rantakirppu lävitse pysähtyen läheidsyydessä olevaan varasto rakennuksen seinään. Omistajan kertomuksen mukaan ei bussille oltu tehty turvallisuus tarkastusta joka Espanjassa vaaditaan tehtäväksi joka vuosi, Omistaja on kotoisin Espoosta. Poliisi suorittaaa tutkimuksen vakuutusyhtiön miehen kanssa onko auto edes vakuutettu, suomalaiselta yhtiöltä ei vielä tullut selvitystä voimassa olevasta vakuutuksesta.
Kuljettajan mukaan autossa oli ehkä vain voimassaoleva palovakuutus eikä liikennevakuutusta laisinkaan. Olhaon leirintäalueen omistaja saattaa kieltää tapauksen johdosta Suomalaiset matkailubussit leirintäalueelle pääsyn.
Omistajat olivat poliisin kertoman mukaan voimakkaassa humalatilassa, jonka vuoksi kuulustelut siirtyvät huomiselle päivälle, Omistajat joutuivat poliisin pahnoille.
Kysee omainen asia otetaan käsittelyyn maan liikennevirastossa, annetaanko lupaa enään Suomalaisille matkailu busseille Espanjassa liikumiseen. Auto on omistajan kertoman mukaan ollut ennen hevosten kuljetus autona mutta on omatoimisesti rakennettu matkailukäytään.

42

1830

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eikös

      Olhao olekaan Portugalissa?

    • Tom Tomppa

      aina varoitellutkin tuosta humaloinnista. Kyllä linja-autoperustaisella matkailukulkineella on jonkun oltava ehdottomasti joskus selvinpäinkin. Sen katkon se jokuhan voi ajoittaa vaikka siirtymätaipaleelle.
      Onni oli jotta oltiin täällä Girbalttalin salmen eteläisellä rannikolla. Olisi muuten saattanut lennellä lasinsipaleita Topiaksen Ksaanian kylkeen naarmuttaen lakkapintaa. Tai tulla niitä kirppuja jopa.
      Saamieni tietojen mukaan Kansayhtiö ei ole suostunut vakuuttamaan millään tavoin ko. matkailuajoneuvoa, jolla liikumme. Jos liikumme.
      Eli vahingot olisivat menneet täysin Topiaksen itsensä ja perheensä maksettaviksi.
      Ja sillä ei ole merkitystä onko se Olaha Espaanjassa vai Porttukaalissa, pääasia on että possahdus oli komia ja että Suomelle siitä koituu markkinointihyötyä. Viennin kannalta katseltuna.

      Seurataan tilannetta. Täällä Tom Tomppa, Akratir.

    • älyätkö

      Munaton paskanjauhaja vaihtanut kiusaamisen kohdettaan. On kuin pahaiset koulu- tai työpaikkakiusaajat. Aikaisempi törkykirjoitus on kadonnut sivulta. Poistettu???

      • topias22

        Vai tuli sitä hevoskuljetusautosta vähäsen ilmava ,
        Espoolaisen kun ei pitäisi ruveta koskaan itse autoa värkkäämään ,ilman kunnollisia piirustuksia.
        Olisimme kyllä Tompan ja anopin kanssa ohjeita jaellut kun niitä vaan olisi tohdittu pyytää.
        Meidän kanikka kun on toiminut aivan moitteettomasti täällä Akatiirissä, Tosin anoppi se osaa hellästi kanikka vanhusta käsitellä
        Ainoastaa pieni vika on ilmennyt moottorissa,Kone toimii vaan yhdellä hehkutulpalla.
        Anoppi kyllä vaihtaa tulpat kun kerkiää askareiltaan .
        Jos kuppendaalissa suhaa kiesillään ,niin kaikkea voi tapahtua ,Ei se auton syytä ole vaan Espoolaisen .
        Espoolaiselta voi odottaa mitä vaan ,Ja se Hesalainen on kyllä samanlainen ,kun asuvatkin toistensa kyljessä, niin opit ovat hyvin samanlaiset
        Meillä kotopuolessa siellä Tohmajärvellä on ihmiset aivan eri sorttia,osaavat niin kuin itse ajatella kaikkia asioita ,niin silloin asiat osataankin paljon paremmin.
        Minusta Espoolainen ei osaa muutakun kun, suunnitella niitä matopelejä Nokian puhelimeen.
        Ei sillä järjellä saisi ruvet autoa suunnittelemaan

        Voimia vaan lomailuunne

        Topias


      • sepä se

        Vahtia kaikkia palstoja?


      • topias22
        sepä se kirjoitti:

        Vahtia kaikkia palstoja?

        Miten niin raskasta.
        Meillä on aikaa täällä Akatiirissä
        Paas lähtien sinäkin tänne ,



        Topias


      • älyätkö
        sepä se kirjoitti:

        Vahtia kaikkia palstoja?

        Paikkansa pitämätöntä törkykirjoittelua vastaan aina protestoin. Aloitusviestin lisäksi olet jo monella nimimerkillä vastaillut itsellesi, kuten tavallisesti muulloinkin teet. Ei kukaan erehdy luulemaan, että palstalla on paljon eri kirjoittajia. Hallitset yksin palstan tämänkin sivun kirjoituksista yli 90% määrällä.


      • ymmärrätkö
        älyätkö kirjoitti:

        Paikkansa pitämätöntä törkykirjoittelua vastaan aina protestoin. Aloitusviestin lisäksi olet jo monella nimimerkillä vastaillut itsellesi, kuten tavallisesti muulloinkin teet. Ei kukaan erehdy luulemaan, että palstalla on paljon eri kirjoittajia. Hallitset yksin palstan tämänkin sivun kirjoituksista yli 90% määrällä.

        itse etteivät nuo Sinunkaan juttusi hyvin välkkyjä ole?
        Jos älyäisit, olisitkin varmaan vaiti. Ymmärsitkö älyätkö!


      • haihui
        ymmärrätkö kirjoitti:

        itse etteivät nuo Sinunkaan juttusi hyvin välkkyjä ole?
        Jos älyäisit, olisitkin varmaan vaiti. Ymmärsitkö älyätkö!

        Palstantäyttäjät haluavat vaientaa meidät harvat kriittisesti palstan pilaajiin suhtautuvat kirjoittajat. Eipä vaientaminen tule onnistumaan. Eihän "älyätkö"?


      • Toimittaja Kouhija
        haihui kirjoitti:

        Palstantäyttäjät haluavat vaientaa meidät harvat kriittisesti palstan pilaajiin suhtautuvat kirjoittajat. Eipä vaientaminen tule onnistumaan. Eihän "älyätkö"?

        Toimittaja Kouhija :vai että räjähti Nyyssö matkailubussi sellaistahan sattuu ympäri mailman, jopa Ameriikassa. Kyllä tiedän Tomppa ja Topias että teiltä saapi neuvoja bussin kaasuvehkeiden rakentamiseen,tätyy olla vain mies joka ymmärtää. Puhutaan että heppaman ei ymmärrä mittään rakentelusta, enempää kuin nopan heitosta. lieneeköhän Sieviskä ollut samalla leirintä alueella, Harrastamassa julkisuus selibaattia. pakkohan on harrastaa kun ei kelpaa.

        Mikkä helkkari on saanut Nyyssöstä niin huolimattoman, ennen oli tarkka kuin kuunvalo. No luulempa että metsät ovat sekoittaneet miehen täysin. Kyllä Topias totta puhhuu, espoossa ei osata muuta kuin suun soitto, sekin hämäläisten avustamana.

        Kattelin että poijaat ovat ruvenneet sotajalalle keskenänsä, mitä hyödyttää, eihän niitä busseja joka päivä räjähtele. Koittakaa nyt vain nauttia tai tutustua tilaantesta. Mikä on saanut nimimerkin sepä se vahtimaan kaikkia palstoja niin kuin antaa ymmärtää, mitä niitä vahtimaan vahtis akkaansa. Kyllä saisi ajan kulumaan, on vikkelä liikkeinen. Muista poika hyvä,lamppu sammuu.

        Mikkääs nyt on ruvennut kirjoittelemaan törkyviestejä, Vaikka räjähdyshän on tottuuden mukainen. Kyllä viestit ovat rummuttaneet, että tapaus on tosi, jopa savumerkeillä. Vai onko toinenkin bussi pamahtanut, ja missä. Ja vielä monella nimimerkillä vastaillut itselleen, voi perskules tuota luulotautia, alkaako lykkäämään päälle. ?´kYLLÄ MINÄ LUULEN ETTÄ KIRJOITTAJIA ON USSEENPIA, KUIN TOMPPA. Älkääs ny kattokaas annetaan kaikkien kirjoittaa eikä tapella, Eihän tässä ammattilainen ole kuin minä, ja vielä karavaanareiden pyynnöstä. Onko niin tulisiko parempi mieli jos lentäisin sinne olhaoon ja tekisin palosta seportaasin, kyllä tottuus selviäisi.

        Kaikkihan tietävät että minulla on kykyjä myös tutkivaan journalismiin , ja olenhan niitä tehnytkin. Vai että vaientaa kriitisesti suhtautuvat kirjoittajat, jos Minä oikein tuumailen niin eihän niitä ole pakko lukea niin kuin tässä ammatissa luetaan, vain joka toinen sana. Eipä tule epäluuloiseksi.

        Eikä tässä niin kauhiasti tavitse älytäkkään, kun vain lykkää kirjainta toisen perrään siitähän se sana muodostuu. Sitä en minäkään ymmärrä että paskaakin jauhetaan mutta mihin, aamupuuroonko. Vai onko karavaanareilla tapana lisätä paskaa kastikkeeseen, mene ja tiedä. Taitaa kaikki paskan vatkarit kirjoitella nykyään orgissa, ja etuteltassa. Kirjoittakoon eivät häiritse meitä kunnon kirjoittajia Kyllähän sen tietää, ei siellä mitään asiaa ole. Toivottavasti pysyvät siellä.

        Siitä bussista haluaisin vielä tietää rekisteri nummeron että tiedän mistä bussista kiroitan sen tottuuden mukaisen artiklan, ilmestyypi sitten karavaanilehdessä mutta vasta ensivuoden puolella.

        Jokos hollantilaiset ovat toipuneet siitä kauheasta räjähdyksestä, vaikka ei sen väliä eihän niita kukkaan voi sietääkkään. Ovatten kuin paholaisen kynsi ja lestaatiolaisten kieli. Ei kalkkaro käärmeestäkään voi sanoa niin rumasti. paitti Rutuista ? Vaikka en olekkaan siinä asiassa sammaa mieltä, niin sanon Että ei Rutuilla ole kuin hyvä maine ja vappaas mennä ja tulla meielensä mukkaan.

        Timittaja Kouhija Kaikkien karavaanareiden ja räjähtäneen bussin puolesta.


      • älyätkö
        ymmärrätkö kirjoitti:

        itse etteivät nuo Sinunkaan juttusi hyvin välkkyjä ole?
        Jos älyäisit, olisitkin varmaan vaiti. Ymmärsitkö älyätkö!

        Sinä tiedät parhaiten, monellako nimimerkillä olet tähänkin ketjuun kirjoittanut. Muutenkin olet innokas toisten nimimerkkien lanaajana. Alkaa vissiin oma kekseliäisyys nimimerkkien keksimisessä olla kovalla koetuksella.
        Tämä taas tällä kertaa tähän ketjuun sinulle vastaamisestani.


      • älyätkö
        haihui kirjoitti:

        Palstantäyttäjät haluavat vaientaa meidät harvat kriittisesti palstan pilaajiin suhtautuvat kirjoittajat. Eipä vaientaminen tule onnistumaan. Eihän "älyätkö"?

        Palstan häiriköitä on todella vähän. Enemmän kuin 1, mutta ei montaa. Moninimimerkkien käyttö, ja toisten vakiintuneiden nimimerkkien lainailulla yritetään osoittaa muka laajasta kirjoittajakunnasta palstalla.
        Minä pystyn itse päättämään koska, mihin ja miten viestiin haluan vastata. Häiriköitä se hatuttaa suunnattomasti. Kaikenlaista jäynää ovat yrittäneet, mutta viime aikoina paineet palstan siistimiseksi ovat kasvaneet jo muiden toimesta jo enemmän. Alkaa se järjestyksen luuta lakaisemaan tätäkin palstaa ajallaan.


    • taas?

      Kylähullut kulkurit ja poliisimoden rämä vulva?

      • 5445u6j7jkjy

        Eikös Kylähulluissa pitänyt olla kaikki eläkeläispussikuskien hitsaustietotaito ja virkaheittopoliisien tietämys kamiinan tekemisestä?


    • Svi-duilija

      Pitihän se, vaan ei tainut olla sittenkään. Nyt kurssin käyneenä homma onnistuu.

      • svi.duilija

        Mitä minä sanoin!
        Kun rekisteröity nimimerkki lupaa lopettaa kommentoinnin tarkoittaa se sitä, että monipersoonan muut persoonat jatkavat sitäkin ärhäkämmin kommentointia kaikissa mahdollisissa (keskustelu/kinaamis)ketjuissa.
        Katsokaa vaikka, jos ette muuten usko.

        Näin monistamalla käy vastausten antaminen helpoimmin. Mitä sitä kuivaa ruutia rupeaisi tuhlaamaan yhdelle monipersoonalle pitkien vuodatusviestien muodossa.


      • ymmärrystä sinulle
        svi.duilija kirjoitti:

        Mitä minä sanoin!
        Kun rekisteröity nimimerkki lupaa lopettaa kommentoinnin tarkoittaa se sitä, että monipersoonan muut persoonat jatkavat sitäkin ärhäkämmin kommentointia kaikissa mahdollisissa (keskustelu/kinaamis)ketjuissa.
        Katsokaa vaikka, jos ette muuten usko.

        Näin monistamalla käy vastausten antaminen helpoimmin. Mitä sitä kuivaa ruutia rupeaisi tuhlaamaan yhdelle monipersoonalle pitkien vuodatusviestien muodossa.

        Kyllähän se ollaan jo huomattu, sinä jatkat, muut hiljaa.


    • Sohiskelija

      Vuonna 2009 räjähti "pussi" ja vielä savuaa? jorma paralla vihreä visva kuplii otsalohkossa? Kunnei vaan räjähtäisi?

    • pussi

      kunnei ?

    • polkumyynti

      Hyviä juttuja ketju täys.

    • Sussiuttakkoon

      Liekö kaikki jutut tuon Jorkan omassa traanikattilassa porisseet? Löyhkää hiukan siihen malliin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14861
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3059
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3055
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3054
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3054
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3050
    9. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3046
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3044
    Aihe