älkää sitoutuko liian nuorena.. ette koskaan opi itsenäiseksi ja oma elämä jää elämättä. Huom! tämä elämä ei tarkoita seksisuhteita.. urpoille tiedoksi siis että elämässä on muutakin kuin seksi.
Varsinkin monista naisista jotka ovat sitoutuneet liian nuorena, huomaa että he eivät edes osaa olla yksin.. jos käy niin että mies jättää niin heti pitää olla seuraava valmiina..
Varsinkin monista naisista jotka ovat sitoutuneet liian nuorena, huomaa että he eivät edes osaa olla yksin.. jos käy niin että mies jättää niin heti pitää olla seuraava valmiina..
Vastaukset 18
Vanhimmat
Toisaalta on hieman vaikea sitoutua ihmiseen vanhempana jos hänet kohtaa jo nuorena, eikö totta?
Osa ajattelee vain tavallaan sitä mitä jää kokematta tajuamatta että siinä jää myös se nuoruuden sitoutuminen kokematta jos ei sitoudu siihen henkilöön jonka kohtaa silloin nuorena. Se voi olla merkittävä ja rikastuttava kohtaaminen jonka voi pilata tuo ajatus että sillä tavoin jää "elämä elämättä sinkkuna".
Osittain olen samaa mieltä mutta mielestäni kysymys on lähinnä että ihmisen tulisi itsenäistyä myös suhteessa ollessaan.
"Varsinkin monista naisista jotka ovat sitoutuneet liian nuorena, huomaa että he eivät edes osaa olla yksin.. jos käy niin että mies jättää niin heti pitää olla seuraava valmiina.."
Aika yleinen tapa on tuo. Moni nainen siirtyy suoraan vanhempien hoteista aina sen seuraavan poikaystävän luokse "kasvamaan".
Osalla tuo "valmiina" olo muuten tarkoittaa sitä että se mies on jo katsottu valmiiksi kun se edellinen suhde on vielä käynnissä.
Mutta nuorten naisten tunne- ja suhde-elämä nyt on aika ameebamaista.
"Huom! tämä elämä ei tarkoita seksisuhteita.. urpoille tiedoksi siis että elämässä on muutakin kuin seksi."
Siinäs kuulitte vitun pässinpäät, jotka vastaavalla tavalla siis ajattelette.
"Varsinkin monista naisista jotka ovat sitoutuneet liian nuorena, huomaa että he eivät edes osaa olla yksin.. jos käy niin että mies jättää niin heti pitää olla seuraava valmiina.."
Noh, sekään ei nyt ihan aina tästäkään johdu, vaan voi johtua myös siitäkin että kun omat kaveritkin painostaa että pitää nyt vain olla joku, jolloinka nämäkin sitten muodostavat tämän kyseisen periaateajattelun siinä vaiheessa et kun pitää olla joku.
Olen tässä ihan samaa pohdiskellut tahollani. Olen tässä katsellut lähipiiriä ja niitä ihmisiä, jotka ovat sitoutuneet jo varsin nuorina johonkuhun tai ainakin parhaansa tehneet sitoutuakseen johonkuhun. En tiedä asian paikkansapitävyydestä, mutta pelkään, että varhain vakavat parisuhteet aloittaneilla jää oman itsensä henkinen kasvattaminen jotenkin kesken. Nuorena aikuisuuteen kasvaessa on helppo (sukupuolesta riippumatta) ottaa vaikutteita ja mallia toisilta ja parisuhteessa voi tukeutua toiseen ehkä vähän liikaakin. Itse olen ainakin ihan tyytyväinen siihen, että olen nuoruuteni alkutaipaleen oleillut itsenäisenä ja saanut ihan itse pohtia, millainen ihminen olen välittämättä siitä, mitä joku muu haluaisi minun ehkä olevan.
Luulisin että tässä asiassa vaikuttaa paljon se millainen ihminen on kyseessä. Itse olen tyytyväinen siihen että en ole liian nuorena sitoutunut ja saanut identiteettini ja elämäni rakentaa ihan itse, minulle on ollut alusta asti selvää että en ollu parikymppisenä valmis sitoutumaan koska en kokenut olevani valmis ihminen enkä tiennyt mitä halusin. Tämä tapa sopi minulle. Ehkä jollekkin toiselle erilaselle ihmiselle sopii jokin toinen tapa.
Henkinen kasvu perustuu kokemuksille, pohdintaan ja vuorovaikutukseen. Kaikki mitä ihminen tekee, kuten työ, kaverit, koulu, harrastukset, yms. vaikuttavat henkiseen kasvuun, ja koko suhde/sinkkuus asia on vain pieni osa sitä. Eli ihminen kasvaa koko ajan henkisesti, oli sitten ikisinkku tai jo 18v perheen perustanut. Se mikä alue kehittyy, riippuu kokemuksista. Esimerkiksi äitiys ja matkustaminen kasvattavat kummatkin ihan eritavalla ihmistä henkisesti, aivan kuten sinkkuus tai sitoutuneisuus. Kerroit, että sinkkuus kasvattaa itsenäisyyttä/riippumattomuutta, niin suhde vastaavasti kasvattaa toisen huomioon ottamista.
Varmasti parisuhde opettaa toisten huomioon ottamista, mutta eikös kaikki ihmissuhteet opeta sitä samaa. Useimmiten parisuhteessa vain on paljon vähemmän liikkumavaraa ja vaihtoehtoja, kuin sitoutumattomana. Toisaalta taas on niitäkin ihmisiä, jotka parisuhteen puuttuessa tukeutuvat kaveripiiriinsä ja imevät näistä kaikki mahdolliset vaikutteet. Kai kaikki on sitten vain yksilöllistä...
Tietysti, mutta on toki eri asia kokemuksellisesti olla 24/24 suhteessa kuin 4/24, tai puhumattakaan jos vastuulla on vielä lapsi. Sen rajoitetun liikkumavaran takia toinen pitää ottaa erityisesti huomioon, jotta parisuhde toimisi molemminpuolisesti. Tarkoitukseni oli ilmaista, että mielestäni, eri asiat kasvattavat ja tukevat henkistä kasvua yleensä erillä tavalla tai ainakin eri mitta suhteissa eri asioita, eikä ole mitään yhtä oikeaa (äiteys/isyys/suhteellisuus/sinkkuus) valintaa jonka voitaisiin sanovan tukevan yleistä henkistä kasvua toisenlaista valintaa enemmän.
Tai ainakaan itse en esimerkiksi töissä ole työkavereista (n. 30-60v) huomannut mitenkään sitä, että se miten varhain joku on sitoutunut tai perustanut perheen, korreloisi jotenkin henkisen kasvun kanssa. Enemmänkin ovat juuri niitä yksilökohtaisia eroja. Voihan se tietty olla niinkin, että nuorena se suhde/sinnkkuus vaikuttaa enemmän, mutta kun ikää tulee lisää, niin erot tasoittuvat riippumatta siitä onko suhde kestänyt vai ei. Toki sinkkuus opettaa sitä itsenäisyyttä ja itsekseen toimeen tulemista "enemmän" kuin suhteessa oleminen, mutta toisaalta se sitoutuminen sitten taas opettaa jotain muuta enemmän...
Aloin tässä (ihan vain keskustelua jatkaakseni) pohtia, että millaisen miehen itse voisin elämääni haluta. Ja aika pitkälti olen sitä mieltä, että mahdollisen miehen minun rinnallani pitäisi olla vahva ja itsenäinen ja hänellä tulisi olla identiteetti lujalla omalla pohjallaan. Mieluiten tällainen paketti syntyy, kun tallustelee maailmassa jonkin (ehkä pitemmänkin) aikaa itsekseen.
En tahtoisi miestä, joka on ollut nuoresta pitäen pitkässä suhteessa ja exänsä ns. kouluttama ja entistä naistaan kaikessa täydentävä. Sellainen, joka argumentoisi jokaista tekoaan "Näin me aina tehtiin Irmelinkin kanssa.."
kuin, että jään ikisinkuksi. Se pelottaa helvetin paljon enemmän kuin nyt sitoutuminen.
mulla on taas ihan päinvastainen olotila! :D
....
yksinjäämisestä, kun miehen saa mukaansa menemällä baariin ja valitsee parhaat päältä niistä jotka tekee aloitteen.
elämänsä aikana harrasta seksiä muiden miesten kanssa. Sellainen nainen on kunnon nainen.
Ei se, ettei sitoudu nuorena, tarkoita kuitenkaan sitä, että harrastaa seksiä ihan vapaasti nuoresta pitäen.
"Ei se, ettei sitoudu nuorena, tarkoita kuitenkaan sitä, että harrastaa seksiä ihan vapaasti nuoresta "pitäen.
Nykyään me kyllä elämme sellaisessa kulttuurissa ja arvojen oloissa, että juurikin tätä se nimenomaan merkitsee.
Tilanne olikin aika paljon erilainen vielä muutama vuosikymmen sitten. Sitä mentiin vuosiksi töihinkin tai opiskelemaan vaikka minkälaisiin paikkoihin ja oloihin joissa ei naisista ollut tietoakaan. Kuulttuuri ja arvomme nyt vaan ovat muuttuneet niin radikaalisti, että meillä nämä parisuhde/seksi/ nussinta-jutut ovat tulleet ihmisille niiksi kaikkein tärkeimmiksi asioiksi ja niitä sellaiseksi kaikillekkin ihan ylöstehdään ja vielä ihan virallisen propakannakin voimin ja kellokkaidemme esimerkkien myötä.
Mä olenkin sitten varmaan viettänyt koko elämäni ihan väärin...
13-vuotiaana voi nussia vaikka 7 kertaa päivässä, kunhan löytää sopivan samanikäisen kumppanin. Kyllä kannattaa teininä jo aloittaa niin parhaat vuodet eivät mene hukkaan.
3-kymppisenä on jo sen verran lässähtänyt että joku 2-7 kertaa viikossa riittää ihan hyvin, eikä seksi edes tunnu yhtä hyvältä kuin kiimaisena teininä. Myöhemmällä iällä ehtii ihan hyvin keskittyä muuhun elämään.
painaa jos saa teinipillun eteen.