onko heitä? Tuntuu,että tällä palstalla on pelkästään huonoja kokemuksia adoptiosta. On ollut niin kurjaa,että. Onko ketään, joka olisi onnellinen siitä, että on tullut adoptoiduksi hyvään rakastavaan perheeseen?
Onnellisia adoptiolapsia
a.m
23
5737
Vastaukset
- Miina I
adoptioperheet ovat ns hyviä perheitä, mutta se ei takaa lapsen ja vanhempien suhteen toimivuutta. Lapsi voi olla niin erilainen kuin vanhempansa, hänhän ei ole näiden biologinen lapsi.
- a.m
Mielestäni lapsen paikka ei ole laitoksessa, vaan perheessä. Ja jos lapsen biologiset vanhemmat ovat esim. alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä, niin eikö lapsella silloin ole parempi olla adoptoitu kahdelle tai yhdelle aikuiselle, jotka rakastavat häntä ja joilta hän saa kaiken tarvitsemansa huomion? On myös sellaisia biovanhempia, jotka nuoruuutensa takia ovat todella epäkypsiä kasvattamaan lasta. Omat tarpeet menevät lapsen edelle.
- millamatleena
a.m kirjoitti:
Mielestäni lapsen paikka ei ole laitoksessa, vaan perheessä. Ja jos lapsen biologiset vanhemmat ovat esim. alkoholisteja tai huumeiden käyttäjiä, niin eikö lapsella silloin ole parempi olla adoptoitu kahdelle tai yhdelle aikuiselle, jotka rakastavat häntä ja joilta hän saa kaiken tarvitsemansa huomion? On myös sellaisia biovanhempia, jotka nuoruuutensa takia ovat todella epäkypsiä kasvattamaan lasta. Omat tarpeet menevät lapsen edelle.
Aiemmin adoptiovanhempia ei valittu yhtä huolellisesti kuin nykyään, ja monia sellaisia aikuisia, joilla ei ollut henkisiä edellytyksiä tarjota turvallista ja lapsen kehitystä tukevaa kotia pääsi adoptoimaan lapsen.
Toisaalta, jos "normaaliväestöstä" joka viidennellä on jossain iässä mielenterveyden häiriöitä, ei kait adoptiolapsiltakaan voi edellyttää tätä parempaa psyykkistä hyvinvointia? - a.m
millamatleena kirjoitti:
Aiemmin adoptiovanhempia ei valittu yhtä huolellisesti kuin nykyään, ja monia sellaisia aikuisia, joilla ei ollut henkisiä edellytyksiä tarjota turvallista ja lapsen kehitystä tukevaa kotia pääsi adoptoimaan lapsen.
Toisaalta, jos "normaaliväestöstä" joka viidennellä on jossain iässä mielenterveyden häiriöitä, ei kait adoptiolapsiltakaan voi edellyttää tätä parempaa psyykkistä hyvinvointia?Niinpä. Kyllä ongelmia tulee ihan kaikkien vanhempien kanssa, jos on tullakseen. Viimeistään murrosiässä. Ei mikään suhde ole täysin ongelmaton.
- Yksi Adoptiolapsi.
a.m kirjoitti:
Niinpä. Kyllä ongelmia tulee ihan kaikkien vanhempien kanssa, jos on tullakseen. Viimeistään murrosiässä. Ei mikään suhde ole täysin ongelmaton.
Olen adoptiolapsi ja luulen että adoptiovanhempani olisivat olleet samanlaisia myös omaa biologista lastaan kohtaan. Ankara, kova kuri, vanhempia piti kunnoittaa (mielistellä), ei saanut tuottaa häpeää perheelle yms. koskaan ei saanut olla eri mieltä mistään. Opin jo pienenä vaikenemaan epäkohdista. Muutin pois nuorena. Ei siis onnistunut adoptio tässä tapauksessa. Eivät hyväksyneet itsenäistymistäni, olisi pitänyt kerjätä heidän hyväksyntäänsä (jota en koskaan saanut lapsena).
Katkeroituneia lapsettomuudesta, mutta kyllä he muutenkin olivat jotenkin ilkeitä ja kateellisia ihmisiä myös muita kohtaan. Eivät olleet suosittuja ihmisten keskuudessa noin muutenkaan. - Perintöä
Yksi Adoptiolapsi. kirjoitti:
Olen adoptiolapsi ja luulen että adoptiovanhempani olisivat olleet samanlaisia myös omaa biologista lastaan kohtaan. Ankara, kova kuri, vanhempia piti kunnoittaa (mielistellä), ei saanut tuottaa häpeää perheelle yms. koskaan ei saanut olla eri mieltä mistään. Opin jo pienenä vaikenemaan epäkohdista. Muutin pois nuorena. Ei siis onnistunut adoptio tässä tapauksessa. Eivät hyväksyneet itsenäistymistäni, olisi pitänyt kerjätä heidän hyväksyntäänsä (jota en koskaan saanut lapsena).
Katkeroituneia lapsettomuudesta, mutta kyllä he muutenkin olivat jotenkin ilkeitä ja kateellisia ihmisiä myös muita kohtaan. Eivät olleet suosittuja ihmisten keskuudessa noin muutenkaan.Nyt on kohta kulunut 30v. adoptiostani ja olen melko tyytyväinen - Kuin vain lapsi vanheempiinsa voi olla !
Tietysti omilla ( ja muidenkin ) vanhemmilla on varmasti ollut paljon paineita ja haluja, että oma " oma" lapsi menestyy ja saa kaiken parhaan mahdollisen ? !!!
Parasta he meillekkin haluavat. Ehkä liikaa suojelevat ja asettavat rajoja ja vaatimuksia, mutta hyvin omani hoitivat kasvatuksen.
Omat vanhempani... Niin he minulle ovat ja parhaansa antaneet !
Saman siirrän omalle pojalleni. Häntä en hylkää enkä muutoin kaltoin kohtele. - ottettu ja annettu
Yksi Adoptiolapsi. kirjoitti:
Olen adoptiolapsi ja luulen että adoptiovanhempani olisivat olleet samanlaisia myös omaa biologista lastaan kohtaan. Ankara, kova kuri, vanhempia piti kunnoittaa (mielistellä), ei saanut tuottaa häpeää perheelle yms. koskaan ei saanut olla eri mieltä mistään. Opin jo pienenä vaikenemaan epäkohdista. Muutin pois nuorena. Ei siis onnistunut adoptio tässä tapauksessa. Eivät hyväksyneet itsenäistymistäni, olisi pitänyt kerjätä heidän hyväksyntäänsä (jota en koskaan saanut lapsena).
Katkeroituneia lapsettomuudesta, mutta kyllä he muutenkin olivat jotenkin ilkeitä ja kateellisia ihmisiä myös muita kohtaan. Eivät olleet suosittuja ihmisten keskuudessa noin muutenkaan.Minäkin halusin päästä adoptiovanhempieni kynsistä maailmalle niin nopeasti kuin mahdollista, eikä se vaikeaa ollutkaa kun oikein ajamalla ajoivat ulos kodista, tai mikä tuo talo nyt lieneekin minulle ollut, ei kuitenkaan OIKEA koti, ei kodilta tuntunut.
Jaksamista sinulle ja minulle ja muille kaltoinkohdelluille adoptoiduille.
- onnellinen adoptoitu
Minä ainakin olen onnellinen siitä, että minut vauvana adoptoitiin hyvään kotiin. Ymmärrän hyvin, että varsinkin kv-adoptioissa voi olla melkoisia haasteita ja monissa tapauksissa adoptio-asiohin voi liittyä kaikenlaisia ongelmia. Pitäisi kuitenkin muistaa, että monet adoptiot (luulisin, että suurin osa) myös onnistuvat. Itse olen aina tiennyt adoptiosta (mitä pidän erittäin tärkeänä) enkä ole koskaan kokenut mitään negatiivisa tunteita adoptiooni liittyen, päinvastoin - se oli parasta mitä minulle on tapahtunut! Muiden ihmisten suhtautuminen sen sijaan on joskus kummallista ja ärsyttävääkin kun jotenkin automaattisesti oletetaan että kaikkiin adoptiohin liittyy huonoja kokemuksia ja adoptiolapset ovat jotain "reppanoita" ja kärsivät traumoista yms. Eli minun kohdallani ainoat huonot kokemukset ovat olleet ulkopuolisten ihmisten asenne ja kommentit silloin kun adoptio on tullut puheeksi...
- hylättynä
Kait sinullakin on tunne siitä, että joku on sinut hylännyt vai oletko onnistunut torjumaan tämän tunteen?Mitenkä olet siinä onnistunut?
hylättynä kirjoitti:
Kait sinullakin on tunne siitä, että joku on sinut hylännyt vai oletko onnistunut torjumaan tämän tunteen?Mitenkä olet siinä onnistunut?
Minulle se että en ajattele olevani adoptoitu käytännössä koskaan, kertoo siitä, että olen onnellinen. Tiedän asian ja tiedostan sen ja joskus ystäville asiasta mainitsenkin, mutta se ei ole koskaan tuonut minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia. Päin vastoin, miksi ajatella että olisi hylätty, minun vanhempanihan ovat halunnet minua enemmän kuin mitään muuta maailmassa. Ja bioäiti on tehnyt hienon valinnan nuorena tyttönä ja antanut minulle mahdollisuuden.
Ehkä minulle on käynyt hyvä tuuri. Minulla on ihana suku. Minulla on pikkuveli, joka on vanhemieni biologinen lapsi ja juuri se, minkälaiset suhteet meillä kaikilla neljällä on keskenään, on koko elämäni osoittanut minulle, että se kenen verta suonissani virtaa, ei merkkaa minulle eikä lähimmäisilleni yhtään mitään.
Adoptio on herkkä asia monelle, olen sen nähnyt monesti, mutta kuten tuossa edellinen kirjoittajakin jo kertoi, ei se välttämättä anna ihmiselle traumoja tai muutakaan surua. Turha keksiä sellaistaa mitä ei ole...
- 1soPekka
On myös sellaisia biovanhempia, jotka nuoruuutensa takia ovat todella epäkypsiä kasvattamaan lasta. Omat tarpeet menevät lapsen
Eli lapsen tarpeet menevät omien tarpeiden edelle. - onnellinen jos ei oo
Kyllä tällä sivulla pitäis sietää sitä tosiasiaa, että moni adoptoitu on ollut huonossa jamassa perheessään ja onneton.Missäs sitä sitten saa onnettomuudestaan kertoa jos ei täällä?
- Yksi adolapsi.
Minuakin ihmetyttää se, miksi tänne palstalle ei saisi joidenkin mielestä kirjoittaa negatiivisia kokemuksia adoptiosta. Itse en koskaan kerro adoptiotaustaani kenellekään vapaehtoisesti. Eli kyse ei ole mistään jokapäiväisestä, tavanomaisesta kahvipöytä keskustelusta vaan minulle kipeästä asiasta.
- niin hyssytellään
Yksi adolapsi. kirjoitti:
Minuakin ihmetyttää se, miksi tänne palstalle ei saisi joidenkin mielestä kirjoittaa negatiivisia kokemuksia adoptiosta. Itse en koskaan kerro adoptiotaustaani kenellekään vapaehtoisesti. Eli kyse ei ole mistään jokapäiväisestä, tavanomaisesta kahvipöytä keskustelusta vaan minulle kipeästä asiasta.
Kyllä on hyvä että kerrotaan asioista niiden oikeilla nimillään.
Suomessa kun ei edes juuri meidän tunteistamme välitetä tehdä edes tutkimuksia, ainakaan vanhemmista adoptoiduista. Pitääkö meidän vieläkin vaieta ja viedä kokemuksemme ja kauheutemme hautaan piiloon lopulta? - a.m
niin hyssytellään kirjoitti:
Kyllä on hyvä että kerrotaan asioista niiden oikeilla nimillään.
Suomessa kun ei edes juuri meidän tunteistamme välitetä tehdä edes tutkimuksia, ainakaan vanhemmista adoptoiduista. Pitääkö meidän vieläkin vaieta ja viedä kokemuksemme ja kauheutemme hautaan piiloon lopulta?Tottakai saa puhua huonoista kokemuksista,mutta mietin vaan,että eikö mitkään adoptiot onnistu vai eikö niistä onnistuneista adoptioista puhuta täällä. Suurin osa kirjoituksista on juuri niitä, joissa lapsuus on ollut kurja. Sitä ei tietenkään kellekään toivoisi.
- adopted35
a.m kirjoitti:
Tottakai saa puhua huonoista kokemuksista,mutta mietin vaan,että eikö mitkään adoptiot onnistu vai eikö niistä onnistuneista adoptioista puhuta täällä. Suurin osa kirjoituksista on juuri niitä, joissa lapsuus on ollut kurja. Sitä ei tietenkään kellekään toivoisi.
Ei meillä onnellisesti adoptoiduilla ehkä ole niin suuri tarve siitä puhella. Meillä on asiat hyvin ja rakastavat vanhemmat. minäkin tänne eksyin ihan vain sattumalta selaillessani äidit ja isät -palstaa :)
- a.m
adopted35 kirjoitti:
Ei meillä onnellisesti adoptoiduilla ehkä ole niin suuri tarve siitä puhella. Meillä on asiat hyvin ja rakastavat vanhemmat. minäkin tänne eksyin ihan vain sattumalta selaillessani äidit ja isät -palstaa :)
Kiitos,kun vastasit. :) Mukava kuulla onnistuneesta adoptiosta.
- Yksi monista.
a.m kirjoitti:
Kiitos,kun vastasit. :) Mukava kuulla onnistuneesta adoptiosta.
Aloittajan kannattaisi lukea adoptiota koskevaa kirjallisuutta. Katso tuosta toisesta ketjusta esim. noita graduja ja sitten on tietysti kirjastoissakin teoksia. Kyllä onnistuneita adoptiotapauksiakin on (siis adoptiolapsen kannalta katsottuna). Eli kyllä osa adoptiotapauksista onnistuu.
Sinun tulee nyt huomioida se, että onnettomat adoptiotapaukset ovat usein noita vanhempia tapauksia jolloin elämä oli muutenkin lapsen kannalta ankarampaa kuin nykyisin ja adoptiolapsiin suhtauduttiin kodin ulkopuolella paljon huonommin kuin nykyisin.
Oletko itse adoptiovanhempi tai harkitsetko adoptiolapsen ottamista vai miksi kysyt asiaa?
En osaa neuvoa sinua sitä ajatellen kannattaisiko sinun ottaa adoptiolapsi vaiko ei.
Siis oikeasti en tiedä asiaa. Olen itse aikuinen adoptiolapsi. - kieltäytyivät
a.m kirjoitti:
Tottakai saa puhua huonoista kokemuksista,mutta mietin vaan,että eikö mitkään adoptiot onnistu vai eikö niistä onnistuneista adoptioista puhuta täällä. Suurin osa kirjoituksista on juuri niitä, joissa lapsuus on ollut kurja. Sitä ei tietenkään kellekään toivoisi.
Tuo yksi tutkimus ei ollut oikein mielestäni objektiivinen aiheesta koska moni vanhempi ottolapsi
oli kieltäytynyt osallistumasta.
Tutkija kertoi itse uskottavaksi syyksi juuri sen ettei adoptio ollut onnistunut.
Liian työlästä muistella karmeuksia. - a.m
Yksi monista. kirjoitti:
Aloittajan kannattaisi lukea adoptiota koskevaa kirjallisuutta. Katso tuosta toisesta ketjusta esim. noita graduja ja sitten on tietysti kirjastoissakin teoksia. Kyllä onnistuneita adoptiotapauksiakin on (siis adoptiolapsen kannalta katsottuna). Eli kyllä osa adoptiotapauksista onnistuu.
Sinun tulee nyt huomioida se, että onnettomat adoptiotapaukset ovat usein noita vanhempia tapauksia jolloin elämä oli muutenkin lapsen kannalta ankarampaa kuin nykyisin ja adoptiolapsiin suhtauduttiin kodin ulkopuolella paljon huonommin kuin nykyisin.
Oletko itse adoptiovanhempi tai harkitsetko adoptiolapsen ottamista vai miksi kysyt asiaa?
En osaa neuvoa sinua sitä ajatellen kannattaisiko sinun ottaa adoptiolapsi vaiko ei.
Siis oikeasti en tiedä asiaa. Olen itse aikuinen adoptiolapsi.Olemme aloittamassa mieheni kanssa adoptio-prosessin.
- höm
En ehkä ole oikea ihminen kirjoittamaan onnellisesta adoptiosta, sillä olen itse vanhempieni biologinen lapsi. Puolisoni puolestaan on adoptoitu 80-luvun alkupuolella. Hän on kokenut lapsuutensa onnelliseksi ja tapahtumarikkaaksi. Hän on ollut ainokainen ja todella toivottu. Hänen adoptioäitinsä kertoo usein kyynel silmässä, että puolisoni on ollut heille enemmän kuin biologinen lapsi olisi koskaan voinut olla. Ymmärrän toki, että biologista lastahan he ensisijaisesti halusivat ja tottakai se on ollut suuri pettymys ettei omaa lasta koskaan kuulunut, mikä on osaltaan aiheuttanut paljon harmiakin heidän parisuhteelleen. Heidän kertoman mukaan mm. mustasukkaisuutta, jopa syyllistämistä ja rankkoja hedelmöityshoitoja sekä pettymyksiä.
Puolisoni adoptiovanhemmat ovat nyt eronneet ja tottakai puolisoni on heille jollain tasolla katkera. Eroon liittyi paljon vaikeita asioita, joiden jalkoihin hänkin osaltaan jäi. Silti hän on usein kertonut olleensa onnellinen. Hän on saanut ja antanut rakkautta, ehkei ihan niin pyyteetöntä kuin biologisessa suhteessa, mutta riittävästi ja aidosti. Hän on saanut toteuttaa itseään, vaikka tottakai vanhemmilla oli erilaisia toiveita mm. koulutuksen suhteen ja ammatinvalinnassa. Nykyään (eron jälkeen) hän suhtautuu vanhempiinsa hieman ristiriitaisesti, mutta heillä on välit kunnossa. Ehkä hän jollain asteella tuntee kuuluvansa "ei mihinkään" ja iloitsee siksi nyt ihan ikiomasta perheestään eli minusta ja ennen kaikkea pienestä vauvastamme - nyt hän kuuluu tänne, meidän luokse ja saa olla osa "biologista perhettä".
Adotion toki huomaa mm siinä, että puolisoni on todella erilainen ihminen kuin adoptiovanhempansa. On silminpistävää, että hänen arvonsa, temperamenttinsa ja tapansa poikkeaa adoptiovanhemmistaan, vaikka mallioppimisenhan pitäisi olla iso osa kasvua. Toisaalta katsoessani omaa lapsuuden perhettäni - ei ongelmat hänen perheessään paljoa siitä poikkea. Ainahan vanhemmilla on odotuksia ja toiveita lapsiaan kohtaan, lapset ovat omia persoonia, omilla mielipiteillä. Biologisessakin suhteessa voi lapsen ja vanhemman luonne poiketa paljon toisistaan. Suurin ero on ehkä siinä, että minä uskallan "uhmata" vanhempiani ja sisaruksiani enemmän ja luottavaisemmin, sillä veriside yhdistää meitä - perhe on aina perhe, sisarukset ja vanhemmat eivät katoa vaikka välillä sukset menisivät ristiin. Puolisoni pyrkii mielyttämään enemmän ja välttää loukkaamasta vanhempiaan, joskus minusta tuntuu kuin hän tuntisi olevansa jollain tavalla "velkaa" heille. Tuokin saattaa olla luonne kysymys. Joku pyrkii mielyttämään, minä olen puolestani aina ollut suorasanainen - kuten perheenikin.
Raskaana ollessani perhevalmennuksessa pohdimme omaa suhdetta vanhempiimme ja näin ollen omia mielikuviamme ja tapojamme kasvattaa tuleva lapsemme. Puolisollani oli paljon asioita, joita ammentaa omasta lapsuudestaan ja hän kertoi saaneensa hyvän kasvatuksen - tiukan, mutta hyvän. Toki hän on yrittänyt hieman etsiä tietoa biologisesta äidistään (hän myös tietää tarinan adoption syistä) mutta ei ole vielä edennyt sen pidemmälle. Olen itse pohtinut, että olisi mukavaa tietää lapsemme isovanhemmista edes mummista. En ole vielä rohkaistunut kysymään haluaisiko puolisoni todella löytää ja saada tietoa omasta biologisesta äidistään, sillä minä olisin valmis hänet etsimään ja edes kerran tapaamaan lapseni biologisen mummin.
Tulevaisuus näyttää. Ja sen verran piti vielä sanoa, että adoptiovanhemmat ovat täysin rakastuneet lapsenlapseensa. Tottakai he välillä tuputtavat omia näkökulmiaan (kuten vahvoja mielipiteitä lapsen nimestä jne.), mutta niinhän mummot ja papat tekevät :) - Näin meillä
Minut adoptoitiin kun olin vielä vauva, ja 18 vuotta olen onnellisesti elänyt "sijaisperheessäni" jota pidän oikeana perheenäni. Olen juuri menossa yliopistoon, perhesuhteet ovat hyvä, työpaikka löytyy ja paljon ystäviä. Pikkuveljeni on myöskin adoptoitu, Venäjältä. Onnellinen tämäkin. Biologisia vanhempiani en ole tavannut.
- vm
ovat monta kertaa miettineet ääneen, mitä heille olisi käynyt, jos olisivat jääneet venäläiseen lastenkotiin. Sikäläisille perheille he eivät kelvanneet iän ja terveydentilan takia.
Aika näyttää, mitä kaikkia kriisejä meillekin vielä tulee, mutta ainakin tässä vaiheessa (6 ja 11 v) molemmat ovat tosi onnellisia siitä, että saivat kodin ja äidin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Heikki Silvennoinen petti vaimoaan vuosien ajan
Viiden lapsen isä Heikki kehuu kirjassaan kuinka paljon on pettänyt vaimoaan vuosien varrella.2263537Miksi ihmeessä nainen seurustelit kanssani joskus
Olin ruma silloin ja nykyisin vielä rumempi En voi kuin miettiä että miksi Olitko vain rikki edellisestä suhteesta ja ha242191- 242091
Persut nimittivät kummeli-hahmon valtiosihteeriksi!
Persujen riveistä löytyi taas uusi törkyturpa valtiosihteeriksi! Jutun perusteella järjenjuoksu on kuin sketsihahmolla.901965Onko ministeri Juuso epäkelpo ministerin tehtäviensä hoitamiseen?
Eikö hänellä ole kompetenttia hoitaa sosiaali- ja terveysministetin toimialalle kuuluvia ministerin tehtäviä?871650Sakarjan kirjan 6. luku
Jolla korva on, se kuulkoon. Sain profetian 22.4.2023. Sen sisältö oli seuraava: Suomeen tulee nälänhätä niin, että se241381- 81281
Avaa sydämesi mulle
❤ ❤❤ Tahdon pelkkää hyvää sulle Sillä ilmeisesti puhumalla Avoimesti välillämme Kaikki taas selviää Kerro kaikki, tahdo361267Elia tulee vielä
Johannes Kastaja oli Elia, mutta Jeesus sanoi, että Elia tulee vielä. Malakian kirjan profetia Eliasta toteutuu kokonaan351217Nellietä Emmaa ja Amandaa stressaa
Ukkii minnuu Emmaa ja Amandaa stressaa ihan sikana joten voidaanko me koko kolmikko hypätä ukin kainaloon ja syleilyyn k61208