Uskovatko nämä maltilliset kosher-konservatiivit todella, että vaikka koko muu Eurooppa ja länsimaat muuttuisivat monikulttuurisiksi ja monirotuisiksi, Suomi voisi jotenkin säilyä suomalaisena? Kuvittelevatko Suomen Sisun ja Homman teekerholaiset vakavissaan, että jos Suomen eduskuntaan tulee joku Halla-aho ja parhaassa (mutta epätodennäköisessä) tapauksessa pari muutakin "maahanmuuttokriittistä" (lapsellinen sana muuten), SE JOTENKIN VAIKUTTAA ASIOIHIN? Hah hah hah!!!
Mitä on tehtävä? 1) Hylättävä lapselliset kuvitelmat parlamentaarisesta toiminnasta ei-itsenäisessä EU-Suomessa, jonka asiat jokatapauksessa päätetään "kansainvälisen yhteisön" (tuo Ahtisaaren työnantaja) kokouksissa ja konferensseissa, 2) ryhdyttävä käytännössä valmistautumaan sihen todellisuuteen, joka väistämättä on tulossa. Taistelun jatkaminen, kun se on jo hävitty, hyödyttää tässä sodassa ainoastaan vihollista. On ajateltava jo seuraavaa taistelua.
Ja varokaa myyriä ja väärän lipun operaatiota. Niitä on kaikkialla. Nähkää vedätyksen ja kusetuksen lävitse. Tutkikaa tietoja, selvittäkää syvät taustat. Follow the money.

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Kuvittelevatko Suomen Sisun ja Homman teekerholaiset..."
Ei se ole teekerholaisuutta vaan hommalaiset ovat pääosin kaljakerholaisia. On siellä varmaan muutama teenlitkijäkin, mutta virallinen keskustelujuoma on ohrapirtelö ja kokoontumispaikka kapakka.
Mutta muistakaa mitä Nietzsche kirjoitti kaljaa litkivistä "intellektuelleista".
Typerää ja hölmöyteen taipuvaa hyväuskoisuutta pelata tätä parlamentaarista peliä, jossa on vihollinen tuomarina.
Johtuu varmaan osittain siitä, että yritetään pönkittää sitä omaa turhantärkeää "lainkuuliaisen höynäytettävän orjan" imagoa. Mikäs siinä kun on oma ihrapoimuinen kermapylly turvattuna.
Homma-hassuttelijoille esimerkkiä Briteistä, kuinka ääri-maltillisia apinoita voidaan pahimmassa tapauksessa olla? http://enresist.com/?p=656
Ja tuskinpa mitään paljon puhuttua muutosta saadaan aikaan millään Geert "Goy" Wildersin kuvalle runkkaamisella ja Israelin lippuja heiluttelemalla kuola roiskuen.
Pysykää vain siellä, missä teidänlaisten matojen paikka on, eli maan alla.
Katsokaa nyt, tässä on maltillisten kansallismielisten konservatiivien osa eurojärjestelmässä:
http://www.youtube.com/watch?v=4iKfrY9l2kY
Eli mitä sinä käytännössä haluat tehdä? Skineistä ja SVL:stäkö pitäisi ottaa oppia?
Oikeesti? No senkus alat toteuttaa!
www.vapauspuolue.fi
Turnerin päiväkirjat löytyy suomeksikin:
http://kansallissosialismi.org/turner/index.htm
Fiktiivistä kamaa, mutta mielummin tätä kuin jotain Hommafoorumin lässytyksiä.