Mikä neuvoksi? Sitkuttelun ja kitkuttelun jälkeen kerroin lopulta haluavani lopettaa suhteen ja että haluan löytää uuden. Ja niin kävikin, että löysin uuden ja tahtoisin nyt muuttaa pois asumaan uuden kanssa. Vaimo toivotti muutama kuukausi sitten onnea uuden etsitään, mutta nyt kun se sitten löytyi, on ääni muuttunut kellossa.
Rakkaus vain jotenkin hiipui ja arkipäiväistyi - liiaksi. Avioliitomme aikana vaimoni oli jättämässä minua moneen otteeseen ja sain kuulla olevani maailman kelvottomin ukko ties mistä kaikista mahdollista syistä. Eivätkä nämä ole olleet vain hetkellisen kiukunpuuskan aikaansaannoksia, vaan mökötystä kesti aina useita päiviä. Milloin sanoi aamulla lähtevänsä hakemaan eropapereita, milloin omaa asuntoaan etsimään. Ja hänestä en sitten enää sen koommin mitään kuulisikaan ... Mitään ei kylläkään koskaan tapahtunut. Suhde kuulemma ahdisti, ei antanut mitään, jne ….. Muuten meillä kai meni ihan hyvin, varsinaista riitelyä ei juurikaan ollut. Mutta ei suhde enää antanut oikein mitään minullekaan. Siksi ...
Minä voin melkein kuvitella, että jos vaimoni olisi uuden löytänyt, minut olisi jätetty kuin nalli kalliolle. Minä en kuitenkaan tahtoisi jättää häntä pulaan ja yksin, tai varsinkaan alkaa riitelemään. On itketty, on muisteltu mutta kun se aina vain tulee siihen, että jos vielä yrittäisimme yhdessä. Pitäisikö minun vain olla tiukempi ja sanoa että tämä on loppu ja sillä siisti. Varsinaisesti ongelma ei siis ole minulla vaan hänellä. En tahtoisi loukata häntä yhtään enempää kuin on tarpeen. Minulla on nyt uusi ja haluaisin aloittaa rakentamaan uutta elämään hänen kanssaan, mutta jo yhteisen lapsenkin vuoksi toivoisin, että välimme jäisivät mahdollisimman toimiviksi. Kuulisinpa mielelläni muiden kokemuksista.
Rakkaus vain jotenkin hiipui ja arkipäiväistyi - liiaksi. Avioliitomme aikana vaimoni oli jättämässä minua moneen otteeseen ja sain kuulla olevani maailman kelvottomin ukko ties mistä kaikista mahdollista syistä. Eivätkä nämä ole olleet vain hetkellisen kiukunpuuskan aikaansaannoksia, vaan mökötystä kesti aina useita päiviä. Milloin sanoi aamulla lähtevänsä hakemaan eropapereita, milloin omaa asuntoaan etsimään. Ja hänestä en sitten enää sen koommin mitään kuulisikaan ... Mitään ei kylläkään koskaan tapahtunut. Suhde kuulemma ahdisti, ei antanut mitään, jne ….. Muuten meillä kai meni ihan hyvin, varsinaista riitelyä ei juurikaan ollut. Mutta ei suhde enää antanut oikein mitään minullekaan. Siksi ...
Minä voin melkein kuvitella, että jos vaimoni olisi uuden löytänyt, minut olisi jätetty kuin nalli kalliolle. Minä en kuitenkaan tahtoisi jättää häntä pulaan ja yksin, tai varsinkaan alkaa riitelemään. On itketty, on muisteltu mutta kun se aina vain tulee siihen, että jos vielä yrittäisimme yhdessä. Pitäisikö minun vain olla tiukempi ja sanoa että tämä on loppu ja sillä siisti. Varsinaisesti ongelma ei siis ole minulla vaan hänellä. En tahtoisi loukata häntä yhtään enempää kuin on tarpeen. Minulla on nyt uusi ja haluaisin aloittaa rakentamaan uutta elämään hänen kanssaan, mutta jo yhteisen lapsenkin vuoksi toivoisin, että välimme jäisivät mahdollisimman toimiviksi. Kuulisinpa mielelläni muiden kokemuksista.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Rehellinen ja suora kannattaa olla jos on kerran päätöksensä jo tehnyt. Lähdön pitkittäminen vaan pahentaa kaikkien olotilaa - varsinkin sen lapsen.
Mitään ratkaisua ei tietenkään synny jos sinäkin, joka olet jo päätöksesi tehnyt, emmit ja arastelet lähteä talosta. Siinä lähtemisessä se vaimo ei takuulla tule sua auttamaan ja hän on siitä eroajatuksestakin sulle käärmeissään tottakai ehkä vielä pitkään, sillä harva avioero tehdään puhtaasti järjellä. Tunteethan siinä yleensä riehuu ja ne tunteet on vaan pakko sietää, niin itsessä kuin sen siipankin osalta. Rakkaus muuttuu erossa helposti vihantunteeksi, joka työntää luotaan kaikkein tehokkaimmin.
Sen lähdön jälkeen, kun tunteet on vähän tasoittuneet, kyetään ehkä vasta sumplimaan niitä järkeviä tulevaisuudenjuttuja esim. lasten huoltajuuden yms. suhteen.
Tai sitten pitää todellakin jutella ja jutella niin kauan, että ne primitiiviset tunteet tasottuu. Riippuen ihmisestä sekin on täysin mahdollista - erotapahtuma ilman kauheeta tunnekuohua.
Tarinasi oli kuin omasta elämästäni,siksi kerronkin ainoan oikean ratkaisun:
"Kerro vaimollesi että lähdet,ja olet pahoillasi mutta olet päätöksesi tehnyt".
Ja sitten aloitat uuden elämän,joko yksin tai tämän uuden naisen kanssa,vetkuttelu ei auta eikä hyödytä ketään.
Ettei käy kuin minulle :
Minä sain kuulla aina samaa,olin ukko joka ei kelpaa kenellekkään toisella ja saisin olla tyytyväinen että hän minua katselee..
Milloin suhde ahdisti ja milloin haluttiin muutosta elämään,tunsin vuosikausia olevani ainoastaan taakka tai korvike paremman miehen puuttuessa.
Silti elämämme oli turvallista ja hyvin tasapainoista,mutta itse tunsin että kyllähän elämäni menee hukkaan tässä , se suhde ei ollut kannaltani sellaista kuin piti.
Kuinka monet kerrat mietin lähdenkö suhteesta,uskoin toisaalta että vaimoni olisi vaan tyytyväinen kun pääsee näinkin turhasta miehestä mutta taas kannoin huolta kuinka hän pärjäisi yksin.
Vuosikausia olin lähtökuopissa,useita ihastumisia ja mukavia naisia näinä vuosina tuli vastaani mutta en voinut vaan lähteä,tunsin olevani raukkamainen sika jos jättäisin vaimoni yksin,kuinka hän yksin pärjäisi laskuistaan ja elämästään.
Sitten sairastuin itse,tänä aikana vaimoni rupesi käymään iltaisin ulkona tapailemassa kavereitaan,ja kuinkas ollakkaan löysi itselleen miehen.
Ilman epäröintiä tai säälin häivää hän ilmoitti haluavansa erota,ja lähtevänsä uuden miehen matkaan.
Jäin yksin ,sairastellessani mietin että taisin saada maistaa omaa lääkettäni,kohtaloa jota en olisi halunnut vaimolleni suoda ,mutta tälläiseen asemaan päädyinkin itse.
Aikaa vieri ja kuntouduin,mutta ikää oli tullut jo sen verran ettei minulla riittänyt kysyntää naisrintamalla kuten joskus nuorempana,kyllä kadutti suunnattomasti oma päättämättömyyteni ,koska tilaisuuksia aloittaa uusi elämä uuden naisen kanssa olisi ollut useita jos vaan olisin uskaltanut tarttua hetkeen aikoinaaan.
Tee siis sinä miehen päätös,lähde ja aloita uusi elämä.älä jää roikkumaan ettei sinulle käy lopulta kuten minulle.
Vastaukset olivat ainakin helposti tulkittavia. Jos nyt unohdetaan oma itseni, sillä omalta osaltani olen päätökseni tehnyt, ehkä joku voisi vielä kommentoida enemmän vaimon kannalta. Toivoisin ettei hän jäisi jäisi suremaan sen enempää kuin muutenkaan kummittelemaan.
asiaa vaimosi näkökulmasta, vaikken itse olekaan kenenkään vaimo. En tiedä teidän menoista, työtilanteesta ja omaisuudesta mitään, mutta uskallan kuitenkin sanoa, että älä mieti liikaa sitä miten vaimosi tulee pärjäämään yksin. Asioilla on aina tapana järjestyä. Minäkin maksan yksin asuntolainaa, laskut ja muun elämisen, rahaa jää silti vapaa-ajallekin. Enkä todellakaan ole hyvä palkkaisessa ammatissa. Ihmiset, jotka ovat tottuneet elämään parisuhteessa, pelkäävät kohdata arjen yksin omilla tuloillaan taikka ei usko, että joku siihen pystyy -ainakaan onnellisena. Asiat järjestyy, uskalla irtautua. Onnea sulle!
On sitä joskus ihan itsekin sanonut, että kun lähtee niin pärjää enkä minäkään hetkeäkään sitä epäile.