Tuomioja: Toinen Afganistan löytyi!

Tuomioja blogissaan:

"Pikku-uutinen päivän lehdessä kertoo, että mahdollisesti 70 ihmistä olisi kuollut pohjois-jemeniläistä kylää vastaan tehdyssä ilmaiskussa. Jemenin hallitusta vastaan taistelevat shiia-kapinalliset syyttävät iskusta Saudi-Arabian ilmavoimia, mutta Jemenin armeija on ilmoittanut olleensa iskun tekijä. Oli tässä tapauksessa niin tai näin, niin vastakkain ovat konfliktissa taustatekijöinä sekä al Qaida että Saudi-Arabia, joista kumpikaan ei ole tunnettu demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjänä.

Kuinka laajaa sotaa Jemenissä käydään ja ketkä kaikki ulkopuoliset ovat siihen sekaantuneet on vaikea niukan uutisoinnin ja läntisen median vähäisen kiinnostuksen vuoksi tietää. Hyvässä lykyssä meidän ei tarvitsekaan enempi tietää tai kiinnostua, huonommassa tapauksessa kyse on vielä paikallisesta Afganistanista, joka laajentuu suuremmaksi länsimaidenkin turvallisuutta uhkaavaksi konfliktiksi, johon ne vähitellen tulevat suoraan tai Saudi-Arabiaa käyttämällä epäsuorasti mukaan vedetyksi."
279
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Taisi olla 90-lukua. Jemenissä ei taida olla öljyä? Taitaa olla köyhin maa Arabian niemimaalla. Omanista en tiedä, köyhä vai rikas.

Äänestä

Tuomioja varmastikin kirjoittaa asiaa.

Myös Washgton Post kirjoittaa samasta asiasta: Growing Concern tu US Officials ... Tänää Jemenin joukot olisi sen mukaan ilmavoimien tukemina tappaneet ainakin 28 militanttia...

SANAA, YEMEN -- Yemeni forces, backed by airstrikes, killed at least 28 al-Qaeda militants and captured 17 others in Thursday a pre-dawn assault on an alleged training camp and other areas in this Middle East nation, where al-Qaeda's presence is of growing concern to U.S. officials.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


uusi kriisipesäke! kirjoitti:

Tuomioja blogissaan:

"Pikku-uutinen päivän lehdessä kertoo, että mahdollisesti 70 ihmistä olisi kuollut pohjois-jemeniläistä kylää vastaan tehdyssä ilmaiskussa. Jemenin hallitusta vastaan taistelevat shiia-kapinalliset syyttävät iskusta Saudi-Arabian ilmavoimia, mutta Jemenin armeija on ilmoittanut olleensa iskun tekijä. Oli tässä tapauksessa niin tai näin, niin vastakkain ovat konfliktissa taustatekijöinä sekä al Qaida että Saudi-Arabia, joista kumpikaan ei ole tunnettu demokratian ja ihmisoikeuksien edistäjänä.

Kuinka laajaa sotaa Jemenissä käydään ja ketkä kaikki ulkopuoliset ovat siihen sekaantuneet on vaikea niukan uutisoinnin ja läntisen median vähäisen kiinnostuksen vuoksi tietää. Hyvässä lykyssä meidän ei tarvitsekaan enempi tietää tai kiinnostua, huonommassa tapauksessa kyse on vielä paikallisesta Afganistanista, joka laajentuu suuremmaksi länsimaidenkin turvallisuutta uhkaavaksi konfliktiksi, johon ne vähitellen tulevat suoraan tai Saudi-Arabiaa käyttämällä epäsuorasti mukaan vedetyksi."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu