The Natalie Cole story

Satuin näkemään kaapelikanavalta v. 2000 tehdyn The Natalie Cole Story –dokumentin, joka perustuu hänen elämänkertaansa Angel on my shoulder. Filmissä näyteltiin Natalie Colen elämäntapahtumia, joihin Cole teki välispiikkejä. Cole itse näytteli tapahtumia v:sta 1985 eteenpäin. Tässä joitakin juttuja, joita filmissä paljastettiin.

Colen laulajanura lähti liikkeelle, kun hän lauloi rauhanmielenosoituksessa opiskelijatovereidensa kanssa. Hänet otettiin bändin laulajaksi.

Ensilevyn julkaisun aikoihin 1975 Colen huumeongelma pääsi otsikoihin, kun hän kärähti Torontossa heroiinin käytöstä.

Colen hovisäveltäjistä Chuck Jackson oli rempseä suunpieksäjä ja Marvin Yancy hiljainen symppis. Yancy ehdotti Colelle, että kun debyyttialbumi on julkaistu, voisiko hän tulla hänen kanssaan yhdessä kirkkoon. Kun Cole tuli kirkkoon, hän näki hämmästyksekseen Yancyn päällä papin puvun. Yancy sanoi salanneensa pappeutensa, koska kaikki eivät ymmärrä, kuinka kirkonmies saattaa tehdä rakkauslauluja.

Jacksonin ja Yancyn voittaessa Vuoden tuottaja –tittelin, Colen piti laulaa juhlatilaisuudessa I´ve got love on my mind. Hän oli kuitenkin niin pilvessä, että laulu lähti epävireessä. Cole katsottua Yancyn kasvoihin hän pyysi bändiä aloittamaan alusta, minkä jälkeen esitys onnistui. Cole suoritti kotonaan ”kylmä kalkkuna”-vieroituksen ja jätti heroiinin.

Lopulta pianon ääressä laulua harjoitellessaan Cole ja Yancy tunnustivat rakastavansa toisiaan. Siltä seisomalta he etsivät jostakin vihkipapin ja menivät vihille avoauton takapenkillä.

Cole synnytti pojan. Hän kertoi, että elämä oli niin onnellista, että ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin pilata se. Bileissä pariskunnalle tarjottiin kokaiinia. He alkoivat yhdessä käyttää kokaiinia ja crackia. Heidän poikansa oli hukkua uima-altaaseen vanhempien huumeillessa sisällä. Pariskunta pimahti toisiinsa ja erosi.

Yancy kuoli 34-vuotiaana sydänkohtaukseen. Cole kuuli asiasta juuri ennen live-esiintymistä. Hän ilmoitti yleisölle Yancyn olleen elämänsä ensimmäisen ja ainoan rakkautensa ja lauloi päälle kappaleen Our love.

Colen huumeongelma paheni. Hänen managerinsa vei hänet lähestulkoon väkisin vieroitukseen, jossa lapsuudesta periytyviä henkisiä takalukkoja purettiin. Ura oli huonossa jamassa: ensimmäinen keikka selvänä oli hälyisässä räkälässä.

Lauleskeltuaan jouluna duettoa kuolleen isänsä kanssa (radiosta kuului Nat King Colen The Christmas Song) Cole sai idean levyttää isänsä bravuuribiisejä. Hän ei ollut halunnut laulaa niitä aiemmin, koska halusi tulla kuuluisaksi laulajana, ei Nat King Colen tyttärenä. Cole joutui kotvan aikaa taivuttelemaan levy-yhtiön johtoa.

Cole pyysi äidiltään, jonka kanssa hän oli huonoissa väleissä, vanhoja kotifilmejä musiikkivideota varten. Merkkinä välein hienoisesta sulamisesta hän sai filmit.

0

782

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

        Vaikka oot jo noin vanha!?
        Ikävä
        113
        1403
      2. MiltäKaivattusi

        Näyttää? !
        Ikävä
        45
        921
      3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

        Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
        Ikävä
        50
        746
      4. Perhoseni (miehelle)

        Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
        Ikävä
        133
        704
      5. Mitä meidän välillämme

        On käynyt näiden vuosien aikana?
        Ikävä
        70
        676
      6. Uskaltaisitko

        Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
        Ikävä
        67
        626
      7. Olen tavattavissa

        tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
        Ikävä
        53
        607
      8. Halaus juuri sinulle

        Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
        Ikävä
        55
        565
      9. Onko Sofia jälleen jätetty?

        Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        114
        525
      10. Mies, näetkö minut myös

        Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
        Ikävä
        20
        500
      11. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

        EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
        Kajaani
        101
        485
      12. Voiko se ikinä toimia

        Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
        Ikävä
        32
        478
      13. Meneekö unohtamis

        Projektisi hyvin??
        Ikävä
        34
        477
      14. Voin tulla

        Sisustamaan sulle 🤭
        Ikävä
        55
        468
      15. Kuka se on

        Kuhmon komein aikamies?
        Kuhmo
        5
        468
      16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

        Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
        Ikävä
        118
        466
      17. Mitä jos...

        Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
        Sinkut
        142
        453
      18. Uskallatko paljastaa

        Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
        Ikävä
        49
        447
      19. Et sinä mitään

        Oikeasti halua
        Ikävä
        52
        413
      20. Miksi jätit vastaamatta mies

        Silloin kauan sitten 😔
        Ikävä
        42
        410
      Aihe