Mussolini Stalinista

...kommunistijohtajien kuullen että "taistelu natsismia vastaan on rikos". Tämä tapahtui vuonna 1940. Länsimaita Molotov opasti olemaan taistelematta Hitlerin Saksaa vastaan.

Nyttemmin on myös dokumentoitua tietoa NKVD:n yhteistyöstä Gestapon ja SS:n kanssa jo vuodesta 1937 lähtien. Sopimuksilla oli johtajien allekirjoitukset. Nimiä mm. Lavrenti Berija, Heinrich Himmler, Heinrich Muller jne...

NATSIEN JA BOLSHEVIIKKIEN KESKINÄINEN RAKKAUS OLI PALJON SYVEMPÄÄ KUIN ON HALUTTU MYÖHEMMIN MUISTELLA.

Penna Tervo kirjoitti:

...kommunistijohtajien kuullen että "taistelu natsismia vastaan on rikos". Tämä tapahtui vuonna 1940. Länsimaita Molotov opasti olemaan taistelematta Hitlerin Saksaa vastaan.

Nyttemmin on myös dokumentoitua tietoa NKVD:n yhteistyöstä Gestapon ja SS:n kanssa jo vuodesta 1937 lähtien. Sopimuksilla oli johtajien allekirjoitukset. Nimiä mm. Lavrenti Berija, Heinrich Himmler, Heinrich Muller jne...

NATSIEN JA BOLSHEVIIKKIEN KESKINÄINEN RAKKAUS OLI PALJON SYVEMPÄÄ KUIN ON HALUTTU MYÖHEMMIN MUISTELLA.

Lue lisää

Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä oli tuottanut itselleen turmion sotimalla Iso-Britannian ja Ranskan meri-imperiumien hyväksi Keski-Eurooppaa eli Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa ja Venäjä, maailmansodan häviäjät, alkoivat harjoittaa yhteistyötä jo 1920-luvulla, minkä näkyvin merkkipaalu oli vuoden 1926 Rapallon sopimus. Kumpikaan suursodan häviäjä ei pitänyt yli kansallisuusrajojensa laajennetusta Suur-Puolasta, jonka Ranska oli sodan jälkeen pystyttänyt liittolaisekseen Itä-Eurooppaan uhkaamaan sekä Saksaa että Neuvosto-Venäjää. Molotov-Ribbentrop-paktin juuret voidaan nähdä tässä yhteisessä intressissä.

Hitlerin pitkän tähtäimen maailmanpoliittinen suunnitelma tunnetaan: hän tahtoi Saksan johtavan Euroopan mannermaata mutta Iso-Britannian säilyttävän asemansa maailman merillä ja siirtomaissaan. Bolševikkien Venäjä oli Hitlerin päävihollinen, Amerikka kaukaisempi uhka jota Hitler ei ymmärtänyt koskaan ottaa tarpeeksi vakavasti. Voidaan sanoa, että Hitler oli "länsimielinen" natsi. Oli kuitenkin myös "itämielisiä" natseja, jotka kannattivat Weimarin tasavallan aikaisen politiikan jatkamista suhteessa Neuvostoliittoon. Heille päävihollisia olivat merivallat Englanti ja Yhdysvallat. Neuvostoliiton avulla hajotettaisiin brittiläinen imperiumi, nämä itämieliset natsit ajattelivat. Heihin lukeutui geopolitiikan isä Karl Haushofer sekä NSDAP:n "vasemmisto", jota johtivat Strasserin veljekset ja johon myös Goebbels aluksi kuului. Vuoden 1934 puhdistuksissa, joissa Röhm ja SA kukistettiin Saksan armeijan tuella, Hitler murskasi lopullisesti myöskin puolueensa vasemmisto-opposition.

Hitlerille Molotov-Ribbentrop-sopimus oli vain tilapäisratkaisu. MERIVALTOJEN PAINAJAINEN, jota pakti merkitsi, päättyi Hitlerin hyökätessä Neuvostoliittoon, mikä aina oli ollut hänen lopullinen tavoitteensa. Samalla hän tuomitsi Saksan häviämään sodan, jonka natsit olisivat voineet voittaa ainoastaan pysymällä väleissä Neuvostoliiton kanssa. Sodan suurin voittaja oli Stalin, joka sotamenestystensä ansiosta sai Teheranissa, Jaltassa ja Potsdamissa kiristettyä Neuvostoliitolle vielä paljon paremmat ehdot ja aseman kuin Ribbentropin kanssa Moskovassa elokuussa 1939. Kun kommunistit vuonna 1949 saivat vallan Kiinassakin, se merkitsi MERIVALTOJEN PAINAJAISEN uudistumista: suurin osa Euraasiasta satoine miljoonine asukkaineen kuului bolševikki-imperiumiin, jota johti Moskovasta Stalin ideologisena auktoriteettina ja ehdottomana yksinvaltiaana! Tunteeko historia toista yhtä mahtavaa hallitsijaa? Vaikka Stalinin rikokset ansaitsevat historian tuomion, hänen geopoliittiset saavutuksensa herättävät pakostakin suurta ihailua.

Hrutšev ei ollut Stalinin veroinen strategi eikä geopoliitikko. Hän menetti Kiinan, ja se merkitsi Neuvostoliitolle koko kylmän sodan häviämistä, vaikka sitä ei tuolloin vielä osattukaan arvata. Nixonin kolmikantadiplomatia hajotti lopullisesti kommunistisen rintaman, ja 1970-luvulla Neuvostoliitto ja Kiina ajautuivat lähes sodan partaalle. Euraasialainen blokki oli katkaistu kahtia, Stalinin geopoliittinen elämäntyö oli raunioina. Afganistanin sota paljasti 1980-luvulla Neuvostoliiton heikkouden ja joudutti sen imperiumin hajoamista. Länsi työntyi nopeasti saaliinjaolle Itä-Eurooppaan, Lähi-Itään ja Keski-Aasiaan. Syvälle Euraasian sydänmaan ytimeen tunkeutunut Amerikan globaali merivalta näytti olevan lähellä lopullista tavoitettaan, koko maailman herruutta.

Mutta mikä on tilanne nyt kun 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on kulumassa loppuun? MERIVALTOJEN PAINAJAINEN on taas totta! On jälleen syntynyt euraasialainen valta-akseli, Moskova-Peking-akseli, joka merkitsee amerikkalaisen unelman sortumista - unipolaarinen USA:n johtama maailmanjärjestys ei enää ole mahdollinen. Amerikka on hukannut suuren tilaisuutensa. Se ei pystynyt käyttämään hyväkseen voittoaan kylmässä sodassa. Euraasia nousee, merivallan aurinko laskee. Tahtooko Eurooppa upota USA:n mukana, vai hyväksyä Venäjän johtajakseen? Aika näyttää.

Koroljov kirjoitti:

Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä oli tuottanut itselleen turmion sotimalla Iso-Britannian ja Ranskan meri-imperiumien hyväksi Keski-Eurooppaa eli Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa ja Venäjä, maailmansodan häviäjät, alkoivat harjoittaa yhteistyötä jo 1920-luvulla, minkä näkyvin merkkipaalu oli vuoden 1926 Rapallon sopimus. Kumpikaan suursodan häviäjä ei pitänyt yli kansallisuusrajojensa laajennetusta Suur-Puolasta, jonka Ranska oli sodan jälkeen pystyttänyt liittolaisekseen Itä-Eurooppaan uhkaamaan sekä Saksaa että Neuvosto-Venäjää. Molotov-Ribbentrop-paktin juuret voidaan nähdä tässä yhteisessä intressissä.

Hitlerin pitkän tähtäimen maailmanpoliittinen suunnitelma tunnetaan: hän tahtoi Saksan johtavan Euroopan mannermaata mutta Iso-Britannian säilyttävän asemansa maailman merillä ja siirtomaissaan. Bolševikkien Venäjä oli Hitlerin päävihollinen, Amerikka kaukaisempi uhka jota Hitler ei ymmärtänyt koskaan ottaa tarpeeksi vakavasti. Voidaan sanoa, että Hitler oli "länsimielinen" natsi. Oli kuitenkin myös "itämielisiä" natseja, jotka kannattivat Weimarin tasavallan aikaisen politiikan jatkamista suhteessa Neuvostoliittoon. Heille päävihollisia olivat merivallat Englanti ja Yhdysvallat. Neuvostoliiton avulla hajotettaisiin brittiläinen imperiumi, nämä itämieliset natsit ajattelivat. Heihin lukeutui geopolitiikan isä Karl Haushofer sekä NSDAP:n "vasemmisto", jota johtivat Strasserin veljekset ja johon myös Goebbels aluksi kuului. Vuoden 1934 puhdistuksissa, joissa Röhm ja SA kukistettiin Saksan armeijan tuella, Hitler murskasi lopullisesti myöskin puolueensa vasemmisto-opposition.

Hitlerille Molotov-Ribbentrop-sopimus oli vain tilapäisratkaisu. MERIVALTOJEN PAINAJAINEN, jota pakti merkitsi, päättyi Hitlerin hyökätessä Neuvostoliittoon, mikä aina oli ollut hänen lopullinen tavoitteensa. Samalla hän tuomitsi Saksan häviämään sodan, jonka natsit olisivat voineet voittaa ainoastaan pysymällä väleissä Neuvostoliiton kanssa. Sodan suurin voittaja oli Stalin, joka sotamenestystensä ansiosta sai Teheranissa, Jaltassa ja Potsdamissa kiristettyä Neuvostoliitolle vielä paljon paremmat ehdot ja aseman kuin Ribbentropin kanssa Moskovassa elokuussa 1939. Kun kommunistit vuonna 1949 saivat vallan Kiinassakin, se merkitsi MERIVALTOJEN PAINAJAISEN uudistumista: suurin osa Euraasiasta satoine miljoonine asukkaineen kuului bolševikki-imperiumiin, jota johti Moskovasta Stalin ideologisena auktoriteettina ja ehdottomana yksinvaltiaana! Tunteeko historia toista yhtä mahtavaa hallitsijaa? Vaikka Stalinin rikokset ansaitsevat historian tuomion, hänen geopoliittiset saavutuksensa herättävät pakostakin suurta ihailua.

Hrutšev ei ollut Stalinin veroinen strategi eikä geopoliitikko. Hän menetti Kiinan, ja se merkitsi Neuvostoliitolle koko kylmän sodan häviämistä, vaikka sitä ei tuolloin vielä osattukaan arvata. Nixonin kolmikantadiplomatia hajotti lopullisesti kommunistisen rintaman, ja 1970-luvulla Neuvostoliitto ja Kiina ajautuivat lähes sodan partaalle. Euraasialainen blokki oli katkaistu kahtia, Stalinin geopoliittinen elämäntyö oli raunioina. Afganistanin sota paljasti 1980-luvulla Neuvostoliiton heikkouden ja joudutti sen imperiumin hajoamista. Länsi työntyi nopeasti saaliinjaolle Itä-Eurooppaan, Lähi-Itään ja Keski-Aasiaan. Syvälle Euraasian sydänmaan ytimeen tunkeutunut Amerikan globaali merivalta näytti olevan lähellä lopullista tavoitettaan, koko maailman herruutta.

Mutta mikä on tilanne nyt kun 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on kulumassa loppuun? MERIVALTOJEN PAINAJAINEN on taas totta! On jälleen syntynyt euraasialainen valta-akseli, Moskova-Peking-akseli, joka merkitsee amerikkalaisen unelman sortumista - unipolaarinen USA:n johtama maailmanjärjestys ei enää ole mahdollinen. Amerikka on hukannut suuren tilaisuutensa. Se ei pystynyt käyttämään hyväkseen voittoaan kylmässä sodassa. Euraasia nousee, merivallan aurinko laskee. Tahtooko Eurooppa upota USA:n mukana, vai hyväksyä Venäjän johtajakseen? Aika näyttää.

Lue lisää

että, jos olisi muka joku Pekingin - Moskovan -akseli. että venäläisillä siinä olisi jonkinlainen johtoasema. Akseli on sinänsä venäläiselle ajattelulle tuttu, sillä toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto pyrki loppuun asti liittymään akselivaltoihin. Hitler oli vain Stalinin pettymykseksi päättänyt barbarossasta. Kyllä tuo NL:n akselienrakentelu pitäisi jo tuomita äärivasemmistossakin.

arkistomies kirjoitti:

että, jos olisi muka joku Pekingin - Moskovan -akseli. että venäläisillä siinä olisi jonkinlainen johtoasema. Akseli on sinänsä venäläiselle ajattelulle tuttu, sillä toisessa maailmansodassa Neuvostoliitto pyrki loppuun asti liittymään akselivaltoihin. Hitler oli vain Stalinin pettymykseksi päättänyt barbarossasta. Kyllä tuo NL:n akselienrakentelu pitäisi jo tuomita äärivasemmistossakin.

Lue lisää

molempiin ylläoleviin kirjoituksiin. Koroljovin kirjoitus oli alkupäästään suurimmaksi osaksi ihan asiaa. Puola hiersi sekä Saksaa että Neuvostoliittoa, eikä Puolan ajama politiikka missään vaiheessa antanutkaan mahdollisuutta välien parantumiselle. Tässäkin mielessä Molotov-Ribbentrop sopimus oli kummankin intresseissä.

Mitä tulee Hitlerin maailmanpolitiikkan olen hieman erimieltä. Hitler halusi palauttaa saksan vähintään sille tasolle millä se oli ennen 1. maailmansotaa. Halusi ottaa Saksalle takaisin sen mikä sille kuuluu ja kostaa Ranskalle. Englantia Hitler ei pitänyt vihollisenaan. Nämä seikat käyvät ilmi Mein Kampfista (joka on puuduttavaa sontaa). Eli saksan menetetyt saksalaisalueet oli saatava takaisin. Ja ne saatiin Puolaa lukuunottmatta ilman aseellisia selkkauksia. Itävalta liitettiin saksaan. Myös siirtomaat haluttiin takaisin.

Vaikka Saksa ja NL tekivätkin yhteistyötä 30-luvulla, niin epäsuorasti he myös sotivat toisiaan vastaan espanjan sisällissodassa. Eräänlainen sodan koekenttä. ja ideologisesti omilla puolillaan. Ideologisesti he eivät sietäneet toisiaan. Hitler halusi Puolan käytävän, mutta Englanti ja Ranska uhkasivat sodalla jos Hitler ottaa ne väkisin. Turvatakseen selustan solmittiin Molo-Ribb sopimus. Sovittiin Puolan jaosta ja siitä että hyökätään yhtäaikaa. Eivät Ranska ja Englanti molemmille sotaa julista. Stalin viivytteli omaa hyökkäystään pari viikkoa ja sai aikaan sodan länsivaltojen välille, juuri niinkuin halusikin. saksan taitellessa lännessä Stalin laajensi omaa piiriään idässä. Saksa aalkoi pelkäämään mitä heillä mielessä. Vaikka Hitler ja Stalin olivatkin olleet ideologisia vihollisia kauan, ei ole löytynyt pitävää dokumenttia siitä että Hitler hyökkäisi Neuvostoliittoon ennen kuin kesältä -40. Juuri kun Stalin oli laajentanut alueitaan sinne, mistä ei oltu sovittu. Sitten Marraskuussa -40 Saksa päätteli että ainoa tapa estää Stalinin hyökkäys on hyökätä itse ensin. Eli Stalin käytti Saksaa hyväkseen Puolassa ja odotti että länsivallat heikentyvät ja iskee sitten. Se oli Stalinin suunnitelma ja miksi muka veljeiltiin akselivaltojen kanssa. NL aseistus ja joukkojen määrä saksan rajoilla oli niin käsittämätön että vaikeaa sille on muuta selitystä antaa.

Mutta oikeassa olet. Stalinin geopoliittisia saavutuksia on pakko ihailla vaikka hän oli ihan yhtä paha roisto kuin hitlerkin , ellei vielä pahempi. Stalinin ansioksi pitää lukea Rooseveltin täydellinen hämääminen. Churchill ei tuohon lankaan mennyt ja tuskin olisi mennyt Trumankaan, mutta vahinko oli jo tapahtunut eikä asioita voinut enää muuttaa.

propelli kirjoitti:

molempiin ylläoleviin kirjoituksiin. Koroljovin kirjoitus oli alkupäästään suurimmaksi osaksi ihan asiaa. Puola hiersi sekä Saksaa että Neuvostoliittoa, eikä Puolan ajama politiikka missään vaiheessa antanutkaan mahdollisuutta välien parantumiselle. Tässäkin mielessä Molotov-Ribbentrop sopimus oli kummankin intresseissä.

Mitä tulee Hitlerin maailmanpolitiikkan olen hieman erimieltä. Hitler halusi palauttaa saksan vähintään sille tasolle millä se oli ennen 1. maailmansotaa. Halusi ottaa Saksalle takaisin sen mikä sille kuuluu ja kostaa Ranskalle. Englantia Hitler ei pitänyt vihollisenaan. Nämä seikat käyvät ilmi Mein Kampfista (joka on puuduttavaa sontaa). Eli saksan menetetyt saksalaisalueet oli saatava takaisin. Ja ne saatiin Puolaa lukuunottmatta ilman aseellisia selkkauksia. Itävalta liitettiin saksaan. Myös siirtomaat haluttiin takaisin.

Vaikka Saksa ja NL tekivätkin yhteistyötä 30-luvulla, niin epäsuorasti he myös sotivat toisiaan vastaan espanjan sisällissodassa. Eräänlainen sodan koekenttä. ja ideologisesti omilla puolillaan. Ideologisesti he eivät sietäneet toisiaan. Hitler halusi Puolan käytävän, mutta Englanti ja Ranska uhkasivat sodalla jos Hitler ottaa ne väkisin. Turvatakseen selustan solmittiin Molo-Ribb sopimus. Sovittiin Puolan jaosta ja siitä että hyökätään yhtäaikaa. Eivät Ranska ja Englanti molemmille sotaa julista. Stalin viivytteli omaa hyökkäystään pari viikkoa ja sai aikaan sodan länsivaltojen välille, juuri niinkuin halusikin. saksan taitellessa lännessä Stalin laajensi omaa piiriään idässä. Saksa aalkoi pelkäämään mitä heillä mielessä. Vaikka Hitler ja Stalin olivatkin olleet ideologisia vihollisia kauan, ei ole löytynyt pitävää dokumenttia siitä että Hitler hyökkäisi Neuvostoliittoon ennen kuin kesältä -40. Juuri kun Stalin oli laajentanut alueitaan sinne, mistä ei oltu sovittu. Sitten Marraskuussa -40 Saksa päätteli että ainoa tapa estää Stalinin hyökkäys on hyökätä itse ensin. Eli Stalin käytti Saksaa hyväkseen Puolassa ja odotti että länsivallat heikentyvät ja iskee sitten. Se oli Stalinin suunnitelma ja miksi muka veljeiltiin akselivaltojen kanssa. NL aseistus ja joukkojen määrä saksan rajoilla oli niin käsittämätön että vaikeaa sille on muuta selitystä antaa.

Mutta oikeassa olet. Stalinin geopoliittisia saavutuksia on pakko ihailla vaikka hän oli ihan yhtä paha roisto kuin hitlerkin , ellei vielä pahempi. Stalinin ansioksi pitää lukea Rooseveltin täydellinen hämääminen. Churchill ei tuohon lankaan mennyt ja tuskin olisi mennyt Trumankaan, mutta vahinko oli jo tapahtunut eikä asioita voinut enää muuttaa.

Lue lisää

Hitlerillä oli tietysti jo pitkän ajan takaa ajatuksia NL:n varalle. Toisaalta hän oli impulsiivinen ja näyttää siltä, että Stalinin sopimuksen vastainen eteneminen liian lähelle Romanian öljykenttiä sai Hitlerin raivostumaan ja aloittamaan Barbarossan -suunnittelun. Mitään konkreettistahan tämän suhteen ei ole ennen kesää 1940.

Stalin kuvitteli vielä tällöin pääsevänsä Hitlerin kanssa sopimukseen ja liittyvänsä' akselivaltoihin, kun tuo tuli ajankohtaiseksi. Joukot Saksaa vastaan toki kasattiin, mutta tätä edelsi jo suhteiden viileneminen ja se ettei natsit selvästikään ottaneet NL:oa vakavasti (varmaankin talvisodan takia).

Koroljov kirjoitti:

Ensimmäisessä maailmansodassa Venäjä oli tuottanut itselleen turmion sotimalla Iso-Britannian ja Ranskan meri-imperiumien hyväksi Keski-Eurooppaa eli Saksaa ja Itävalta-Unkaria vastaan. Saksa ja Venäjä, maailmansodan häviäjät, alkoivat harjoittaa yhteistyötä jo 1920-luvulla, minkä näkyvin merkkipaalu oli vuoden 1926 Rapallon sopimus. Kumpikaan suursodan häviäjä ei pitänyt yli kansallisuusrajojensa laajennetusta Suur-Puolasta, jonka Ranska oli sodan jälkeen pystyttänyt liittolaisekseen Itä-Eurooppaan uhkaamaan sekä Saksaa että Neuvosto-Venäjää. Molotov-Ribbentrop-paktin juuret voidaan nähdä tässä yhteisessä intressissä.

Hitlerin pitkän tähtäimen maailmanpoliittinen suunnitelma tunnetaan: hän tahtoi Saksan johtavan Euroopan mannermaata mutta Iso-Britannian säilyttävän asemansa maailman merillä ja siirtomaissaan. Bolševikkien Venäjä oli Hitlerin päävihollinen, Amerikka kaukaisempi uhka jota Hitler ei ymmärtänyt koskaan ottaa tarpeeksi vakavasti. Voidaan sanoa, että Hitler oli "länsimielinen" natsi. Oli kuitenkin myös "itämielisiä" natseja, jotka kannattivat Weimarin tasavallan aikaisen politiikan jatkamista suhteessa Neuvostoliittoon. Heille päävihollisia olivat merivallat Englanti ja Yhdysvallat. Neuvostoliiton avulla hajotettaisiin brittiläinen imperiumi, nämä itämieliset natsit ajattelivat. Heihin lukeutui geopolitiikan isä Karl Haushofer sekä NSDAP:n "vasemmisto", jota johtivat Strasserin veljekset ja johon myös Goebbels aluksi kuului. Vuoden 1934 puhdistuksissa, joissa Röhm ja SA kukistettiin Saksan armeijan tuella, Hitler murskasi lopullisesti myöskin puolueensa vasemmisto-opposition.

Hitlerille Molotov-Ribbentrop-sopimus oli vain tilapäisratkaisu. MERIVALTOJEN PAINAJAINEN, jota pakti merkitsi, päättyi Hitlerin hyökätessä Neuvostoliittoon, mikä aina oli ollut hänen lopullinen tavoitteensa. Samalla hän tuomitsi Saksan häviämään sodan, jonka natsit olisivat voineet voittaa ainoastaan pysymällä väleissä Neuvostoliiton kanssa. Sodan suurin voittaja oli Stalin, joka sotamenestystensä ansiosta sai Teheranissa, Jaltassa ja Potsdamissa kiristettyä Neuvostoliitolle vielä paljon paremmat ehdot ja aseman kuin Ribbentropin kanssa Moskovassa elokuussa 1939. Kun kommunistit vuonna 1949 saivat vallan Kiinassakin, se merkitsi MERIVALTOJEN PAINAJAISEN uudistumista: suurin osa Euraasiasta satoine miljoonine asukkaineen kuului bolševikki-imperiumiin, jota johti Moskovasta Stalin ideologisena auktoriteettina ja ehdottomana yksinvaltiaana! Tunteeko historia toista yhtä mahtavaa hallitsijaa? Vaikka Stalinin rikokset ansaitsevat historian tuomion, hänen geopoliittiset saavutuksensa herättävät pakostakin suurta ihailua.

Hrutšev ei ollut Stalinin veroinen strategi eikä geopoliitikko. Hän menetti Kiinan, ja se merkitsi Neuvostoliitolle koko kylmän sodan häviämistä, vaikka sitä ei tuolloin vielä osattukaan arvata. Nixonin kolmikantadiplomatia hajotti lopullisesti kommunistisen rintaman, ja 1970-luvulla Neuvostoliitto ja Kiina ajautuivat lähes sodan partaalle. Euraasialainen blokki oli katkaistu kahtia, Stalinin geopoliittinen elämäntyö oli raunioina. Afganistanin sota paljasti 1980-luvulla Neuvostoliiton heikkouden ja joudutti sen imperiumin hajoamista. Länsi työntyi nopeasti saaliinjaolle Itä-Eurooppaan, Lähi-Itään ja Keski-Aasiaan. Syvälle Euraasian sydänmaan ytimeen tunkeutunut Amerikan globaali merivalta näytti olevan lähellä lopullista tavoitettaan, koko maailman herruutta.

Mutta mikä on tilanne nyt kun 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen on kulumassa loppuun? MERIVALTOJEN PAINAJAINEN on taas totta! On jälleen syntynyt euraasialainen valta-akseli, Moskova-Peking-akseli, joka merkitsee amerikkalaisen unelman sortumista - unipolaarinen USA:n johtama maailmanjärjestys ei enää ole mahdollinen. Amerikka on hukannut suuren tilaisuutensa. Se ei pystynyt käyttämään hyväkseen voittoaan kylmässä sodassa. Euraasia nousee, merivallan aurinko laskee. Tahtooko Eurooppa upota USA:n mukana, vai hyväksyä Venäjän johtajakseen? Aika näyttää.

Lue lisää

maailmanherruus. Sopimus Saksan kanssa oli välietappi. Sillä saatiin länsimaat taistelemaan keskenään ja korjattaisiin Euroopan herruus. Siitä se ongelma tulikin. Saksa löikin Ranskan, eikä hyökännyt Englantiin, vaan kääntyi itään. Tämä yllätti Stalinin täydellisesti. Hänellä oli kyllä maailman suurin armeija mm. panssareita, lentokoneita ja tykkejä oli kaksi kertaa enemmän kuin muulla maailmalla yhteensä. Puna-armeija oli hyökkäysryhmityksessä odottamassa suotuisaa hetkeä. Siksi se yllätettiin. Stalin ei voinut ymmärtää Hitlerin typeryyttä tämän ottaessa kahden rintaman riskin. Ja siihenhän Hitler kaatui.

Stalin saa menestyksestään kiittää Hitlerin typeryyttä ja USA:n apua. Tuho oli silti lähellä ja uhraukset suunnattomat. Stalinista ei tullut edes Euroopan valtiasta ja maailman valtius jäi kokonaan utopiaksi.

St5llarien on aivan turha ylistää Stali8nin neroutta fasismin vasatisessa taistelussa. Siitä ei ollut kyse kuin propagandassa, johon stallarit näkyvät vieläkin uskovan.