jos mulle tulee maksulappy televiomaksusra niin en sitä maksa

kai tässä kokeillaan mitä laonastaisimpia maksuja kansalaisilla maksattaa kun on totuttu siihen, että suomalaisille menee kikki läpi. itselleni ei mene ja asia on oikeudelisestikin aivan selvä. vien asian asian oikeuskäsittelyihin. tarvittaessa kprkeimpaan mahdolliseenkäsittelypaikkaan.
370
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

televisiota en omista, miksi maksaisin tv-lupamaksua? ihan sama kuin kaikille määrättäisiin autoveromaksu sen takia, että on mahdollista, että omistan auton.

huomaa, että tämä eduskunta on hyvin ylen voitelema

Äänestä

Valtiota vastaan on ylensä vähän nihkeää tapella. Maksu kasvaa korkoa korolle ja lopulta maksat sekä omat, että valtion oikeudenkäyntikulut, jos häviät. Tunnetusti valtion käyttämät asianajajat eivät ole halvimmasta päästä. Kulut ovat ulosmittauskelpoisia, joten siinä sitä sitten ollaan persaukisia ja luottotiedottomia. Tulee siinä periaatteelle hintaa, mutta onnea vaan valitsemallasi tiellä! ;-)

Äänestä
  • kiitos. tulipa korkoja sun muita maksulappuina niin en niitäkään maksa. jos valtio toimii valitsemallaan tiellä ja niiden periaattein mua vastaan niin toimin samoin periaattein sitten itsekin jos oikeus ei toimi. mennään siinä tapauksessa vaikeimman kautta, jos ei muuta vaihtoehtoa jätetä mutta mua ei rahasteta palvelusta, jota en käytä.

    jo pelkkä ehdotus on vääryyteen perustuva tässä mediamaksussa.

    mitä tulee ulosmittaamiseen niin olen valmis siihenkin. sen lupaan, että uutisotsikoihin menee mun tapaus. mä kun en tosiaankaan suostu tähän rikolliseen toimeen, jota valtio ajaa kansalaisia kohtaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yle, ei onnistu kirjoitti:

kai tässä kokeillaan mitä laonastaisimpia maksuja kansalaisilla maksattaa kun on totuttu siihen, että suomalaisille menee kikki läpi. itselleni ei mene ja asia on oikeudelisestikin aivan selvä. vien asian asian oikeuskäsittelyihin. tarvittaessa kprkeimpaan mahdolliseenkäsittelypaikkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu