Olen 26 v. sinkku ja tradenomi. Ongelma on että en voi työskennellä missään koska mikään työpaikka ei vastaa ns. tarpeita. Työ on monesti niin yksinkertaista ja yksitoikkoista. Haluan johtavaan asemaan ja olla myös asiantuntijana tai vaihtaa alaa terveydenhoitopuolelle.
Tuntuu että toiset tradenomit ovat niin lapsellisia ja tyhmiä, heidän jutut ei vaan jaksa kiinnostaa.
Olen toki ajatellut nyt laittaa hakupapereita kouluun ja työssä pääsen ehkä etenemään. Mutta kun mikään ei riitä! En voi keskittyä yksityiselämääni koska en menesty tarpeeksi. Myös niin sanotuissa paremmissa paikoissa on vähän tuuliajolla. Työn pitäisi kuitenkin tuoda varmuutta elämään.
Haluan valtavan ison omakotitalon ja kulkea aina uudella autolla. Olen nyt vasta aikuisiällä vuoden esim. asunut kerrostalossa, joka oli minulle täysi järkytys.
Se että en menesty tarpeeksi ja minulla on liian yksikertainen työ, liian yksinkertaisten ihmisten kanssa aiheuttaa minulle jopa vakavia fyysisiä oireita!
Koulumenestykseni on ollut hyvä. Lukion alkupuolella rehtorit kannusti minua ja sanoin että noin hyvillä papereilla pääsee mihin vain. Aluksi haaveilinkin lääkiksestä tai oikeustieteellisestä, mutta ajattelin että kun naisilla on aina työelämässä niin vaikeaa, niin kannatta hankkia helppo duuni ja perhe. Lukion olen aloittanut nyt uudestaan, mutta en jaksaisi nähdä vaivaa sen eteen. Esim. se että joku laskee pitkän matematiikan laskuja yötä myöden saa minut ihmettelemään. Koulumenestys on tullut aina melkein ilmaiseksi. Mistä saisin motivaation?
Tuntuu että toiset tradenomit ovat niin lapsellisia ja tyhmiä, heidän jutut ei vaan jaksa kiinnostaa.
Olen toki ajatellut nyt laittaa hakupapereita kouluun ja työssä pääsen ehkä etenemään. Mutta kun mikään ei riitä! En voi keskittyä yksityiselämääni koska en menesty tarpeeksi. Myös niin sanotuissa paremmissa paikoissa on vähän tuuliajolla. Työn pitäisi kuitenkin tuoda varmuutta elämään.
Haluan valtavan ison omakotitalon ja kulkea aina uudella autolla. Olen nyt vasta aikuisiällä vuoden esim. asunut kerrostalossa, joka oli minulle täysi järkytys.
Se että en menesty tarpeeksi ja minulla on liian yksikertainen työ, liian yksinkertaisten ihmisten kanssa aiheuttaa minulle jopa vakavia fyysisiä oireita!
Koulumenestykseni on ollut hyvä. Lukion alkupuolella rehtorit kannusti minua ja sanoin että noin hyvillä papereilla pääsee mihin vain. Aluksi haaveilinkin lääkiksestä tai oikeustieteellisestä, mutta ajattelin että kun naisilla on aina työelämässä niin vaikeaa, niin kannatta hankkia helppo duuni ja perhe. Lukion olen aloittanut nyt uudestaan, mutta en jaksaisi nähdä vaivaa sen eteen. Esim. se että joku laskee pitkän matematiikan laskuja yötä myöden saa minut ihmettelemään. Koulumenestys on tullut aina melkein ilmaiseksi. Mistä saisin motivaation?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Oletko yhtään perfektionisti ja "kontrollifriikki". Se on turmion tie, nimittäin sellainen ihminen polttaa itsensä loppuun nopeasti. Tunnistan samanlaisia ominaisuuksia itsestäni ja olen sinua useita vuosia nuorempi. Olen sittemmin päässyt irti pilvilinnoistani ja palautunut maanpinnalle.
Tradenomi voi oikeastaan työskennellä niin suorittavalla tasolla ja myös päällikkönä, esim. esimiestehtävissä. Asiantuntijaksi ei voi kehittyä, jos ei ole kokemusta alalta ja suhteita. Moni työ on loppujenlopuksi aika "bulkkihommaa", jota pystyisi tekemään kuka vain.
Näillä koulutusmäärillä tosin yhä useampi tradenomi on ihan perustyötehtävissä ja asiantuntijatehtävät ovat vain kaukainen haave. Koulutus antaa vain "mahdollisuuden", eikä automaattisesti takaa menestystä.
Ei me tässä elämässä absoluuttisesti onnistuta tai epäonnistuta, eikä myöskään olla parempia kuin "ne muut lapselliset". Vakaata työpaikkaa ei ole juuri olemassakaan nykyaikana varsinkaan kaupallisella alalla.
Lamaantuminen ei ole hyvä juttu, nimittäin se estää kehityksen. Sinun olisi vain nyt tehtävä jotain, sen eteen, että voisit jossain vaiheessa saavuttaa unelmasi, olipa se sitten oma kämppä ja perhe. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi.
Vaikuttaa siltä, että kunnianhimoa riittäisi. Yrittäjillä on useasti samoja ominaisuuksia ja joskus syy omaan yrittäjyyteen löytyy siitä, että oman alan töitä ei joko ole tarjolla tai yrittäjänä pystyy toteuttamaan itseään monipuolisemmin. En nyt sanoisi, että sun kannattaa yrittäjäksi ryhtyä tuosta vain, vaan kypsytellä ajatusta vähitellen. Yrittäjyys ja työn vakaus ei tosin kulje käsikädessä, että jos vakaan työn haluat, niin silloin pitäisi lukea esim. lääkäriksi, hammaslääkäriksi, farmaseutuksi tms. alalle, joka on säänneltyä ja jonka suurin työnantaja tai asiakas on julkinen sektori.
Sellaista työtä etsinkin jossa viihtyisi? Nykyisin myös vakituista työtä on vaikea löytää.
Toki haluan omakotitalon ja perheen. Ystäväni asuvat melkein kaikki omakotitaloissa vaikka tekevät ihan perus duunarin hommia esim. myyjä ja lähihoitaja tai toinen pariskunta myyjä ja vartija.
Niin olen tavallaan perfektionisti, mutta jokaisella elämän alueella. Esim. ulkonäkö, sosiaaliset suhteet, liikunta ovat minulle tärkeitä ja haluan olla ykkönen. Toisaalta nuorena jätin aina väliin esim. isot urheilukisat koska ajattelin etten kestä häviämistä. Mutta taas paikalle jääminen ja "syrjäytyminen" tekee minut vasta laamaantuneeksi ja saa minut sairaaksi.
Olen sellainen että elämässä pitäisi jatkuvasti olla jotain meneillään, kiirettä, äksöniä ja se saa minut tuntemaan itseni tärkeäksi ja antaa minulle energiaa. Osaan kyllä ottaa rennosti, mutta mitä paremmin menee, sitä paremmin alkaa mennä jne..
Yrittäjyyttä en ole koskaan ajatellut.. Ehkä oma vaateliike?
Om tainnut tulla katsotuksi liikaa hömppäsarjoja, kannattaa palauttaa jalat maanpinnalle ja mennä esim siivoojan töihin 5€ tuntipalkalla. Kyllä siitä se oikea normaali elämä alkaa aueta.
Mitä tulee noihin kavereihisi, joilla on jo perhe ja kaikki kunnossa näennäisesti, ei se tarkoita, sitä että he olisivat sen varakkaampia. Heillä voi mennä kaikki rahat esim. asuntolainan lyhennöksiin, korkoihin tai vuokraan. Saattavat jatkuvasti stressata rahan riittämistä ja odottaa seuraavaa palkkapäivää; sitä se on.
Vaateliikkeitä on Suomessa paljon ja yrittäjä on aika yksin yrityksensä kanssa loppujenlopuksi. Siihen ei kannata tyhjätaskuna ryhtyä. Mieluummin sellaista, jossa on riskit pienemmät ja jota voi koulutuksen pohjalta tehdä.
Ulkomailla on myös töitä ja haastetta, kun sitä kaipaat.
Pitää osata myös hävitä ja olla huono jossain. Mitä sitten? Ei sillä ole merkitystä pidemmän päälle, jos ei osaa hiihtää yhtä nopeasti kuin muut.
Ihan vitsinäkö tuon jutun kirjoitit? Sellaisena sen ainakin otin.
Nimittäin jotenkin minusta vaan tuntuu, että tradenomit harvemmin ovat johtavassa asemassa ja jos et jaksa opiskella päästäksesi ns. parempaan asemaan, mitenköhän sen kunnianhimon kanssa onkaan...
Minulle ainakin tuli tekstistäsi mielikuva, että olet melkoisen naiivi satumaailmassa elävä, itseään muita erinomaissempana pitävä tyttönen eli kannattaisi varmaan melko tarkkaan harkita, ennen kuin alkaa haukkumaan kollegoitaan lapsellisiksi ja tyhmiksi.
Opiskelemaan olen siis menossa, mutta kyse oli siitä että voiko ihminen olla tyytyväinen huonoon duuniin? Tai pitääkö olla tyytyväinen että on edes se huono työpaikka?
Tänä päivänä kannattaisi mielestäni olla tyytyväinen, jos ylipäänsä edes on töitä. Olen itse joutunut tekemään suoranaisia paskaduuneja onnettomalla palkalla (8 e/h) ja voinut huonosti, mutta kyllä tämä työttömyyskin on todella syvältä. Tosin se sellainen asia, jonka toivoisin ainakin kerran elämässä osuvan jokaisen kohdalle ikää, asemaa ja alaa katsomatta kaikkine murheineen, jota se tullessaan tuo.
Tiedät mitä haluat, tunnistat ja saat sanottua, sehän on hyvä. Monesti väännetään tärkeydeksi, jos kärsii tyhmistä puheista. Minä tahdoin tehdä ruohonjuuritason töitä, ajattelin muutakin kuin rutiineja, näistä syistä sanottiin, ei jakseta kuunnella.
Laskeutua tasolta, se on jokaisen tehtävä itse, ymmärrettävä oikea ja väärä, kukaan ei voi sanoa toiselle noin.
Kun ihminen haluaa jotain, niinkauan hän on elossa. Minä haluaisin työkykyni takaisin, auta armias.
Syöpä ketjun aloittaja nyt se äidin keittämä puuro ja sitten http://www.cedartubs.com/ebayphotos/1200767008bucket.jpg
Minullakin oli valtavat kunnianhimot. Sitten elämä opetti, sain vammaisen lapsen, jossa oli haastetta enemmän kuin olin koskaan osannut odottaa.
Hakeudu hoitoalalle mielenterveys- tai vammaispuolelle, niin et enää koe mitään liian helpoksi.