Tämän päivän Hesarissa kerrottiin Osmo Kontulan parisuhdetutkimuksesta. Kaksi mielenkiintoista tulosta: parisuhteet ovat onnellisempia nyt kuin 30 vuotta sitten, koska onnettomat parit eroavat nykyään helposti, ja onnen tae on seksi eikä rakkaus.
Ensimmäinen tulos tuntuu vähän falskilta: jos ero on helppoa, parisuhteet ovat ehkä onnellisia mutta ihmiset mahdollisesti yhtä onnettomia. Onnettomat vain ovat nyt onnettomia itsekseen eivätkä pilaa enää parisuhdetilastoja.
Toinen tulos sen sijaan on uskottava. Rakkaus tuo todennäköisemmin tuskaa kuin onnea, kun taas seksi antaa intoa kaikille elämänaloille.
Ensimmäinen tulos tuntuu vähän falskilta: jos ero on helppoa, parisuhteet ovat ehkä onnellisia mutta ihmiset mahdollisesti yhtä onnettomia. Onnettomat vain ovat nyt onnettomia itsekseen eivätkä pilaa enää parisuhdetilastoja.
Toinen tulos sen sijaan on uskottava. Rakkaus tuo todennäköisemmin tuskaa kuin onnea, kun taas seksi antaa intoa kaikille elämänaloille.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ihan asiaa! Onpa kiva kun on tehty tutkimuskin siitä!
Olen itse pitänyt itseäni kummajaisena,kun olisin suhteessani halunnut hellyyttä, kumppanuutta,rakkautta ja myötäelämistä pariltani paljon paljon enemmän,kuin sain..Olin sitten viimeiset 15 vuotta onneton yksikseni itkien,kun mieheni mielestä se oli hölynpölyä koko rakkauden tarpeeni..Kun kyselin,rakastaako hän minua,tuli aina vaan harmistunut joo joo..
Vuosien myötä sitten kovetin itseni pikkuhiljaa,enkä nykyään mieheni koskettaessa enää vastaa siihen ollenkaan..En halua enää edes raottaa verhoa sillä saralla..MUTTA se pointti tässä! Nyt menee paljon paremmin! En enää rakasta miestäni,mutta en halua erotakkaan..miksi haluaisin? En enää halua rakastua keneenkään toiseenkaan..se tunne toi minulle pelkkää surua ja pahaa oloa..pois se minusta!
Nyt mennään kaveripohjalla! Naidaan kun naidaan,halusta,ei rakkaudesta!
Olen nyt taas iloinen ihminen ja pystyn ajattelemaan paljon muitakin asioita.. ennen jankkasin vaan sitä onnetonta rakkauttani..se on nyt haudattu!
Seksissäkään en hae enää mitään lämpöä,enkä yhteenkuuluvaisuutta vaan pelkkää nautintoa ja pääsyä kliimaksiin..se riittää!
Pakko kommentoida, että edellinen Puumattaren viesti (ja useat muut kirjoitukset tällä palstalla) tekevät minut hyvin surulliseksi. Merkitsevätkö parisuhteet ja avioliitto ihmisille enää mitään? Onko jokaisen kohtalo päätyä rationaaliseen, tunteettomaan "järki"liittoon jossa omista tunteista ei voi puhua ja jossa puoliso nähdään ensisijaisesti vain omien halujen ja tarpeiden tyydyttäjänä? Kannattaako syvällistä, vuorovaikutteellista "aitoa" (rakkautta sisältävää, muullakin kuin fyysisellä tasolla) parisuhdetta enää edes tavoitella? Onko sellainen edes mahdollista?
Tänä päivänä ihmisiä tuntuu ajavan niin parisuhteissa kuin muutenkin elämässä pohjaton itsekkyys ja omahyväisyys. Lähtökohtaisesti vain omilla tunteilla ja mieltymyksillä on väliä ja elämäntehtävänä on vain ja ainoastaan oman hyvinvoinnin ja onnellisuuden maksimointi. Pahinta tässä on mielestäni se, että tämä on täysin yleisesti hyväksyttyä ja kiinteä osa yhteiskuntaamme ja ajattelumaailmaamme. Sanomattakin on selvää, että tämä ei välttämättä ole paras mahdollinen lähtökohta "aidolle" parisuhteelle. Tämän huomaa jo pelkästään nykyisiä avioliittojen erotilastoja tarkastelemalla.
Itseltä jäi ko. artikkeli lukematta, mutta lähtökohtaisesti suhtaudun erittäin varautuneesti tämän kaltaisiin ”tutkimuksiin”. Miten onnellisuus määritellään? Mitä rakkaus on? Voiko niitä edes luotettavasti mitata? Olisi kuitenkin mielenkiintoista kuulla "Puumatar1" nimimerkin (ja myös muiden kirjoittajien) mielipiteen siitä, kokevatko he todella olevansa onnellisia kaveripohjalla toimivassa parisuhteessa ja ovatko he onnellisempia/vähemmän onnellisia verrattuna vaiheeseen jossa rakkautta vielä oli. Uskovatko he edes "aitoon" (rakkautta sisältävään) parisuhteeseen ja kaipaavatko he sitä takaisin elämäänsä?
laatua itsekkyyttä ? sitä vain ei nähdä, "onnen tilassa. Kaveruus hyvine panoineen on upeaa.....
Joku filosofi oli todennut, että onnellisen elämän salaisuus on hyvä terveys ja huono muisti.
--olen tämän kakkoskirjoittajan kanssa samaa mieltä. Pohjatonta itsekkyyttä koko sydän täynnä. Tulee kovin surulliseksi.
Toisaalta ymmärrän kyllä nämä kaveripanotkin joooooo, on noita itsekin tullut harrastettua. Ai miksi? Koska pelottaa aivan valtavasti rakastua toiseen, avata sielunsa ja sydämensä toiselle, se on sitten sen toisen ihmisen harkinnassa mitä niille tekee. Kohteleeko hyvin (toivottavasti) vai repiikö rikki. Kunnes sitten eräänä päivänä kohtasin Miehen.. ja vaikka kuinka pelotti ja yritin laittaa vastaan, hän avasi oven sieluuni ja sydämeeni. Hän on kohtaloni, hän on se oikea. Tiesin sen heti kun näin hänet. Ja nyt, 5 v myöhemmin voin sanoa, että kyllä paljon paljon paremmin asiat on kun oikeasti rakastaa ja rakastelee.
Siis en tarkoittanut kakkos-kirjoittajaa, vaan kolmosta.. :D Romantikko vielä nimimerkillä kirjoittanutta!!