"Minä olen NIIN tunneihminen"

Mulla on myös yksi tuon tyylinen ystävä, hän on mua nuorempi, joten olen kyllä ymmärtänytkin. Mutta sitten lopulta sanoin asiasta, suoraan, mutta jämäkästi, että mä en jaksa enää hysteriaa enkä lietsontaa, että mä en vaan nyt jaksa. Luettelin kasan oikeita tragedioita ja myös siis omasta elämästäni ja kysyin, että kuinka paljon mä saan alkaa nyt vuodattamaan, vai mitä tehdään. Siis, ihan suoraa puhetta, että liika on liikaa. Sitten tuli hetken tauko ystävyyteen, kunnes hän otti yhteyttä ja sanoi, että pointti meni perille, ja todella, onpas hän ollut itsekäs.

Nuorille kaikki vaan on niin supertraagista monesti, tunnen myös yhden miehen, tämän naisen lisäksi, heillä on hieman eri tyyli, mutta se super-hyper-dramaattisuus on samaa, ja tottakai, siis heidän omasta näkökulmastaan. On niin vaikea ymmärtää silloin, että maailmassa on muitakin ja että heidän oma maailmansa on toki tärkeä, muttei suinkaan ainoa. Mä luulen, että se on vaan sellasta lapsellista innokkuutta kun itse alkaa tajuta asioita ja niitä tapahtuu. Sitten tässä kun vuosien varrella on niin peljon vastoinkäymisiä, vakavia asioita, menetyksiä ja draamaa, niin alkaa se intoilu kadota, ja jotkut ei tietty alunperinkään ole sen luontoisia. Yleensä nää ihmiset todella on tunteellisia, mutta nuorena se tunteellisuus on vain oman navan ympärillä niin paljon, ettei oikein ymmärretä että on muitakin tapoja tuntea ja reagoida.

Mutta, sitten onko se, että rupeaa toiselle määrittelemään, mikä on "kovan luokan tapahtuma" ja mikä ei, oikein on toinen juttu ja myös nuoruuden aiheuttamaa. Joskus kovaa luokkaa voi olla itselle pienikin asia ja joskus ystävän kättä voi tarvita ihan vaan tien ylittääkseen. Elämä on tässä ja nyt, ja muita sekä historiaa voi kunnioittaa, mutta ei suinkaan kannata käyttää sitä ystäviensä väheksymiseen. Tai itsensä. Voi olla, että jonain päivänä huomaa itselläänkin olevan surua, mikä maailman mittakaavassa on kovin pientä, mutta mihin olisi kivaa saada ystävän halaus ja lohdutusta ja syli joka parantaa.

No, siinäpä teille tasapainottelua. Yrittäkää löytää yhteinen sävel, jossa molemmat saa tilaisuuden ymmärtää toisiaan.

Näitä "tunneihmisiä" on monenlaatuisia.

Osalla se tunneihmisyys tarkoittaa sitä että kaikki "järkevältä" vaikuttava on allergista ainetta.
Ensimmäinen asia on että "mut musta tuntuu tältä!" jota seuraa "tunteet on mulle tärkeitä" sitten "mä en oo niin tunnekylmä ku sä!" ja "tunteet on ainutlaatuisia ja mä en ala niitä kieltämään iteltäni!", tätä kaikkea seuraa huutoa, itkua, raivoa jne.

Sitten on vielä niitä jotka tuntevat varsin pinnallisista asioista syvästi kuten vaikkapa tekevät arvioita ihmisistä pelkän ennakkokäsityksen tai ensivaikutelman perusteella suoraan tunteistaan.

Toki on olemassa niitä tunneihmisiä jotka tuntevat asioista syvästi sekä tuntevat esimerkiksi empatiaa jne.

Osa naisista elää kuin pullossa jossa se koko elämän sisältö on suljettuna. Ulkopuolella asiat ovat niin pelottavia ettei niitä kohdata muttei toisaalta niihin ole oikein kosketustakaan koskaan.

Mutta valitettavasti vielä noita ei ole luokiteltu psyykkisiksi häiriöiksi vaikka selvästi monikin nainen kärsii persoonallisuushäiriöistä liittyen nimenomaan tunne-elämään ja sen hallintaan.

Sota yleensäkään ei taida olla naisihmiselle ihan niitä mieleisempiä aiheita. Ettet nyt hieman liioittele ?

Mikä tuossa on epäloogista? Nainen on luultavasti vähän itsekeskeinen, siinä se.

Nämä "tunneihmiset", jotka jaksavat omien tunteidensa ainutlaatuisuutta ja muka-syvyyttä jatkuvasti pohtia ja mielellään sen maailmalle ilmoittaa, ovat harvoin tunneihmisiä. Jos ihminen on aidosti jotain , hän harvemmin tuo sen esille koska sille ei ole mitään tarvetta. Ihmiset, jotka haluaisivat olla jotain ja kuvittelevat olevansa sitä, muistuttavat hyvin mielellään muitakin ihmisiä tästä olemattomasta ominaisuudesta.

Tunneihminen on jotakin aivan muuta kuin omissa tunteissään mä'rsyävä ihminen, joka viis veisaa toisten tuntemuksista, saatikka olisi empatiakykyinen.

Mitä tarkoitetaan tunneihmisellä? Tuntemani ihmiset, jotka kuvailevat itseään tunneihmisiksi ovat epäempaattisia, itsekeskeisiä ja huomionhakuisia. Päivittäin he järjestävät erilaisia esityksiä, ja ovat loukkaantuneita elleivät muut reagoi heidän "tunteenpurkauksiinsa" odotetulla tavalla.
Väsyttäviä energiavarkaita.

Tunneihmisestä kysyisin: minkälainen on tunneihminen?