On niin kuin sanotaan, kylmää. Mutta eilen hieman lauhtui, sillä istuksin älyllisyyksien keskuudessa Belgessä ja tinasin erilaisia kuumia juomia reilusti jäähtyneinä. Pöydässä istui myös mielenkiintoinen mies. Poikamainen mies oli käsittääkseni jonkinlainen geenitutkija. No, yliopistolta kuitenkin.
Höristin korviani, kun hän esitelmöi pettämättömällä miehen logiikalla suomalaisten perinnöllisten sairauksien ja muiden omituisuuksien johtuvan sisäsiittoisuudesta.
Siinä se kameli nauroi. Ei minulla ole mitään suomalaisia vastaan, olenhan itsekin suomalainen. Olisihan aivan järjetöntä vihata itseään, eihän kukaan muukaan minua vihaa. Toisinaan on kuitenkin kiva kurkistaa verhon taa, siis tänne, ja udella mitä ihmiset aivan oikesti ajattelee... tai 'ajattelee', ihan miten vaan.
- hihi-hymiö -
Höristin korviani, kun hän esitelmöi pettämättömällä miehen logiikalla suomalaisten perinnöllisten sairauksien ja muiden omituisuuksien johtuvan sisäsiittoisuudesta.
Siinä se kameli nauroi. Ei minulla ole mitään suomalaisia vastaan, olenhan itsekin suomalainen. Olisihan aivan järjetöntä vihata itseään, eihän kukaan muukaan minua vihaa. Toisinaan on kuitenkin kiva kurkistaa verhon taa, siis tänne, ja udella mitä ihmiset aivan oikesti ajattelee... tai 'ajattelee', ihan miten vaan.
- hihi-hymiö -
Vastaukset 20
Vanhimmat
Unohdin viitata arjalaisen rodun ylemmyyteen.
Tämä heitto on hieman kuin haaste, eräänlainen tietovisa, jonka väistämättä tulen voittamaan sanoit sitten siihen mitä tahansa.
vielä isompi haukotus
Ajattele miten ylivoimainen kahden erilaisen kapean perimän edustajan jälkeläinen on heteroosiksen ansiosta. Suosittelen kumppaniksi esimerkiksi islantilaista.
Heinrich Himmler perusti Ahnenerbe-laitoksen ja lähetti tiedemiehiä etsimään todisteita arjalaisten olemassaolosta propaganda tarkoituksiin.
Todisteita ei ole vieläkään löytynyt.......on ehka pelkkää tarua koko arjalaisuus.
Mitä huuhaaluento mahtoi olla........ämmät niissä käy silmät pyöreinä ja uskovat mitä vaan
mitä sinä sitten oikein ajattelet.
Mä ehkäpä ja kenties voisin arvella, tai ainakin voida olla varmis arvelemaan, että toi ketjun aloittaja on mahdollisesti(?) joku provoaja, joka vain pukee niinsanotun neännäisyyden älyllisyyden kaapuun asiansa... Varma en ole, mutta anyway... Pitää ainakin jokatapauksessa aika suuria ihmisen itsestään ajatella, jos kerran on valmis teilaamaan ns. tiede-statuksiin - omiinsa tai muiden - vedoten. ( Koomista btw toi ylipäätäänkin, että jos kirjoitetun viestin älyllisyyttä ns. 'ostetaan' pelkästään vetoamalla esim. 'tieteeseen', jota mitä 'tiedettä' ei viestissä edes käsitellä.) Ja itse en edes vitsillä jorisisi tolla tavalla joistakin esim. roduistakaan, kuin ketjun aloittaja näemmä tekee.
Kieltämättä vähän ärsyttävääkin, kun ketjun aloittaja ei _suoraan verbaalisesti_ kerro omista ajatuksistaan _mitään_ ( jos mä oikein nyt luin, ei hän tosiaan omista, viestinsä kuitenkin ilmeisistä main pointeista tms. juttunsa punaisen langan 'reasonista', argumentatiivisena väitteenä esittänyt lausettakaan...), mutta että hän silti tuo provokatiivisia kärjistyksiä julki ja vielä jotenkin (musta ainakin) epämiellyttävän tai ainakin epämääräisen vaikutelman jättävän vastakkainasettelun hengessä. Voi ehkä kysyä sitäkin, että mitä toi ihminen katsoo aloituksellaan saavuttavansa. Ainakin lisäinfoa voisi hän lukijoilleen antaa.
Laulat joka saatanan kommentissasi samoja asioita, joko sitä, että sinua on kiusattu tai sitä, että kirjoittajan aihe on mielestäsi jotenkin vajavaisesti valmisteltu, esitetty tai argumentoitu...
Täällä on, hyvä BY, paljon erilaisia kirjoittajia, toiset kirjoittavat vain niinittelyä, toiset keksivät mitä ihmeellisempiä ihmissuhdeongelmia, mutta sinä, hyvä BY, vaadit toisilta älyllistä otetta ja argumentointia, mutta itse et anna mitään...
Tämä, niin surullista kuin se onkin, BY, osoittaa, että vaikka saattaa olla mahdollista, että todellakin omaat jonkinlaisen akateemisen koulutuksen, olet silti ylivoimaisesti palstan vajavaisimmalla älyn juoksulla varustettu henkilö...
ZZZZZZZZZZZZZZZZZZZ
Ihan oikeasti - jos nyt vaikka kuinka huumorillakin yrittäisin viestiisi suhtautua - vaikutat sä täydelliseltä pässiltä. Anteeksi suorasanaisuuteni. Katsos, kun minä en tiedä, että kuka sinä olet - ainoa, mistä outo vaikutelma susta syntyy, on siinä, että sulla ei näy olevan alkeellistakaan kykyä suhtautua yksittäiseen viestiin yksittäisenä viestinä. Sun orientaatiostas palstalla siis loistaa mätäpäisellä tavalla kontekstia dissaava takertuminen ja epäoleellisuus. Sä olet ihan kuin joku tyyliiin Perjantai 13.- päivä leffan hyppäävä hirviö. Mitään järkevää et sano.
Minä en kyllä edes enää yritä kertoa, että missä sinäkin raukkaparka olet arvioinnissasi metsässä, koska aikamoisen selkeä vaikutelma on tullut tässä siitä, että sä kiusaat mua tahallasi. Toki tietysti herätät kylmiä väreitä muullakin arviointikyvyttömyydelläsi, mutta jos nyt suoraan sanon, niin talikallolle en enää edes yritä sanoa mitään - se ei kannata. Mikäli edes olisit pelkästään ja ei-intentionaalisesti erehtynyt ja siten kuvitelmiasi joriseva, olisi sulla varmaan edews jotakin ilmaisun osoitusta asialliseen vuorovaikutukseen.
Veikkaanpa, että olen ainakin just sen verran hyvä kirjoittaja, että siksi sun kaltaisiasi kimpussani roikkuu, vaikken noista motiiveistanne tiedä tai edes ole velvollinen niitä miettimään.
En tiedä, että miksi sä mua kuvittelet - jos siis vain kuvittelet, etkä pelkästään aktiivisesti roiku minun, joka käsittääkseni en sinua tunne - kimpussani, mutta kyllä mä ainakin mieluummin valkotakkiset soittaisin vaikka tolle oksettavalle sekolle nimnimerkki muumi-läppärillekin, joka näemmä jatkuvasti kulkee kimpussani jorisemassa sekavia ja pelottavia juttujaan, joista minä en mitään ymmärrä ( kuten näkyy tästäkin ketjusta).
Ihan oikeasti: äärimmäistä ja korostunutta pahansuopuutta en - en edes vilpittömän tyhmyyden tai ymmärtämättömyyden nimissä - kovinkaan hyvin jaksa sietää. Ehkäpä sinun olisi edes alkeellisesti ja lähinnä edes omaa säälittävää aivotoimintaasi ja sen julkituontia ajatellen, syytä välttää jokaisen aivopierusi korostamista kaltaisistani tuntemattomista näillä keskustelupalstoilla totuuksina? Vai oletko eri mieltä, sinäkin sosiaalisten taitojen valopää? Voin kertoa, että kusipäisintä stalkkausta mun kaltaistani tuntematonta kohtaan on keskustelupalstalla sellainen, että jonkun muutaman mölöaivon kuvitelmat muuttuvat totuudeksi ja että kyseiset pässit sitten eväävät multa tavanomaisen, VALITSEMANI oikeuden olla olematta persoonahuomion kohde, suoltamalla niitä juttujaan totuuksina ilman mitään järkiperäistä arviointia.... Sun sekojorinoitasikin ymmärtäisin ehkä edes vähän paremmin, JOS olisin palvelun käyttäjäksi rekisteröitynyt jäsen ja siten kirjoittajille ehkä tutumpi, mutta kun EN OLE sitä, enkä koskaan ole ollut. Ja senkin olen palstalla kertonut ehkä jo noin about sata kertaa( vai miten?!), että mun kimpussani on joitakin outoja ollut - en jaksa sitä enää.
Jos et ymmärrä ja jos arviointisi on palikan tasolla ylipäätäänkin, ole edes hiljaa. En tunne sinua mitenkään, joten oletan, että minuun suhtaudutaan sen mukaan. Keskustelupalstoilla luetaan tekstejä ja kommentoidaan niihin. Ja sitten ei myöskään juututa ja jurnuteta täyttä sontaa jokavälissä. Olen 100 % varma, että sinä kiinnostat minua paljon vähemmän, kuin minä sinua. Tollasta jorinaa, kuin sulla, ei jaksa erkkikään. Jos sulla on alemmuuskompleksi muhun nähden, en ole kiinnostunut siitäkään.
Lisäys edeltävään omaan viestiini: niin, olen siis sama kirjoittaja, kuin tuo nimimerkkiä "-luulen-" eilen tässä ketjussa käyttänyt.
Kommentoin tekstiäsi jo eilen, mutta laitan vielä pari sanaa. Lainaus sulta seuraavassa säikeessä, nimimerkki Oopust:
"Täällä on, hyvä BY, paljon erilaisia kirjoittajia, toiset kirjoittavat vain niinittelyä, toiset keksivät mitä ihmeellisempiä ihmissuhdeongelmia, mutta sinä, hyvä BY, vaadit toisilta älyllistä otetta ja argumentointia, mutta itse et anna mitään..."
No pakko sanoa, että "erilaisia" ainakin, indeed...Mä olen miettinyt, että mistä sä ton vainoharhaisen nimityksen "BY" mulle keksit? Onks susta kivaa kiusata kaltaistani tuntematonta naista noin? Muistaakseni silloin, kun ekan kerran tota termiä mulle käytit, mölisit joistakin ideologisista jutuista, mitkä eivät muhun mitenkään liity... Silloin meni tosiaan kylmät väreet selässä, kun annoit ymmärtää, että mukamas olisit spesialistikin minun kirjoitusteni suhteen ja et tosiaankaan ole sitä. Kerrotko, houru, että kuvitteletko mun olevan mies vai nainen? Ja nyt muuten tuli jokerina tässä toinenkin aika uskomaton ajatus mieleen! Kuvitteleks sä mahdollisesti MUN olevan esimerkiksi joku palstan ns. niinnittelijöistä? Älä VAAN sano mulle mitään sellaista... No mutta: täysi debiilihän sinä mahdollisesti, ainakin siinä tapauksessa olisit... Mä en näillä palstoilla usein juuri mitään muuta ole tehnyt, kuin kritisoinut typeriä yhden, kahden sanan aloituksia. Ja olen epäillyt, että jotkut niistä niinnittelijöistä jotenkin mahdollisesti myös kiusaisivat juuri minua palstakävijää, joskaan minä en tiedä, että millä tavoilla, kun katsos pikku-satusetä: minä en ole rekisteröitynyt palstakävijä.
Sitten kirjoitit:
"Tämä, niin surullista kuin se onkin, BY, osoittaa, että vaikka saattaa olla mahdollista, että todellakin omaat jonkinlaisen akateemisen koulutuksen, olet silti ylivoimaisesti palstan vajavaisimmalla älyn juoksulla varustettu henkilö..."
Olen eri mieltä. Ei tarvitse kuin katsoa vaikka sun tekstejäsi, niin näkee, että vajavaisimmalla älynjuoksulla varustettu kirjoittaja en ole ainakaan minä. Mun kaltaiseni tavalliset, tuntevat ihmiset vaan eivät kestä kovinkaan hyvin jatkuvaa, painostavaa henkistä väkivaltaa, mitä sun tyylisesi kirjoittajat _ilman mitään asiapohjaa_, eli ilman peruskunnioituksen asiasisällön kautta luovia argumentteja harjoittavat, joten eittämättä 'seurassanne' helposti myös taantuu. Ja mitäs h*vettiä muuten oikeastaan mun koulutustaustani sulle kuuluu? Haiskahtaa tosi epämiellyttävältä iholle käymiseltä toikin, kosken minä ole keskustelukontekstin ulkopuolelta koskaan tavannut koulutustaustaani(kaan) mainostaa. Se esimerkiksi ei sulle kuulu, että mikä mun koulutukseni on, eikä sun kuulu olla siitä erityisen kiinnostunut - kuka tai mikä sitten lienetkin ( minä en tiedä)...
Ja: ketjun aloittajan asia ei sisältänyt yhtäkään kysymystä. Miten olisin mielipiteeni voinut kertoa? En käsittääkseni ole näillä palstoilla jaarittelemassa ja ilman kontekstia avautumassa ajatusmaailmastani teille, mutta kommentoin kyllä mielelläni argumentteja. Lisäinfoa tossa vissiin pyysi joku muukin ketjun aloittajalta, kuin minä...
Sä olet aika surullisen oloinen tapaus. Näkyy varmaan kilsan päähän, että olet harvinaisen puolueellinen kirjoittaja. Mua luultavasti olet kiusannut sillä perusteella, että katsot - kuten te epäsivistyneet useinkin- ettei sulla muka ole mitään vastuuta niistä kommenteista, mitkä osoitat kaltaisilleni rekisteröitymättömille. Jopa vittuilijanakin olet surkea, mutta/ja jos & kun et muuta osaa, kuin henkilöteilausta perustaen paskapuheisiin, niin ok., saamasi pitää: jatketaan samalla linjalla jatkossakin, jos sinun kanssasi palstoilla vielä joudun tekemisiin. Mua kuitenkin kiinnostaa enemmän asiat, kuin sinua ja se nyt on selvää, että sen verran iso ero tässä käsitteellistyksen tavoissa on, että moi moi. Mä jokatapauksessa olen antanut tälle palstalle enemmän ajatuksia ja älyllisyyttä, kuin vaikkapa sä ikinä.
Pidä edes joulu vapanaana kaltaisilleni tuntemattomille hourimisesta, jooko. Ja sitä epäkiitollista 'roolia' mä en muuten kyllä mitenkään ota vastaan(!), että mun pitäisi tässä epäoikeudenmukaisesti olla esimerkiksi kaltaistesi psykopaattisluontoisen oloisen syntipukkijahdin tuttikuvitelma. Ihmetyttää, että miten edes kehtaat pitää itseäsi muka oikeudenmukaisena ( sitenhän sä itsestäsi ajattelet, eiks niin?). Tai ehkäpä tiedätkin, ettet - houru- tosiaankaan edes ole sitä.
Sun kaltaises säälittää, kun teistä näkyy niin selkeästi, ettei teillä noita sosiaalisia taitoja liiemmin ole ja että elämänne pyörii suurinpiirtein varmaan fifty-sixty jonkun tällasen tyyppisen keskustelupalstan ympärillä...
Tämä lyhyt ja ytimekäs anekdoottini ei nähtävästi herätä juuri mitään mihin voisi kiinnittää huomiota. Olen pyllistynyt.
Osuuko tämä todella johonkin syvemmälle kuin pintaan, pullisteluun ja skeidan jauhamiseen? Luulisi nyt vähintään jonkin repivän silmät päästäni, enne kuin ehdin niitä edes räpsäyttää.
No. Nukkukaa hyvin, Eden valvoo uniamme syvemmällä kuin voitte uskoakaan.
ja ranskalisten välillä----kyllä yliopiston luennoillakin puppua puhutaan paljonkin.
Tiedän paikkakuntia, joissa mielenterveuden ongelmilla on paljon suurempi prosentuaalinen osuus väestöstä kuin esimerkiksi kaupungeissa. Paikkakuntia, jotka ovat sijainniltaan eristyneitä. Nykyäänhän matkat ovat lyhentyneet, mutta vielä jokusia kymmeniä vuosia sitten kaupungissa käynti oli tapahtuma, jota ei koettu montaa kertaa vuodessa.
Perinteenähän on ollut, ettei omasta kylästä naida, mutta geenistön sekoittuminen on tapahtunut silti hyvin pienen väkimäärän sisällä. Serkun naiminen on ollut melko tavallista ja pikkuserkun jopa yleistä.
Vielä nykyäänkin valtaosa tuollaisten kyläyhteisöjen väestä kuuluu ns. alkuperäisasukkaisiin, sisäisen risteymän tuotoksiin, mikä ainakin osaltaan selittänee samojen sairauksien runsaan prosentuaalisen keskittymisen pienelle alueelle,
Suomalaiset, siis meistä ne, joilla on sitä alkuperäistä suomalaista perimää, ovat myös lähtöisin melko pienestä populaatiosta, jossa jonkinlainen sisäsiittoinen risteymä on, ei vain todennäköinen, vaan suorastaan välttämättömyys, että saataisiin aikaan väestönkasvu, joten eivät tuon tutkijan puheet aivan vailla perustaa ole...
Ja kun puhutaan perinnöllisistä sairauksista...
Miten ne periytyvät?
Tuo esseesi meni lähes sanasta sanaan mitä kuulin häneltä. Puhutaan hyvin pienistä populaatioista, jotka ammoin niemenne ensimmäisinä asuttivat. Tässä tätä syytä.
Mutta onhan aivan selvää, että vaikka tilastollisesti tai geneettisesti olettekin harvinaisen rasistisia, niin silti ovette minusta ja kulttuuristanne katsottuna perin hassuja ja viihdyttäviä.
Stadiin opiskelemaan poika opistoinsinööriksi ja tytär hoitsuksi.
Suomalaiset elämäntavakin aiheuttavat samoja sairauksia---älytön perunan syönti ja kova juopottelu aiheuttaa myös henkirikoksia kolmikertaisen määrän muuhun Euroopan maihin verrattuna
mailmaa.,,,,hmm olisikohan Turun naiset vahingoista viisastuneina tulleet koppaviksi pihtareiksi
että euroopan poikki kulkee vyöhyke etelästä pohjoiseen, noudatellen suunnilleen suomen kohdalla menevää pituuspiiriksi kutsuttua viinaviivaa. Tämä ihmiset ja eläimet toisistaan erottava henkinen linja jakaa siis teidät samaan kastiin kuin mihin oma perimäni minut oikeuttaa, sillä erolla, että meillä päin ei kitata viinaa.
Olen siis suhteelllisen moderni ja avarakatseinen nainen, koska diggaan kipata sivistyneesti ja örveltää epäsivistyneesti. Ehkä olen kohtalon lähettämä airut suomalaisen juntteuden ja lyhytnäköisyyden pelastajaksi siltä taantumalta ja geneettiseltä regressiolta itseltään.
Mä tiedä. Mutta ei enää panetakaan.
Ja mua panettaa selvänäkin:D))
En ole hän, heh, ehkä olemme lukeneet samaa kirjaa...
Olet oikeassa, jos lähdetään kilpasille, olet joka tapauksessa varma voittaja. Tunne vastustajasi...
Lotto, se on siitä hauska peli, että mahdollisuus arvata kierroksen ainoa oikea 7 oikein 1/15 380 937
Jos siis arvaa 7 oikein, ei kuitenkaan vielä kannata rynnätä siltä istumalta tuhlaamaan koko pottia, sillä kas, jollain toisella on tismalleen sama mahdollisuus...
Lotto onkin peli, jossa on sama todennäköisyys hävitä puolet potista kuin voittaa koko potti...
Jos ei lottoa, voittaako lotossa joka viikko?